Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Päivän asu 20, sekä fantastisia uutisia!

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 26. helmikuuta 2008

Päivän asu 20, sekä fantastisia uutisia!

Vihjailin tuossa hiljattain, että elämässäni puhaltavat uudet tuulet. Nyt aion paljastaa, mistä oikein on kyse. :) Opiskelen siis Jyväskylän yliopistossa puheviestintää, viidettä vuotta. Tällä hetkellä olen opinnoissani jo loppusuoralla ja tutkinnostani puuttuu enää muutama kurssi, työharjoittelu ja gradu. Tilanne näyttää erittäin hyvältä, sillä kurssit suoritan tämän kevään aikana, gradu on jo tekeillä ja työharjoittelupaikkakin on varmistunut kesäksi. Opintoni sinänsä tuskin kamalasti teitä kiinnostavat, mutta graduni aihe ja työharjoittelupaikkani ehkä sitäkin enemmän. Teen nimittäin graduani muotiblogeista. :) Erikoisalaani puheviestinnällä on teknologiavälitteinen viestintä ja gradussani aion näillä näkymin tarkastella muotiblogien vuorovaikutuskulttuuria. Erityistarkasteluun pääsee negatiivinen kommentointi. Mahdollisesti saatan graduni tiimoilta "ahdistella" teitä jossakin vaiheessa, kunhan aineistonkeruu pääsee vauhtiin. :)

Ja sitten se työharjoittelupaikka... Olen onnistunut nappaamaan itselleni harjoittelupaikan Sanoma Digital Oy:ltä, tarkemmin Tyylitaivas-sivustolta. Jihuu! :) Voinette uskoa, että olen asiasta todella innoissani. :) Vietän siis kesällä kolme kuukautta Tyylitaivaassa työskennellen. Tästä syystä on edessä myös muutto Helsinkiin toukokuun alussa. Eli nyt kaikki ystävälliset sielut huomio: Mikäli silmiisi/korviisi osuu vinkkejä vapautuvista asunnoista (yksiöt) Helsingin kantakaupungissa, älä epäröi infota minua asiasta. :)

Ja sitten päivän asuun, joka itse asiassa oli eilisen päivän asu. Ulkona on ollut niin mukava keli viime päivinä, että olen uskaltanut vihdoin ja viimein kaivaa hameet kaappini perukoilta takaisin käyttöön. Oheisen harmaa-valko-raidallisen söpöliinin löysin H&M:n alerekistä, eikä hintaa jäänyt sille juuri nimeksikään (muistaakseni 6e). Hameeseen kuuluu myös henkselit, mutta ne eivät jotenkin sopineet pitkähihaisen paidan kanssa, joten kätevän nappikiinnityksensä ansiosta ne saivat eilen jäädä kotiin. Vaikka hame itsessään on jo aika pirtsakka ilmestys, koin asuni kaipaavan vielä jotakin lisämaustetta. Niinpä lisäsin paitaani koristamaan ystäväni Maijan minulle tekemän rintakorun, joka herätti myöhemmin huomiota yllättävältä taholta. Graduohjaajani (kolmekymppinen, tietokoneista kiinnostunut mies) ihasteli tapaamisemme päätteeksi graduni teemaan sopivaa asustetta. :D


  • musta toppi - H&M
  • musta silkkineule - Mexx
  • raidallinen hame - H&M
  • mustat leggingsit - Vero Moda
  • valkoiset saappaat - Vagabond
  • rintakoru - ystäväni tekemä



Tunnisteet: , ,

34 kommenttia:

Blogger Bisquits kirjoitti...

Suuret onnittelut täältä Hollannista! :-D Paikka Tyylitaivaassa ja gradun aiheesi kuulostavat älyttömän mielenkiintoisilta! On aina mukavaa aloittaa uusi vaihe elämässä!

26. helmikuuta 2008 klo 10.21  
Blogger MouMou kirjoitti...

Vai että olet sinä puhiksena meillä Jyväskylän yliopistossa!:D Olisi kiva, jos aina välillä postailisit Gardusi edistymisestä, varsinkin kun aihe on noinkin mukava.:)

26. helmikuuta 2008 klo 10.22  
Blogger Herttainen kirjoitti...

On niin ihana aina kuulla kun joku on oikeasti innoissaan tarttumassa graduunsa ja saa tehdä sitä mieleisestään aiheesta, huippujuttu! Monille kun tuntuu olevan pakkopullaa... Itse opiskelen kieliä, mutta graduni tulee ehkä hieman liippaamaan myös puheviestintää, sillä haluaisin tutkia satujen ja tarinankerronnan käyttöä vieraan kielen opetuksessa.

Mä sovitin joitain viikkoja sitten samanlaista hametta, mutta punasta, mutta jäi sitten kuitenkin ostamatta kun löysin pari kivempaa ja sopivamman kokoista. Vitosella oli sairaasti vaatteita alerekeissä. Hyvän asukokonaisuuden valitsit graduohjaajan tapaamiseen :)

26. helmikuuta 2008 klo 10.26  
Blogger Sarianna kirjoitti...

Oho, kuulostaapa hyvältä! Onnittelut ;)

Ja asusikin on kiva!

26. helmikuuta 2008 klo 10.27  
Blogger satc kirjoitti...

Onnea onnea onnea !

26. helmikuuta 2008 klo 10.44  
Blogger dolce kirjoitti...

Onneksi olkoon, suunnitelmasi kuulostavat erittäin lupaavilta :)

26. helmikuuta 2008 klo 10.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Paljon kivaa siis tiedossa, ihanaa! Onnea ihan kaikesta ja kaikkeen. :)

+ erittäin onnistunut asuvalinta.

26. helmikuuta 2008 klo 10.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, voisinpa vielä heittää pienen haasteen...

Haluaisin haastaa sinut! Huomenna kiusaamista vastaan päälle jotakin vaaleanpunaista! Haaste löytyy blogistani nimimerkkiäni klikkaamalla.

26. helmikuuta 2008 klo 11.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Asu on ihana, hame varsinainen löytö :) Onnea kesätyöpaikasta sekä hienosta graduaiheen valinnasta :)Tervetuloa Helsinkiin, kesällä tämäkin kaupunki näyttää parhaat puolensa :)

26. helmikuuta 2008 klo 11.45  
Blogger U kirjoitti...

Vau, onneksi olkoon! Molemmat uutiset kuulostavat todella hienoilta. Onnea ja innostusta myös gradua varten (omaa graduaan parhaillaan väkertävältä...)!

Ja voi että tuo rintakoru on söpö! :) Olen nähnyt noita vanhoista näppiksistä tehtyjä koruja yms. aiemminkin, mutta tuo on kyllä paljon suloisempi ja kekseliäämpi kuin mikään mihin olen törmännyt...

26. helmikuuta 2008 klo 11.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei Jenni!

Kiva kuulla gradustasi ja onnea työlle. Hieno juttu!

Aloitin oman graduni viime syksynä ja muotiblogit ovat mullakin aiheena. Näkökulmani on kuitenkin erilainen, sillä oma työni on vaatetusalan tutkielma Lapin Yliopistoon. Mulla on siis suunnittelijan koulutus ja suuntaudun tutkimuksessa enemmän pukeutumiskuvaan ja 'muodin' ilmentymiseen käsitteenä blogeissa.
Omaa blogiani en tällä hetkellä pidä, mutta gradun kannalta voisi olla hyödyllistä, jopa suotavaa. Etnografiaksi sitä kai voisi nimittää...

Tsemppiä tutkimuksen tekoon! Kerrothan etenemisestäsi blogissasi.

26. helmikuuta 2008 klo 13.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Wohooo! Onnen toivotukset täältä Tampereelta ja tsemppiä graduvääntöön. Oma graduni käsitteli myös blogeja (tosin ei muoti sellaisia) ja sain heti jatkopaikan väikkärin tekoon. Väikkäri keskittyy myös blogeihin, mutta vahvana teemana tässä työssä on kuluttajuus. Samoja polkuja siis tallataan. :)

26. helmikuuta 2008 klo 15.11  
Blogger Jenni kirjoitti...

Bisquits: Kiitos kovasti. :) Olen kyllä todella innoissani molemmista. :)

Moumou: Kyllä vain, puhiksia ollaan! :D Lupaan pitää teitä ajan tasalla graduni etenemisestä.

Herttainen: No aiheella taitaa kyllä olla aika suuri vaikutus innostukseeni. :) Mukavaa päästä tekemään gradu sellaisesta aiheesta, joka oikeasti kiinnostaa. :) Ja yritänpä löytää huomiseksi jotakin vaaleanpunaista. Jos en muuta löydä, niin ainakin tuo rintakoruni sopii väriteemaan!

Sarianna: Kiitos. :)

Satc: Kiitos sinullekin. :)

Dolce Vita: Kiitoksia. :) Nyt pitäisi vain saada kunnon puhti tuon gradun aloittamiseen. Olen nimittäin pahemman luokan lusmuilija. :D

Jose: Voi kiitos mukavasta kommentista ja tsemppauksesta. :)

Winda: Kiitos. :) Odotan kyllä hyvällä mielellä sinne muuttoa. Ainoastaan asunnon etsintä täältä käsin tuottaa päänvaivaa, sillä en itse pääse katsomaan asuntoja. Mutta eiköhän sekin asia ratkea, niin kuin asioilla on tapana.

U: Joku muukin gradunsa parissa ahertava siis täällä. :) Tsemppiä myös sinulle urakkaasi! Ja tosiaan, tuo rintakoru on söpöyden huippu. :) Olen itsekin aivan ihastunut siihen!

Anu: Kuulostaapa mielenkiintoiselta tuo sinunkin aiheesi. :) Lupaan kertoilla gradun etenemisestä blogissani. Piipahdahan sinäkin joskus ja kerro, miten omasi kanssa sujuu. :) Tsemppiä!

26. helmikuuta 2008 klo 15.30  
Blogger Jenni kirjoitti...

Sanna: Suurkiitokset. :) Ehkäpä voimme joskus jakaa ajatuksia aiheen tiimoilta jos ja kun sinne kahville pääsemme. :)

26. helmikuuta 2008 klo 15.31  
Blogger eeva kirjoitti...

Vautsivaude, onnea. Mäkin hain joskus Jyväskylän puheviestintään, mutta päädyinkin sitten tulkkaukseen, ja sitä kautta ollaankin sitten eksytty jo ihan eri aiheeseen... :)
Ja minä ainakin ilmoittaudun vapaaehtoiseksi gradukoekaniiniksi, koska mitäpä en tekisi tieteen vuoksi!

26. helmikuuta 2008 klo 15.44  
Blogger Salla kirjoitti...

Ihan mahtavaa! :) Onnitteluni! Ja gradusi aihe on kyllä kieltämättä melkoisen mielenkiintoinen.

26. helmikuuta 2008 klo 16.35  
Blogger oopa kirjoitti...

Onnea ja tervetuloa Helsinkiin...

26. helmikuuta 2008 klo 17.48  
Blogger Marika kirjoitti...

Onneksi olkoon. :) Kyllä minullekin kelpaisi.
Hame on myös nätti. :)

26. helmikuuta 2008 klo 18.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuletko töihin Sanomataloon? Täällä on yksi blogisi ahkera seuraaja, joka puurtaa päivät ko. talossa toimittajana.

T: Pol

26. helmikuuta 2008 klo 18.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi että, arvaa kuin kateellisena luin tota!! aivan mahtava aihe gradulle :) vitsi ku mäki voisin tehä mun gradun jostain tollasesta... munkin pitäs pikkuhiljaa alotella kans gradua kunhan löytys hyvä aihe. vaateliikkeistä ehkä haluisin tehä. mut onnittelut noin huipusta aiheesta ja mahtavasta harjottelupaikasta!

26. helmikuuta 2008 klo 21.37  
Blogger Christina kirjoitti...

Onnittelut myös minunkin puolestani :)

Päivän asusi on muuten todella suloinen.

26. helmikuuta 2008 klo 21.51  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kirsikka: Hahaa, hyvä tietää. :) Lupaan ahdistella, jos tarvitsen haastateltavia tai kysely-vastaajia. ;)

Yolar: Taitaakin olla spammia tämä...

Salla: Kiitos. :) Uskon tosiaan, että jo muotiblogien kirjoittajista ja lukijoista löytyy joukko aiheesta kiinnostuneita. :)

Oopa: Kiitos kovasti. :) On kyllä kiva muuttaa Helsinkiin, mutta asuntorumba hirvittää jo valmiiksi.

Marika: Kiitos. :) Ehkä sinäkin vielä joku päivä löydät unelmiesi alan! :)

Pol: Kyllä, sinne Sanomataloon olen tulossa. :) Kiskaisepa hihasta joskus sitten, jos bongaat. :D

Jessi: Kiitos. :) On tosi mukava kuulla, että muutkin ovat innostuneita aiheestani. Mitä alaa itse opiskelet?

Christina: Kiitos kaunis. :)

26. helmikuuta 2008 klo 22.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

opiskelen markkinointia. oon tehny jo kandin työn brändien rakentamisesta. nyt pitäs sit löytää toimeksiantaja gradulle. pitäs kysellä joltain vaatesuunnittelijoilta, joilla on oma liike voisinko yrittää rakentaa niille brändiä :) tai jotain sinne päin... ois kiva jos kerrot sit välillä kuin sun gradu edistyy.

26. helmikuuta 2008 klo 22.34  
Blogger annukka kirjoitti...

Mahtavaa Jenni, suuret onnittelut! :)

27. helmikuuta 2008 klo 18.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea onnea! Maltan tuskin odottaa omaa kunnon opiskeluaikaa, kaikkea jännää. Jos nyt pääsee sinne minne tahtoo.

27. helmikuuta 2008 klo 19.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oo, onnea paljon! vitsit tulee kyllä tosi hyvä mieli kun lukee onnistumista ja mukavista asioista toisten elämässä.

ja gradun aihe kuulostaa kyllä todella kiinnostavalta 8)

27. helmikuuta 2008 klo 19.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi vide, sinulla on tiedossa mielenkiintoisia haasteita! Tervetuloa Helsinkiin sitten lähempänä kesää ja paljon tsemiä gradun kirjoittamiseen!

27. helmikuuta 2008 klo 21.22  
Blogger Cerisier kirjoitti...

Onnea työpaikasta, ja graduaiheesi kuulostaa mielenkiintoiselta! Ja lykkyä gradun tekoon, sitä ei voi koskaan toivottaa liikaa :)

Tosi kiva asu, söpö muttei liian sokerinen.

28. helmikuuta 2008 klo 9.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, ihana juttu! Onnea työpaikan johdosta ja tsemppiä gradun tekoon! :)

(tosi pirteä asu muuten tuo Päivän asu, kiva kokonaisuus :D)

28. helmikuuta 2008 klo 12.50  
Blogger Helmiina kirjoitti...

Kuulostaa todella kivalta ja gradustasi kuulemme toivottavasti myöhemmin lisää ? :D
Erittäin hauska tuo sinun rintakorusi, sillä ei ihan joka iikalla ole mitään vastaava tullut nähtyä!

29. helmikuuta 2008 klo 21.40  
Blogger Pauliina kirjoitti...

Onpa ihanan positiivinen postaus, on aina kiva lukea että jollain menee hommat putkeen!

Olen vasta-alkaja täällä blogimaailmassa, mutta sinusta tulee varmasti yksi suosikeistani. Mielenkiintoisia tekstejä :)

Niin, ja aivan ihana päivän asu!

6. maaliskuuta 2008 klo 15.56  
Blogger Jenni kirjoitti...

Onpas outoa, kun mielestäni vastasin jo viime viikolla loppuihinkin kommentteihin. Nyt kuitenkin huomasin, että vastaukseni on näemmä joutunut jonnekin bittiavaruuden syövereihin...

Jessi: Gradusi aihe kuulostaa myös todella mielenkiintoiselta. Käyhän sinäkin aina välillä kertoilemassa työsi edistymisestä. :)

Maria: Oi kiitos. :)

Ystävällinen hei: Kiva kuulla, että odotat opiskeluaikoja noin innolla. :) Motivaatio kyllä auttaa suuresti pääsemään juuri sinne, minne eniten haluat. :) Ja muista, että aina voi hakea uudelleen. Tiedän, että minun alalleni ovat ihmiset hakeneet jopa viisi kertaa ja lopulta päässeet! :)

Piste: Ihanaa, jos pystyy ammentamaan hyvää mieltä muidenkin onnesta. :) Gradustani lupaan antaa väliaikatietoja sen edetessä.

Pinja2: Kiitos. :) Odotan kyllä jo innolla muuttoa Helsinkiin. :)

Cerisier: Kiitos. :)

Lunettes: Kiitos kovasti. :)

Helmiina: Kiitos. :) Lupaan pitää teitä ajan tasalla! Koruni on kaverini tehtailema ja suosikkini tällä hetkellä. :)

Papu: Kiitos kivasta kommentista. :) Ja tervetuloa bloggailemaan! Täytyykin vilkaista tuota sinun blogiasi. :)

7. maaliskuuta 2008 klo 9.20  
Blogger Anna kirjoitti...

Oon törmänny suhun ties kuinka monta kertaa MySpacessa eri bändien sivuilla (ilmeisesti sulla on täydellinen musiikkimaku ja mulla liian hyvä kasvomuisti :D),joten oli hassua eksyä tänne blogiisi. Vielä hassumpaa oli huomata että opiskelet puheviestintää Jyväskylässä: Oon yrittäny jo kolme vuotta päästä journalistiikan laitokselle siinä (toistaiseksi) onnistumatta ja siinä sivussa myös harkinnut hakevani puheviestintään. Gradusi aihe yllätti, sillä kuvittelin puheviestinnän keskittyvän vain suulliseen vuorovaikutukseen, ryhmäviestintään, esiintymiseen yms.

Mistä keksit gradusi aiheen? Olen pitkään miettinyt, että mistä ihmeestä yliopistoihmiset vetävät näitä aiheita. Kai se sitten vaan selkiytyy opiskelun aikana :)

25. kesäkuuta 2008 klo 19.41  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anna: Voi miten kiva kommentti! :) Oikein pisti hymyilyttämään. Musiikkimaustani olen kyllä ylpeä. ;) Jos samoilla sivuilla pyörit, niin uskoisin sinunkin makusi olevan erinomainen! :D

Minusta tuntuu, että puheviestinnästä on aikalailla harhakäsityksiä maailmalla, koska oppialan nimi ei ehkä kuvasta sisältöä kaikkein parhaalla mahdollisella tavalla. En oikeastaan itsekään arvannut päätyväni tähän suuntaan alkaessani opiskella puheviestintää. Teknologiavälitteinen viestintä on kuitenkin aina kiinnostanut minua, joten olen ollut todella innoissani saadessani opiskella siihen liittyviä asioita.

Oli selvää, että myös graduni tulisi käsittelemään teknologiavälitteistä viestintää. Graduni aihe hahmottui lopulta omien mielenkiinnonkohteideni kautta. Muotiblogit ovat kiehtoneet minua jo yli vuoden ajan ja olen "skenessä" vahvasti sisällä, joten taustatietoakin aiheesta löytyy kattavasti omasta takaa. Graduohjaajani kanssa mietimme yhdessä aihevaihtoehtoja ja lopulta muotiblogit tuntuivat luontevalta ratkaisulta. Gradun tekeminen on nimittäin paljon mielekkäämpää ja sujuvampaa, jos aihe kiinnostaa oikeasti. :) Tsemppiä opiskelupaikan hakuun!

3. heinäkuuta 2008 klo 12.52  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu