Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Päivän asu 4

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

lauantai 2. kesäkuuta 2007

Päivän asu 4

Vaikka noudatankin omassa pukeutumisessani tiettyjä peruslinjoja, minusta on mukava leikitellä eri tyyleillä. Saatan yhtenä päivänä näyttää rokahtavalta, toisena hipiltä ja kolmantena sporttiselta, riippuen mielialastani. En halua näyttää joka päivä samalta, joten vaatekaapistani löytyykin täysin eri maailmoista olevia vaatteita (ja kuten tyypillistä, ikinä ei silti ole mitään päällepantavaa!).

Eilisillan asu oli tyyliltään aiemmista päivän asuista aika paljonkin poikkeava. En osaa tätä sen kummemmin kategorisoida, mutta katsokaa itse. :)


Nikitan hupparimekko on melko tuore löytö ja kuuluu tämän hetken ehdottomiin suosikkeihini. Käytän sitä usein myös niin, että selkä jää täysin paljaaksi (eli ei toppia alla), mutta eilen illalla sää oli sen verran viileä, että mekko vaati alleen jotakin.












Asun seurana minulla oli vielä musta neuletakki ja valkoinen laukku, jotka eivät nyt päässeet kuvaan asti.




Muistathan, että kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla. :)

Tunnisteet: ,

4 kommenttia:

Blogger Salla kirjoitti...

Tuo hupparimekko on ihana! :)

3. kesäkuuta 2007 klo 22.09  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kiitos Salla! Hupparimekko on todellakin ihana, mutta maksoikin kyllä aivan sietämättömän paljon. Mutta ajattelin, että se on sen verran erikoinen ja mieluisa, että päätin nyt kerran elämässäni sallia itselleni tällaisen ilon. :)

3. kesäkuuta 2007 klo 22.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onpa erikoinen mekko^^ hieno, ja sopii sulle:)

5. kesäkuuta 2007 klo 11.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tämä hupparimekko on se mikä silloin joskus kauan aikaa sitten sai minut innoittamaan seuraamaan sinun blogiasi :) Käytätkö vielä hupparimekkoasi? Se on hieno :)

17. lokakuuta 2009 klo 15.45  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu