Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Elämää brunettena

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Elämää brunettena


Kyselin taannoin teiltä lukijoilta, mitä tämän tukka-asian kanssa pitäisi tehdä - jatkaako brunettena vai palatako takaisin omaan vaaleaan väriin. Olin loppujen lopuksi melko yllättynyt siitä, miten yhtenäinen mielipide kaikilla tuntui asiasta olevan. Vaaleaksi palaamista taisi kannattaa peräti kaksi ja kaikki muut olivat tummana jatkamisen kannalla. :D Olisin ollut ihan tyytyväinen, olisi enemmistö kallistunut mille kantille tahansa, koska tykkään kummastakin väristä. Yleisön mielipide kuitenkin vahvisti päätöstä, johon olin vahvasti ollut kallistumassa muutenkin: jatkan vielä ainakin jonkin aikaa tummana. :)

Juurikasvu hyökkäilee tumman sävyn alta jo sen verran rumasti, että pian toimiin on todella ryhdyttävä. Olen saanut hyviä neuvoja kotisävytystä varten, mutta toisaalta tukkani tarvitsisi myös kampaajan saksia. Pitää katsoa, mihin ratkaisuun päädyn, mutta teen sen varmasti melko pian lähitulevaisuudessa.



Moni on kysellyt, onko tummalla tukalla ollut vaikutusta esimerkiksi pukeutumiseeni ja olen tätä aihetta miettinyt ja kypsytellyt jo pidemmän aikaa. En ole kuitenkaan huomannut mitään suurempia eroja pukeutumisessani tumman tukan myötä. Ehkä viime aikoina olen pukeutunut yksinkertaisemmin ja enemmän mustaan kuin ennen, mutta en tiedä johtuuko se tukasta vai ennemminkin vuodenajasta ja mielialasta. Vaatekaappini sisältö kattoi värejä laidasta laitaan jo ennen bruneteksi muuttumista, joten ainakaan mitään uutta, kovin erilaista en ole hankkinut. Toisaalta tummanakin tukkani on samaa sävymaailmaa kuin oma värini, joten ehkä siksi kaikki sopii edelleen. Jos hiusteni uudistunut sävy olisi vaikka punertava, voi olla etteivät esimerkiksi kaikki värit sopisikaan.

Myös meikki on pysynyt samana hiusvärin muutoksesta huolimatta. Huomaan kuitenkin, että tummassa tukassa on siinä mielessä enemmän särmää, että kasvoillakin tuntuu olevan enemmän ilmettä, vaikka esimerkiksi ripsivärin jättäisi joskus pois. Onnekseni tumma tukka ei saanut minua näyttämään kalman kalpealta, vaikka ihoni onkin hyvin vaalea. Poskipuna on silti melko must nykyään. ;)

Onko sinun tyylisi muuttunut hiusvärin vaihduttua?

Tunnisteet:

19 kommenttia:

Blogger Pinja kirjoitti...

Mulla ei ole hiusten väri koskaan muuttunut, joten kysymykseen en voi vastata. Oon kyllä tosta samaa mieltä, että tumma tukka tuo kasvoille enemmän ilmettä kuin vaalea. Mun on esimerkiksi laitettava aina edes vähän ripsaria, ettei kasvot olisi ihan hirveen valjut. Kun on ihan vaalea iho, tukka ja ripset ja kulmatkin luonnostaan, niin jollain täytyy vähän taikoa kontrastia kasvoihin.

9. helmikuuta 2009 klo 14.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kun olin punapää, se vaikutti melko lailla pukeutumiseen, tietyt punaisen ja sinisen sävyt olivat ehdottomasti pannassa.

Pidin hiuksista, mutta tuo rajoitus häiritsi (varsinkin, kun minulle tuli punainen kausi.. ja sinisilmäisenä haluaisi käyttää sinisiä vaatteita), joten kun lopulta heittäydyin brunetiksi, oli päätös mielestäni oikea.

Ruskea on pysynyt eri sävyinä päässä jo monta vuotta! Se sisälsi yhden punaisen repsahduksen.. joka ei ihan heti toistu ; )

9. helmikuuta 2009 klo 14.41  
Blogger Bemary kirjoitti...

Mä oon luonnostani vaalea, vaikka nykyään sävytänkin hiuksiani mustaksi. Sen tosiaan huomasin myös, että vaaleana näytin paljon "valjummalta" kaikin tavoin, vaikka se kuinka oma värini olikin. :p Tummassa on tosiaan se hyvä puoli, että sen kanssa ihminen kuin ihminen näyttää jotenkin elinvoimaisemmalta, vaikka meikkaisi vähemmän. Sullekin mun mielestäni sopii paremmin tuo tumma look, vaikka tietty tärkeintähän on, että ITE viihtyy hiusten kanssa. :)

Värimaailmaani noin muuten hiusten värin muutos ei oo vaikuttanu. Tai ehkä yhessä mielessä: nykyään punainen tuntuu luontevammalta, koska mun mielestä se ei erityisen hyvin käy yhteen vaaleiden hiusten kanssa. Mustan kanssa homma onkin sitten päinvastoin.

9. helmikuuta 2009 klo 15.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moi!
Olen huomannut, että blondiuduttuani olen alkanut käyttää vaatteissa enemmän mustaa. Mustan tukan kanssa tuntui liian tummalta olla kokomustissa vaatteissa, nyt vaaleana kokomusta tai lähes kokomusta näyttää tosi hyvältä! Myös vähempi meikki sopii muuten niin luonnolliseen elovena-tukka lookkiin.. =)
Maija

9. helmikuuta 2009 klo 15.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hehee, minulla oli samanvärinen tukka kuin sinullakin se vaaleampi oikea väri. Pari vuotta sitten kuitenkin päätin radikaalisti värjätä hiukseni ensimmäisen kerran - myös tummaksi!

Ensimmäisen vuoden olin kuparinpunapää, sitten halusin muuttua tumman ruskeaksi ja sillä tiellä pysyn edelleenkin. Välillä tekee mieli kasvattaa oma väri takaisin, mutta vanhoja valokuvia selatessa totean aina, etten näytä miltään vaaleammassa tukassa.

Ennen tummaa tukkaa olin jo tehnyt pienimuotoista tyylinvaihdosta: hippimäiset vaatteet muuttuivat istuvimmiksi ja enemmän mod-henkiseksi, ja nykyään suosin vain mahdollisimman yksinkertaista jollain lisäjujulla maustettuna. Värimaailma vaatteissani ei vaihtunut. Myös hiustyylini muuttui radikaalisti, tasapitkätukasta muutuin 70-luvun pyörötukaksi ja värjäyksen myötä tulivat reilut rikkohiukset ja nykyään minulla on täysin lyhyt tukka, tyyliin mia farrowilla aikoinaan. Hiustyylini hakee kenties vielä sitä itseään (vaikka luulen nyt että ihanlyhyt on se minun tukkamalli), mutta oma väri ja vaatetustyyli on jo löytynyt.

Näin se tyylikaari kehittyy pikkuhiljaa.. :)

9. helmikuuta 2009 klo 15.57  
Blogger E kirjoitti...

Itse olen viihtynyt n. puolitoista vuotta mustien hiusten kanssa ja olen kyllä huomannut, että värillä on ollut vaikutusta. Tyyliäni tai meikkiä en ole radikaalisti muuttanut mihinkään suuntaan, mutta kokonaisuus näyttää ainakin omaan silmään nykyään paljon paremmalta ja selkeämmältä, kun tukka on musta. Mustat hiukset tuovat kasvoni paremmin esiin ja väri sopii minulle muutenkin paremmin kuin aikaisemmat ruskean sävyt. Aika paljon saa tapahtua, että mustasta enää loupuisin. :)

9. helmikuuta 2009 klo 16.08  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Punertava-hiuksisena tulee ehkä enemmän tosiaan konflikteja joidenkin värien kanssa, ainakaan en itse ole niin värikäs tyyppi että osaisin olla kovin kirjava :) siksi onkin mielessä ollut palata takaisin tummaan, niin pääsisi paremmin kokeilemaan keväisiä värimaailmoja talven jälkeen... Ja muutenkin se tumma tukka ehkä iskee paremmin.

Sulle kyllä sopii nuo molemmat värit hyvin, mutta tummaan olisin minäkin kallistunut :)

9. helmikuuta 2009 klo 16.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

iih jenni oisit paljon söpömpi vaaleana! mutta on brunekin kiva<:
-vilona

9. helmikuuta 2009 klo 17.22  
Blogger Camilla kirjoitti...

Huomasin värjättyäni tukan tummaksi, että hiukseni eivät enää erottuneet tummien vaatteideni joukosta ja näytin kalman kalpealta, joten palasin salamana takaisin vaaleisiin raitoihin. =)

9. helmikuuta 2009 klo 17.56  
Blogger ritu kirjoitti...

hiukset ovat olleet punaiset, vaaleat, ruskeat ja kaikkea siltä väliltä! punaisten kanssa en punaisia vaatteita käyttänyt, mutta muuten ei ole rajoittanut. sinisestä en ole koskaan pitänyt muutamaa poikkeussävyä lukuun ottamatta, joten se on aina ollut vähemmällä :D

9. helmikuuta 2009 klo 19.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä vaalea tukka pukee sua silti melkeempä paremmin. Jotenkin hehkeämpi look, no mutta mielipiteensä kullakin.. ehkäpä kuitenkin harkitsisit kesää kohti mentäessä vaalentaa esim. raitojen avulla? ei sillä, että susta epähehkeetä edes saisi olet kaunis! :)

9. helmikuuta 2009 klo 19.14  
Blogger Mari kirjoitti...

Itse olen ollut sellainen pelkuri, että tukan väri ole koskaan muuttunut kuin muutaman asteen vaaleammaksi tai tummemmaksi, koko ajan blondina pysyen. :P
Sinulle tosiaan sopii hyvin sekä vaalea että tumma tukka. Ja voihan sitä aina mielen muuttuessa vaihtaa sitä hiustenkin väriä, joten seuraa toki oma päätäsi (eh eh, kuulostaapa hassulta hiusjutuista puhuessa :D) ja pysy tummana niin kauan kuin se itse miellyttää. :)

9. helmikuuta 2009 klo 19.37  
Blogger Merja kirjoitti...

Tumma tukka sopii sinulle kyllä. Oletko koskaan värjännyt tummemmilla, lämpimän punertavilla sävyillä? Sopisi varmaan sinisiin silmiisi.

Itse olen huomannut sen kun olen vaalentanut tukkaani (oma väri ikävä maantie) että monet värit sopivat paremmin. Esim. harmaata voin pitää, kun taas luonnollisen värini kanssa en missään tapauksessa voisi..

Käypä muuten blogissani, laitoin arvonnan pystyyn.. huulikiiltoja..

9. helmikuuta 2009 klo 20.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

en tiedä sitten että, värjäsinkö hiukset mustiksi koska aloin pukeutua tummemmin vai toisinpäin. mutta heti kun laitoin mustat hiuspidennykset ja pinkit rastat, huomaa että tyyli on siirtynyt tennareitten kautta maihareihin ja synkempiin vaatteisiin entisestä glam-tyylistä :----DD

9. helmikuuta 2009 klo 20.58  
Blogger annnim kirjoitti...

Mä olen alun perin blondi, mutta kokeilin elämää tummempana lähes parin vuoden verran. Tosi vaalean ihoni kanssa sain pelätä näyttäväni melkein gootilta, joten esimerkiksi kauhean tummia silmämeikkejä en uskaltanut käyttää. Nyt kun tukka on taas vaalentunut, voin laittaa silmät mustiksi ja pukeutua vaikka kuinka mustiin, enkä silti näytä gootille!

Pidin aikoinaan tummaksi muuttuessani siitä, että ihmiset eivät oikeasti heti tunnistaneet. Nyt sitten saan tunnistuttaa itseäni uudestaan, että hei olen se sama tyyppi, nyt vaan taas muuttunut takaisin vaaleaksi..! :D

9. helmikuuta 2009 klo 22.50  
Blogger Unknown kirjoitti...

kun joskus puoltoista vuotta tai 2 sitten muutuin brunesta blondiks ni sama Nita olen ja tyyli samaa mua meikit ja muut, nyt ehka tullu into kokeille kreiseja huulipunia mut ne ei vaikuta hiusvarii mitekaa.
ma olen paljon itsevarmempi nyt.sen tiedan,ja taa vari sopii paremmin vaikka lonnostaa brunette...
kannatan muute kampaajalle jos vaalennat!

10. helmikuuta 2009 klo 0.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllä toi tumma sopii sulle tosi hyvin.

10. helmikuuta 2009 klo 15.44  
Blogger Chérie kirjoitti...

Ei ole tyyli muuttunut kun ei ole värikään muuttunut:)

10. helmikuuta 2009 klo 19.29  
Blogger Jenni kirjoitti...

Pinja: Minusta tuntuu, että olen ilman meikkiä todella valju niin vaaleana kuin tummanakin, mutta tumma tukka jotenkin kehystää kasvoja terävämmin. Kun tumma väri oli ihan tuore, ja siis paljon tummempi kuin nyt, oli ripsiväri aika must, etten näyttänyt aivan omituiselta. :D

Saraseeeni: Mietinkin, että juuri punainen hiusväri vaikuttaa varmaan eniten näistä "normaaleista" hiusväreistä pukeutumiseen. Itse en usko, että kallistun punaisen puolelle, mutta ainakin luonnollisten punapäiden hiuksista yleensä tykkään. :)

Bemary: Musta on aika raju väri, mutta jos ihon sävy sopii hyvin tummaan tukkaan, voi sekin toimia loistavasti. :) Viihdyn itse niin tummassa kuin vaaleassakin tukassa, mutta tämä tumma sävy on ollut kivaa vaihtelua, kun olin ehtinyt olla vaalea jo melkein 25 vuotta. ;) Minä tykkäsin punaista käyttää kyllä vaaleanakin, mutta se on varmaan ensisijaisesti makuasia. :)

Anonyymi1/Maija: Joillekin kokomustasta väristä tulee automaattisesti melkoinen gootti-look, varsinkin jos tukkakin on tumma ja pitkä. Minä olen onneksi välttynyt tuolta gootti-vaikutelmalta, vaikka sitä alun perin hiukan pelkäsinkin. Olen kuitenkin jostain syystä huomannut nyt tummana käyttäväni enemmän mustaa kuin vaaleana! Musta tuntui vaaleatukkaisena joskus vähän liian kovalta vaaleita kasvojani vasten, mutta tummat hiukset tasapainottavat sitä mukavasti. :)

Anonyymi2: Oi, sopisipa minulle sellainen ihan lyhyt poikatukka. :/ Se yleensä vaatii seurakseen todella sirot kasvot, joita minulla ei harmikseni ole. Mutta on kyllä hauskaa, että olet löytänyt pukeutumistyylisi muuttuneiden hiusten myötä. :)

Justine: Olen kyllä samaa mieltä siinä, että tummat hiukset kehystävät kasvoja aivan eri tavoin kuin vaaleat. Itse olin aluksi hiukan kauhuissanikin kun ensimmäisiä kertoja katsoin peiliin tukanvärjäyksen jälkeen. Kasvoni tuntuivat omasta mielestä näyttävän paljon aiempaa pyöreämmiltä ja leveämmiltä, kun tumma väri oli kovempi kasvoja vasten. Uuteen ilmeeseen kuitenkin tottui nopeasti, eikä se enää tunnu oudolta. :)

Sarakissa: Moni muukin on vahvasti kallistunut tämän tumman sävun puoleen, mistä oikeastaan hiukan yllätyin, koska itse tykkäsin kovasti myös omasta vaaleasta sävystäni. :) Voi olla, että kesällä sitten kokeilen taas omaa vaaleaa tukkaa, mutta vielä hetken aion tosiaan jatkaa nyt tummana. :)

Anonyymi3/Vilona: Kiva kuulla, että joku vielä tykkää omastakin väristäni. :D Itse pidän siitä kyllä kovasti, mutta kuten tuossa jo Bemarylle totesinkin, niin 25 vaaleana vietetyn vuoden jälkeen oli kiva kokeilla jotakin uutta. :)

RagDoll: Minä taas olen tummana uskaltanut ehkä rohkeammin pukea juuri tummia vaatteita ylleni, kun tukka hieman tasapainottaa värimaailmaa. Toisaalta tukkani ei tällä hetkellä ole mikään ihan älyttömän tumma, joten sen takia erottuu mustastakin ihan hyvin. :)

Ritu: No sinäpä oletkin sitten ehtinyt kokeilla kaikkea! :) Puhuitko sinisestä väristä tukassa vai vaatteissa? :D

Anonyymi4: Voi kiitos! :D Omastakin mielestäni juuri tuossa kyseisessä kuvassa tuo vaalea tukka saa minut näyttämään erityisen hehkeältä. :) Ja täytyy myöntää, että tuo kuva palautti välittömästi mieleen, miten paljon omastakin hiusväristäni olen tykännyt. Voi olla, että kesän myötä palailen takaisin vaaleaan. We'll see... ;)

Mari: Kyllä minäkin tuota päätöstä tosi kauan mietin, ennen kuin oikeasti uskalsin. Ja kyllä silloinkin pelotti! Muistan värjäystä edeltävänä päivänä, kun kaupungilla katselin itseäni vaatekauppojen peileistä, niin yhtäkkiä oma vaalea sävy näyttikin niin hyvältä. ;) Mutta olen iloinen, että uskalsin, koska olen tykännyt tästä tummasta sävystä tosi paljon ja muiltakin on tullut yksinomaan positiivista palautetta. :)

Merja: Se maantie lienee väreistä hankalin, koska sen kanssa saattaa niin helposti näyttää kovin valjulta. Juuri sellaisessa hyvin tylsän värisessäkin tukassa esimerkiksi vaaleat raidat näyttävät tosi hyvältä. :) Punertavaa sävyä en ole harkinnut, koska jotenkin veikkaan että se ei sopisi ihoni sävyyn, mutta never say never. ;) Ja pitää käydä tsekkaamassa arvonta, kiitos vinkistä! :)

Naena: Minusta tuntuu, että jos se oma tyyli on muutenkin ollut hiukan hakusessa, niin monella hiusvärin vaihtaminen on auttanut ohjaamaan siihen oikealta tuntuvaan suuntaan. :)

Annim: Itselläni ei ole sentään niin käynyt, että ihmiset eivät tunnistaisi - paitsi ehkä sellaiset, jotka eivät ole nähneet pitkään aikaan. :) Minulle ei onneksi gootti-vaikutelmaa ole syntynyt, mutta yleensä meikkaankin tosi hillitysti. Olen kuitenkin huomannut, että tumman tukan kanssa silmämeikkiä voi huoletta laittaa hiukan enemmän, eikä se näytä niin voimakkaalta kuin vaalean tukan kanssa.

Nita-Karoliina: Sinulle vaalea tukka sopii niin hyvin, etten olisi edes arvannut sinun olevan oikeasti tumma! :) Ja juu, aion ehdottomasti marssia kampaajan pakeille heti, kun haluan palata vaaleaan väriini. :)

Shoppaile ilmaiseksi!: Kiitos. :)

Chérie: No mikäs siinä, jos oma väri on Se Oikea. ;)

11. helmikuuta 2009 klo 9.08  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu