Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kiitos äiti!

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 17. toukokuuta 2007

Kiitos äiti!

Blogini jäi heti alkuunsa hieman sivuun muutamaksi päiväksi, kun vanhempani ja toinen pikkuveljistäni tupsahtivat kyläilemään tänne Brysseliin ja olen heitä siis tässä viihdyttänyt.

Eilen kaupungilla kierrellessämme silmiini osuivat aivan ihastuttavan ihanat sandaalit erään kaupan ikkunassa. Hintalappu näytti omalle budjetilleni aikalailla liian suurta summaa, mutta päätin silti mennä sisään ja kokeilla. Olen todennut, että tuollaisessa tapauksessa on parempi ottaa riski ja kokeilla kenkiä. Onhan nimittäin aina olemassa mahdollisuus, etteivät ne sovi minulle ollenkaan, jolloin haaveen voi huoletta unohtaa. Jos kenkiä ei kokeile, ne jäävät kuitenkin vain kummittelemaan mieleen. Toki tässä metodissa on riskinä myös se, että kengät ovat jalassa kuin unelma, jolloin taas tilanne on ongelmallisempi. :D No, tietysti minun tapauksessani kävi juuri niin kuin jälkimmäisessä esimerkissä. Sandaalit olivat täydelliset ja hintalappu näytti 75 euroa. Olen sitä paitsi jo kauan etsiskellyt juuri oikeanlaisia ”Jeesus-sandaaleita”.

Nyt kuitenkin kävi niin onnekkaasti, että shoppailuseurana oli äitini. Normaalisti hän on hyvin tarkka rahoistaan, eikä innostu varsinkaan heräteostosten maksajaksi. On tainnut äidillä kuitenkin olla tyttöään ikävä, kun niin oikein kannusti sovittamaan. :D Ja vielä tarjoutui sitten maksamaankin, mikäli todella nuo kyseiset sandaalit haluaisin. No halusinhan minä. Sandaalit ovat merkkiä Hush Puppies ja istuvat jalkaan kuin unelma. Sain tingattua niiden hintaa 10% alaspäin, sillä toinen kengistä oli ollut näyteikkunassa ja sen väri oli hieman vaalentunut.



Hush Puppies -merkillä tuntui olevan myös muita erittäin kivan näköisiä kenkiä. Plussaa tämä merkki saa minulta ehdottomasti istuvuudesta ja mukavuudesta sekä laajasta värivalikoimasta. Osa kengistä ei ollut lainkaan minun mieleeni, mutta toiset taas ihastuttivat heti. Tiirailin myös miesten valikoimaa ja sielläkin oli todella tyylikkään näköisiä malleja. Miinukseksi voisi laskea kenkien hinnakkuuden (, vaikkei toki ole laisinkaan kalleimmasta päästä), sillä opiskelijabudjetilla melkein satanen kenkäparista on aika paljon. Jos kuitenkin haluaa sijoittaa laadukkaisiin ja erinomaisen mukaviin kenkiin, suosittelen tsekkaamaan tämän merkin. Sitä paitsi firman nettisivuilla osa annetuista hinnoista oli huomattavasti huokeampia, joten on mahdollista, että halvemmallakin saattaa löytää.



Tässä muutamia suosikkejani Hush Puppiesin mallistosta:



Tunnisteet: ,

8 kommenttia:

Blogger Ria kirjoitti...

ihanat sandaalit ! itsellänikin tuon tyyppiset hakusessa :)

19. toukokuuta 2007 klo 12.34  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kiitos. :) Olihan noilla kylla sen verran hintaa, etta tuskin olisin itse raaskinut ostaa, vaikka istuvatkin taydellisesti ja ovat nahkaa.

Se unohtui viela postauksesta, etta Hush Puppiesin koot tuntuivat olevan melko suuria. Kokoni on normaalisti 36-37, mutta naissa kengissa koossa 37 oli perati 1,5cm ylimaaraista karjessa. Otin siis pienimman koon (36) ja siinakin jai jonkin verran tilaa viela, mutta ajattelin, etta sen verran saa jaadakin. Mahtuvatpahan jalkaan silloinkin, kun turvottaa. :D

19. toukokuuta 2007 klo 12.54  
Blogger Salla kirjoitti...

Söpöt popot :) Myös nuo muut on. Varsinkin rusehtavat ballerinat. Mulle tulee vaan aina Hush Puppiesista tohvelit mieleen :D

19. toukokuuta 2007 klo 16.00  
Blogger Jenni kirjoitti...

Itse asiassa, nyt kun Salla mainitsit nuo tohvelit... Niin sain kaupan päälle vaaleanpunaiset Hush Puppiesin aamutohvelit! :D

19. toukokuuta 2007 klo 19.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nuo on just sellaset joita etin koko kesän, mutta en löytänyt :( missä muualla myydään hush puppiesin kenkiä kuin netissä?

Sandra

25. elokuuta 2007 klo 17.40  
Blogger Jenni kirjoitti...

Sandra: En valitettavasti tiedä, mistä Hush Puppiesin kenkiä voisi saada Suomesta käsin. Itse ostin kenkäni Brysselistä Hush Puppiesin omasta liikkeestä.

27. elokuuta 2007 klo 22.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hups! Oon muutaman kerran käyny sinun blogia vilkuilemassa, mutta taitaa olla niin kuin monien muiden muotiblogien suhteen, että katselen vain kuvia :) pitäs vissiin ottaa itteä niskasta kiinni ja tavata niitä kirjaimiakin välillä.. Anteeksi hömelyyteni..

Sandra

28. elokuuta 2007 klo 0.01  
Blogger Jenni kirjoitti...

Sandra: Saa täällä seurailla hiljaakin, jos sanottavaa ei ole. :) Mukava kuitenkin saada toisinaan elonmerkkejäkin lukijoilta! :)

28. elokuuta 2007 klo 22.10  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu