Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kirput marketissa

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 22. elokuuta 2007

Kirput marketissa

Olin varannut tämän ja huomisen päivän erään koulutyön tekemiseen, mutta kuinka ollakaan kirpputorikierros tuntui tänään huomattavasti houkuttelevammalta ajatukselta kuin ahertaminen esseiden parissa. Positiivista kuitenkin lienee se, että sain mukavasti liikuntaa kierrokseni aikana, sillä käveltyä tuli useampikin kilometri.

Kirpputoreilla on selvästikin nyt menossa kesäkauden päätöshetket, sillä molemmilla vierailemillani kirppiksillä oli jonkinlainen alennusmyynti käynnissä. Kesäisiä vaatteita myytiin pois ale-hinnoin syystavaroiden tieltä ja onnistuin tekemään muutaman ihan hyvän löydön tämän päivän kierroksella.

Ensimmäinen löytöni oli tämä laukku, josta en kyllä osaa sanoa, onko se nahkaa vai tekonahkaa. Epäilen vahvasti jälkimmäistä vaihtoehtoa, vaikka toki on mahdollista, että materiaali olisi aitoa nahkaakin. Jotenkin tämä kassi toi minulle mieleen designer-laukut ja hauskana yksityiskohtana siinä oli pieni omena-koriste.




Toista löytöäni harkitsin jonkin aikaa, sillä en ollut varma tulisiko tällaiselle hameelle oikeasti käyttöä. Sitäpaitsi muistin, että olen saanut äidiltäni samanlaisen farkkuhameen, jota hän on itse käyttänyt nuoruudessaan. Olen hylännyt hameen jonnekin vanhempieni kaappien takanurkkiin, sillä korkea vyötärö ei innostanut minua teinivuosina. Nyt kuitenkin voisin käydä kaivelemassa senkin hameen hyötykäyttöön. Päätin kuitenkin ostaa kirpparihamosen, sillä hintaa sillä ei ollut juuri nimeksikään, ja se on hieman erilainen kuin äitini vanha. Hame on selvästi jostain 70-luvulta peräisin, se on hyvin vaaleansinistä farkkua ja siinä on kivana yksityiskohtana taskut. Valkoinen röyhelöpaitani näyttää olevan täydellinen korkeavyötäröisiin alaosiin yhdistettynä. :)

Viimeinen löytöni oli kauniilla pääntiellä varustettu mekko, joka kylläkin vaatii hieman muokkausta ennen kuin kelpuutan sen käyttöön. Kiinnitin heti ensimmäisenä mekossa huomiota suloiseen kankaaseen, hauskoihin nappeihin ja taskuihin sekä pääntien kauniiseen malliin. Nyt olen kahden vaiheilla tekisinkö mekostani vain hieman lyhyemmän tunika-mallisen taskumekon vai lyhyen A-linjaisen jakun (Rachel Bilsonin tyyliin). Kumman vaihtoehdon puoleen te kallistuisitte?

Tunnisteet: ,

27 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mikä on sinusta tämän seudun paras kirppari?

22. elokuuta 2007 klo 18.46  
Blogger Jenni kirjoitti...

Jabadaba: Suoraan sanottuna minun mielestäni tällä seudulla ei ole erityisen hyviä kirppareita. Keskustan alueella tulee säännöllisesti kierrettyä EkoCenter ja Fida. Toisinaan piipahdan myös Kauppakadulla sijaitsevalla kirpparilla, jonka tiloissa pidetään myös huutokauppoja sekä Yliopistonkadun alkupäässä sijaitsevassa pienessä rojukaupassa. Kauppakadun putiikissa on kivoja huonekaluja, mutta hienoimmat ovat lähes poikkeuksetta huutokauppatavaraa. Yliopistonkadun puoti taas on niin täyteen tungettu tavaraa, että vaikka siellä todennäköisesti on aarteitakin, sieltä ei kykene löytämään yhtään mitään. Lisäksi kyseisen puljun hinnat ovat kohtuuttoman suuret.

Tänään olin suunnitellut käyväni myös Punaisen ristin kirpparilla, mutta sepä olikin kadonnut. En tiedä uutta sijaintia, joten jäi käymättä. Teollisuusalueilla on ihan hyviä kirppiksiä myös, mutta autottomana niillä tulee käytyä äärimmäisen harvoin.

22. elokuuta 2007 klo 18.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Se Yliopistonkadun luola on tosiaan aika kamala paikka. Muutaman kerran ollaan käyty siellä, kun ikkunassa on ollut kivaa tavaraa, mutta omistajanainen on ollut niin tyly, ettei kauppoja ole tullut. Siellä on semmoinen henki, että rojua vaan kerätään ilman mitään tarkoitusta myydä sitä pois. Ja sen näköinen kauppa onkin!

22. elokuuta 2007 klo 19.03  
Blogger Jenni kirjoitti...

Jabadaba: Olen todellakin samaa mieltä! Myyjä on kamala ja hinnat pilvissä. En ymmärrä, mikä kyseisen putiikin, tai siis luolan (!), funktio oikein on, koska selvästikään tavarasta ei haluta päästä eroon. Minusta on sääli, miten paljon ihanuuksia siellä bunkkerissa lojuu käyttämättömänä vain siksi, että a) myyjä on pässi, b) tavara on toivottoman ylihinnoiteltua, c) liiketila on niin pieni, ettei tavaraa saada mitenkään järkevästi esille ja d) tavaraa on yksinkertaisesti liikaa. Minulle iskee aina surku tuon kaupan ohittaessani, koska harmittaa niin vietävästi ajatellessani kaikkia niitä ihanuuksia, jotka siellä nurkissa pölyttyvät.

22. elokuuta 2007 klo 19.08  
Blogger Salla kirjoitti...

Oikein hieno löytö tuo laukku. Näyttää hyväkuntoiseltakin! :)

22. elokuuta 2007 klo 19.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mielettömän suloinen laukku! mekko olisi kiva varmaan tunikana, kunhan säilyttää nuo suloiset taskut :)

22. elokuuta 2007 klo 21.08  
Blogger Jenni kirjoitti...

Salla: Kiitos. :) Laukku näyttää itse asiassa täysin käyttämättömältä.

Winda: Kiitoksia! Ajattelinkin, että teen mekosta luultavasti vain lyhyemmän, sillä haluan säilyttää nuo taskut. :)

22. elokuuta 2007 klo 21.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihania löytöjä, laukku varsinkin kivannäköinen. tunika vai takki? vaikea valinta, ehkä kallistun bilson-takkiin :)

22. elokuuta 2007 klo 21.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Apua miten ihana laukku! <3

22. elokuuta 2007 klo 21.29  
Blogger Bisquits kirjoitti...

Laukku oli tosiaan hieno löytö! :-)

22. elokuuta 2007 klo 21.56  
Blogger Jenni kirjoitti...

Fretriika: Se takki kyllä houkuttelisi, mutta sen toteuttaminen on ehkä vähän vaikeampaa kuin helman lyhentäminen vain hiukan... Ja toisaalta saattaisi jäädä harmittamaan, jos heitän nuo ihanat taskut hukkaan. :)

Emskii: Kiitos! :)

Bisquits: Ja minä kun vielä mietin, että olisinko jättänyt koko laukun ostamatta. :D Näiden kaikkien positiivisten kommenttien jälkeen ainakin olen nyt vakuuttunut, että tein viisaan hankinnan. :)

22. elokuuta 2007 klo 22.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei Jenni, kun puhutte Yliopistonkadun puljusta, mahdatteko tarkoittaa kauppaa, josta tulee eväät mieleen? Karmeeta kiertelyä... :P

22. elokuuta 2007 klo 22.55  
Blogger Jenni kirjoitti...

Sanna: Eväät? :D En muista kyseisen puljun nimeä kylläkään, eikä ainakaan muuten herää nyt mitään assosiaatioita eväisiin... Tarkennahan vielä. :)

22. elokuuta 2007 klo 23.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hmm täytyykin käydä joskus noissa keskustan kirppareissa, kun nyt selvästi tämän hetkisestä kotikaupungistani puhutaan. :) EkoCenteriin olen kyllä yrittänyt mennä jo ainakin kahdesti, mutta aina se on ollut kiinni ties minkä liikuntapäivien yms. takia.

23. elokuuta 2007 klo 1.45  
Blogger dolce kirjoitti...

Hienon laukun olet löytänyt, oli mitä matskua oli :)

23. elokuuta 2007 klo 7.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sen Yliopistonkadun liikkeen nimi taitaa liittyä muinaiseen kauppaliittoon, jos en ihan väärin muista.

23. elokuuta 2007 klo 8.28  
Blogger Jenni kirjoitti...

Johanna: Onpas hassua! Minä en ole kertaakaan sattunut tuollaisena päivänä ovelle kolkuttelemaan. Arkipäivisin se ainakin on varmasti auki. :) Nyt siellä on vielä suurimmassa osassa vaatteita sellainen tarjous, että maksavat vain 4 e/kg.

La Dolce Vita: Kiitos. :) En onnistunut selvittämään laukun materiaalia sen tarkemmin kuin että epäilen sen olevan tekonahkaa.

Jab: Tämä pitää tsekata seuraavan kerran, kun kuljen ohi. :)

23. elokuuta 2007 klo 8.56  
Blogger annukka kirjoitti...

upea löytö tuo laukkusi!

23. elokuuta 2007 klo 11.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Herranen aika, en uskaltanut pistää liikkeen nimeä etten herättäisi pahaa verta, sen verran pienistä piireistä kuitenkin on kyse. Mutta ilmeisesti kyse ei sitten ole samasta liikkeestä, koska eväsvertaus kyllä kilahtaa hitaammallekin. Tai sitten mä olen kuvitellut sun opiskelukaupungin kokonaan toiseksi... :D

23. elokuuta 2007 klo 12.41  
Blogger Jenni kirjoitti...

Maria: Kiitos. :)

Sanna: Nyt ei kyllä todellakaan soita kelloja tuo eväsvertaus, joten joko putiikki on eri tai kaupunki vallan toinen. :D

23. elokuuta 2007 klo 12.48  
Blogger eeva kirjoitti...

Hih, taisin hipelöidä tuota tismalleen samaa laukkua viime viikolla. Tästä päätellen asumme kenties samoilla kulmilla? :)

23. elokuuta 2007 klo 13.43  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kirsikka: Haa, miten jännittävää! :D Nykyään minua jo hieman mietityttää, mahtaako joku tunnistaa kadulla, kun kerran saman kaupungin asukkaitakin on täällä tunnustanut jo useampi olevansa.

23. elokuuta 2007 klo 14.00  
Blogger Ee kirjoitti...

Tuo hame on mahtava! Samanmoisen huolisin itsellenikin.

23. elokuuta 2007 klo 16.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minulla on samanlainen laukku. Se tuli jonkin lehden tilauslahjana (muistaakseni jokin kotivinkki, jota äitini tilaa..) Eli luultavasti tekonahkaa.. Hyvä tilaajalahja se kuitenkin oli sillä on ollut käytössä ;)

23. elokuuta 2007 klo 22.04  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ee: On kyllä minustakin kiva tuo hame, kunnon liehuvat helmat. :)

Lotta: No selvisi sitten senkin laukun alkuperä, ja materiaali (, jota tekonahkaksi epäilinkin). :) Yllättävän kiva tilaajalahja kyllä!

23. elokuuta 2007 klo 22.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minulla on vielä sanottavaaa tuosta Yliopistonkadun kirpparista! Se on tosiaan aivan liian täynnä rojua, mutta myyjänainen oli minulle ainakin todella mukava! Hän alkoi esitellä jotain metallisia kondomirasioita 20-luvulta ja juttelemaan kovasti. Ja se koiranrotjake on niin sympaattinen! Asuukohan ne kenties siellä? Eikä hinnatkaan minusta hirveän korkeat ole, 50-luvun lehdet 1e/kpl ja nahkasaappaat 5e.

Kyllä kaupunkisi on ihan helppo tunnistaa vaikken siellä asukaan :D

7. syyskuuta 2007 klo 13.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Kirpun" puraisemana pyhitin viikon ainoan vapaapäiväni kirpputoreille. Löysin pienestä, täyteen ahdetusta putiikista aivan ihanan pienen ruskean nahkalaukun (jota en ostanut kylläkään). Laukku oli kulunut ja kulmistaan hieman mustunut ja sisusta oli hieman likainen. Hintaa tällä elämän kolhimalla oli 20 euroa. Olihan se nahkaa... mutta...
Sanoppa mielipiteesi asiaan.

Olisin maksanut kyseisestä laukusta, kunto siis huomioon ottaen maks 10 euroa. Luulen, että se oli rekille näkyville hinnan vuoksi jäänytkin. Toisaalta, kaipa se on eettisempää maksaaa kestävästä löydöstä sekin hinta ennemmin kuin uudesta keinonahasta 30.

Harkitsen tosin vielä huomen aamulla vierailua kyseiseen paikkaan... mutta silti hinta hieman kaivertaa.

11. huhtikuuta 2008 klo 16.58  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu