Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Shoes shoes shoes

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 22. toukokuuta 2007

Shoes shoes shoes

Päätinpäs tehdä pienen kenkäesittelyn tähän väliin. Olen tehnyt varsin mukavia löytöjä täältä Belgiasta sekä tavallisista että second hand -kaupoista.

Muotiblogeissa on ollut paljon keskustelua hopeisista ballerinoista, joita intohimoisesti joko rakastetaan tai vihataan. Itse en sellaisia omista, mutta sen sijaan nämä hopeiset korkkarit oli kerta kaikkiaan pakko saada. Löysin nämä kirpparilta ja hintaa ei ollut kuin 1 euro! Kengät ovat hieman isot, mutta ehkä pohjallisten kanssa niistä saa sopivat.




Löysin samalta kirpputorilta nämä hassut pilkulliset korkokengät kuin nuo hopeisetkin. Hintaa näillekin jäi vain vaivainen 1 euro.



Nämä saappaat ostin samasta putiikista valkoisten reikäkuvioisten saappaiden kanssa, joita esittelinkin jo eilen. Kengät ovat mustaa nahkaa ja loistavassa kunnossa. Niihin oli jopa vaihdettu aivan uudet korkolaput ennen myyntiin laittamista. Varret ovat juuri sopivan väljät niin, että housunlahkeet mahtuvat sisään.



Nämä suloiset peep-toet ovat yhdet harvoista täältä uutena ostamistani kenkäpareista. Näin ne Sacha-liikkeen ikkunassa jo heti ensimmäisenä viikonloppunani ja voisi sanoa, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kenkien kirsikoita muistuttava printti sopii hauskasti kesän marja-teemaan.



Tunnisteet: , ,

16 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania kenkiä ! :O

23. toukokuuta 2007 klo 11.54  
Blogger Jenni kirjoitti...

Voi kiitos! Mukavaa saada anonyymilta kommentoijalta positiivista palautetta, kun usein anonyymit kommentoivat enemmän negatiiviseen sävyyn.

23. toukokuuta 2007 klo 14.26  
Blogger Salla kirjoitti...

Ihania! eniten tykkään pilkullisista korkkareista (nam) ja punaisista peep-toe kengistäsi! :)

23. toukokuuta 2007 klo 14.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kaikki kengät on ihania ja ottaisin noista mitkä vaan, mutta noi punavalkoiset... mulle ne!!

23. toukokuuta 2007 klo 15.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi nuo pilkulliset! ihanatihanatihanat<3 ja nuo punaiset myös! (ei noissa muissakaan vikaa ole:>)

23. toukokuuta 2007 klo 16.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Punaset kengät on ihanat.:> Kivan kesäiset.

23. toukokuuta 2007 klo 19.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kivoja kenkiä, tykkään noista ekoista hirveesti :)

23. toukokuuta 2007 klo 21.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpa kauniita kenkiä!
Joo, minulle ei valitettavasti käynyt yhtä hyvä tuuri seuran kanssa Brysselissä, mutta kiva kuulla että sinä viihdyt. En tainnut oikein löytää samaa 2nd hand-Brysseliä, josta sinä olet kertonut. Kenkiä kyllä ostin minäkin, mutta "normaaleista" kaupoista.
Olen menossa joulukuussa taas Brysseliin ja olen sitä vähän manaillut jo etukäteen, mutta ehkä sinun neuvoillasi reissusta tulee edes ok...!

23. toukokuuta 2007 klo 22.31  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kiitos jälleen kaikille kommentoineille. :) Kiva kuulla, että löytöni miellyttävät muidenkin silmää.

Hely: Harmi, että sinun kokemuksesi ovat olleet noin negatiivisia! Mutta todellakin, ota täältä shoppailuvinkkejä ylös, niin takaan että reissustasi tulee mukavampi! Lisääkin on varmasti vielä tulossa, koska olen täällä vielä yli kuukauden. Voin myös antaa muitakin menovinkkejä, jos kaipailet. :)

24. toukokuuta 2007 klo 9.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, pilkulliset korkkarit ovat tosi makeet!

24. toukokuuta 2007 klo 15.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kauniita kenkiä,pakko sanoa!

24. toukokuuta 2007 klo 16.05  
Blogger Jenni kirjoitti...

Olen yllättynyt, että nuo pilkku-korkkarit ovat saaneet niin kovasti ihastelua osakseen. :)

24. toukokuuta 2007 klo 18.11  
Blogger Ria kirjoitti...

vau, hopeiset korkkarit ovat aikamoinen löytö !:)

29. toukokuuta 2007 klo 22.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

saappaat aivan ihanat :)

26. heinäkuuta 2007 klo 21.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania kenkiä, varsinkin noi mustat pallokengät! On aina niin kiva tehä kirppislöytöjä! :)

29. heinäkuuta 2007 klo 9.06  
Blogger Jenni kirjoitti...

Bambino: Kiitos, itsekin rakastan saappaitani. :)

Minella: Minusta kirpputorilöytöjen tekeminen on paljon tyydyttävämpää kuin uusien vaatteiden ostaminen. :D

29. heinäkuuta 2007 klo 12.15  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu