Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Sinä päivänä olin NIIN tyylikäs, öhhh...

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 14. elokuuta 2007

Sinä päivänä olin NIIN tyylikäs, öhhh...

Kuten useimmat varmaan ovatkin huomanneet, Suomeen paluuni jälkeen postaustahtini on melkolailla harventunut. Joku ehtikin jo kommentissa kaipailla uusia postauksia jokin aika sitten. Ei kuitenkaan mitään hätää mussukat, tekstin pahaenteisestä alusta huolimatta aion sitkeästi jatkaa blogiani. ;) Tiedotusluontoisena asiana ilmoitan siis, että tätä nykyä realistinen arvio päivitystiheydestä on kerran-pari viikossa. Päivittelen toki useammin, mikäli aikaa ja energiaa riittää. Toivon, että pysytte mukana, vaikka postauksia tuleekin nykyään hieman harvemmin kuin ennen! :)

Ja sitten asiaan... Tänään käsittelyyn pääsevät tyylimokat. Jokainen varmaankin muistaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan erinäisiä vaatekappaleita tai tyylejä, jotka näin jälkikäteen saavat lähinnä kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Minun täytyy todeta olevani siinä mielessä melko tylsä, että en usko tehneeni mitään kammottavia tyylimokia nuorempana. Yksinkertaisena syynä tähän on se, että äitini ei koskaan suostunut ostamaan minulle viimeisimpiä villityksiä, mistä tietysti olin katkeraakin katkerampi muotitietoisena 11-vuotiaana. ;) Ei trumpettihousuja, ei hapsu-t-paitoja eikä Leviksiä. Ah ja voih. Sain sentään kansitakin ja flanellipaidan. :D Käytin lapsena pääosin serkkujeni vanhoja vaatteita ja osasin kyllä olla kiitollinen niistäkin. Muistan sen olleen aina oikea onnenpäivä, kun serkuilta tuli kassillinen pieneksi käyneitä vaatteita, joista sai valita mieleisensä. Onnistuin toki minäkin joitakin kamaluuksia päälleni pukemaan kaikesta tästä huolimatta. Kansitakkini oli melkoisen hirveä, siitä ei pääse mihinkään. Tyylimoka-listani ykköseksi pääsee silti kiistatta 12-vuotiaana rakastamani vaaleanlila napapaita, jossa luki Naughty but nice. :D Liekö tässä osasyy siihen, miksi inhoan kyseistä väriä nykyään niin sydämeni pohjasta.

Teini-iässä minua vaivasi sama ongelma kuin lapsenakin - omaa rahaa ei juurikaan ollut, eivätkä äitini rahapussin nyörit auenneet kuin välttämättömille vaateostoksille. Niinpä siis estyin edelleen seuraamasta muodin viimeisimpiä tuulahduksia, hampaita kiristellen. Tietysti minullakin sellaisia vaatteita on ollut, jotka tänä päivänä aiheuttavat vain kulmien kurtistelua ja ihmetyksen siitä, mitä minulla on päässäni mahtanut liikkua, mutta kaikkein pahimmilta nolouksilta olen tainnut välttyä. Oman tyylini olen löytänyt varsinaisesti parin viime vuoden aikana ja nyt kun minulla on enemmän rahaa käytössäni kuin teini-ikäisenä, pystyn myös ostamaan sellaisia vaatteita kuin itse haluan.

Muistuuko sinulle mieleen takavuosilta mitään kammotuksia? Vai oletko kenties tehnyt virhearviointeja ihan viime aikoina?


Tässä muutama street style -sivustoilta bongattu tyyli, joissa on minun mielestäni menty hieman metsään.














1. Paidasta on jäänyt nyt hieman turhan monta nappia auki. Korkeat vyötäröt ovat olleet kova sana - mutta miehillä?! Minulle tulee tuosta lookista mieleen vaippaikäinen lapsi. Ei toimi ei.

2. Tämä hepun asukokonaisuus voisi periaatteessa olla ihan hauskakin. Jotenkin asu menee kuitenkin minusta hieman liiallisuuksiin kirjavuudessaan ja herättää minussa assosiaatiot sirkuspellestä.

3. Pinkki on tehostevärinä oikein kiva, mutta en oikein kannata siihen verhoutumista päästä varpaisiin. Neitokaiselta on myös unohtunut alaosa kokonaan, sillä nyt läpinäkyvien sukkahousujen alta pilkottavat alushousut.

Kuvat: Cool People & Playlust

Tunnisteet:

12 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eihän mennyttä muotia voi tyylimokaksi luokitella. Mä ainakin olin ala-asteella silloisen muodin huipulla hiihtareissa, jokasäänsaappaissa, poolopaidassa ja farkkuliivissä :-)

Hassultahan noi vaatteet nyt tuntuu, mutta sillon ne oli in. Samalla tavalla säkin kymmenen vuoden päästä kauhistelet leveää vyötä ja pitkähihnaista yliolan laukkua..

14. elokuuta 2007 klo 11.52  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Saatat olla oikeassa. Ehkä tämänpäiväinen tyylinikin näyttää hirveältä vuosien päästä, tai sitten ei. :) Tavallaan olen silti ihan tyytyväinen, etten silloin lapsena näyttänyt samalta kuin kaikki muut. Nuo jokasään saappaatkin jäivät saamatta, muistui nyt mieleen. :D

14. elokuuta 2007 klo 11.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mennyttä ei tule arvioida nykyisyydestä käsin vaan ajan omilla mittareilla. Eli olen samaa mieltä kuin anonyymi, jotkut nykyään kauhealta näyttävät jutut olivat silloin niitä hienoimpia.

Suurin tyylimoka onkin se, että yrittää liian orjallisesti seurata muotia, pukeutuen vaatteisiin ja väreihin, jotka eivät sovi omaan ruumiinrakenteeseen ja sävyihin.
Esim. nyt HM:n kuvasto ja sitä myötä hyvin moni muotibloggaaja toitottavat sinapinkeltaisen tunikan ihanuutta. No minulle tuo väri ei sovi lainkaan ja tunika mallina saa minut näyttämään siltä kuin olisin viimeisilläni raskaana. Olisi siis suuri tyylimoka minulle vetäistä sinapinkeltainen tunika päälleni. Jollakin toisella ko. vaate voi taas toimia loistavasti.

Joo, minulla ei ole mitään muuta tekemistä kuin kommentointi
(paitsi se Geen päätäntö...)

14. elokuuta 2007 klo 12.53  
Blogger Jenni kirjoitti...

Tuntuu, että tähän postaukseen kommentoineet ovat nyt ottaneet aiheen paljon vakavammin kuin minä. Tarkoituksenani oli vain herätellä ihmisiä muistelemaan hupaisia pukeutumismuistoja, eikä niinkään takertua sanaan "moka". :) Ehkä sanavalintani tuossa kohtaa ei ollut paras mahdollinen, mutta luulin näkökulmani käyvän tekstistä selväksi omien hölmöyksieni kautta. Ei epäilystäkään, etteivätkö hiihtarit ja farkkuliivit olisi aikoinaan olleet kuuminta hottia, mutta ei se tee niistä yhtään vähemmän hassuja tämän päivän näkökulmasta katsottuna. :)

Jabadaba: Olet täysin oikeassa tuossa, että pahin tyylimoka on yrittää olla jotakin, mitä ei oikeasti ole. Tai pukeutua sellaiseen, mikä ei pätkääkään sovi itselle, vain siksi että se on muotia.

14. elokuuta 2007 klo 13.32  
Blogger Lise kirjoitti...

Katso blogini uusin merkintä, toivottavasti et Rockin' Girl Bloggeria ole ennen saanut :)

14. elokuuta 2007 klo 14.14  
Blogger pupu kirjoitti...

Minusta vaikuttaa siltä, että kuvan 1 mies yrittääkin provosoida. :D Koko asukokonaisuus kenkiä, korkeaa vyötäröä ja laukkua myöten on niin naisellinen ja vielä tuo poseeraus! Ehkä tarkoitus on vain herättää huomiota ja juuri provosoida tämänhetken massatyyliä. 2 ei miellytä omaa silmää, jotenkin tunkkainen kokonaisuus ja 3.. No en tiedä, näyttää jotenkin miehekkäältä. Ehkä jonkun jätkän polttarit? :'D KAUHEE.

14. elokuuta 2007 klo 14.14  
Blogger dolce kirjoitti...

Mokiksi voisin laskea kaikki vaatteet jotka eivät ole sopineet minulle, esimerkiksi kokomustat vaatteet, 5 numeroa liian suuret housut tms. ihania juttuja ylä-aste vuosilta.. Myös pikimustat hiukset olivat aika kauheat minulla :/

14. elokuuta 2007 klo 14.33  
Blogger Jenni kirjoitti...

Lis: Kiitos kovasti! En ollut vielä ehtinyt saada moista. :)

Pupu: Veikkaan kyllä samaa kuin sinä, että kuvan 1. mies näyttää ihan tarkoituksella siltä kuin näyttää. Se ei valitettavasti silti tee asusta yhtään sen onnistuneempaa. :D Minä kyllä kuvittelin viimeisessä kuvassa olevan naisen, mutta mistäpä tuosta tietää. :D

La Dolce Vita: Minulle muistui juuri mieleen, että joskus ala-asteen lopulla sudimme parhaan kaverini kanssa aina kotibileisiin ruskeaa rajauskynää huuliimme. Ja kyllä, juuri niin, että huulien keskiosa jäi vaaleaksi. :D Kauheutta lisäsi se, että tapasimme usein "häivyttää" (lainausmerkit siksi, että en usko häivytyksen olleen kovin huomaamatonta) ylähuulen amorinkaaren suoraksi. Älkää kysykö miksi. Kai se 11-12 -vuotiaan silmin näytti jotenkin hienolta.

14. elokuuta 2007 klo 15.56  
Blogger Bisquits kirjoitti...

Yhdessä vaihessa (ala-asteella tai yläasteen alussa) pidin alaspäin kapenevia farkkuja, joissa oli nahkasuikaleet sivuissa. Urgh. Niiden kanssa minulla oli cowboy-tyyliset saappaat, joiden reunuksissa oli karvaa. :-D

14. elokuuta 2007 klo 16.48  
Blogger Jenni kirjoitti...

Bisquits: Uuh, kuulostavat todella seksikkäiltä. ;) Harmi, että näistä ei löydy kuvia. :D

14. elokuuta 2007 klo 16.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun ehdottomasti pahin tyylimoka: huono itsetunto ryyditettynä yrityksellä olla jotakin muuta mitä olen. Ei toimi.

14. elokuuta 2007 klo 20.27  
Blogger Jenni kirjoitti...

Sanna: Sinäpä olet innostunut kommentoimaan. :) Mutta hyvä niin! ;) Tuo mainitsemasi yhdistelmä johtaa melko varmaan katastrofiin jo siksi, että yleensä silloin näkyy läpi, ettei henkilö ole kotonaan vaatteissaan. Onneksi olemme kaikki vanhempia ja viisaampia nyt, ainakin vähän. :)

14. elokuuta 2007 klo 21.05  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu