Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Runo sukkahousuista

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

perjantai 29. helmikuuta 2008

Runo sukkahousuista


Mainitsin erään FinnFlair-blogin kommenttiosiossa käydyn keskustelun yhteydessä ihan muutama päivä sitten kirjoittaneeni runon sukkahousuista. Keskustelua käytiin taiteellisuudesta ja minä nimenomaan korostin, että vaikka olen kiinnostunut taiteista, omat tuotokseni ovat aika mitäänsanomattomia. :) Sanna kuitenkin kannusti minua julkaisemaan runoni, joten olen päättänyt jakaa sen teidän kanssanne.

En tosiaankaan ole mikään runoilija, mutta eräällä kirjoittamisen kurssilla täällä yliopistossa piti kokeilla erilaisia tekstityylejä, joista yksi oli runo. Arvoimme aiheet pienin lippulappusin ja jokaisen piti kirjoittaa runo lappuunsa kirjoitettua sanaa inspiraationa käyttäen. Minun lapussani luki sukkahousut. :D Innostuin aiheestani heti ja kirjoitin kynä sauhuten. Runoni kertoo siitä tutusta tilanteesta, kun sukkahousut menevät rikki - tällä kertaa puhuja vain näkee tilanteen uudella, oivaltavalla tavalla ärtymyksen sijaan. Täytyy silti myöntää, että kun parinkympin arvoisiin paksuihin puuvillasukkiksiini tuli reikä toissapäivänä, en jaksanut ajatella kovin oivaltavasti. :D Olen suunnitellut runolleni myös kakkososaa, jossa puhuttaisiin siitä, miten sukkahousut valuvat. Mutta pitemmittä puheitta, tässä hengentuotokseni:


Sukkahousut

Kangas venyy, venyy,
rätisee sähköisenä.

Sormet nyrkissä
puikkelehtivat loppuun asti
varovasti, VA-RO-VAS-TI.

Varpaat kurtussa
sujahtavat loppuun asti
varovasti, VA-RO-VASTI.

RITS.

Karheat kantapäät
repivät reiän.

Lanka pakenee
jättäen jonon
pieniä reikiä, pikkiriikkisiä.

Kas, pitsiä.




PS. Ja nyt kaikki naiset kosimaan tänään karkauspäivänä hamekankaan toivossa! Tosin kannattaa kosia harkiten, jokuhan saattaa vaikka suostua! :D


Kuvat täältä ja täältä.

Tunnisteet: ,

22 kommenttia:

Blogger Sonja kirjoitti...

Hauska runo. Sukkahousut on ehkä maailman ärsyttävin asia. Ihan sama paljonko ne maksavat, aina ne menevät rikki.

Itse olen myös onnistunut kehittämään inhon sitä kohtaan, että talvisin täytyy pitää sukkiksia housujen alla. Se on super-epämukavaa! Mainitsemasi valuminen on vain yksi ongelmista, Muita ovat kutitus, hengittämättömyys, sisätiloissa kuumuus+hikoilu ja puristaminen. Se hyvä puoli tässä loskaisessa talvessa oli, että oli niin lämmin, ettei sukkiskia tarvinnut!

29. helmikuuta 2008 klo 10.07  
Blogger Sanna kirjoitti...

Ihana oivallus lopussa, ihan parasta!

Kävin lankoni kanssa pitkän ja hartaan keskustelun siitä kumpi on kurjempaa, märät kengät vai sukkisten haaraosa jossain reisien puolivälissä. Pitkän väännön jälkeen totesimme molemmat, että sukkahousujen valuminen on kenties kamalinta mitä voi olla; herralla nimittäin aktivoituivat inhat muistikuvat lapsuuden kutittavista ja hankaavista villapitkiksistä. :D

29. helmikuuta 2008 klo 12.34  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Ah, sukkahousurunoutta. :)

Löydät blogistani sinulle rintanapin!

29. helmikuuta 2008 klo 15.08  
Blogger MouMou kirjoitti...

Poikaystäväni teki erittäin selväksi minulle, että hän ei kannata perinteitä!:D Joten vaikka pakit tulisikin, en saisi edes hamekangasta.:/

29. helmikuuta 2008 klo 15.12  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Heh, ja tässä viimeisen neljän vuoden aikana olen kallistunut siihen, että todellakin haluan odottaa että mies itse kosii, 5,5 vuoden jälkeen se tuntuu todella tärkeältä, sitten ainakin tiedän että hän todella haluaa sitä! Joten toivon, että ainakin muita onnistaa tänään joko hamekankaiden tai kihlojen suhteen, itse jään odottelemaan koska tuo miekkonen ryhtyy siksi aktiiviseksi osapuoleksi :)

29. helmikuuta 2008 klo 15.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vähän nauroin tuolle "Kas, pitsiä" -kohdalle. NEROKAS!

29. helmikuuta 2008 klo 15.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minua jaksaa aina kummastuttaa miten kaikki tuntuvat inhoavan sukkahousuja. Eivät ne sentään liian helposti hajoa ja valumistakin tapahtuu vain väärän kokoisissa sukkiksissa.

29. helmikuuta 2008 klo 16.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei, runohan on ihan loistava! :)

29. helmikuuta 2008 klo 18.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon nyt jo muutamassa paikassa törmänny tohon hamekangas -juttuun, ja pakko myöntää mutta oon niin tyhmä kaupunkilainen, etten oo koskaan kuullu koko asiasta mitään. Joten nyt ajattelin rohkaistua kysymään sulta, että mitähän tuo mahtaa tarkoittaa? :)

29. helmikuuta 2008 klo 18.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana :D

29. helmikuuta 2008 klo 19.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hih, todella suloinen runo! :)

1. maaliskuuta 2008 klo 10.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi ihanan oivaltava runo:) olisikin ihanaa, jos kaiken pystyisi näkemään noin positiivisessa valossa!

1. maaliskuuta 2008 klo 12.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minäkin aina ihmettelen sukkahousuinhoa. Onko teillä tytöt ja naiset väärä koko? :) Tai sitten mun kroppa on poikkeuksellisen sukkahousuystävällinen. Valumisongelman olen kokenut viimeksi tarhaikäisenä, jolloin kai kuuluikin asiaan, että haarakiila (tuo on maailman kaamein sana!) roikkui reisien puolivälissä. :D

Runo on ihanan hassu.

1. maaliskuuta 2008 klo 16.59  
Blogger Monica kirjoitti...

Haha, ihan paras runo! Olen muuten kuullut, että jossain on myynnissä sellaista sukkahoususprayta, sisältää nylonia yms. Heh, suihkutettavat sukkahousut, kätevää. ;D

P.S. Käyn blogissas ekaa kertaa ja vaikuttaa ihan mahtavalta! ::D

1. maaliskuuta 2008 klo 17.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Käyn täällä satunnaisesti lukemassa nokkelia ja hyväntuulisia tekstejäsi, mutta kommentointi on syystä tai toisesta jäänyt.

Runon lopetus on ihanan oivaltava ja positiivinen, summaa mielestäni aika kivasti blogisi hengen. Jos osaisikin useammin suhtautua elämän pikku ärsytyksiin vastaavalla keveydellä.

Sukkahousuista minullakaan ei kyllä ole pahaa sanottavaa (:

1. maaliskuuta 2008 klo 23.41  
Blogger ia kirjoitti...

Oi, herttaisin runo! ps. Minä kosin, ja perhana, jäi hamekankaat (ja häät) saamatta :D Saakelin ympäripyöreydet, "ennemmin menen sitten joskus naimisiin kun ostelen yhtään mitään kankaita" !

2. maaliskuuta 2008 klo 2.28  
Blogger muotiagentti kirjoitti...

Ihana runo ja loppuoivallus. Minäkin kävin luovan kirjoittamisen kurssia netissä vuosi sitten ja piti kirjoittaa runo. Sain haukut opettajalta, sen verran ääliömäinen kirjoitukseni oli. Eli onnea vaan, osaat kirjoittaa runoja!

Minulla meni ihan ohi tuo kosimisjuttu, joku kirjoitti blogilleni että pitäisikö pyytää hamekankaan sijasta Converset enkä tajunnut koko karkauspäivää. Nyt pitää odottaa monta vuotta päästäkseni kosimaan...

2. maaliskuuta 2008 klo 10.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Attention!

2. maaliskuuta 2008 klo 14.59  
Blogger Ella kirjoitti...

Ihana runo, aivan loistava tuo loppu. :)
Jos käytän sukkiksia farkkujen alla tai sappaiden kanssa leikkaan niistä kärkiosan pois, jolloin valumisongelma poistu ;) Tuo ei vain onnistu, jos käyttää avoikkaita, mutta näin talvella se on oikein hyväksi todettu ratkaisu ongelmaan.

2. maaliskuuta 2008 klo 15.33  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ilona: Minusta tuntuu myös, että sukkahousut menevät aina rikki. Sen sijaan en ole onnistunut hajottamaan yhtiäkään leggingsejä, outoa! Itse pidänkin usein talvella leggingsejä tai jopa ihan rehellisiä PITKIÄ KALSAREITA housujen alla sukkisten sijaan, sillä ne ovat usein sekä lämpimämpiä että käytännöllisempiä. :) Ja minä palelen niin herkästi, että ainakin syksyisin kalsarit löytävät tiensä päälleni jo lämpötilan laskiessa alle +10. :D

Sanna: Kivaa, että tykkäsit. :D Lapsuuden paksut sukkahousut puolitangossa olivat kyllä kenties vieläkin epämukavammat kuin ohuet nylon-sukkikset. :)

Herttainen: Voi kiitoksia! :) Kyllä minäkin aion odottaa, että minua kositaan. Mutta huumorimielessähän sitä vois kosaista karkauspäivänäkin, niin jos ei muuta, voi saada ainakin sen hameen. :D

Moumou: No hittolainen. :D En itse sitten lopulta tohtinut edes kosia, kun olisi tuntunut nololta olla vaatimassa hamekankaita henkilöltä, joka ei kuitenkaan ole poikaystävä. :D

Anonyymi 1: Kiitos. :) Kommenttisi todella piristi päivääni!

Anonyymi 2: Voi olla, että olen vain itse toivoton tumpelo ja siksi hajotan niitä kuin liukuhihnalta. :D Nyt talvella olen kyllä huomannut, että paksut sukkahousut eivät valu ollenkaan niin helposti kuin ohuet!

Pinja2: Kiitos! :D

Every: No mietinkin jo postausta kirjoittaessa, että pitäisikö asiaa valaista, mikäli paikalle sattuisi joku sellainen, joka ei tätä perinnettä vielä tunne. Kyse on siis siitä, että perinteen mukaan karkauspäivänä myös naiset voivat kosia. Juttuun liittyy kuitenkin sellainen juju, että jos nainen kosii karkauspäivänä ja mies vastaa kieltävästi, hän joutuu ostamaan naiselle hamekankaan. Syytä siihen en tiedä. Olisiko sitten jonkinlainen lohdutuspalkinto. :D Tai kenties uudella hameella on tarkoitus hurmata joku kosintaan myönteisemmin suhtautuva mies. Kuka tietää. :D

Anonyymi 3: Kiitos. :)

Lunettes: Voi kiitoksia. :D

Anonyymi 4: Kiitos kivasta kommentista. :) Vaikka joskus osuu kohdalle synkkiä päiviä, minä olen kyllä ikuinen optimisti. :) Ja yritän löytää kaikesta jotakin positiivista. Suosittelen samaa muillekin - tekee elämästä ainakin hitusen mukavampaa. :)

Sophia: Kiitos. :) En kyllä tiedä, mikä siinä sukkahousuinhossa on. :D Minä en varsinaisesti inhoa sukkahousuja, mutta eivät ne kyllä suosikkivaatekappaleisiini pääse. Sukkahousujen materiaalilla on muuten aika paljon merkitystä siihen, valuvatko ne. Empiirinen tutkimukseni kertoo. :D

Monica: Voi kiitos! :) Tulehan uudestaankin! ;) Minäkin olen nähnyt sitä suihkutettavaa sukkahoususprayta! Ainakin Sokoksella on ollut myynnissä. Talvella suihkutettavat sukkikset voivat kyllä olla hieman vilpoiset. :D Kesäaikaan kuitenkin varmaan ihan toimiva juttu. :) Minä pelkään vain aina tahroja tuollaisten värjäävien aineiden kanssa.

Kielo: Kiitos todella mukavasta ja ajatuksia herättävästä kommentista. :) Taisit kyllä sanoa aika osuvasti tuosta blogini hengen tiivistämisestä. Blogini heijastelee toden totta aika lailla positiivista elämänasennettani, mikä on kyllä pelkästään hyvä juttu. Ainakin se näyttää siis minulta. :)

Ia: No voihan perhana! :D Lohdutukseksi voit itse ostaa itsellesi vaikka uuden hameen, eikö niin? ;)

Muotiagentti: Kiitos. :D Älä sinä anna jonkun opettajan olla esteenä runosuonesi sykkeelle, jos se siis sykkii. :D Voithan aina runoilla vaikkapa pöytälaatikkoon. Ja minullakin jäivät kosinnat lopulta tekemättä. Eräs jota suunnittelin kosivani, uhkasi vastata myöntävästi, niin en uskaltanut. :D

Zulkijora: Taitaa olla spammia taas. Pitäisiköhän poistella näitä...

Ella: Käyttökelpoinen idea! :) Minä itse käytän yleensä ihan leggingsejä tai pitkiä kalsareita, niin ei tarvitse leikellä sukkiksia. :)

3. maaliskuuta 2008 klo 11.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En tiedä mitä teen oikein sukkahousujen kanssa mutta ikinä ei ole menneet rikki kun olen vetäissyt jalkaan! Joskus kenkä on hangannut rikki tai terävä pöydänkulma raapaissut. Ihan halpissukkiksia käytän.

16. maaliskuuta 2008 klo 20.35  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Se taitaa olla vain taitolaji, jonka sinä hallitset paremmin kuin moni muu. :D Minulla on melko kuiva iho ja toisinaan karheat kantapäät rikkovat ohuen kankaan, vaikka sukkisten kanssa olisi miten varovainen.

17. maaliskuuta 2008 klo 9.15  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu