Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tissimekko ja muuta paljastelua

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 17. tammikuuta 2008

Tissimekko ja muuta paljastelua


Ostin viikonloppuna suloisen pinkin mekon, jonka nähtyään muutama kaverini oli pudottaa silmät päästään. No onhan mekossa toki hieman avara kaula-aukko, mutta en arvannut muiden siitä noin kovasti järkyttyvän. Yläosastaan erittäin tyköistuva mekko on malliltaan oikeastaan aika pikkutyttömäinen, mutta avara etumus tekee siitä rohkean. Itse ajattelin, että voisin huoletta käyttää mekkoa, vaikka en olekaan vielä keksinyt millaisiin tilanteisiin se sopisi. Ystävieni reaktiot saivat minut kuitenkin epäröimään, onko asu täysin sopimaton julkisesti pidettäväksi.

Kaksi naispuolista ystävääni siis muljautteli silmiään vähintäänkin pöyristyneenä mekkoni tarjoamasta näkymästä ja toinen esitti huolensa siitä, että tissini pullahtaisivat pihalle avarasta kaula-aukosta. :D Voin taata, että mekon yläosa on NIIN tiukka, että sieltä ei vahingossakaan pullahda ulos yhtään mitään. Vetoketjua sulkiessani joudun pidättämään hengitystä. :D Saatuani naispuoliselta raadilta murskatuomion, halusin asiasta myös miehisen mielipiteen ja esittelin mekkoni eräälle herra-ystävälle. Kas kummaa, reaktio ei ollut ollenkaan yhtä tuomitseva. Miesnäkökulmasta mekko oli juuri sopivan sensuelli, mutta samanaikaisesti tyttömäisen suloinen. Ah ja voih, ketä uskoa! Jokatapauksessa mekkoni sai kaiken tämän jälkeen heti lempinimen "tissimekko". Hah.

Noh, jäin nyt sitten pohdiskelemaan vaatteiden paljastavuutta - milloin paljaan pinnan näyttäminen muuttuu seksikkäästä mauttomaksi? Suosituimpia paljastelun kohteita lienevät rintaosasto sekä jalat, mutta aivan tavatonta ei ole avoimeksi jätetty selkäkään. Jotkut esittelevät mielellään myös vatsaansa, mutta se taitaa olla so-ancient-season nykyään, että paljaita napoja harvemmin julkisilla paikoilla näkyy. (Historiaan soisin noiden hirvitysten jäävänkin.) Nyrkkisääntönä paljastelussa voisi pitää sitä, että kannattaa keskittyä vain yhteen kohtaan kerrallaan ja tehdä sekin maltilla. Vaikutelma on takuuvarmasti tyrkky, jos asu ei jätä mitään arvailujen varaan.

Itse suosin kaikkein eniten selän paljastelua, koska selkä on minusta yksi ihmisvartalon kauneimmista osista. Selkä lienee myös kaikkein "turvallisin" paljastelun kohde, koska selästä avoimet vaatteet harvemmin vahingossa näyttävät mitään ylimääräistä. Tosin on todistettu, että myös selästä avoin vaate voi olla liian avoin. Kaula-aukkojen suhteen mielipiteet jakautuvat melkoisesti ja pahimmillaan yläosat voivat niukkuudellaan jättää alusvaatteetkin varjoonsa. Pienirintaiselle avarat kaula-aukot ovat siinä mielessä armollisempia, että vaikutelma ei ole yhtä herkästi tyrkky kuin suuremman rintavarustuksen omaavalla. Myös jalkojen paljastelussa on helppo lipsahtaa mauttomuuden puolelle, jos hamosen tai mekon alta vilkkuvat pikkupöksyt tai vaihtoehtoisesti minishortsit jättävät puoli pyllyä paljaaksi.

Paljastelu ei myöskään sovi kaikkiin tilanteisiin. Reilusti avara toppi voi sopia bileiltaan, mutta sukujuhliin se tuskin soveltuu. Myös ympäröivä kulttuuri vaikuttaa vahvasti siihen, mikä on soveliasta. Voimakkaasti islaminuskoiset maat ovat asia erikseen, mutta jo länsimaiden välillä on merkittäviä eroja pukeutumiskulttuurissa. Rapakon takana USA:ssa toisinaan riittää, kunhan kaikkein kriittisimmät alueet ovat peitossa. Vaikka näen punaisilla matoilla jatkuvasti paljon rohkeampia versioita ”tissimekostani”, eivät ne minun silmiini näytä edes kovin hurjilta, koska kaikkeen tottuu. Kaverini sanoikin, että mekkoni on ehkä Suomen oloissa silmiinpistävän rohkea, vaikka jossain muualla se saattaa olla suorastaan kesy.

Nyt kysynkin teiltä mielipidettä mekostani. Pudottaisitko sinä silmät päästäsi, jos kävelisin vastaan "tissimekossani"? Ja mikäli mekkoa voi mielestäsi käyttää julkisesti, millaiseen tilanteeseen se sopisi?





















Mekon etuosa näyttää aivan erilaiselta eri kuvissa. Kokovartalokuvassa mekko näyttää suorastaan viattomalta, mutta yksityiskohtaisemmassa kuvassa vaikutelma on aivan toinen.


Lainakuvat täältä ja täältä.


Tunnisteet: ,

62 kommenttia:

Blogger Bisquits kirjoitti...

Minun mielestäni voit kyllä huoletta käyttää tuota mekkoa. :-) Tuo ei ehkä kuitenkaan sovi jonnekin sukujuhliin, mutta minusta tuo on kyllä kaunis. Baarissa tuo olisi tosi hieno!

17. tammikuuta 2008 klo 21.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minustakin voit käyttää tuota mekkoa, ei ole liian avara.

17. tammikuuta 2008 klo 21.48  
Blogger oopa kirjoitti...

Ihan siveellinenhän tuo on näin 2000-luvulla. Baareissa näkee tosi vähän IMO kauniita mekkoja. Tai sitten käyn väärissä baareissa?

17. tammikuuta 2008 klo 21.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Etenkin kokovartalokuvassa mekko näyttää kauniilta. Se ei mielestäni ole liian paljastava, vaikka Bisquitsin tapaan en ehkä sukujuhliin mekkoa pukisi. Kesämekoksi se sopii kuitenkin loistavasti mielestäni. Mekon vaikutelma voisi olla aika erilainen, jos se olisi kokonaan tyköistuva. Väljempi helma mielestäni kompensoi jotenkin vähän avonaisempaa kaula-aukkoa.

17. tammikuuta 2008 klo 21.59  
Blogger ritu kirjoitti...

Mielestäni tuo on tosi hieno, sopii varmasti baariinkin (:

17. tammikuuta 2008 klo 22.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minusta mekkosi pysyy hyvän maun rajoissa:) Se on kaunis.

17. tammikuuta 2008 klo 22.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

SE ON AVARA!!!

17. tammikuuta 2008 klo 22.22  
Blogger Milja kirjoitti...

Minusta mekko on oikein kaunis! Enkä pitäisi sitä missään nimessä mauttomana. Mistä se muuten on? :) Vakkarikysymykseni ;)

18. tammikuuta 2008 klo 0.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mekkohan on oikein kaunis ja sopii sinulle täydellisesti! :) Se ei todellakaan ole liian avonainen eikä pisaraakaan härski. Tuota voisi mielestäni käyttää ihan arkena (ballerinat + neuletakki/bolero), baarissa korkkareiden kanssa ja ihan missä vain haluaa :)

18. tammikuuta 2008 klo 0.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

itselläni vähän saman tyylinen, mielestäni hyvin voi pitää tilaisuuksissa joihin mekko ylipäätään soveltuu :) tosin kerran tanssin pyörteissä tissini karkasivat, mutta se yläosa ei olekaan niin tiukka :D

18. tammikuuta 2008 klo 0.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hahaa!
herra-ystävältä oli tullut hyvää kommenttia mekosta. kuulostaa asialliselta hepulta (:

18. tammikuuta 2008 klo 7.18  
Blogger Salla kirjoitti...

Hey, älähän yhtään dissaile napapaitoja, ne on kesällä tulossa taas! :D Okei, ehkä en itsekään ole niitä kovin innoissaan odottelemassa.

Ja juttuhan menee niin, että jos on pienet rinnat saa vetää ylleen mitä huvittaa, mutta jos isot, niin noway, liian paljastavaa ja pornahtavaa.

Mielestäni tuo ei ole mitenkään tyrkyn näköinen. Kunhan asustaa oikein, eikä paljasta molemmista päistä. :)

18. tammikuuta 2008 klo 9.01  
Blogger dolce kirjoitti...

Tottakai tuota voit pitää, sopii sinulle oikein hyvin. Eikä ole mielestäni liian avara. Mainio bilevaate, sanoisin! Mutta ehkei sinne sukujuhliin minunkaan mielestäni.

18. tammikuuta 2008 klo 9.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Upea mekko! Ei ole minusta päälläsi ollenkaan liian avara, vaan juuri täydellinen. Luulisi, että täällä Suomessakin on jo totuttu tollaiseen.
Voi kun minullakin olisi vartalo tuohon :D

18. tammikuuta 2008 klo 9.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sexy, mut just sillä hyvällä tavalla. Ei ehkä ihan joka paikkaan sovi, mutta kun haluat positiivista huomiota, ni sit! :D

18. tammikuuta 2008 klo 9.41  
Blogger Ee kirjoitti...

Tosi kiva mekko! Mielestäni yläosa tarvitsee kuitenkin jotain lisää, jonkun korun vaikkapa!

18. tammikuuta 2008 klo 9.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mekko ei näytä kuvissa yhtään liian avaralta, vaan on oikein nätin näkönen.(:

18. tammikuuta 2008 klo 10.07  
Blogger cisel kirjoitti...

Sanoisin myös että käytä huoletta, mutta mummu ei välttämättä ole samaa mieltä kanssani, joten suosittelen sukujuhliin jotain hivenen peittävämpää. :)

18. tammikuuta 2008 klo 10.39  
Blogger eeva kirjoitti...

En käsitä kavereidesi kommentteja. Taitaa olla kyseessä sama (suomalainen!) ilmiö, mistä aikaisemminkin olet kirjoittanut, eli liian juhlavat/paljastavat/erikoiset/naiselliset vaatteet saavat täällä mulkoilua.
Olen tainnut itse sovittaa samaa mekkoa (mustana?) eikä käynyt edes mielessä että se on jotenkin räävitön. Kirkkoon en ehkä lähtisi siinä, mutta johonkin kaverien kesken -bileisiin.
Jos haluat vähän "rauhoittaa" mekkoa, voisitko kokeilla laittaa sen alle jonkun topin?

18. tammikuuta 2008 klo 11.12  
Blogger Jenni kirjoitti...

Bisquits: Hienoa! :) Sukujuhliin mekko ei todellakaan sovellu. Visioinkin jo innoissani, kuinka vanhempani saisivat slaagin minun ilmestyessäni heidän eteensä tuossa mekossa. Puhekyvyn palauduttua he luultavasti vain heittäisivät jonkun viltin päälleni näköesteeksi, jotta ei tarvitsisi nähdä tuota kaula-aukkoa hetkeäkään kauempaa. :D

Chic: Kiitos. Mainiota. :)

Oopa: No samaa mieltä minäkin olen. Eletään 2000-lukua, eikä mekko mielestäni niin porno ole. Minäkin näkisin mielelläni enemmän mekkoja baareissa. Itse pukeudun kyllä iltarientoihinkin usein aika persoonallisestikin, koska en halua hukkua toppi-ja-farkut -massaan. :)

Pinja: Minusta mekko on myös kovin kauniin mallinen, varsinkin helma on ihastuttava. :) Kesämekoksi se toki käy, mutta kesäkaduillekin pukisin tuon ehkä aika harkiten, sillä uskoisin kaula-aukon kuitenkin kiinnittävän tarpeetonta huomiota.

Rritu: Ajattelinkin, että hieman siistimpään baariin tuon voisi laittaa. :)

Moumou: Kiva kuulla. Ihmettelin hieman ystävieni tuomitsevia reaktioita, sillä minusta mekko on kuitenkin kaunis ja sopii vartalolleni.

Anonyymi: Kyllä, sitä se on. :D

Vendeta: Tyrkkyilypohdiskelut mielessä unohtui taas mainita tuo ostopaikka. :D Tämän hienon löydön tein ihan H&M:ltä, puoleen hintaan. :) Mekkoa oli saatavilla ainakin Tampereella myös kauniin sinisenä.

Cherie: Kiitos. :) Minä mielelläni käyttäisin mekkoani ihan missä tahansa, koska olen aivan ihastunut siihen. Mutta veikkaan silti, että arkikäytössä se saattaisi herättää liikaa huomiota. EN USKALLA, ehkä. :) Mutta iltarientoihin ainakin laitan!

Anonyymi: Voi ei! :D Varovaisuutta sen mekon kanssa sitten! Oma mekkoni on onneksi niin tiukka yläosasta, että vilauttelu on jo sen puolesta melkein mahdotonta. Kyllä tämän kanssa silti joutuu hieman varovainen olemaan. :)

Chilemizer: Hahaa! Herra-ystävä on todellakin ihan maailman paras tyyppi, jolla on hyvä maku. ;)

Salla: Haha, napapaitojen paluu! NOOOO! :D Melkein voisin vannoa, että napapaitaa ette päälläni näe. Ja se on totta, että pienitissinen voi laittaa päälleen ihan mitä vain näyttämättä tökeröltä, suuririntainen näyttää helposti pornahtavalta. No, pienitissisenä ihan kiva juttu. :D

Dolce Vita: Nyt täytyy vain alkaa laukata bileissä minkä ehdin, jotta pääsen ulkoiluttamaan ihanuuttani. :D

Anonyymi: No kyllä minäkin luulin, että Suomessa olisi jo totuttu tuollaiseen, mutta kavereideni reaktiot nähtyäni muutin mieleni. :D Mutta kiitos kivoista ja rohkaisevista sanoista. En ole ennenkään kyllä niin kovasti muiden mielipiteistä välittänyt, että antaisin niiden tässäkään tapauksessa estää minua pitämästä mekkoani. :)

18. tammikuuta 2008 klo 11.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minulla on tuo sama mekko sinisenä. Laitoin ihan tavallisen mustan topin alle ja pidin sitä sukujuhlissa ja kaverin Yo-juhlissa. Ilman toppia en ole mekkoa vielä missään tilanteessa käyttänyt, mutta ehkä sitten kesällä baarissa.

18. tammikuuta 2008 klo 11.49  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kiki: Ja kukapa nyt ei positiivista huomiota haluaisi. ;)

Ee: Mietinkin, että joku kaulakoru voisi tehdä terää kokonaisuudelle. Täytyy vain alkaa kaivella korulaatikkoa... :)

_ainoo: Kiitos. :)

Cisel: Veikkaan juu myös, että mummo saattaisi ryystää kahvin väärään kurkkuun, jos purjehtisin sukujuhliin tissit tiskissä. :D

Kirsikka: Luulen, että kyse tosiaan saattaa olla tuosta samasta ilmiöstä. Eräs miespuolinen ystävä epäili jopa kateutta syyksi tuomitseville kommenteille - sekin perisuomalainen ilmiö... :) Toppi voisi muuten olla ihan käyttökelpoinen ajatus, mutta mekon väri tarjoaa oman haasteensa sille, millaisen topin alle voi laittaa. Lisäksi topin pukemisen mekon alle tekee suorastaan mahdottomaksi se, että yläosan tiukkuuden huomioon ottaen, sinne ei todennäköisesti mahdu mitään ylimääräistä. En voisi pukea alle edes rintaliivejä, koska vetoketju ei menisi rintojen kohdalta kiinni. :D

18. tammikuuta 2008 klo 11.55  
Blogger Jenni kirjoitti...

Lei: Näin tosiaan tätä mekkoa sinisenäkin, ja sekin oli kovin kaunis. :) Minä joutunen käyttämään mekkoani ilman toppia, ellen saa jotenkin pienennettyä kuppikokoani niin, että vetoketju mahtuisi topin kanssa kiinni. :)

18. tammikuuta 2008 klo 11.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana mekko ja sopii sinulle todella hyvin! Minäkin mietin niinkuin Kirsikka, että alle voisi laittaa joskus laittaa topin, muttei taida mahtua. Mielestäni voit mennä siinä mihin vain illalla, paitsi siis jo mainittuihin vakaviin sukutilaisuuksiin tai kirkkoon. En ihan arkimekkona tuota näe. Kirjoitit sen olevan pinkki, mutta molemmat koneeni näyttävät sen enemmänkin punaisena ja tosi hienon värisenä.

Mitä tulee koruihin, en satsaisi decolteen ja kaulan alueelle mitään, oma varustuksesi riittää ja tekee asusta tehokkaan. Pikemminkin korvikset?

18. tammikuuta 2008 klo 13.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mekko on hemmetin kaunis ja simppeli, ei todellakaan ole mikään tissimekko. olet nainen, anna sen näkyä perskule ;>

18. tammikuuta 2008 klo 14.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hah, taitaa ne sun silmiäpullauttelevat kaverit olla vaan kateellisia, nimittäin hyvältä näyttää! jonnekin hienoihin nuoremman porukan juhliin varmasti oiva mekko!

18. tammikuuta 2008 klo 16.13  
Blogger Jonna kirjoitti...

Kaunis mekko ja käytä ihmeessä! Suomalaisilla on ikävä tapa säikkyä kaikkea paljastavaa viittaavaakin. Mikä on todella outoa kun miettii alastoomuden luonnollisuutta kulttuurissamme. Ei siis ehkä sukujuhla-asu mutta muuten toimii erinomaisesti kesämekkona:) hyvä ostos!

18. tammikuuta 2008 klo 17.30  
Blogger Marika kirjoitti...

Olen samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa siitä, että mekkoa voi aivan hyvin pitää. Käytän itsekin tuollaisia erityisesti kesäisin. Oma rintavarustukseni (tai sen puute) antaa siihen mahdollisuuden.

18. tammikuuta 2008 klo 18.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ne tytöt oli vaan kateellisia :) Kaunis mekko, ja on se avoin mutta mitä sitten? Baarimekkona tosi nätti. Ja jos alkaa itseä ahdistaa muiden typerät tuijotukset niin laita vähän runsaammat korut tms. Suomessa ollaan heti nokka mykkyrällä jos joku nätti tyttö uskaltaa laittaa jotain muuta kun farkut ja poolopaidan.

18. tammikuuta 2008 klo 21.07  
Blogger satc kirjoitti...

Olen itse kokeillut samaista ja mekkoa ja ihastuin siihen kovin mutta itse en voisi ilman alla olevaa toppia käyttää sillä rintakehäni on syntymäperäisen "vian" ja korjausleikkauksien takia normaalia korkeammalla ja se näyttäisi aika rumalta. Mutta siis jos näin ei olisi, käyttäisin tuota ehdottomasti sillä se on mielettömän söpö! Vaikka kuvat ovat hyviä ei mekko pääse täysin oikeuksiinsa. =) Mutta voit totta kai käyttää, tuo kaula-aukko on tuon mekon erikoisuus.

Ps. bongasin sut yks päivä, tunnistin heti ;>

18. tammikuuta 2008 klo 21.23  
Blogger Jenni kirjoitti...

Parsija: Kiitos. :) Valokuva kenties vääristää mekon sävyä hieman, mutta se on tosiaan sellainen voimakas, tumma pinkki. Kiitos koruvinkeistä! Pidän ne mielessä, kun alan asustaa. :)

Punkked: Haha, aivan ihana kommentti! :D Kiitos!

Audrey: Näin se sitten taitaa olla. :) Tai sitten heillä on vain hyvin erilainen maku vaatteiden suhteen... No ei heillä kyllä ole! :D

Jonna: Totta muuten tuo! Hassua, että suomalaiset katsovat paljastavaa pukeutumista niin kieroon. Kenties tällä pohjoisen kylmällä ilmastolla on jokin vaikutus tuohon, kuka tietää...

Marika: Jes, tissittömyys on yhtäkkiä kääntynyt eduksi! :D

Nelliina: Kiitos kivasta kommentista. :) Olen tätä aikaisemminkin päivitellyt, kun Suomessa ei tunnu saavan näyttää kauniilta. Heti on joku huomattelemassa. :)

Satc: Kiitos. :) Nyt heti heräsi uteliaisuuteni... Missäs minut olet bongannut ja milloin? :)

18. tammikuuta 2008 klo 21.34  
Blogger Styledrop kirjoitti...

Ainut neuvoni on pitää sitä "koeajelulla" ulkona, niin tiedät jälkikäteen millainen oli ja aiotko pitää jatkossa. itse sanoisin, että kaunis mekko, ei missään nimessä liian paljastava vaikka rohkea kaula-aukko onkin, koska helma ei kuitenkaan ole lyhyt. Nätti värikin ja hyvin istuva. itsekin olen miettinyt kyseisen mekon hankkimista, mutta jätin toistaiseksi rintsikkaongelman takia, mutta ehkä juju on juuri tuo sopivan koon valitseminen, että istuu kuin hanska;).

18. tammikuuta 2008 klo 22.14  
Blogger Sanna kirjoitti...

Tärkeintä lienee se, miltä sinusta itsestäsi tuntuu. Jos olo tuntuu mekossa viehättävältä, niin siitä vaan! Kuten täällä on jo todettu, monesti meillä suomalaisilla (naisilla?) tuntuu olevan varsin kärkkäitä mielipiteitä, kun on kyse kauniista kanssasisarestamme. Itse haluan ajatella, että olisin hemmetin ylpeä, jos saisin kunnian bilettää tuollaisen daamin kanssa. Eli mekko ylle ja baanalle; sinun kroppasi kestää kyllä katseet. :)

18. tammikuuta 2008 klo 22.31  
Blogger Mia kirjoitti...

Mekko on ihanan suloinen ja tottakai voit käyttää! Värikin sopii sinulle kuin nenä päähän! ;)

18. tammikuuta 2008 klo 23.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuohan on tosi nätti, ihan hyvin voi käyttää :D

19. tammikuuta 2008 klo 10.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuohan on kaunis mekko :) tiukkapipoisia kavereita sinulla :) ihan hyvin voit käyttää tuota ensi kesänä/ baarissa :)

19. tammikuuta 2008 klo 12.30  
Blogger annukka kirjoitti...

Tosi kaunis mekko ja sopii sulle upeasti! Ei muuta kuin käyttöön vaan, ja toisaalta jos siihen yhdistää vaikka erikoiset kengät tai kirjekuorilaukun, ne voivat viedä huomiota kaula-aukosta? Joka mun mielestä on kyllä täysin sopiva lähes mihin tahansa kemuihin. :)

19. tammikuuta 2008 klo 12.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sitä noinkin voi hyvinkin käyttää! :) Ja sitten jos aamulla tulee tunne, että nyt, mähän meen tälleen kaupungille! (kesällä siis) Mutta ihan kaiken varalta voit ottaa jonkun topin mukaan, jonka olet jo kotona katsonut että se sopii mekkoon. Jos alkaa ihmisten katseet häiritä ;P Esim. ei musta toppi tuon olla tyhmältäkään näyttäisi ;>
Joo, toivottavasti sait jotain selkoa tarkoituksestani! :D Mutta kaunis on mekko (:

19. tammikuuta 2008 klo 17.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toki pidät mekon, jos siltä tuntuu! Mutta täytyy sanoa, että jossain määrin ymmärrän ystäviesi kommentit. Nimittäin vasemmanpuoleisessa kuvassa näyttää aikalailla siltä, kuin pikkutyttö yrittäisi näytellä vanhempaa, kokenutta naista.

Jos haluat olla naisellinen ja sensuelli, älä keikistele kuin pikkutyttö. Mekon kanssa tukkakin kannattaa laittaa jotenkin muuten kuin tyttömäiselle ponnarille. Tyttömäisyys ja noin vahva ja avoin seksikkyys ei oikein sovi yhteen minun mielestäni.

19. tammikuuta 2008 klo 18.10  
Blogger eliisas kirjoitti...

Sinulla on kaunis vartalo ja minun mielestäni on pääasia, että itse tunnet mekossa olosi mukavaksi. Itse vihaan paljastelua omalla kohdallani (paitsi rannalla!) ja olen niin vanhanaikaisen tyylin ystävä, ettei tuollaiset mekot sovi makumaailmaani. En kuitenkaan kauhistele, jos näen vastaavan jonkun toisen yllä.

19. tammikuuta 2008 klo 20.03  
Blogger Jenni kirjoitti...

Styledrop: Tuo olikin hyvä vinkki. :) Vaikka veikkaan kyllä arvaavani yleisön reaktiot jo etukäteen, jos päiväsaikaan tuossa mekossani astun muiden ihmeteltäväksi. ;) Ja luulen myös mekon jujun olevan juuri tuo istuvuus. Löysemmän mekon kanssa alla voisi pitää toppia. Rohkeammassa versiossa mekon täytyy kuitenkin olla niin napakka, ettei tule vahingossa paljasteltua. :) Itse tulin ostaneeksi näin tiukan koon ihan sen takia, että se oli ainoa, mikä oli saatavilla.

Sanna: Voi kiitos taas ihanasta kommentista, Sanna. :) Sinä löydät aina oikeat sanat! :D

Miene: Kiitos. :) Mietin, että talvi-iho on melko kalpea tuota pinkkiä väriä vasten, mutta kesällä ruskettuneena mekko ehkä näyttää vieläkin paremmalta. :)

Anonyymi: Kiitos. :)

Winda: No sitähän minäkin... ;) Haha. Kyllä olen nyt vakuuttunut, että mekko pääsee ehdottomasti käyttöön.

Maria: Kiitos vinkeistä. :) Kirjekuorilaukku ja korkkareita löytyy, joten täytynee kokeilla!

Takku: Hyvin sain selvää, ja vinkki on oikein käyttökelpoinen. Styledrop tuossa ehdottikin, voisin tehdä koekierroksen kaupungilla ja ottaa jotain peittävää matkaan, jos saan osakseni liian tiukkaa tuijotusta. :)

Jabadaba: En ole mekosta luopumista harkinnutkaan, mutta aloin kommenttien seurauksena ujostella ajatusta mekon käyttämisestä. :) Minä olen kyllä ulkonäöltäni hyvin vahvasti tyttömäinen, joten en tiedä olisiko hassumpaa sitten, jos yrittäisin väkisin näyttää kohtalokkaan sensuellilta aikuiselta naiselta. :D Mutta pidän neuvon mielessä, ja yritän olla aikuisempi seuraavan kerran, kun puen mekon päälleni. :D

Suna: Minusta sinulla on juuri oikea asenne. :) Vaikka jotakin ei itse haluaisi laittaa päälleen, voi se silti näyttää hyvältä jonkun toisen yllä. Tietysi makuasiat ovat aina makuasioita, mutta minusta on ihailtavaa, että löytyy myös noin avarakatseisia ihmisiä. :) Olen yleisesti ottaen ollut hyvin yllättynyt mekon saamasta suosiosta, sillä odotin paljon ristiriitaisempaa vastaanottoa kavereideni kommenttien jälkeen. :) Toisaalta puhuin aiheesta erään ystäväni kanssa, joka totesi gallupin muotiblogissa herättävän varmaankin aika erilaisia reaktioita kuin jos tekisin kyselyn kadulla. Totta varmaankin.

20. tammikuuta 2008 klo 13.34  
Blogger satc kirjoitti...

No jos mä nyt paljastan, että missä niin sitten luultavasti muistaisit hämärästi minutkin sillä katsekontaktissa oltiin kumminkin. Mutta sen verran sanon että keskustassa =)

20. tammikuuta 2008 klo 15.48  
Blogger sugarelle kirjoitti...

Todella nätti mekko, itse käyttäisin ihan huoletta jopa siellä sukujuhlissa :D.

20. tammikuuta 2008 klo 19.31  
Blogger Henna kirjoitti...

Vau! Ostaisin samanlaisen heti, jos vain löytäisin:) Upea, eikä ollenkaan tökerö.

20. tammikuuta 2008 klo 21.40  
Blogger Siru kirjoitti...

mielestäni kuppikoolla on kamalasti tekemistä sen kanssa onko se sopiva vai ei. isoilla tisseillä tuo, omasta mielestäni, olisi no-no. jos oma olo ei ole liian paljas niin siitä vaan.
Sulla tuo näyttää hyvältä.

juliet xxx

21. tammikuuta 2008 klo 1.46  
Blogger Jenni kirjoitti...

Satc: No nyt heräsi kyllä uteliaisuus entistäkin pahemmin. Tästä eteenpäin mulkoilen jokaista vastaantulijaa keskustassa "sillä silmällä". :D

Sugarelle: Kiitos. :) Itse luulen, että säästän sukujuhlien mammoja järkytykseltä ja puen niihin jotakin muuta. :D

Henna: Kiitos kovasti. :) Vinkkinä voin neuvoa sinua käväisemään Tampereen pienemmässä H&M-myymälässä. Näin siellä näitä mekkoja reilu viikko sitten vielä runsaasti. :)

Juliet: Kiitos. :) Olen samoilla linjoilla kanssasi. Pienet rinnat antavat melkein mitä vain anteeksi, mutta suuret sen sijaan (valitettavasti) aiheuttavat aika usein ns. tyrkyn vaikutelman.

22. tammikuuta 2008 klo 10.51  
Blogger Saga kirjoitti...

tuo vadelmanpunaisen mekkosihan on kerrassaan soma! eikä ole turhan avara.

22. tammikuuta 2008 klo 12.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Samaa mekkoa on täälläkin soviteltu! Näyttää liian hyvältä päälläsi, kun taas itse en kyennyt sitä ostamaan. Ei ollut hyvä.

22. tammikuuta 2008 klo 17.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kyllä mun mielestä mekko sopii sulle tosi hyvin. käytät ihmeesä! ei oo mitenkään liian avara.

22. tammikuuta 2008 klo 17.23  
Blogger -SL kirjoitti...

Hienon värinen mekko, etenkin ulkomailla tuo kävisi hyvin, koska siellä on vähemmän sellasia kyttääjiä jotka arvostelevat toisten asuja suoraan niin rankasti! :p

usein saa positiivista huomiota esim. kauniista naisellisista mekoista, Suomessa useimmiten kysytään "mihin juhliin olet taas menossa?" siksi juhlavaatteita ei oikein tulekkaan käytettyä täällä :/

22. tammikuuta 2008 klo 22.44  
Blogger Jenni kirjoitti...

Saga: Kiitos! Vadelmanpunainen onkin juuri se väri! :) Enpä tuota sanaa ollut vain keksinyt. :D

Ystävällinen hei: Voi kiitos. :) Se riippuu niin vartalon mallista, mikä kenellekin sopii. Minulla sattui tärppäämään tämän mekon kanssa. :)

Anonyymi: Kiitos tsempistä. :)

*~sl: Minäkin luulen, että ulkomailla tämä mekko ei olisi juttu eikä mikään. Aion silti tämän hurjan kannustusryöpyn saattelemana käyttää mekkoani leuka pystyssä Suomenkin oloissa. :)

23. tammikuuta 2008 klo 10.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos mekko on henkkamaukasta, omistan itse samanlaisen ja jos avara kaulaaukko häiritsee (itseäni oman mekon kohdalla) voi alle laittaa ohutolkaimisen topin ja tuubitopin. Itselläni mekko oli päällä viime viikolla baarissa. Alla oli musta topppi ja mustat sukkikset, kengät olivat samaa sävyä kuin mekko ja musta kirjekuorilaukku. Kehuja tuli naisilta ja miehiltä, eikä minun tarvinnut pelätä että paljastan rintavarustustani kenellekään:)

23. tammikuuta 2008 klo 15.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minun mielestäni mekko on liian avokaulainen, minusta aivan sama kun sinulla olisi päällä rintaliivit ja hame. :D No ei tietenkään aivan sama mutta itse en päälleni koskaan tuollaista pistäisi, hävettäisi liikaa kulkea rinnat paljaana.

24. tammikuuta 2008 klo 18.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voih, meinasin viedä sovituskoppiin saman mekon mutta en sitten jaksanut ja nyt kaduttaa :D

mielestäni mekko ei ole yhtään liian paljastava. tai siis joo onhan siinä aika avara kaula-aukko mutta jotenkin mekon "tyttömäisyys" tekee siitä sen verran herkän, että itse ainakin voisin käyttää huoletta :)

25. tammikuuta 2008 klo 20.44  
Blogger Jenni kirjoitti...

Zip: Pidän vinkin mielessä. :) Tosin oma mekkoni on sen verran tiukka, etten ole varma mahtuuko sen alle mitään. :)

Riitta: Voi miten virkistävää saada yksi eriäväkin mielipide! Olin nimittäin oikeasti aika ihmeissäni, että näinkin rohkea mekko ei ollut vielä saanut yhtään tuomitsevaa kommenttia. Toivottavasti emme törmää minun ollessa pukeutuneena mekkooni, ettei sinun tarvitse tuntea myötähäpeää. ;)

Jutta: Kiitos rohkaisusta! Harmi, että tulit itse katumapäälle. Voithan käydä kurkkimassa, mikäli hyvällä tuurilla mekkoja vielä löytyisi! :)

28. tammikuuta 2008 klo 22.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo sinun "tissimekkosihan" on aivan todella suloinen :) Rohkeasti se vaan päälle, ei ole mitenkään liian rohkea. Ja kuten itsekin sanoit, isommilla tisseillä se saattaisi olla jo hieman "irstas" ;), mutta sinulle sopii hyvin!

1. helmikuuta 2008 klo 15.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mekko on hieno, eikä yhtään liian tyrkky.

Mua ihmetyttää suuresti, miksi vähääkään avarakaula-aukkoisia vaatteita paheksutaan niin paljon. Onhan se selvää, että liika on liikaa ihon paljastelunkin suhteen, mutta hei, rinnat ovat luonnollinen osa naisen kehoa.

Kanna mekkosi siis jatkossakin ylpeydellä - se sopii sinulle mainiosti.

4. helmikuuta 2008 klo 19.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos muuten olit tän mekkos kanssa Rumassa perjantaina niin sitten sinut on bongattu ;) Ei voi olla ketään niin samannäköistä ja tuota mekkoa...

5. helmikuuta 2008 klo 19.24  
Blogger Jenni kirjoitti...

Snowwhite: Kiitos! Nyt mekkoa onkin jo ulkoilutettu ensimmäisen kerran. :)

Tai: Kiitoksia. :) Käytin mekkoani ensimmäisen kerran perjantaina ja se sai varsin positiivisen vastaanoton, mutta ei muutamilta mulkoiluiltakaan vältytty. Pari naikkosta otti asiakseen kommentoida mekkoani kovin sanoin ja valittivat, että tissini näkyvät. :D Eivät kuulemma kestäneet katsella ja joutuivat sen takia poistumaan paikalta. Kyllä on elämä joillekin vaikeaa. ;)

Nelliina: Voi apua! Tiedätkö mitä, kyllä se olin minä! Ja minä katselin todella pitkään sellaista vaaleaa kiharatukkaista tyttöä, että onkohan tuo Nelliina. :D Hahahahah. Hassua!

5. helmikuuta 2008 klo 22.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

en ymmärrä? eihän noin pienillä tisseillä voi olla liian avara? en tarkoita pahalla, mutta ymmärtäisin ongelman jos kyseessä olisi _tissit_, eikä tuo olisi silloinkaan liian avara... joten tottakai voit käyttää tota mekkoa noin! pikkutissiset voi pukea melkein mitä vain päällensä eikä tarvitse miettiä että olisi liian paljastava =)

27. toukokuuta 2008 klo 22.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei mistä tuollaisia tissejä saa? Ei noin nättejä voi ollakaan. Mekko on superhieno, kyllä itsekin tahtoisin tuollaisia pitää, mutta ei näillä lörppätisseillä :(

9. kesäkuuta 2008 klo 20.35  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi1: Se on kyllä totta, että pienet tissit ovat siinä mielessä armolliset, että saa olla aika härski asu, että ne saisi näyttämään kovin tyrkyltä. Mutta kyllä nämä omani, vaikkakin vaatimattomat ovatkin, ovat vielä toistaiseksi tissien määritelmän täyttäneet. :D

Anonyymi2: Voi kiitos tästä hämmentävän imartelevasta kommentista. :D Tuo mekko on kuule siitä mahtava, että se ikään kuin "puristaa" tuon rintavarustuksen tuollaiseksi pystyksi, joten uskon, että tuollaisen leikkauksen avulla saadaan kuule ei-niin-terhakkaatkin tissit loistamaan. :) Kokeile rohkeasti vain, jos jostain tuollaisen vielä löydät!

3. heinäkuuta 2008 klo 13.03  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu