Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tee minut kauniiksi

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 12. helmikuuta 2008

Tee minut kauniiksi


Joku taannoin kyseli kosmetiikka-aiheisen postauksen perään, ja nyt on tullut sen aika. Kerron heti alkuun, etten ole mikään meikkauksen mestari ja oma tekniikkani on syntynyt vain kokeilujen ja harjoituksen tuloksena. En osaa moniakaan meikkauskikkoja, edes niinkään yksinkertaisia kuin esimerkiksi silmien rajaamista, mistä syystä lookkini on aina melko naturelli. :) Asia ei sinänsä haittaa, koska olen luonnollisen tyylin ystävä.

Iho
Herkkä, pintakuivuuteen taipuvainen ja atooppinen mutta samanaikaisesti epäpuhtauksiin taipuvainen ihoni tuottaa toisinaan hankaluuksia, sillä samat tuotteet eivät oikein sovellu sekä atooppiselle että epäpuhtaalle iholle. Epäpuhtaudet saa meikillä kuitenkin piiloon, joten ihon peruskunnon ylläpitäminen ja kosteutus ovat ihonhoidossa minulle etusijalla. Myös hormonit (e-pillerit) ovat auttaneet pääsemään eroon epäpuhtauksista. Päiväsaikaan käytän yleensä Lumenen kosteusvoiteita, joista melkein kaikki olen havainnut hyviksi. Tällä hetkellä käytössä on Hydra Drops. Yöksi sen sijaan valitsen aina melko tuhtejakin voiteita, jotta ihoni saisi mahdollisimman tehokasta kosteutusta. Yövoiteena toimii tällä hetkellä Diaderminen kuivan ihon kosteusvoide (ei taida saada Suomesta, itse olen ostanut Belgiasta).

Ongelmakohdat
Kasvojeni muutamia ongelmakohtia ovat "kroonisesti" erittäin tummat silmänaluset, jotka osittain lienevät perintötekijöiden sekä osittain silmieni muodon ansiota. Suuret ja hieman ulkonevat silmäni nimittäin langettavat vielä ylimääräisen varjon silmän alle, mikä taas tummentaa silmien alustoja entisestään. Toiseksi ongelmakohdaksi voisin nimetä herkän ihon taipumuksen reagoida kaikkeen mahdolliseen punoittamalla. Väri on epätasainen ja meikitön iho punoittaa herkästi pienimmästäkin ärsytyksestä. Kesät talvet vuotava nenäni on myös alituiseen punainen, joten olen tottunut pitämään peitepuikkoa aina laukussa. Kolmantena ongelmana mainittakoon ihoni kalpeus. Kesäisin rusketun kyllä, mutta talvisin olen valkoinen kuin lakana, mikä tietysti korostaa kahta muuta ongelmakohtaa eli tummia silmänalusia sekä ihon punoitusta. Nämä ongelmat yhdistettynä näytän talviseen aikaan ilman meikkiä aneemiselta narkomaanilta, ja voin kertoa, se ei ole viehättävää se. :D Mutta onneksi on meikki! Hauskaa sinänsä, että tarvitsen melkoisen meikkikerroksen luonnollisen ja terveen (!) ulkonäön saavuttamiseksi. :D

Päivän piristykseksi tarjoan teille aamunraikkaan Jennin. :D Welcome to zombieland! (Huomatkaa myös kaunis kampaukseni.)



Meikkipohja
Aloitan meikkauksen Lumenen Cover Paletella, jonka sinistä neutraloivalla voiteella saan normalisoitua silmänalusteni väriä. Tämän jälkeen levitän sienellä meikkivoiteen. Max Factorin Lasting Performance on ollut uskollinen palvelijani jo vuosia, johon palaan aina vain epäonnisten harharetkien jälkeen. Tästä ei meikkivoide parane! Tuote pysyy kasvoilla kiitettävästi iltaan asti, tekee ihon mattapintaiseksi ja peittää erinomaisesti olematta silti raskas.













Olen kauan yrittänyt etsiskellä tarpeeksi vaaleaa, nestemäistä peitepuikkoa. Kaikki peitevoiteet ovat tuntuneet olevan kalpealle iholleni liian tummia tai väärän sävyisiä, jolloin häivytettävä kohta ikävästi vain korostuu peittymisen sijaan. Vihdoin ja viimein löysin kuitenkin pelastuksen: Goshin "Touch up" Concealer. Tämä tuote on niin mahtava, etten aio luopua tästä koskaan! Väri on täydellisen vaalea ja voide peittää todella hyvin. Peiteväri sopii sekä epäpuhtauksien että tummien silmänalusien peittämiseen.



Viimeistelen meikkipohjan irtopuuterilla, jonka väri on aina läpikuultava eli merkistä riippumatta 0. Tämän värin kanssa ei ikinä tule yllätyksiä. :) Irtopuuterista pidän huomattavasti kakkupuutereita enemmän, sillä sen koostumus on hienojakoisempi ja lopputulos näin ollen luonnollisempi. Tällä hetkellä käytössä on ranskalaismerkki Bourjois'n irtopuuteri, joka on palvellut minua jo melkein vuoden (purkista riittää siis pitkäksi aikaa!).

Pelkkä puuteri jättää ihoni kuitenkin yleensä turhan kalpeaksi, enkä välittäisi näyttää haamulta, joten useimmiten turvaudun poskipunaan ja aurinkopuuteriin. Aurinkopuuteri on minulle aivan uusi tuttavuus, sillä hankin sellaisen (Maybelline Terra Sun) vasta kuukausi sitten. Auringon hehkun lisäksi pidän myös pienestä punasta poskillani, joten en ole aurinkopuuterin myötä luopunut täysin poskipunastakaan. Poskipunia minulla on enemmän kuin laki sallii, mutta tällä hetkellä aktiivisimmassa käytössä on L'oréalin Blush Délicieux Mat (sävy 103).

Silmät
Silmämeikkini on yleensä hyvin simppeli. Saatan laittaa luomiväriä, mutta toisinaan jätän senkin pois. Useimmiten luomillani näkyy Lumenen Duo Eyeshadow'n sävy Tyttöperhonen, jonka värit ovat vaalea, melkein ihonvärinen ja tummanruskea. Näillä väreillä saa silmiin hieman syvyyttä, mutta lopputulos näyttää siltä kuin luomiväriä tuskin edes olisi.

Tikkusuorat ripseni eivät näytä oikein miltään ilman kaarevuutta, joten ripsentaivuttaja on tarpeen. Ripsien taivutuksen jälkeen lisään hieman kajalia (iltameikkiin hieman enemmän) ja sen jälkeen ripsiväriä. Kajalina minulla on vain jokin H&M:n halpiskynä, joka on kuitenkin toimittanut virkaansa oikein hyvin. En ole jostain syystä ripsiväreissä onnistunut löytämään mitään ehdotonta suosikkia ylitse muiden. En yleensä pidä Lumenen ripsiväreistä ollenkaan, mutta uusi Blueberry Curl yllätti positiivisesti ja olen nyt käyttänyt sitä.

Huulet
Olen huulirasvan suurkuluttaja. Useimmiten sipaisen huulilleni perus-Labelloa tai vaihtoehtoisesti Vaseliinia, joka antaa huulille mukavan kiillon tahmaamatta niitä. Huulipunaa en osaa käyttää, mutta huulikiiltoja senkin edestä. Minulla tuntuu olevan tapana ostella aina uusia, vaikka en saa edellisiäkään kulutettua loppuun. Tällä hetkellä suosikkini talviseen harmauteen on Yves Rocherin Luminelle Deligloss ja pirtsakan oranssiin vivahtava sävy. Huuleni ovat luonnostaan vaaleat ja joskus kaipaan niihin jotakin väriä esimerkiksi juhliin mennessäni. Tällöin saatan hyvin varovaisesti käyttää jotakin voimakkaan väristä huulikiiltoa. Kirkkaapunaisesta huulikiillostakin saa vain hieman väriä, kun sitä levittää ohuesti.



Tältä näyttää Jenni hieman tuunattuna eli perusmeikkini päivänvalossa. Meikki tekee ihmeitä. :)



PS. Muistathan osallistua Mintun meikkiarvontaan! Aikaa tänään klo 18 asti!

Postauksen lainakuvat: 1, 2, 3, 4, 5, 6

Tunnisteet:

20 kommenttia:

Anonymous Jabadaba kirjoitti...

Samoja ongelmia minullakin: atooppinen iho, musta silmänaluset ja vuotava ja punoittava nenä. Tähän voidaan lisätä myös alati vuotavat silmät. Eli siinäpä meikille haastetta!

Pohjan teen itsekin tuolla samalla Max factorin meikkivoiteella ja siihen päälle Lumenen irtopuuteri. Tosin arkikiireessä käytän usein meikkipuuteria.

En ole raaskinut ostaa tuota Lumenen peitevoidepalettia, vaikka olen pitkään pohtinut. Suosittelisitko sitä?
Tuota Goshia voisin myös harkita testaavani, minkä hintainen se on?

12. helmikuuta 2008 klo 14.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oot kaunis tyttö sekä meikillä ja ilman, mutta silti ero noissa kuvissa on jotenkin huikea, vaikket missään nimessä näytä pahalta kummassakaan :)

12. helmikuuta 2008 klo 16.37  
Blogger Jenni kirjoitti...

Jabadaba: Tällainen iho antaa todella haastetta sekä meikkaukseen että ihonhoitoon. En ole itse kokeillut meikkipuuteria, koska olen jotenkin aina pelännyt sen olevan sopimaton tökötti kovin pintakuivalle iholleni.

Lumenen peiteväripaletti on muuten kerrassaan mainio, mutta en käsitä tuota tummanruskeaa sävyä siinä. Minulla se jää täysin käyttämättä. Ennemmin vaihtaisin sen tilalle vielä vaaleamman sävyn, jonka luulisi muutenkin sopivan suomalaisiin väreihin paremmin. Pitänee laittaa palautetta Lumenelle.

Mutta siis tuo Lumenen peiteväri auttaa hyvin ihon punoituksen ja tummien silmänalusten peittämisessä, kun sen laittaa meikkivoiteen alle. Omani ovat kuitenkin sen verran hc-kamaa, että yleensä laitan vielä meikkivoiteen päälle tuota Goshin peiteväriä. Sitä voin suositella erittäin lämpimästi. :) Hinta oli Sokoksella 10,50e.

Anonyymi: No ehkä tämä aamu ei kuulunut elämäni hehkeimpiin, mutta tuolta minä rehellisesti näytin ainakin tänään suoraan sängystä noustuani. :D Tietysti vaatii hieman pokkaa näyttää tuo zombie-naama julkisesti. ;)

Mutta tummat silmänaluset yhdistettynä huomattavan kalpeaan ihonväriin plus vielä punoittava nenänpieli = todella epäviehättävä yhdistelmä! Kesällä päivettyneenä näytän huomattavasti hehkeämmältä ilman meikkiä, mutta talvella en voisi kuvitellakaan astuvani ulos asunnostani meikkaamattomana kuin korkeintaan lähikauppaan. Valokuva ja luonnonvalo kenties vielä korostavat eroa meikattujen ja meikkaamattomien kasvojen välillä, mutta ero on silti todella huikea, kuten sanoitkin. Näin paljon pystyy "huijaamaan" jo ilman PhotoShopiakin. :D

12. helmikuuta 2008 klo 18.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana paita! Mistä?

12. helmikuuta 2008 klo 19.03  
Anonymous Karrie kirjoitti...

Kuvauksesi perusteella ihoni on ihan samanlainen. Onneksi atopiaoireet ovat hellittäneet nyt vähän iän myötä, mutta vielä etenkin talvisin saa kärsiä ihon ja päänahan kuivuudesta. Samaan aikaan iho myös rasvoittuu päivän mittaan ja epäpuhtauksia löytyy.
Hankala tosiaan löytää sopivia hoitotuotteita. Joitain luottotuotteita olen löytänyt ihan perus halpismerkeiltä, mutta aina eivät nekään toimi. Kun tuppaa tuo iho olemaan erilaisessa kunnossa aina eri aikaan kuusta :/ Rasittavaa, mutta eihän sille voi mitään, ja onhan näihin iho-ongelmiin jo tullut sopeuduttua:)

12. helmikuuta 2008 klo 20.01  
Blogger vippe kirjoitti...

Kiitos, tästä oli iloa ja hyötyä. Olen siis kamppaillut täysin samojen ongelmien kanssa jo pitkään ja kiva oli kuulla uusia "taltuttamistapoja" :)

12. helmikuuta 2008 klo 20.27  
Anonymous Jose kirjoitti...

Ostin Blueberry Curlin about viikko sitten ja täytyy munkin todeta: yllätti positiivisesti. Harja on just sopivan kokoinen ja muotoinen, väriä tulee sopivasti eikä se paakkuunnu.

Tohon Luminelle Deliglossiin en olekaan ennen törmännyt, mutta kuulostaa hyvältä. Täytyypi joskus testata.

12. helmikuuta 2008 klo 20.28  
Anonymous winda kirjoitti...

Ihana juttu :) Kiva lukea muiden meikkaamisesta, kun jokaisella on kehittynyt siihen omanlainen rutiinisa. Pikkuisena vinkkinä vielä se, että jos huulesi rohtuvat helposti, niin ei kannata käyttää vaseliinia, se kuivattaa huulia vain lisää. (Luin jostain lehdestä, uskon ainakin itse:)

12. helmikuuta 2008 klo 21.18  
Blogger Jonna kirjoitti...

Kärsin myös tummista silmänalusista joita jopa ammattimeikkaajilla on ollut vaikeuksia saada piiloon:) Kuiva ihohan edesauttaa tummia silmänalusia, joten vastaus niihin löytynee omasta atooppisesta ihostani:)

Kaiken lisäksi olen aivan onneton meikkaaja. Hyvä kun osaan ripsarit ja poskipunat laittaa:)

12. helmikuuta 2008 klo 22.42  
Blogger Bisquits kirjoitti...

Minullakin on ongelmana tummat silmänaluset, koska ihoni on niin vaalea. Olen jo vuosia vannonut Body Shopin tea tree -peitepuikon nimeen, sillä saa kätevästi piilotettua zombiemaiset silmänaluset. :-) Meikkivoidetta en käytä yleensä ollenkaan, ainoastaan kevyttä puuteria.

12. helmikuuta 2008 klo 23.38  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Paita on löytynyt Jyväskylästä Beyond-nimisestä skeittikaupasta. :) Ja merkki on kotimainen CTRL.

Karrie: Minulla oli ihan lapsena hyvinkin paha ihottuma, mutta näin aikuisiällä oireita tulee enimmäkseen talvella, jolloin ilma on kovin kuiva. Tämä kostea talvi (niin inhottava kuin onkin) on osaltaan helpottanut iho-ongelmiani, sillä paukkupakkasilla ihoni on kuin korppu. Ongelmasi kuulostavat todella samanlaisilta kuin omani. Minäkin olen käyttänyt ihan markettien perusvoiteita ihoni hoitoon ja sitten tarvittaessa ongelma-alueille kortisonivoiteita.

Vippe: Voi miten mukava kuulla, että tästä oli jollekin oikein hyötyäkin! :) Taitaa olla oikein suomalainen kansantauti tämä atooppinen iho. :P

Jose: Minäkin yllätyin todella positiivisesti Lumenen Blueberry Curlista. Sain ensimmäisen ilmaislahjana - muuten tuskin olisinkaan sitä tullut edes kokeilleeksi. Pidin kuitenkin kyseisestä mascarasta jopa niin paljon, että viimeksi ostin sen.

Winda: Se on kyllä hassua, miten jokaisella on aivan omanlaisensa meikkaustavat. Minulle meikkaus oli pitkään kauhean henkilökohtainen asia, enkä halunnut että muut esimerkiksi katselevat minua, kun meikkaan. Olin ehkä jotenkin alitajuisesti epävarma omista tavoistani ja pelkäsin saavani osakseni arvostelua. Nykyään olen vapautunut ja hoksannut, että kavereita seuraamalla voi saada hyviä vinkkejä. :D En ole huomannut Vaseliinin käytöllä olevan yhteyttä huulien rohtumiseen, mutta voihan tuo olla tottakin. :)

Jonna: Taas yksi atoopikko! :) Meitä taitaa ollakin aika paljon. Ja ihanaa, että löytyy joku muukin onneton meikkaaja. :D En räpellä yksin!

Bisquits: Pistänpä tuon Tea Tree -peitepuikon korvan taakse ja pidän mielessä seuraavan kerran, kun käyn Body Shopissa. Minä toistaiseksi joudun vielä vain haaveilemaan päivistä, jolloin en tarvitsisi meikkivoidetta. Ihoni punoittaa niin herkästi ja on vähän epätasaisen värinen, niin tunnen oloni jotenkin turvallisemmaksi meikkivoiteen kanssa. :)

13. helmikuuta 2008 klo 10.01  
Anonymous Jabadaba kirjoitti...

Atoopisesta ihosta kärsiville vinkiksi, jos ei ole vielä tiedossa, niin apteekista saatavia perusvoiteita saa reseptillä edukkaammiin kuin normaalihinnalla. Ja ainakin JKL:n YHTS:llä lääkäri kirjoitti minulle useamman reseptin, että saatoin ostaa eri voiteita ja kokeilla niitä, jotta löydän itselleni sopivan.

Olen viime aikoina yrittänyt muistaa rasvata itseäni Orionin Ceralanilla, joka kyllä toimii ihan hyvin, ja käy myös kasvoille. Ja käsiin sitten yöksi Hydrania ja hanskat päälle.

Tässä lämpimässä talvessa on tosiaan ollut yksi hyvä puoli, eli rasvoja on kulunut paljon vähemmän :)

13. helmikuuta 2008 klo 14.44  
Blogger Jenni kirjoitti...

Jabadaba: Meinasin tuon itsekin mainita, mutta unohtui sitten. :) Eli tosiaan hyvä vinkki! Kela-korvauset saadakseen täytyy vain usein ostaa sen verran suuri määrä voiteita kerralla, että en ole itse moiseen viitsinyt ryhtyä, vaikka olisikin varmasti taloudellisempaa.

13. helmikuuta 2008 klo 14.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olipa kiva juttu, Jenni! Mulla ihan samoja ongelmia, ja olen myöskin ihastunut Max Factorin meikkivoiteeseen ja Lumenen ripsariin. Mitä sävyä muuten käytät meikkivoiteesta? Ja propsit aamunaaman paljastamisesta!

13. helmikuuta 2008 klo 15.03  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Aamunaama oli tosiaan vielä karmeimmasta päästä, sillä kyllä minusta hehkeämpiäkin otoksia meikittömänä löytyy. Mutta tuolta näytin eilen. :D Sitä paitsi tuossa kuvassa näkyvät erinomaisesti mainitsemani ongelmakohdat.

Minulla on joskus aiemmin ollut käytössä meikkivoiteen sävy 102, mutta tänä talvena olen ollut niin kalvakka, että sävy 101 on sopivampi. Nuo Max Factorin sävyt kyllä istuvat nassulleni kuin nakutettu. Kuin toinen iho, voisin sanoa. :)

13. helmikuuta 2008 klo 15.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kamppailen itse samojen "ongelmien" kanssa ja oli ihana löytää uusia vinkkejä zombien karkoittamiseen. tuota lumenen peiteväripalettia olen käyttänyt ennen.nyt vain pitää kehitellä jotain uutta kun se loppui tai saada äiti ostamaan mulle uusi suomesta:D body shop täältä münchenistä löytyykin,joten tuo tea tree peitepuikon voisi käydä hankkimassa:)

minulle sopivan meikkivoiteen löytäminen on ollut tähän päivään asti aivan yhtä tuskaa,mutta nyt pitääkin kokeilla tuota max factoria..jospa viimeinkin nappaisi

myöskin eräällä biothermin valokynällä saa hävitettyä tummat silmänaluset ja punaiset nenänvierustat täysin(voi olla jo valokynän väärinkäyttöä,mutta se ja sama kunhan saan naamastani suht normaalin värisen:D),mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.sain sen joskus lahjasi ja harmikseni kynästä on nykysin kulunut kaikki tekstit pois,joten tuotteen nimeä en tarkemmin tiedä.

tulipa tästä nyt melko romaani,mutta olen niin mielissäni näistä uusista vinkeistä,kiitos:)

-suvi

25. helmikuuta 2008 klo 14.33  
Blogger Jenni kirjoitti...

Suvi: Voi miten mukava kuulla, että sait höpinöistäni jotakin iloa. :) Täytyypä pitää tuo Biothermin valokynä mielessä, kun seuraavan kerran tarvitsen peiteväriä. Ja muuten, minusta meikkejä ei varsinaisesti voi käyttää väärin! ;) Luovuus kunniaan! :D

26. helmikuuta 2008 klo 9.18  
Anonymous Emppu kirjoitti...

Minusta sinulla oli kauniin näköinen iho jo ilman meikkausta, eikä yhtään punoittava. Kade :D Mulla on niin kamalan epäpuhdas ja finninen (onko toi edes sana?) iho ettei meikkikään oikein tehoa. Mulla on rasvoittuva iho mutta jos meikin laittaa niin se alkaa hilseilemään. No toivottavasti Roa nyt auttaisi..

Kiva postaus kyllä :) Mun tekisi myös mieli ostaa tuo lumenen peiteväripaletti.

29. helmikuuta 2008 klo 23.37  
Anonymous RagDoll kirjoitti...

Tuo meikkivoide on koostumukseltaan ollut pitkään suosikkini, mutta ikäväkseni sen väri taittaa punaiseen, joten olin ulkona possun pinkki. =D Siksi jouduinkin siitä luopumaan. Olet luonnon kaunis, et tarvitsisi edes meikkiä. Asteittain päivettävät voiteet ovat hyvä piristys, jos haluaa kalpeille kasvoille hieman eloa.

4. maaliskuuta 2008 klo 15.53  
Blogger Jenni kirjoitti...

Emppu: Minäkin olen kärsinyt todella ikävistä iho-ongelmista nuorempana. Kovin pahaksi akne ei omalla kohdallani äitynyt, mutta ihon hoito oli atopian takia vaikeaa myös tuolloin. E-pillerit ovat tosiaan parantaneet ihoani huimasti, mutta yhä saan finnejä silloin tällöin. Suurin ongelmani on kuitenki ihon epätasainen väri, joka ei ehkä kuvassa näy kovin selvästi. Reagoin kuitenkin kaikkee ihollani, joten punoitus on toisinaan todella häiritsevää, jos minulla ei ole meikkiä.

Ragdoll: Hmm, oletko varma, ettei sävy vain ole ollut väärä? Mutta voihan tosiaan olla, että se ei vain sovi kaikille. Koostumus on kyllä aivan ihana! :) Itse en tunne ainakaan talvisin oloani kotoisaksi ilman meikkiä, koska silmänaluseni ovat todella huomattavan tummat ja ihoni kovin kalpea. Kesällä päivetys onneksi piristää mukavasti meikittömiä kasvoja. :)

8. huhtikuuta 2008 klo 20.05  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu