Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Päivän asu 32

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Päivän asu 32

Flunssan pahin kärki on nyt selätetty! :) Ehdin hieman kuumeillakin, mutta sen jälkeen olo on onneksi ollut paranemaan päin. Kiitos vielä kaikille mukavista toivotuksista! Esittelin neuletakkimekkoni jo aikoja sitten, kun ostin sen. Sittemmin olen huomannut, että mekko selvästi jakaa mielipiteet - lähinnä sukupuolen mukaan. Tytöt tuntuvat pitävän mekkoani kerrassaan ihastuttavana ja olen saanut siitä paljon positiivista palautetta. Muutama miesväen edustaja sen sijaan on ilmaissut mekon olevan heidän mielestään kammottava, ei-minkään-värinen, mummomainen kaapu, joka peittää kaikki vähäisetkin naisellisuuden rippeet. :D Jostain syystä en edes hämmenny tai ylläty tästä, sillä olen aiemminkin huomannut, että naisten ja miesten käsitykset vaatetuksesta voivat erota toisistaan hyvinkin paljon. Entinen poikaystäväni esimerkiksi inhosi A-linjaisia, kellohelmaisia toppeja syvästi ja nimitti niitä raskausmekoiksi. :D Samainen heppu kieltäytyi astumasta ovesta ulos kanssani, jos aioin laittaa jalkaani teräväkärkiset korkokengät. Ei liene vaikea arvata, kuka nämä taistot lopulta voitti. ;) Ex sai vihata vaatekappaleita sydämensä pohjasta, mutta ei taatusti pystynyt estämään minua käyttämästä niitä.

Jotenkin arvasin että neuletakkimekkoni ei välttämättä miellyttäisi vastakkaisen sukupuolen silmää ja ohimennen, pilke silmäkulmassa mainitsin jotakin hieman hassusta mekostani. Rohkaistuani toista osapuolta, hän uskaltautui tunnustamaan, ettei kyllä oikein tykännyt siitä ja hetken päästä jopa murjaisi aikoneensa kysyä, olinko kenties lainannut sen naapurin mummolta. :D Nooh, minä pidän mekostani ja aion pitää sitä, sanoivat muut mitä tahansa. :)



Juhannuksen alla haksahdin aivan pienenpieneen shoppailuun, kun ostoskeskuksen läpi kävellessäni huomasin, että Vila oli auki. Itse asiassa olin jo jonkin aikaa metsästänyt denim-leggingsejä, joita kaverini oli hehkuttanut maasta taivaaseen. Marssin liikkeeseen ja ostin pöksyt omakseni ja on kyllä myönnettävä, että ostos on yksi parhaista koskaan tekemistäni! Denim-leggingseissä parasta on se, että ne itse asiassa todella näyttävät vain hyvin, hyvin tiukoilta pillifarkuilta, mutta istuvat täydellisesti ja ovat yhtä mukavat päällä kuin trikooleggingsit. Pukeminenkaan ei ole kovin työlästä, sillä housut joustavat hyvin. Niitä voi pitää joko tavallisten leggingsien tapaan mekkojen ja hameiden kanssa tai ihan sellaisenaan housuina, sillä farkkua muistuttava kangas ei jätä vaikutelmaa, että jotain olisi unohtunut kotiin. Siis kaikki pillifarkkujen ja/tai leggingsien ystävät huomio - näitä voin suositella todella lämpimästi! :) Samalla reissulla mukaan tarttuivat alehyllystä ruskeat puuhelmet, jotka pääsivät myös mukaan tämän päivän asuun.

Vitsaillen kutsuin tämän päivän lookkia "kuvaamataidon opettajaksi". Kaapumainen takki, puuhelmet ja leggingsit jotenkin herättivät kenties assosiaatiot jostakin omasta entisestä opettajastani. :D


  • neuletakkimekko - H&M Trend
  • musta perustoppi - H&M
  • denim-leggingsit - Pieces (Vila)
  • puuhelmet - Pieces
  • ruskeat nahkaballerinat - Carrou (Anttila)


PS. Toivottavasti ette kovin järkyty tuosta pyllykuvasta. :D Halusin vain näyttää, miten edullisesti denim-leggingsien leikkaus korostaa takalistoa! Tässä jälleen kyseisten pöksyjen yksi erittäin hyvä puoli! ;)

PPS. Vielä on muutama päivä aikaa osallistua Vali. Vali. -blogin arvontaan! :)

Tunnisteet: , , ,

59 kommenttia:

Blogger Marika kirjoitti...

Todella kivalta näyttävät. En olisi ikinä arvannut legginseiksi. Kuopiossa myynnissä on vain sellaisia kamalia kivipestyjä melkein valkoisia denimlegginsejä, jotka näyttävät lähinnä papan kalsareilta. Nuo sentään näyttävät todella hyvältä. :)

26. kesäkuuta 2008 klo 19.57  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Heh, kuvismaikka-assosiaatio on kyllä osuva! :D

Noi tosiaan näyttää ihan farkuilta eikä tarvitse pelätä että näyttäis siltä kuin kulkis vain kalsarit jalassa kaupungilla, toi takalistokin on jotenkin semmonen ihan housumainen eikä vain pelkästään se takakeskisauma. Omalle kropalle ne olis liian tiukat, pillifarkkujakaan en ole koskaan omistanut, mutta jos päälle kiskois jonkun denimin kanssa sopivan mekon tai tunikan, niin leveät reidet jäis mukavasti peittoon :)

26. kesäkuuta 2008 klo 20.00  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Tosi hyvännäköiset leggingsit! Tuo sukupuolijako pitää todellakin paikkansa. Exäni vihasi myös A-mallisia toppeja, kun taas minä hamstrasin niitä kaapit täyteen. Samoin babydoll-malliset mekot eivät olleet herran mieleen. (Mitä ihmeen pelleilyä se nyt on?) Ballerinat näyttivät tossuilta ja converset olivat epänaiselliset. Hehee, ja kumma kyllä en ole ikinä kuullut yhdenkään tytön sanovan samaa.

26. kesäkuuta 2008 klo 20.24  
Blogger HEIDI kirjoitti...

Nyt on saatava denim-leggarit ja heti!

26. kesäkuuta 2008 klo 20.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olivatko leggarit kovinkin hintavat? Ü

26. kesäkuuta 2008 klo 21.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noiko legginssit :) On kyllä oikein kivan näköiset, toivottavasti tampereen vilassakin näitä on, pakko saada. (en ollut ennen edes kuullut denimlegginsseistä :O)

26. kesäkuuta 2008 klo 21.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan sika-ihanat legginssit!! Menen maanantaina Raision Myllyyn, ja toivon siellä Vilassa olevan noita vielä jäljellä meikäläisen kokoa.. Olen kuullut noista jonkun verran, mutta ei ikinä ole nenäni eteen missään kaupassa osunut. Eikös nämä ole 20€?

26. kesäkuuta 2008 klo 21.36  
Blogger Jenni kirjoitti...

Marika: Kiitos. :) Parasta noissa onkin juuri se, että ne eivät oikeastaan edes näytä leggingseiltä. Itse haikailin tummansinisten perään, mutta sellaisia ei ollut. Mustatkin (vai ovatko nuo enemmän tummanharmaat?) ovat kyllä mieluisat. :)

Herttainen: Hahaa, jollakin muullakin on sitten ollut samantyylinen kuvismaikka. :D Tuo leikkaus pyllyn päällä tekee noista taskuttomien farkkujen näköiset ja kiitollisesti pienentää pyllyä (ainakin siihen nähden, että saumaa ei olisi). :D

Tuuli: Kiitos. :) Pakko sanoa, että ovat kyllä paras hankintani pitkään aikaan! Minunkaan exäni ei onnistunut taltuttamaan rakkauttani A-malliin. :D

Heidi: :D Kauppaan siis mars! ;)

Anonyymi1: No leggingseiksi hintavat, mutta farkuiksi edulliset. Eli hinta oli aikalailla siitä leggareiden ja farkkujen välimaastosta -> noin 30 euroa.

Anonyymi2: Käy ihmeessä ainakin kokeilemassa. :) Itse ihastuin heti! Uskoisin kyllä, että Tampereeltakin löytyy, sillä itse ostin nämä Jyväskylän Vilasta, joka toimii yhteistyössä Tampereen liikkeen kanssa.

Anonyymi3: Onnea matkaan! :) Hintaa pöksyillä oli kolmisenkymppiä.

26. kesäkuuta 2008 klo 22.02  
Blogger annapurre kirjoitti...

mulla on kyllä sitä takalistoa sen verran ettei sitä muutama ompele tollasissa housuissa paljoa pelasta, mut ihan siistit noin muilla :D paitsi että 30e on kyllä aika suolanen hinta.... muuten vois melkeen hamehousuiks ostaa!

terveisin, vannoutunut housujen aleshoppaaja :p

26. kesäkuuta 2008 klo 22.09  
Blogger ambe kirjoitti...

aaah, joku muukin on löytänyt onnen farkkuleggareiden kautta! suorastaan rakastan nuita pöksyjä! Itse omistan kyseiset mustana, tummansinisenä, ja vaaleansinisenä, enkä ole pahemmin farkkuja käyttänyt kun olen nuo löytänyt! (: aivan täydelliset.

26. kesäkuuta 2008 klo 22.19  
Blogger ritu kirjoitti...

... taidanpa myös siirtyä etsimään tuollaisia legginsejä! :D

26. kesäkuuta 2008 klo 22.42  
Blogger Lena kirjoitti...

Minkäshintaiset nuo legginsit oli :) vois itsekkin käydä ostamassa :P ja hyvä että et ole enään kipeä!

26. kesäkuuta 2008 klo 22.47  
Blogger Lena kirjoitti...

ahaa.. joo laitoin kommentin ilman että olin lukenut muut kommentit :) eli n.30 euroa

26. kesäkuuta 2008 klo 22.49  
Blogger Saara kirjoitti...

Minullakin on nuo Piecesin farkkulegginssit ja ne on aivan ihanat!

26. kesäkuuta 2008 klo 23.30  
Blogger Mari kirjoitti...

Minulla taitaa olla periaatteessa tuollaiset farkkuleggarit. :D Tosin en ostaessani ajatellut niiden olevan legginsit, vaan hyvin pelkistetyt farkut. :P Minulla niissä on sivulla vetoketju, joka ei (ainakaan tämän mahan kanssa) tunnu oikein pysyvän kiinni. Onko noissa pelkkä kuminauhavyötärö vai minkälainen systeemi? :)
Ja vielä tuohon aiempaan kommenttiini (sairastelupostauksessa), että tahtisi on helposti hyväksyttävissä kun postaukset ovat ilmestyessään mukavia ja lukemista on enemmänkin kuin pari riviä. :)

26. kesäkuuta 2008 klo 23.43  
Blogger MouMou kirjoitti...

VOI MIEHET!:D Käyn muuten samantien ostamassa farkkuleggarit!;)

27. kesäkuuta 2008 klo 10.35  
Blogger saara kirjoitti...

Nyt munkin on pakko saada farkkuleggingsit, sen verran monessa blogissa olen niitä kuolaillut! Näyttävät tosi hyviltä, paljonko muuten maksoivat?? :)

27. kesäkuuta 2008 klo 10.52  
Blogger Riikka Aaltonen kirjoitti...

Tämä on varmaan lempiasuni sinulta ikinä!
(Olen aina tykännyt kuvaamataidonopettajista.)
Nuo farkkuleggarit käyvät kyllä ihan äärettömän hyvin yhteen tuon Trendin neulemekon kanssa. En oikeastaan pidä lainkaan tavallisista leggingseistä, mutta noiden hankkimista saattaisin harkitakin, joillei kaikki kehoni rasva olisi strategisesti asettautunut yläreisiin ja takalistoon. :)

27. kesäkuuta 2008 klo 11.49  
Blogger Jenni kirjoitti...

A. Moskova: Minustakin 30 euroa leggingseistä on paljon, mutta jos taas ajattelee näitä farkkuina, hinta ei olekaan kovin korkea. Se vähän riippuu, mistä roikkuu. ;)

Ambe: Mahtavaa! :) Pitäisiköhän minunkin vielä yrittää metsästää jostain ne tummansiniset näiden lisäksi...

Rritu: Onnea matkaan! ;)

Teetyttö: Ei se niin vaarallista. ;)

Chic: Eivätkö olekin! :)

Mari: Näissä on ihan kuminauhavyötärö, eli käytännössä täysin leggingsit - vain materiaali on farkkumaista. Ja kiitos armeliaisuudesta postaustahdin kanssa. ;) Joskus saatan innostua postaamaan parikin kertaa päivässä ja toisinaan tulee reilu viikkokin taukoa postausten välille. Se riippuu ihan inspiraatiosta, yleisestä mielentilasta ja kiireistä. :)

Moumou: Käypä ihmeessä! :) Ja muista esitellä omasi blogissa sitten heti!

Neiti Y: Minä en ole vielä kovin monella tällaisia nähnyt, mutta voi olla että olen vain sokea. :D Hintaa oli tosiaan noin 30 euroa.

Ranna: Onpas kiva kuulla! :) Ja minä kehotan, että käyt edes kokeilemassa näitä pöksyjä ja päätät vasta sitten, salliiko itsekritiikkisi ostaa ne vai ei. ;)

27. kesäkuuta 2008 klo 12.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täällä Satakunnassa nuo olivat alennettu 23€ :O! Voi sinne ei ollut sitten vielä alennukset kerinneet.

27. kesäkuuta 2008 klo 13.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Uu, voisin haluta tuommoiset leggarit, kun en viitsi uusia farkkuja hommata kuukaudeksi..
Onko noissa kovin korkea vyötärö?

on muuten hassua miten pojat ja tytöt reagoivat eri tavalla vaatteisiin, parhaalta kaverilta tuli yksi päivä kommenttia kaupungilla että ihana asu sulla muuten päällä, mutta kun poikkis näki mut se kysyi ihan järkyttyneenä että mitä sulla on päälläs, ootko kattonu peiliin ku lähit ulos :D

27. kesäkuuta 2008 klo 14.32  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi4: Aijai! Pitääköhän mennä vielä tsekkaamaan uudelleen, josko löytyisi alesta samanlaiset eri värisenä. :)

Winda: Osta ihmeessä jo valmiiksi odottamaan mahan kutistumista! Niin mahtavat ovat! :) Vyötärö on leggingseissä matala ja kuminauhalla varustettu. Ja hitsi muuten, että nauroin tuolle poikaystäväsi kommentille. :D Ei ne miehet vaan tajua!

27. kesäkuuta 2008 klo 14.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Denimlegginsit näyttävät kyllä uskomattoman hyviltä! Värikin noissa sun legginseissä on ihan täydellinen. Tykkäsin ylipäätänsäkin kovasti tosta asukokonaisuudesta, toi neule on jätteihana :)

27. kesäkuuta 2008 klo 17.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oihj, mä oon jo jonkun aikaa metsästänyt tuollaisia denimlegginsejä :)

27. kesäkuuta 2008 klo 17.49  
Blogger Mirell kirjoitti...

Argh, kohta on pakko mennä ostamaan tuollaiset farkkuleggarit! Minkä laatuisilta tuntuvat, eivät kai hajoa heti ekassa pesussa? :D

27. kesäkuuta 2008 klo 17.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpas kyllä aika suolaisen hintaiset noi farkkuleggarit, mutta kaipa sitä täytyy uhrautua, kun noin hyviltä näyttää (ainakin sulla, tiedä sitten millaiselta itteni päällä :D)

27. kesäkuuta 2008 klo 21.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hah niin tyypillistä kommentointia miehiltä, joiden mielestä naisten tulisi käyttää ainoastaan vaatteita jotka korostavat rintoja, vyötäröä ja peppua. Ei tule mieleen että pukeutumiseen voisi olla muitakin motiiveita kuin oman vartalon esittely. X) Musta toi on tosi hyvä asukokonaisuus, rento mutta ei tylsä. Volyymia yläosassa ja niukkuutta alaosassa -> syntyy mielenkiintoinen silhuetti. Eli well done (mutta tämä olikin naisen mielipide ;)

27. kesäkuuta 2008 klo 22.29  
Blogger Maria kirjoitti...

Farkkuleggarit on tosiaan loistava keksintö, multakin sellaiset löytyy mustana :) Kivat sillon, kun jotain pitkälahkeista pitäis saada, farkut on liian kuumat ja tavalliset leggingsit liian... jotain :D Myös rennot jalassa, ja kuminauhavyötärö on jotain loistavaa :D

Anonyymille, joka pohti leggareiden saamista Tampereelta, itse olen nähnyt niitä myös Stockalla Vero modan osastolla, ja samalla puolella siltaa Vero modan liikkeessä - tsekkaa toki myös ne.

27. kesäkuuta 2008 klo 23.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ostin eilen omani 10eurolla Tampereen Vero Modasta. Vinkvink sinne pian!;)

28. kesäkuuta 2008 klo 9.29  
Blogger Peippo kirjoitti...

Katsoin aluksi vaan kuvat ja kun aloit puhua denim-legginsseistä niin ajattelin että "mitä sä tyttö höpäjät, nehän on ihan selvästi pillifarkut". :D Mutta ilmeisesti ei olekaan. Näyttää kyllä ihan, ei ollenkaan huono ostos.

28. kesäkuuta 2008 klo 14.06  
Blogger Annukka kirjoitti...

Täällä taas yksi, joka luuli legginsejäsi farkuiksi ;)
Hyvän näköiset, aivan kuten koko asu.

28. kesäkuuta 2008 klo 17.56  
Blogger Smokey eyes kirjoitti...

Mahtavat legginsit, tollaset ostan :D

28. kesäkuuta 2008 klo 18.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanat leggarit! Kauppaan heti (:
Paljon tuo h&m pitkä neuletakki/mekko maksoi? Olen taas yksi joka sanoo sitä ihanaksi.

28. kesäkuuta 2008 klo 18.49  
Blogger Heide kirjoitti...

Ihana uo neuletakki mekko. Tilasin (lähes) samanlaisen H&M:ltä juuri...
Nuo denim-legginsit vaikuttaa melkeen liian hyvälle ollakseen totta, haluan!

28. kesäkuuta 2008 klo 19.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vähän offtopic, mut ketä vaan kiinnostaa niin tänään klo. 21 (eli aivan kohta) Sigur Ròs ja Björk vetävät livekeikan Reykjavikista, jonka video-streamia pääsee seuraamaan täältä:

http://stream.qtv.apple.com/events/jun/iceland/nattura_concert_natgeomusic.qtl

Vaatii QuickTime ohjelman.

28. kesäkuuta 2008 klo 20.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No eipä linkki näkynytkään kokonaan. Tuossa uudestaan.

http://stream.qtv.apple.com/events/jun/
iceland/nattura_concert_natgeomusic.qtl

28. kesäkuuta 2008 klo 20.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Suomi on kesäaikaan kolme tuntia UTC-aikaa edellä, joten tuo alkaa vasta kymmeneltä :)

28. kesäkuuta 2008 klo 21.12  
Blogger Samppa kirjoitti...

Noi legginsit on ihan perseestä, mut sun perse näyttää tosi hyvältä ;D. NAM!

Oot aika kuuma kissa.. vai pitäiskö sanoo pupu.

Ja jerelle tiedoks: ketään ei kiinnosta sun säälittävät keikkatiedotteet.

28. kesäkuuta 2008 klo 22.42  
Blogger MouMou kirjoitti...

Blogissani on sinulle huomenna puoliltapäivin haaste!<3

29. kesäkuuta 2008 klo 17.50  
Blogger Anni kirjoitti...

Miehet eivät tahdo ymmärtää mekkojen ja persoonallisen tyylin päälle. Vähänkin löysät paidat tai mekot ovat aina niiden mielestä raskausmekkoja. Sitä oikeasti saa jokaisena mekkopäivänä koulussa kuulla jonkun pojan suusta "toi näyttää ihan raskausmekolta!" tai "mikä toi on? Päiväpeitto?" tai ainakin "unohdit taas housut kotiin". Yleensä otan ihan huumorilla nuo vastaan, mutta pakosti kirpaisee. ;)

Oi, nuo denimlegginsit ovat ihanat. Ostaisin ilman muuta, ellen omistaisi jo liian monia farkkuja. :( (Totuus kun on, etten oikein käytä farkkuja.)

Onnea viimeistenkin flunssan rippeiden nitistykseen! :)

29. kesäkuuta 2008 klo 19.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hienot nuo legginssit, en olisi edes tajunnut etteivät ne olekaan farkut jos et olisi sanonut! ;)

29. kesäkuuta 2008 klo 20.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Uuu. Yllättävän asiallisen näköiset pöksyt. Kaupassa taannoin kauhistelin niitä, mutta ehkä sulan vielä ;)

1. heinäkuuta 2008 klo 11.21  
Blogger MouMou kirjoitti...

JENNI!!::O Farkkuleggareita oli enää M/L-kokoiset jäljellä Vilassa.:/ *itkustaa* Olivat meinaan isot minulle...

1. heinäkuuta 2008 klo 18.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo neuletakkimekkohan on ihana! :)

Olen etsinyt tuollaisia farkkuleggingsejä joka puolelta, mutta tuntuu, että jokaisen kaupungin Vila/Vero Moda/Only tarjoilee noista farkkuleggareista enää vain isoja kokoja :(

2. heinäkuuta 2008 klo 14.18  
Blogger Christina kirjoitti...

Todella kivannäköinen asu. Farkkulegginsit istuvat todella hyvin, alkoi heti tehdä itsekin mieli farkkulegginsejä. Hmm.

Ja olen myös huomannut nuo sukupuolten väliset mielipide-erot pukeutumisen suhteen. Kyllä me naiset taidamme olla suhteellisen paljon myötämielisempiä uusille trendeille ja kokeilumielelle. :)

2. heinäkuuta 2008 klo 17.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ärsyttää noi farkkulegginsit, sulla vielä on noihin sopiva kroppa mutku nyt alkaa katukuvassa näkyä pelkissä legginseissä ja topeissa/t-paidossa keikisteleviä naikkosia, kenen vartaloa nuo eivät oikein imartele. Kunpa ihmiset ottaisivat vartalonsa huomioon pukeutuessaan, ei kaikki sovi kaikille..

2. heinäkuuta 2008 klo 19.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla on blogissani sulle jotakin!!!
Tule katsomaan!

t. chichi

osoitteeni:

http://chichi11.vuodatus.net

2. heinäkuuta 2008 klo 21.46  
Blogger Jenni kirjoitti...

Krista: Voi kiitos. :) Tuo neule on kyllä kiva, koska sitä voi pitää sekä mekkona että takkina.

Xylitol: Et taida olla ainoa! :D

Mirell: Itse en ole vielä pessyt kertaakaan, mutta laatu vaikuttaa ainakin näppituntumalla hyvältä. Kangas on jämäkkää ja saumat hyvin ommeltu.

Anonyymi5: Sehän selviää kokeilemalla. ;) Hinta on minusta ok, sillä materiaali on lähempänä farkkua kuin trikoota.

Lotta: Kiitos. :D Eivät ne miehet mitään tajua. ;)

Idhren: Siis todella! Kuminauhavyötärö on ehdottomasti yksi leggingsien parhaista puolista. :D Eivät purista eikä kiristä. :)

Anonyymi6: Kiitos vinkistä! :) Vaikka taitavat kyllä olla loppu jo vähän joka paikasta, kun kaikki niitä metsästävät. :/

Peippo: Mahtavaa! :D Nehän menevät ihan täydestä sitten. Työkaverinikaan ei meinannut uskoa leggingseiksi ennen kuin näytin kuminauhavyötärön. :D

Jenkki: Ne tosiaan näyttävät vain todella kireiltä pillifarkuilta. :) Ja kiitos!

Smokey Eyes: Mainiota. :) Laitahan kuvaa sitten!

Anonyymi7: Kiitos. :) Neuletakki maksoi muistaakseni jotakin 30 euron kieppeillä.

Heide: Aijaa, no tuo onkin sitten hyvä vinkki kaikille sitä neuletakkiani ihaileville! :) Tuota omaani nimittäin ei taida saada enää mistään, kun sattuu olemaan sitä Trend-mallistoa ja ostin jo hyvän aikaa sitten.

Jere: Kiitos vinkistä. :) Kiinnostavaa oli kyllä, mutta luin kommentin vasta aivan liian myöhään.

Samppa: Noh, noh! :D Ihan rauhallisesti nyt siellä. Ja kiitos. :D

MouMou: Kiitos kivasta haasteesta. :) Ja voihan kökkö! Minäkin kävin (auttamattomasti myöhässä) vielä kurkkimassa farkkuleggareita Vilassa, mutta ei ollut kuin valkoisia enää jäljellä, enkä sellaisia kyllä halua. :/ Tummansiniset olisivat olleet kivat!

Pandora: Oikeassa olet! :) Flunssa tai varsinkin yskä tuntuu olevan inhottavan sitkeä, mutta pääosin olen onneksi jo parantunut. :)

Emmi: Jopa leggings-vihaajat voisivat siis pitää näistä. ;)

Tellu: Kokeile ihmeessä ja ihastu! ;)

Miu: Kiitos. :) Minä olin huomaavinanin saman ongelman, eli joko niitä ei ole ollenkaan jäljellä tai sitten vain isoja kokoja. :(

Christina: Kiitos. :) Nuo leggingsit kyllä istuvat ihanan hyvin, eikä ole edes painavia saumoja kuten farkuissa. Ja olen samaa mieltä siinä, että naiset ovat usein kokeilullisempia pukeutumisensa kanssa kuin miehet.

Inna: Totta puhut. Olisi aina hyvä miettiä, sopiiko vaate omalle vartalolle. Toisaalta taas on kivaa, että ihmiset pukeutuvat kuten itse haluavat, välittämättä ympäristön mielipiteistä. Mutta on minusta oman vartalon huomioon ottaminen pukeutumisessa aika olennainen juttu.

Anonyymi8: Kiitos. :) Käyn vilkaisemassa!

2. heinäkuuta 2008 klo 23.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse löysin nuo ihanuudet tummansinisinä oulun vilasta 40% juhannusaleen:) jalassa melkein 24/7!

3. heinäkuuta 2008 klo 0.00  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi9: Hitto! Juuri sellaisten tummansinisten perään itsekin haikailen, mutta minusta tuntuu, että taitaa olla jo hieman turhaa tässä vaiheessa niitä enää metsästää. Uskoisin, että ovat kaikki jo menneet. :(

3. heinäkuuta 2008 klo 8.57  
Blogger Tatu Virta kirjoitti...

Morjensta, bongasin teikän blogin kun etsin tietoa The Døsta ja vaikka ei ollutkaan musiikkiblogi niin silti tosi mielenkiintoista luettavaa, enkä väittäisi olevani mikään muotiblogi-ihminen.. jätän farkkulegginseistä kommentoimisen poliittisen korrektiuuden/sukupuoleni nimissä väliin. :>

Tuun lukemaan toistamiseenkin!

3. heinäkuuta 2008 klo 11.25  
Blogger dolce kirjoitti...

Bongasin tuollaiset housut eräästä ruotsalaisesta nettikaupasta, haluttaisi kyllä tilata :) Hintaa vaan oli jotain 150 kr... Näyttää tosi kivoilta!

4. heinäkuuta 2008 klo 10.37  
Blogger Jenni kirjoitti...

Tatu: Onpas kiva saada tuollaista palautetta ihmiseltä, joka ei kuulu blogini tyypillisimpään lukijakuntaan. :) Tervetuloa lukemaan jatkossakin!

Dolce Vita: Kuulostaa hyvältä! :) Saako udella, mikä nettikauppa mahtaa olla kyseessä? Itseäkin kiinnostaisi ostaa vielä toinen pari. :)

6. heinäkuuta 2008 klo 19.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko nuo legginsit sellaiset missä on kuminauha vyötäröllä vai nappi ja vetoketju? Noi näyttää nimittäin paljon kivemman värisiltä kun mun omat ja ostin ne Vilasta...Saankos muuten udella että missä asustelet ja opiskelet?

22. heinäkuuta 2008 klo 15.38  
Blogger Jenni kirjoitti...

Mums: Nuo ovat siis sellaiset, joissa on vain kuminauha vyötäröllä ja omani ostin myös Vilasta. :) Aivan todella miellyttävät päällä! Asustelen nykyään Helsingissä ja opiskelen (tai opiskelin) siis Jyväskylässä. Opintoni ovat tosiaan enää lopputyötä vaille valmiit, joten tarkoituksena on hoitaa homma valmiiksi täältä Helsingistä käsin. :)

23. heinäkuuta 2008 klo 21.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voiko noita farkkuleggingssejä käyttää ihan lyhyidenkin paitojen kans? siis en nyt ihan lyhyitä tarkoita, vaan sellaisia normaalipituisia :)
ite ostin tänään omani, mutta epäilyttää vähän että näyttääkö liikaa leggingseiltä jos on normipituinen paita :D

23. heinäkuuta 2008 klo 23.32  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Minä olen kyllä käyttänyt noita leggingsejä ihan yhtä vapautuneesti kuin farkkujakin. :) Joten ainakin minun mielestäni niitä voi käyttää ihan housujen tapaan! Suurin osa ei ole edes tajunnut niiden olevan leggingsit, ennenkuin olen asiasta erikseen maininnut.

24. heinäkuuta 2008 klo 9.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

helvetti siis! haluun tollaset farkkuleggarit oon ihan myöhässä! ja myös tollasen pepun ku sulla!:DD

8. marraskuuta 2008 klo 10.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sulla on todella hyvä perse!!!!!!!

14. syyskuuta 2009 klo 21.06  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu