Kenen kukkaroa lihotat?
Plastic Revolutionin Rosie pakoili feissareita ja Jenniä nauratti. Huvittuneen mielialan sai aikaan lähinnä se, miten samankaltaisia kokemuksia minulla itselläni on noista kaduilla viattomia ihmisparkoja piinaavista hyökkäysjoukoista. Feissarit ovat hyvällä asialla, sitä en kiellä. En kuitenkaan pidä siitä, että joudun kadulla kävellessäni välttelemään katseita ja poukkoilemaan kadun puolelta toiselle, pahimmillaan viisikin kertaa muutaman sadan metrin matkalla. Toki voisin suoraan ilmoittaa, etten ole kiinnostunut, mutta olen huono sanomaan ei.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö minua kiinnostaisi ympäristömme hyvinvointi tai ihmisoikeudet. Kannan kuitenkin korteni kekoon joissakin asioissa mieluummin omilla jokapäiväisillä valinnoillani kuin lahjoittamalla suoraan rahaa. En nimittäin pidä joidenkin järjestöjen toisinaan melko radikaaleistakin toimintatavoista, enkä halua rahoittaa niitä omalta osaltani. Tällä hetkellä lahjoitan kuukausittain pienen summan Punaiselle Ristille - kiitos feissarin. On kuitenkin sanottava, että tuolla kerralla lähestulkoon itse menin puhuttelemaan feissaria, koska halusin liittyä Punaisen Ristin tukijaksi. Voisin kuvitella tukevani myös WWF:ää ja Unicefia, mutta opiskelijabudjetilla yksi järjestö saa toistaiseksi riittää.
Päällimmäisenä Rosien postaus jätti minut kuitenkin pohdiskelemaan rahankäyttöä. On oikeastaan huvittavaa, miten usein itselleen perustelee asioita rahan puutteella. Kyllä minulla oikeasti olisi varaa lahjoittaa parille muullekin järjestölle muutama euro kuussa, mutta koska budjetissani ei ole kovin paljon liikkumavaraa, säästän roposet mieluummin omaksi ilokseni. Kuvittelen todella säästäväni jotenkin merkittävästi, kun valitsen ruokakaupassa sen pari senttiä halvemman vaihtoehdon. Suorastaan suututtaa, jos mehupurkin hinta on kallistunut kymmenellä sentillä. "Kuinka ne kehtaavat! Eihän tässä ole varaa kohta enää mihinkään!" Hmm, kummasti saan silti aina raavittua riittävän summan esimerkiksi ihanaa kesämekkoa varten. Eikä mekosta maksaminen kirpaise ollenkaan niin ikävästi kuin se, jos ruokakaupassa joudunkin parista tuotteesta maksamaan hieman totuttua enemmän. Tietysti joskus on niin tiukkoja tilanteita, että pennosiaan joutuu todella laskeskelemaan, mutta suurimman osan ajasta kyse on enemmänkin arvoista ja asenteista. Mitä arvostan? Mistä olen valmis maksamaan?
Toki vaate edustaa pysyvämpää hyödykettä kuin ruoka, mutta en suosittele kenenkään tinkimään fyysisestä hyvinvoinnistaan henkisen mielihyvän kustannuksella. Sillä tuskin on merkitystä, ostanko mieluummin halpamerkin valmistaman muropaketin vai sen kalliimman vaihtoehdon - pelkällä puurolla en silti eläisi, edes sen ihanan kesämekon takia. Niin paljon kuin syydänkin rahojani turhanpäiväiseen kuten vaatteisiin, joita en periaatteessa ihan välttämättä tarvitsisi, huomaan punnitsevani valintojani yhä tarkemmin. Vaikka luomupuuvillasta tehdyn vaatteen hintalappu näyttää korkeampaa summaa kuin sen tavallisen, maksan tuotteesta ihan mielelläni. Ihan vain siksi, että se on luomua. :)
Kuva täältä.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö minua kiinnostaisi ympäristömme hyvinvointi tai ihmisoikeudet. Kannan kuitenkin korteni kekoon joissakin asioissa mieluummin omilla jokapäiväisillä valinnoillani kuin lahjoittamalla suoraan rahaa. En nimittäin pidä joidenkin järjestöjen toisinaan melko radikaaleistakin toimintatavoista, enkä halua rahoittaa niitä omalta osaltani. Tällä hetkellä lahjoitan kuukausittain pienen summan Punaiselle Ristille - kiitos feissarin. On kuitenkin sanottava, että tuolla kerralla lähestulkoon itse menin puhuttelemaan feissaria, koska halusin liittyä Punaisen Ristin tukijaksi. Voisin kuvitella tukevani myös WWF:ää ja Unicefia, mutta opiskelijabudjetilla yksi järjestö saa toistaiseksi riittää.
Päällimmäisenä Rosien postaus jätti minut kuitenkin pohdiskelemaan rahankäyttöä. On oikeastaan huvittavaa, miten usein itselleen perustelee asioita rahan puutteella. Kyllä minulla oikeasti olisi varaa lahjoittaa parille muullekin järjestölle muutama euro kuussa, mutta koska budjetissani ei ole kovin paljon liikkumavaraa, säästän roposet mieluummin omaksi ilokseni. Kuvittelen todella säästäväni jotenkin merkittävästi, kun valitsen ruokakaupassa sen pari senttiä halvemman vaihtoehdon. Suorastaan suututtaa, jos mehupurkin hinta on kallistunut kymmenellä sentillä. "Kuinka ne kehtaavat! Eihän tässä ole varaa kohta enää mihinkään!" Hmm, kummasti saan silti aina raavittua riittävän summan esimerkiksi ihanaa kesämekkoa varten. Eikä mekosta maksaminen kirpaise ollenkaan niin ikävästi kuin se, jos ruokakaupassa joudunkin parista tuotteesta maksamaan hieman totuttua enemmän. Tietysti joskus on niin tiukkoja tilanteita, että pennosiaan joutuu todella laskeskelemaan, mutta suurimman osan ajasta kyse on enemmänkin arvoista ja asenteista. Mitä arvostan? Mistä olen valmis maksamaan?
Toki vaate edustaa pysyvämpää hyödykettä kuin ruoka, mutta en suosittele kenenkään tinkimään fyysisestä hyvinvoinnistaan henkisen mielihyvän kustannuksella. Sillä tuskin on merkitystä, ostanko mieluummin halpamerkin valmistaman muropaketin vai sen kalliimman vaihtoehdon - pelkällä puurolla en silti eläisi, edes sen ihanan kesämekon takia. Niin paljon kuin syydänkin rahojani turhanpäiväiseen kuten vaatteisiin, joita en periaatteessa ihan välttämättä tarvitsisi, huomaan punnitsevani valintojani yhä tarkemmin. Vaikka luomupuuvillasta tehdyn vaatteen hintalappu näyttää korkeampaa summaa kuin sen tavallisen, maksan tuotteesta ihan mielelläni. Ihan vain siksi, että se on luomua. :)
Kuva täältä.
Tunnisteet: Höpötyksiä
lähettänyt Jenni @ 22.18
7 kommenttia:
Mäkin yllätän itseni monesti sanomasta, että olen köyhä opiskelija jne. Ja sitten omistan kuitenkin aika kalliita vaatteita ja kenkiä, tosin ne hankinnat on tehty pitkäaikaisiksi. Tunnistan itseni myös tuollaiseksi parin sentin hinnannousun kauhistelijaksi... En saata ostaa mehua, jos sitä ei just ole jossain kampanjatarjouksessa.
Jotenkin verrattavissa olisi kans se, että laktoosi-intoleranttikona eihän se mitään haittaa jos vähän suklaata syö, mutta kun joku tarjoaa pahaa fetapiirakkaa kieltäydyn kohteliaasti vedoten laktoosivammaan ;) Oma nautinto aina edelle!
Mä en uskalla liittyä säännölliseksi lahjoittaksi millekään järjestölle, laitan mieluummin silloin tällöin keräyslippaaseen jotain tai kolehtiin. Joskus kun ne viis euroa voisi itsellekin tulla tarpeeseen, vaikka ongelmaa ei olisi jos olisi sen "ihanan kesämekon" jättänyt hankkimatta ;)
Minäkään en täysin sulata feissareiden toimintaa. Turussa on lähes mahdotonta kulkea pienen kävleykadunpätkän läpi ilman että joku näistä jonkinväriseen liiviin pukeutuneista ihmispoloista lähestyy: "Hei, olisiko hetki..." Vaikka hyvällä asialla ovatkin, olisi ehkä miellyttävämpää, jos heillä kyseisen kävelykadun reunassa olisi jokin koju, jotta ihmiset voisivat mennä halutessaan heidän luokseen.
Itselläni on jo kummilapsi ja kuulun Amnestyyn (+ olen opiskelija, joka rakastaa kesämekkoja), joten montaa penniä ei jää ylimääräistä enää muihin hyväntekeväisyyskohteisiin. Toivon todella, että järjestöt pikkuhiljaa luopuisivat tästä mielipahaa aiheuttavasta varojenkeräystavastaan.
Mä oon keksiny maailman parhaan vastauksen feissareille! :D mä sanon aina et "oon jo jäsen" tai "oon jo mukana". oikeastihan en tällä hetkellä tue yhtäkään järjestöä. Feissareilta saa aina jonku tosi mukavan vastauksen tyyliin "kiitos tuesta" ja ystävällisen hymyn! :) Ei tartte enää punastella ja mumista jotain kiireestä...
Herttainen: Niinhän se menee. :) Mutta minusta on sallittua jättää rahaa ihan itsensäkin hemmotteluun. Montaa opiskelijaa tuntuu huolettavan juuri tuo säännöllinen lahjoittaminen sen takia, että joskus saattaa olla tiukempaa rahallisesti. Minun tulonikin vaihtelevat kuukausittain hyvin paljon sen mukaan, paljonko olen tehnyt töitä. Jossakin kuussa lasketaan menot tarkemmin ja toiste taas olisi varaa lahjoittaa vaikka useampi kymppi. Siksi pelaan varman päälle ja lahjoitan vain muutaman euron kuussa, jotta tilillä varmasti on tarvittava summa.
Ilona: Työtähän nekin raukat vain tekevät, eikä varmasti ole mikään unelmien duuni. Mutta olen samaa mieltä, että järjestöjen olisi aika keksiä uusia tapoja jäsenten rekrytoimiseksi. Siksi kai feissauksesta niin suosittua tulikin, että se oli tehokas tapa saada jäseniä, mutta nyt toiminta alkaa kääntyä jo itseään vastaan. Luin jokin aika sitten tutkimuksesta, jonka mukaan feissarit olivat vihatuin ammattikunta tv-lupatarkastajien ja puhelinmyyjien ohella. Ihmiset ovat kyllästyneet ja saaneet tarpeekseen. Tuo koju-idea kuulostaa minusta mukavalta! :)
Anonyymi: Minäkin keksin tuon. :D Mutta en ole jotenkin tohtinut käyttää sitä, ellei se ole totta. Olen varmaan liian rehellinen ihminen! :D Mutta kieltämättä tehokas keino päästä nätisti eroon feissarista. :)
Hei kuule, olet tosi suloinen :D Blogisi on kyllä arvostettavaa materiaalia. Jaksat päivittää usein, ja silti tekstiä tuntuu aina riittävän, ja tekstin tasapainoksi sopivasti kuvia. Kirjoitat hyvin ja sinusta herttaisen ja inhimillisen kuvan. :)
tuleepa taas sekavaa tekstiä mutta jotenkin oli vaan nyt pakko tulla sanomaan:D jatka samaan malliin! :)
Noissa kojuissa on vaan se huono puoli, että aika harva ihminen varmaan menis siellä käymään. Luulisin, että feissauksella saadaan kuitenkin parempaa tulosta aikaiseksi. Mutta oon kyllä samaa mieltä tosta feissauksen ärsyttävyydestä. Itse liityin Amnestyn jäseneksi, kun feissari tuli juttelemaan ollessamme kavereiden kanssa piknikillä. Se oli jotenkin paljon mukavampi keino, koska sillon itsellä ei ollut kiire tai "kiire" mihinkään. Eli ehkä tollanen lähestymistapa vois olle kivempi. Ja ei nyt siis tietenkään niin, että piknikillä istuessa kävis parin minuutin välein joku feissaamassa... :) Mutta jotenkin feissauksessa ärsyttää eniten juuri tuo muutenkin ruuhkaisilla kaduilla parveilu ja tien tukkeena seisominen. Eli ehkä siksi tollanen kiireettömämpi ympäristö sopis paremmin.
Itse maksoin aluksi 5e/kk, kunnes soitettiin ja kyseltiin, haluaisinko korottaa summaa. Soitto oli muuten erittäin ystävällinen, eikä yhtään painostava, joten siihen olisi paljon helpommin voinut sanoa ei kuin lehtimyyjille... :)Korotin kuitenkin silloin summan kymppiin, koska rahatilanne oli parempi töiden takia. Tällä hetkellä elän pelkällä opintotuella, joten olen joskus miettinyt summan pienentämistä takaisin vitoseksi. Mutta sitten olen tullut siihen tulokseen, että voin luopua jostain viiden euron turhuudesta, jotta sillä saadaan enemmän aikaan jossain muualla. Mutta siihen sitten jääkin tämä oma hyväntekeväisyyteni... Enempää ei ole vara panostaa. Mutta toikin tuntuu jo siinä mielessä hyvältä, että tuntee tekevänsä edes vähän jotain hyvää.
Huh, anteeksi näin pitkä kommentti... :)
Anonyymi: Voi kiitos ihanasta kommentista. Tuosta kyllä piristyi päivä, jollei suoraan pelastunut! :D
Kata: Kuulehan, pitkiä kommentteja ei tässä blogissa tarvitse IKINÄ pyydellä anteeksi. ;) Olet kyllä oikeassa siinä, että todennäköisesti aika harva näkisi sen vaivan, että itse menisi kojulle ottamaan asioista selvää. Aggressiiviset feissauskampanjat kuitenkin tässä vaiheessa todennäköisesti herättävät jo enemmän ärtymystä kuin positiivisia mielleyhtymiä. Mietin myös sitä, kuinka kauan uusia jäseniä todella löytyy noilla keinoin. Feissausta on harjoitettu nyt useamman vuoden ajan, ja uskoisin, että suurin osa kiinnostuneista on jo liittynyt kannattamiensa järjestöjen tukijoukkoihin. Kun itse kohtaan saman järjestön edustajan lähes joka päivä, en ymmärrä mikä saisi minut yhtäkkiä muuttamaan mieleni.
Uskon, että on olemassa myös todella positiivisia feissauskokemuksia ja taatusti nämä järjestöt panostavat asiakaspalveluun erittäin paljon - onhan niiden toiminta hyvin pitkälti riippuvaista ihmisten tekemistä lahjoituksista.
Ja sen verran vielä, että pienikin hyvä on parempi kuin ei mitään. Minusta on paljon arvokkaampaa noin ajatuksen tasolla, jos opiskelija antaa 5 euroa vähästään apua tarvitseville, kuin jos miljonääri antaisi sata euroa. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. :) Jokainen lahjoitus on toki tärkeä.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu