She's a lady - NOT!
Minä aina silloin tällöin mietiskelen, että miten ihmeessä jotkut osaavat aina näyttää niin hienostuneilta ja tyylikkäiltä. Tarkoitan nyt sellaista hillittyä arvokkuutta, jota jotkut vain huokuvat - ja minä en! Tällaisilla ihmisillä on aina upea iho, kevyt rusketus, virheetön meikki ja raikkaan näköiset kasvot. Heidän paksut, taipuisat hiuksensa näyttävät jotenkin yhtä aikaa sekä huolettomilta että huolitelluilta. Näiden ihmisten vaatteet istuvat täydellisesti, eivätkä ole koskaan rypyssä. He eivät kompastele tai sähellä, vaan viilettävät coolisti mokailematta tilanteessa kuin tilanteessa. Missä niitä tehdään? Tai miten sellaiseksi tullaan?!
Minä olen jotakin ihan muuta. Olen homssuinen tytönheitukka, jonka jalat ovat jollakin käsittämättömällä tavalla vielä 24-vuotiaanakin mustelmilla, aina! Minä kompastelen ja törmäilen, säädän ja höpötän. Minä hikoilen ja naamani kiiltää. Minulla on finnejä, meikkini suttaantuu päivän mittaan ja hampaitteni väliin jää syödessä aina jotakin. Kynteni liuskoittuvat ja kynsilakkani lohkeilee. Hento ja liukas, kutakuinkin maantien värinen tukkani ei asetu hyvin ja vaikka asettuisikin, viimeistään parin pienen tuulenpuuskan jälkeen se on kuin harakanpesä tai muuten vain rumasti. Vaatteeni rypistyvät bussimatkalla ja sukkahousuihini tulee reikiä ja nyppyjä. Huomaan kaupan näyteikkunan heijastuksesta kuinka alushousujeni rajat kuultavat mekkoni läpi - shit! Kenkäni hiertävät ja onnistun omalla laukullani pamauttamaan jalkaani mustelman juuri silloin, kun olen paljain säärin (siinä toivossa, että kanankoipeni saisivat edes ripauksen väriä auringosta). Nenäni vuotaa vähän väliä ja niistäessäni se hankautuu punaiseksi. Anteeksi nyt vain, mutta missä on oikeudenmukaisuus tässä maailmassa? Minä vain kysyn! :D
Kuva täältä.
PS. Vielä ehtii tämän päivän ajan osallistua Paras aika vuodesta -blogin mahtavaan kesäkisaan! :)
Minä olen jotakin ihan muuta. Olen homssuinen tytönheitukka, jonka jalat ovat jollakin käsittämättömällä tavalla vielä 24-vuotiaanakin mustelmilla, aina! Minä kompastelen ja törmäilen, säädän ja höpötän. Minä hikoilen ja naamani kiiltää. Minulla on finnejä, meikkini suttaantuu päivän mittaan ja hampaitteni väliin jää syödessä aina jotakin. Kynteni liuskoittuvat ja kynsilakkani lohkeilee. Hento ja liukas, kutakuinkin maantien värinen tukkani ei asetu hyvin ja vaikka asettuisikin, viimeistään parin pienen tuulenpuuskan jälkeen se on kuin harakanpesä tai muuten vain rumasti. Vaatteeni rypistyvät bussimatkalla ja sukkahousuihini tulee reikiä ja nyppyjä. Huomaan kaupan näyteikkunan heijastuksesta kuinka alushousujeni rajat kuultavat mekkoni läpi - shit! Kenkäni hiertävät ja onnistun omalla laukullani pamauttamaan jalkaani mustelman juuri silloin, kun olen paljain säärin (siinä toivossa, että kanankoipeni saisivat edes ripauksen väriä auringosta). Nenäni vuotaa vähän väliä ja niistäessäni se hankautuu punaiseksi. Anteeksi nyt vain, mutta missä on oikeudenmukaisuus tässä maailmassa? Minä vain kysyn! :D
Kuva täältä.
PS. Vielä ehtii tämän päivän ajan osallistua Paras aika vuodesta -blogin mahtavaan kesäkisaan! :)
Tunnisteet: Höpötyksiä
lähettänyt Jenni @ 0.46
29 kommenttia:
sielunsisar :)
Minä olen jo alkanut ottamaan jokseenkin koomillisena piirteenäni sen, että lyön itseäni aina joka paikkaan. Mulla kanssa, 25-vuotiaana, on aina vähintään yksi mustelma säärissä.
Nenä punoittaa juuri niistämisen takia, naama kiiltää tunti meikkaamisen jälkeen... syön antibiootteja (onneksi lievään mutta jokseenkin myöhäiseen) akneen.
Aina ei vain voi olla sievä ja hienostunut. Silloin persoona on rakennettava jonkin muun ympärille.
tiivistit viime aikojen ajatukseni niin hyvin! olen niin kateellinen sellaisille ihmisille, joiden ei ensinnäkään tarvitse tehdä paljon mitään näyttääkseen hyvältä.
itse saatan viettää tuntikausia peilin edessä väkertäen meikkiä ja hiuksia---> näytän silti räjähtäneeltä. tai vaikka en näyttäisikään, heti ovesta astuttuani tuuli lennättää hiukset huitin hittoon ja ripsarit leviää naamalle, eikä hienostuneisuudesta ole tietoakaan. rävelläin vain menemään ja sekoilen. huoh :D:D
HAHA!! Itse juuri naureskelin, kun toisessa jalassani on nyrkinkokoinen mustelma ja toisessa neljä pientä!:D
Hih, hyvä juttu! Poikaystäväni vertaa minua aina Täydellisten naisten Susaniin..mikäli olet seurannut sarjaa, voit tästä päätellä millainen kömpelö sekoilija minä olen ;)
Täälläkin kirjoittelee yksi pian 24-vuotias kaikkea muuta kuin hienostunut ja tyylikäs neiti. Pystyn hyvin samaistumaan kuvaukseesi, mäkin onnistun aina vaan säheltämään ja höpötän mitä sattuu. :D Tuleekohan sitä tietynlaista arvokkuutta iän myötä vai onkohan sitä viiskymppisenä vielä samanlainen toheltaja?
Minäkin aina mietin miksi minulla pitää nenä vuotaa, polvet olla mustelmilla, ja muuten vain olla kömpelö.
Kun samaan aikaan on niitä niin fiinejä ladyja jotka kävelee niin täydellisesti. Minä onnistun siihen vain kotona että näyttää edes joltakulta, hiukset hyvin ja meikit ok, sitten menee ulos ja tuuli tulee, varmaan tiedät loput :)
Ja sinulla on todella söpö ja ihana blogi :)
Sanoppas muuta.... mä en vaan tajua sellasia ihmisiä, jotka aina vaan jotenkin onnistuu vaikuttamaan cooleilta ja hienoilta. Itellä roikkuu räkää nenästä, meikit levahtaa poskille kahessa tunnissa ja tukka on ku pommin purkajalla. Life's a bitch.
Aivan loistava postaus, olen nimittäin täsmälleen kuvauksesi nainen. Vaikka lähtisin kotoa tuntien itseni upeaksi, tapaan ainakin erään ystäväni, joka näyttää aina niin nätiltä ja saa minut tuntemaan itseni alipukeutuneeksi. Huomaan silmieni olevan pandavibaiset ja koulun vessan peilin epäimartelevassa valossa ihoni on punavalkokirjava. Ja pömppämahakin, minulla! Kompastun ja törmään KAIKKEEN, olen aina mustelmilla, kerran jopa leikkasin leipäveitsellä kynteni ja palan ihoani pois, vahingossa! Kerran löin käteni täysillä yhteen, kun piti vaihtaa nopeasti käsien asentoa. Kompastun, lyön pöydän kulmaan jonkun raajoistani, joita on ilmiselvästi liikaa. Ja minä ja iso suuni, sanon aina kaikkea noloa. Ja putosin kerran vessanpönttöön. Ja tosissaan, miten on mahdollista, että ihmisten kyynärpäät ovat AINA tissieni tasolla. Syyttäkää sitten minua jos tissini jäävät näin mineiksi siksi, että toisten kyynärpäät runnelevat ne. :D Hiukseni. Vihaan niitä, olen aivan varma että elämäni olisi parempi, jos ne eivät olisi niin... räjähtäneet! Ei, syy on sittenkin nenässäni. Tämä itkettää minua joka päivä: omistan maailman isoimman ja rumimman kuonon, aina punainen ja niiskuttava. Olisin ihan varmasti kauniimpi pienemmän ja somemman nenän kanssa. Ehken kuitenkaan onnellisempi. Vihaan noita täydellisiä ihmisiä, mikä oikeus heillä on saada meidät normaalit tyypit tuntemaan riittämättömyyttä ja huonoa omatuntoa!?
Hih, innostuin liikaakin. :)
Pystyn samaistumaan suhun aikalailla. ;)
Minustakin on leidi kaukana. Kompastelen vähän väliä ja olen vähällä lentää nenilleni. Nenä myös vuotaa aina ja on niistämisen ja pyyhkimiseen jälkeen paloauton punainen. Tukka on aina takussa ja meikkikin suttaantuu päivän mittaan.
Tuli tosta alku-kuvauksesta ihan Täydellisten naisten Bree mieleen. :D
Oi voi, minä olen tismalleen samanlainen! Varsinkin talvisin jokainen säälittävä jäätilkku heittää minun nenälleni.
Tosin hassuinta on että kompastelen jatkuvasti lättäpohjaisilla kengillä tai ollessani kotona paljain jaloin, koroilla kävellessä vahinkoja taas sattuu äärimmäisen harvoin. :)
Lisäksi olen sen verran laiska että jaksan panostaa meikkiini ainoastaan ripsivärin verran. (Eikä meikkivoiteita sun muita tököttejä edes löydy näin kalvakassa sävyssä.) Yritä siinä sitten näyttää hehkeältä, kun naama on täynnä aurinkoihottumaa ja tukankin sai viimeksi hyvin silloin kun se oli lyhyt ja musta. :/
ai tällaisia koheloita on muitakin! ihana kuulla! tälläkin hetkellä mulla on jalassa aivan järkyttävä mustelma jonka alkuperästä ei tietoakaan.
ja hienoa naista ei vaan saa tekemälläkään. :D
se oikeudenmukaisuus on siinä että me melkein kaikki muutkin olemme juuri tuollaisia :D
hihi, ihana postaus :) itsekin olen kaukaa kateellisena ihaillut noita leidejä, kun itse näytän 15 minuuttia kuosiinasettelun jälkeen siltä kuin olisin ollut koko päivän hiekkalaatikolla leikkimässä apinalauman kanssa.
ite oon kyl niin samanlainen. aina löytyy mustelmia ja yleensä niitten syntyperästä ei oo mitään tietoo. sukkahousut on yleensä sen puol pvää päällä ja sit ne voi heittää suoraan roskiin.. 23 vuotta ollu tällane etten oikee usko et ikinä muutun. kai se vaan pitää hyväksyy.. tosin joskus jopa pidän siitä et oon aina se säätäjä. onneks ympäriltä löytyy ihania ihmisiä jotka kattoo edes välillä mun perään. ilman niitä oisin varmaa jääny jo 50 kertaa ratikan tai muun alle..
Heh, tunnistin kyllä itseni tuosta kuvauksestasi... enkä siis todellakaan siitä ensimmäisestä! :D
Hahaha, tiedätkös, ajattelen juuri noita samanlaisia asioita monet kerrat!
Täältä löytyy yksi vastaava tapaus lisää :D! Toisaalta olen alkanut viime aikoina oppia ajattelemaan, että pieni tohelointi on söpöä ja persoonallista ja "täydelliset" naiset aika tylsiä. Tuo ajatus tosin yhäkin välillä häviää, kun täydellinen nainen kävelee ohi juuri silloin kun olen potkaissut jalkani rappukäytävän ovenkarmiin..:D Mutta aion vielä voittaa kateuden kokonaan, tehdään kaikki niin :)!
Täällä vielä yksi kanssasi samaan sarjaan kuuluva. Ja mikä siinä on, että nämä ihmiset, jotka näyttävät aina hyvältä, osuvat paikalle juuri silloin kun itse on kaikkea muuta kuin edustava? Käy melkein sääliksi ystäviäni, jotka joutuvat jaksamaan possuiluani milloin missäkin! :D
Heti alkuun on sanottava, että olen hymyillyt koko päivän teidän ihanien kommenttienne ansiosta. :D Kiitos, kiitos, kiitos, etten ole ainoa säheltävä epäleidi maailmassa!
Stazzy: Hahaa. <3 Punainen nenä ja mustelmaiset jalat kuuluvat minunkin vakiovarustukseeni. :D Onneksi persoonassa löytyy... ;)
Anonyymi1: No sanopa muuta! Aamulla peilistä tuijottaa mörkö mustine silmänalusineen ja laikukkaine ihoineen. Mutta onneksi meitä on muitakin. :D
Moumou: No sama! Minulla on tällä hetkellä mustelmia polvissa ja säärissä. :P
Ambe: Kieltämättä minullekin tuli jotenkin mieleen tätä postausta kirjoittaessani, että Susan on kyllä aika hyvä tyyppiesimerkki. :D Sillä erotuksella, että näyttää aina hyvältä sähläämisestä huolimatta!
Jose: Minä veikkaan, että tämä hösellys on niin syvällä minussa, että olen vielä vanhana mummonakin samanlainen koheltaja. :D
Teetyttö: Kiitos ihanasta kommentista. :) Kieltämättä sitä tulee joku ihmeellinen alemmuudentunne aina sellaisten Täydellisten Naisten viilettäessä ohi, mutta pah, me olemme sentään hauskoja kompuroidessamme ja toheltaessamme. :D
Paula/DPT: No niinpä! Ehkä ne ovat oikeasti robotteja tai avaruusolentoja? :D
Pandora: Let it all out, love! :D Haha. Ehkä pitäisi perustaa joku täydellisten ihmisten vastainen rintama...
Peippo: No minun kannaltani pelkästään hyvä juttu: en ole siis yksin! :D
Pinja2: Tarvitsisimme varmaankin sellaiset henkilökohtaiset avustajat pitämään huolta kauneudestamme pitkin päivää. Niin kuin siinä yhdessä hiustuote-mainoksessa, jossa treffeilläkin joku on koko ajan laittamassa tukkaa. :D
Anonyymi2: Totta kyllä, paitsi että Breen hiukset eivät koskaan näytä huolettomilta! ;)
Ranna: Mitä tästä voimme päätellä: sinut on siis luotu korkeille koroille. ;) Halleluja! :D Minun on ihan pakko meikata tai lapset pakenisivat kadulla toiselle puolen tietä. :D
Katri: Minullekin useimmat mustelmistani ovat täysiä mysteerejä - ei aavistustakaan mistä ne ovat tulleet!
Anonyymi3: No luojan kiitos ainakin melkein kaikki. ;)
Tiiti: Hahahah, loistava kuvaus! :D
Eimie: Minunkin uskoni on aikalailla hiipunut sen suhteen, että minusta voisi koskaan tulla leidiä. Mutta toisaalta en ole ihan varma haluaisinko edes. :)
Kirsikka: Olisikin mielenkiintoista saada joku kommentti sitä ensimmäistä ryhmää edustavalta. :D Saisimme todistusaineistoa, että ne ovat todella ihmisiä! :D
Bereniikke: Onnitteluni! Kuulut hienoon porukkaan! :D
Jossu: Siinä on kyllä ihan hyvä tavoite. :) Ja sitäpaitsi, kyllä se säätäminen ja hönöily on oikeastikin ihan söpöä joskus. :D
Rritu: Niillä on joku salaliitto. Hiippailevat tuolla kaduilla voidakseen aiheuttaa häpeää meissä tavallisissa tallukoissa. :D
HUOM! Näitä kommentteja kirjoittaessani onnistuin saamaan jälleen uuden mustelman kolauttaessani polveni pöydän reunaan! :D Lisäksi kuoriessani mandariinia, se tietysti ruikkasi mehut silmääni! JES! :D
En siis ole ainoa! Olen aivan samanlainen kuin sä.
Toisaalta taas uskon, että vaikka kompastelisikin ne voi korjata nousemalla vain pystyyn, pitämällä pokan ja olla välittämättä tapahtuneesta. Niin ei ihmisetkään muista kompurointia.
Muutenkin uskon, että jos kadulla kävelee "ylväästi", eli siis suorassa, naama peruslukemilla ja sopivalla tempolla saa ihmiset katsomaan, että: "wau..."
Ymmäretäänkö mua ollenkaan? Oli vähän sekavasti selitetty. :D
Voihan. Meitä on muitakin! Tai siis teitä.
Minä olen onnistunut:
-lyömään itseäni turpaan
-kaatanut kahvit niin, ettei tippaakaan mennyt pöydälle, mutta kaikki kyllä syliini
-kaatamaan saman mehulasin kahdesti minuutin sisään täsmälleen samalla tavalla
-kaatamaan oikeastaan kaiken nestettä sisältävän
-kaatumaan/liukastumaan julkisilla paikoilla aina silloin, kun olen yksin
-sanomaan "Kiitos samoin!" Arnoldsin työntekijälle, joka toivotti hyvää ruokahalua, kun lähdin bagelin kanssa menemään
-yrittänyt väärän kerroksen ovesta sisään; oma asuntoni sijaitsi kerrosta ylempänä. Ajattelin jopa, miten minulle on tullut päivän aikana ovisilmä.. Äly hoi, jätti.
-veloittamaan asiakkaalta pankkikortilta 71 euroa 17 euron sijaan
Ja näin. Listaa voisi jatkaa ikuisuuksiin. Ja nuo kaikki melko lailla vuoden sisään. Tämän lisäksi olen täynnä mustelmia aina ja ikuisesti, jalkani haavoilla liian rajuista sheivausotteista ja muuta kivaa. Ihme ja kyllä ikinä en ole mitään luuta murtanut.
Ai niin mutta minähän olenkin syntynyt 13. perjantaina..Diudiu.
Täältä löytyy ihan samanlainen koheltaja myös! Tälläkin hetkellä jalat ihan mustelmilla, kädessä tupakan polttama arpi, kaadan aina kaikki juomat jne jne...Luulen kyllä, että niille "täydellisille" leideillekin sattuu ja tapahtuu, mutta me satutaan näkemään vaan ne juuri sillä huonolla hetkellämme. Varmasti joku muu kadulla ajattelee sinusta, että onpas tuo tyttö ihan täydellinen! :) Niin se vaan menee. :) Voisi sanoa, että "kateus on katsojan silmässä" hehee..
Rosa: Harvoin minä kompurointiani sen kummemmin häpeilenkään. :D Paras ratkaisu on vain olla kuin ei huomaisikaan ja heläyttää pieni hihitys päälle. :D Ja ihan varmasti meitä jokaista joskus katsotaan ihaillen kadulla. :)
Tosielämän Aku Ankka: No sinulle sattuu ja tapahtuu, näemmä. :D Mutta ihan peruskauraa perustohelolle! :D Minäkään en ole ihme kyllä onnistunut koskaan murtamaan mitään raajoistani.
Fluxor: Varmasti niille täydellisillekin sattuu kommelluksia aina joskus, mutta olen vakuuttunut, että sellainen ns. täydellinen ihmistyyppi ON olemassa. :D Se voi sitten olla, että heissä on joitakin muita aivan kamalia vikoja. ;)
Yksi sielunsisar lisää ilmoittautuu. Olen kehittänyt teorian. Hyvin harva tuntee itseään ultraitsevarmaksi ja tyylikkääksi, kaikissa asuu se pieni epävarmuus ja tiukka itsekriittisyys, joka saa meidät tuntemaan itsemme harakanpesiksi ja epäsiisteiksi rölleiksi.
Minä olen pitänyt monia, mm. sinua, Rannaa ja Fluxoria, tyylikkyyden ja khuuliuden perikuvina, ja kuinka ollakaan, jokainen näistä kuitenkin kokee olonsa yhtä epävarmaksi kuin minäkin :> Kenties me siis katsomme muita aivan erilaisten lasien läpi kuin katsomme itseämme. Näemme muissa enemmän hyvää kuin itsessämme, ihailemme muita, emme juuri koskaan itseämme.
Sitä voi sitten miettiä, mistä se johtuu - onko kyse suomalaisesta ylivaatimattomasta häpeäkulttuurista, jossa pienikin itseihailun merkki tulkitaan ylimieliseksi egoiluksi vai mitä kummaa :>
On kuitenkin lohdullista tietää, että emme olekaan yksin kömpelyyden tunteen kanssa, ja että luultavasti kukaan muu ei tarkastele meitä yhtä kriittisesti kuin juuri me itse :)
Idhren: Kiitos mukavasta ja pohdiskelevasta kommentista! :) Onpa hassua kuulla, että joku muu on pitänyt minua jonakin cooliuden perikuvana. :D Kaipa se sitten on niin, että sitä on itselleen hitsin paljon ankarampi kuin muille. Onneksi osaan kyllä antaa itselleni myös kehuja - toisinaan annan niitä liiankin innokkaasti. :D
Tunnen itseni joka päivä epävarmaksi ja rumaksi.Vielä vuosi sitten tämä tunne tuli vain joinakin päivinä, nykyään tunnen niin joka päivä. Ennen tunsin olevani toisinaan kaunis. Enää niin ei ole. Olen hukassa.
Anonyymi: Olen pahoillani, että huomasin kommenttisi vasta nyt. On todella kurjaa, jos tuntemuksesi omasta itsestäsi ovat noin synkkiä. Sinun kannattaisi ehkä jutella asioista läheistesi tai vaikkapa ihan ammattiauttajan kanssa. Masennuksen läpikäyneenä voin kertoa, että puhuminen auttaa. Valtavasti tsemppiä ja aurinkoisia päiviä!
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu