Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Syksy 2007

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 4. kesäkuuta 2007

Syksy 2007

Hieman jälkijunassa teen oman katsaukseni syksyn 2007 ready-to-wear -mallistoista, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen itse asiassa aloittanut syysmallistojen läpikahlaamisen jo hyvän aikaa sitten, mutta koska urheasti otin asiakseni tutkia huolellisesti läpi ihan kaikki style.comiin listatut muotitalot, projektissa vierähti useampikin tovi. Syyskatsauksen tekeminen sopii tähän hetkeen varsin mainiosti, sillä omat tunnelmani ovat jo aivan syksyiset muutenkin. Sää täällä Brysselissä on viime ajat tuntunut nimittäin enemmän syys- kuin kesäkuulta, valitettavasti. Välillä joutuu itseään oikein muistuttelemaan, että kesä on vielä edessäpäin.

Päätin jakaa katsaukseni useampaan osaan, jotta sen koko ei paisuisi vallan mahdottomiin mittoihin. Tässä siis käsittelen lähinnä syysmallistojen päälinjoja, myöhemmin tulossa yksityiskohtaisempaa näkökulmaa. Päällimmäisenä minun silmiini syksyn 2007 mallistoista osuivat seuraavat seikat (korostettuina omat suosikkijuttuni):
  • yksinkertaisuus
  • klassiset linjat (erityisesti takeissa)
  • leikittely naisellisten ja miehekkäiden elementtien välillä (erittäin naisellisia ja vastaavasti erittäin miehekkäitä asuja)
  • vyötärön korostus (useimmiten vyöllä)
  • metallivärit
  • mekot
  • korkea vyötärö
  • paksut neuleet
  • korsettimaiset yläosat (usein t-paidan tai topin päälle puettuina)
  • sukkahousut (värinä erityisesti harmaa)
  • nahka (varsinkin musta)
  • pliseeratut kankaat
  • erikoiset laskostukset ja rypytykset
  • harsomaiset materiaalit ja läpinäkyvyys
  • turkis ja karva materiaaleina (sekä vaatteissa että asusteissa)
  • kimalteet ja glitter

väreinä:

  • musta
  • harmaa

lisäksi:

  • valkoinen
  • sinisen sävyt (erityisesti violetti, tummansininen sekä turkoosi)
  • punaisen sävyt (erityisesti oranssiin taittuva punainen, myös pinkki)
  • keltainen (etenkinsinapinkeltainen)

1.












2.













3.














4.















5.














Minua itseäni syksyn tyylissä miellyttävät eniten paksut neuleet ja varsinkin erilaiset neulemekot. Pidän myös yksinkertaisista ja klassisista linjoista, joita näytöslavoilla näkyikin paljon. Vaikka tämän syksyn värit ovat melko synkkiä (kuten usein syysmallistoissa taitavat ollakin), mielestäni piristystä vaatteisiin tuovat mukavasti supernaiselliset tai vaihtoehtoisesti poikamaiset mallit.

Sen sijaan en innostunut suuremmin karvasta materiaalina, kimaltelevista kankaista enkä myöskään harsoista (poikkeuksena joidenkin mekkojen ja hameiden kerrostuksessa). Jonkin verran näytöksissä näkyneille erittäin riemunkirjaville kuoseille en myöskään lämmennyt.

Jouduin aika lailla karsimaan julkaistavia kuvia, sillä ihanuuksia syksyn mallistoissa oli vaikka kuinka, eikä tila ikinä riittäisi kaikkien esittelemiseen. Tämän postauksen yhteydessä kuitenkin joitakin tyyppiesimerkkejä syksyn tyylistä. Muistathan, että kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.


Kuvissa esiteltyjen vaatteiden merkit riveittäin:

1. DKNY, Todd Lynn, Biba
2. Trovata, Y-3, Giles
3. Michael Kors, Trovata, Philosophy
4. Adam+Eve, Noir, Elie Saab
5. Alberta Ferretti, Alberta Ferretti, Carmen Marc Valvo


Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Loistava katsaus! Postauksesi ovat ihanan selkeitä ja kivasti rakenneltuja. :D

7. kesäkuuta 2007 klo 1.31  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kiitos Desthea! Tosi kiva saada tuollaista palautetta. :)

7. kesäkuuta 2007 klo 18.50  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu