Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Rillit!

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 28. tammikuuta 2008

Rillit!

Olen ehkä kummajainen, mutta olen aina salaa haaveillut silmälaseista. No en nyt ihan aina, mutta teini-ikään päästyäni olen salaa toivonut saavani lasit. Kaikki alkoi siitä, kun kokeilin joskus jonkun tutun silmälaseja, ja näytin mielestäni paremmalta lasit päässä kuin ilman. :D

Salaiset haaveeni kävivät toteen, kun pistäydyin optikolla viime viikolla. Olin jo jonkin aikaa epäillyt tarvitsevani lukulasit, sillä silmäni väsyvät todella helposti varsinkin lukiessa. Näöntarkastus varmisti epäilyni oikeiksi. Yllättävää kyllä, näköni on erinomainen, muta vikaa onkin silmien lihaksissa. Toisin sanoen, tarkkuutta ja lähinäköä vaativissa tilanteissa katseeni tarkentuu väärin, kun silmän lihakset ohjaavat sitä väärään suuntaan. Omalla kohdalla tilanne oli testien mukaan melkoisen hälyttävä, joten vikaa on syytä yrittää korjata. Saan siis lasit, joissa linssit on hiottu niin, että ne ohjaavat silmiä oikeaan suuntaan ja näin ollen korjaavat katsetta.

Optikko passitti minut silmälääkärille ja ihmetteli, enkö ollut ikinä huomannut näössäni mitään outoa. No olin toki huomannut, mutta noin 15 vuodessa ihminen kummasti tottuu kaikkeen. Kävin nimittäin lapsena silmälääkärillä, joka huomasi silmissäni hajataittoa, mutta arveli sen korjaantuvan itsestään ajan myötä. Näin ei kuitenkaan ollut käynyt, vaan tilanne oli vuosien myötä pahentunut entisestään. Optikko totesikin, ettei ole ihme, jos lukeminen on tuntunut raskaalta. Olen vain oppinut elämään sen kanssa, etten ole lukiessani millään pysyä rivillä ja näen välillä jopa kahtena. Hassuinta tässä on se, että kaiken aikaa olen luullut ongelmien johtuvan omasta keskittymiskyvyn puutteestani. :D No, onneksi selvisi tämäkin asia.

Tänään päätin vihdoin aloittaa silmälasien etsinnän... Optikkoliikkeitä tuntuu olevan loputtomasti, ja urakassa vierähtikin melkein kokonainen päivä. Olin yllättynyt, miten melkein lasit kuin lasit sopivat päähäni. Kasvojeni leveys antoi kuitenkin oman haasteensa sopivien kehysten löytämiselle. Optikot tuntuivat yksimielisesti ohjaavan minua värikkäiden ja räväköiden lasien suuntaan, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin! Otin kotisovitukseen loppujen lopuksi 8 lasit, joista yhdet selviytyivät voittajaksi asiantuntevan raadin suosiollisella avustuksella. Lopullisessa päätöksessä painotettiin lasien mallia, väriä sekä hintaa, ja tuomaristo olikin yllättävän yksimielinen. Tämän(kin) näköisenä minua voi siis jatkossa bongailla. :)



Tunnisteet:

21 kommenttia:

Blogger Milja kirjoitti...

Sopivatpa ihan loistavasti! Aivan kuin tehty sinua varten :)

28. tammikuuta 2008 klo 22.36  
Blogger oopa kirjoitti...

Vuosien odottelun jälkeen sain rillit jokunen vuosi sitten. Tuntui mahtavalta. Sen jälkeen olen vaihtanut laseja vuoden välein. Nykyiset ovat niin miellyttävät, että taidan pitää jopa toisen vuoden.

Onnea valintasi johdosta ja tervetuloa kerhoon.

28. tammikuuta 2008 klo 23.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei omissa silmissäni on täsmälleen sama vika. :D mutta ei sitä tajua kun on siihen tottunut. yhtälailla olin myös onnessani kun sain lasit! vaikka välillä ne vähän unohtuvat.

29. tammikuuta 2008 klo 0.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Uuu hienot :) täytyy myöntää että olen melkein kateellinen teille jotka saatte käyttää laseja, ne näyttää niin kivoilta! ehkä sitten vanhuuslasit joskus minullekin...

29. tammikuuta 2008 klo 9.46  
Blogger Jenni kirjoitti...

Vendeta: Kiitos! :) Tuo on ihana kuulla!

Oopa: Katsotaan vain, millaiseen "silmälasikierteeseen" itse mahdan joutua. Voi tosin olla, että tyydyn pitämään näitä nyt ainakin jonkin aikaa, sillä hiotuilla linsseillä (, jollaiset luultavasti tulen saamaan) lasien hinta pompsahtaa huomattavasti tavallisia yksitehoja korkeammaksi. Mutta kiitos! Tähän kerhoon olen halunnut jo kauan. :D

Ruu: Se on tosiaan kummaa, miten ihminen tottuu kaikkeen. Tuollaistakaan vikaa ei usein osaa ajtella, koska silmät ovat jo niin tottuneet siihen. Oikeastaan aika kauheaa! :D Kuinkakohan moni kärsii samasta vaivasta tietämättään...

Nelliina: Kiitos. :) Optikolle vain testailemaan, jos sinultakin joku mitätön vika löytyisi. :D Itse olin onnellinen, että itse näössä ei ole ongelmaa, vaan vika on muualla ja mahdollisesti korjattavissa. :)

29. tammikuuta 2008 klo 10.17  
Blogger eeva kirjoitti...

Oi, tosi kivat lasit!
Tosiaan saattaa olla kieroutunutta näin hyvänäköisenä (huom. vain yksi N :) sanoa, mutta voi kun mäkin tarvitsisin lasit! Olen aina rakastanut rillipäitä. Olishan noita laseja ilman vahvuuksia, mutta se nyt tuntuu vaan typerältä. Paljon vähemmän typeräähän on toivoa, että silmissä olisi jotain vikaa :D

29. tammikuuta 2008 klo 14.58  
Blogger satc kirjoitti...

Onpas ihanat! Käy sulle aivan täydellisesti =)

29. tammikuuta 2008 klo 16.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nuo käyvät kyllä ihan täydellisesti sulle! Onko ne punaiset, pinkit vai ruskeat? Minulla on ihan sama kummallisuus, mutta saan noin 100% varmuudella jossain vaiheessa lasit sillä kaikilla isovanhemmilla ja molemmilla vanhemmillakin on. Pitäisikin käydä optikolla jos vaikka samanlainen ongelma johon on jo tottunut ;)

29. tammikuuta 2008 klo 17.09  
Blogger Sanna kirjoitti...

Mahtavat pokat, noita kyllä kehtaa ulkoiluttaa ja urakalla! Itselläni on sama urakka edessä, mutta ajattelin ensin leikkauttaa ja värjäyttää hiukset ja sitten vasta valita pokat. Hakusessa mustat, punaiset tai violetit - mitä isommat sen paremmat.

29. tammikuuta 2008 klo 20.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nuo lasit on kuin tehty sulle, ihanat!:) täytyy muuten sanoa että aivan kamalalla opettajallani on saman tyyliset lasit ja hänelle ne eivät sovi yhtään :D

29. tammikuuta 2008 klo 21.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi, älkää näkökykyiset ihmiset haaveilko laseista.
Elämä on niin paljon helpompaa ilman talvella huurustuvia laseja, kesällä tempoilua silmälasien ja aurinkolasien välillä, ilman sokeutta uimahallissa, ilman hiertäviä piilareita ja yleisesti ilman kaikenlaisia hankalia tilanteita, joita lasit aiheuttavat.

Lasiton elämä on parempi elämä.

nimim.
Laserleikkauksesta haaveileva

29. tammikuuta 2008 klo 22.09  
Blogger Styledrop kirjoitti...

Onpas upeat ja muistuttaa taas urakastani lähteä silmälasikaupoille, mutta en millään jaksaisi koska vihaan sitä! En usko löytäväni sopivia, mutta kaipa se pakko olisi kun entiset ovat hieman hajalla. Mielestäni niissä kaupoissa on kiusallista sovitella ja en halusiasi neuvojakaan, mutta jos vaikka nyt sitten saisi potkua etsimään niitä täydellisiä:)

30. tammikuuta 2008 klo 1.54  
Blogger Silja kirjoitti...

Ihanat lasit! Itsekin sain omat ekani kuukausi sitten vuosien haaveilun jälkeen. Muistan, kun joskus teini-ikäisenä hinguin iskältä silmälaseja ilman vahvuuksia. Iskä ei suostunut ostamaan ;<

Mutta pitäähän sitä iloita siitä, että näkö on vain hivenen huono, eikä laseja tarvitse käyttää aina ja kaikkialla.

30. tammikuuta 2008 klo 16.33  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kirsikka: Laseista on hauska haaveilla, kun näössä ei ole vikaa. Niillä pystyy mukavasti muuttamaan tyyliä. :) Minustakin kyllä vahvuudettomien lasien käyttäminen tuntuu jo ajatuksenakin aika säälittävältä. :D

Satc: Kiitos kovasti. :)

Anonyymi: Kiitoksia. :) Väri on punainen, aika syvä sävy, mutta materiaali on hieman läpikuultavaa. Kipitähän optikolle, jos natsaisi. :D

Sanna: Kiitos vain! :) Minäkin mietin tätä hiustenväriä kehyksiä valitessani. Piti miettiä, miltä lasit näyttäisivät vaalean kuontalon kera. Punainen kuitenkin käynee kaikkien hiussävyjen kanssa. :)

Mira: Kiitos. :) Minä kyllä pidinkin melkoisen näytöksen kaikille tutuille, jotta saisin valittua absoluuttisen sopivat lasit. :D

Jabadaba: Uskon todellakin, että kun lasit ovat välttämättömyys, ne toisinaan tympäisevät ja häiritsevät elämää. Olen itse siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että minun ei tarvitse käyttää laseja kuin lukiessa ja silloinkin vasta, kun silmäni alkavat väsyä.

Styledrop: Kiitoksia. :) Rohkeasti vain silmälasiostoksille! Minä suosittelen, että annat kokeneiden myyjien neuvoa, sillä itse ainakin huomasin, että he usein näkivät helposti, mikä minun kasvoilleni sopi. Minun annettiin silti kokeilla ja katsella rauhassa, jos niin halusin. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt ammattitaidosta, jolla myyjät minulle laseja tarjosivat sovitettavaksi. :)

Silja: Kyllä tosiaan kannattaa olla onnellinen hyvästä näöstä! Jos laseja joutuu jatkuvasti käyttämään, katoaa niistä hohto varmasti aika äkkiä. :)

30. tammikuuta 2008 klo 17.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ha! Sait minut innostumaan, että pitäisi kai näöntarkastukseen lampsia. Itselläni on tässä viimeisen puolen vuoden aikana ollut hieman vaikeuksia nähdä koulussa ja välillä on outoa päänsärkyä, joka saattaa johtua näöstä tai sitten ei.

Lasit ovat kyllä söpöjä, mutta silti tuntuu että vaivat ovat vain päänsisälläni!
Olen kyllä kateellinen, että punainen sopii sulle noinkin hyvin!

30. tammikuuta 2008 klo 17.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oo..kauniisti kehystävät nuo lasit silmiäsi :) näyttäisivätpä rillit vain yhtä hyviltä minulla :P

30. tammikuuta 2008 klo 21.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanat! Tosi hyvin käy kasvoillesi.

Itsekkin olen haaveillut silmälaseista, ne tuovat ryhdikkyyttä kasvoille. Itselläni on keskivertoa ehkä hieman parempikin näkö, ja edes isovahempani eivät käytä laseja, jotain taitaa olla turha toivo :D

Miksei voi olla asustelaseja ikkunalasilla, joita voisi sitten vaihdella mielensä mukaan. Tai onhan niitä, mutta niin harvassa että tuntisin oloni idiootiksi sellaisilla :D Ylestykää!

2. helmikuuta 2008 klo 19.09  
Blogger Christina kirjoitti...

Lasit sopivat sinulle oikein hyvin!

Itse tahdoin pienempänä laseja niin paljon, että huijasin jopa optikon näkötesteissä. Ilmeisesti ei mennyt läpi, sillä vielä tänäkin päivänä olen ilman laseja.

3. helmikuuta 2008 klo 23.05  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ystävällinen hei: Kipitäpäs kiireen vilkkaa optikon tai silmälääkärin pakeille! Kyllä nuo sinun oireesi kuulostavat ihan oikeiltä näköongelmilta. Itsekin kuvittelin vaivojeni johtuvan oman keskittymiskykyni puutteesta, mutta paljastui, että kyseessä olikin ihan fyysinen ongelma. Lukeminen helpottuu lasien avulla kummasti. :)

Piste: Kiitos. :) Luulen, että jokaiselle löytyy hyvännäköisiä laseja. Tarvitaan vain oikea malli. :) Minäkin sovitin muutamia, jotka aiheuttivat heti kauhunväristyksiä: "Ei missään nimessä!" :D

Milli: Kieltämättä pelkkiä asustelaseja pidetään hieman hassuina ja turhamaisina. :) Mutta toisaalta, eihän sinun tarvitse kertoa kenellekään, ettei laseissasi ole vahvuuksia. :D

Christina: Hahaa. :D Silmälääkärini kertoi minulle tarinoita juuri sellaisista pikkutytöistä, jotka yrittävät huijata lääkäriä, jotta saisivat silmälasit. Tämä setä oli kuitenkin sen verran ovela, että huijaukset eivät ole menneet läpi. Liekö sama lääkäri ollut sinullakin pienenä. :D

4. helmikuuta 2008 klo 11.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moikka!
Tosi upeet lasit! Itsekin sain lait hieman ennen joulua samoista syistä kuin sinäkin. ensi käytin lukiessa ja sit aika pian kokoaikaisesti muutenkin. Enkä oikein enää osaa ollakaan ilman.Näissä on vahvuus +2.0.
Millaiset vahvuudet sulla on miten käyttelet lasejasi?

miia_pori

11. maaliskuuta 2008 klo 14.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Komeet lasit! Itekki sain varmistuksen että saan lasit, ne tulee parin viikon päästä. Jännittää mitä kaverit sanoo :D

16. helmikuuta 2009 klo 22.36  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu