Kauas jäi anonymiteetti :)
Viime päivinä olen saanut useita kommentteja, joiden kirjoittajat ovat tunnistaneet minut milloin missäkin. Minut on bongattu muun muassa Helsingin kaduilta ja työpaikaltani. On oikeasti tosi hassu tunne, että joku tuntematon tunnistaa jossakin kadulla minut! :D Ihan kuin olisin joku Tunnistamisen Arvoinen Henkilö, hehe. Kasvot paljastavat kuvani tekevät minusta tietysti helposti tunnistettavan, mutta kyllä se silti aina jaksaa hämmästyttää...
Olen oikein nyt alkanut esimerkiksi työpaikalla miettiä, kun sopivan oloisia ja näköisiä ihmisiä osuu paikalle, että joku noistahan saattaa vaikka tietää kuka olen! Tänäänkin minut ilmeisesti työpäivän aikana tunnistettiin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ei minulla ole aavistustakaan siitä, kuka tunnistaja oli, VAIKKA oikein yritin katsoa kaikkia sillä silmällä varmuuden vuoksi. :D Jossain vaiheessa päivää olin hieman väsynyt, enkä jaksanut hymyillä jokaiselle asiakkaalle ehkä ihan yhtä aurinkoisesti kuin olisi pitänyt. Podin heti huonoa omaatuntoa ja olin huolissani, että mitä jos joku lukija juuri silloin sattuikin paikalle ja mietti mielessään: "Johan on tympeä akka!" Hahaha. Taidan olla vainoharhainen. ;)
Ehkä kyse tässä on lähinnä siitä, että vieläkin hieman ujostelen tätä blogi-asiaa. Yhä edelleen kerron ihmisille tästä omasta pikku-harrastuksestani aika varoen - tosin jatkuvasti entistä rohkeammin. Ja siksi tuntuu jotenkin hassulta kohdata "reaalimaailmassa" ihmisiä, jotka tietävät mitä touhuilen "virtuaalimaailmassa". :D (Sainpas tuon muuten kuulostamaan hyvin kyseenalaiselta, mutta touhuilulla viittasin siis vain ja ainoastaan tähän blogiin!) Vaikka oikeasti minua ujostuttaa kertoa blogistani kenellekään, olen ottanut sellaisen asenteen, että kertomisen pitää tapahtua itsevarmassa hengessä eikä kengänkärkiä tuijotellen ja punastellen. Olen nimittäin huomannut, että jos itse puhun blogistani neutraaliin tai positiiviseen sävyyn, myös muut suhtautuvat lähtökohtaisesti positiivisesti. Jos nolostelen ja ujostelen, muidenkin reaktiot ovat todennäköisemmin huvittuneita tai pilkkaavia.
Niin ja hei... Minulle saa tulla ihan rohkeasti juttelemaan, jos minut jostain bongaat! :) Saatan olla nolo ja punastua, mutta hei, mikäs sen parempaa! :D
Olen oikein nyt alkanut esimerkiksi työpaikalla miettiä, kun sopivan oloisia ja näköisiä ihmisiä osuu paikalle, että joku noistahan saattaa vaikka tietää kuka olen! Tänäänkin minut ilmeisesti työpäivän aikana tunnistettiin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ei minulla ole aavistustakaan siitä, kuka tunnistaja oli, VAIKKA oikein yritin katsoa kaikkia sillä silmällä varmuuden vuoksi. :D Jossain vaiheessa päivää olin hieman väsynyt, enkä jaksanut hymyillä jokaiselle asiakkaalle ehkä ihan yhtä aurinkoisesti kuin olisi pitänyt. Podin heti huonoa omaatuntoa ja olin huolissani, että mitä jos joku lukija juuri silloin sattuikin paikalle ja mietti mielessään: "Johan on tympeä akka!" Hahaha. Taidan olla vainoharhainen. ;)
Ehkä kyse tässä on lähinnä siitä, että vieläkin hieman ujostelen tätä blogi-asiaa. Yhä edelleen kerron ihmisille tästä omasta pikku-harrastuksestani aika varoen - tosin jatkuvasti entistä rohkeammin. Ja siksi tuntuu jotenkin hassulta kohdata "reaalimaailmassa" ihmisiä, jotka tietävät mitä touhuilen "virtuaalimaailmassa". :D (Sainpas tuon muuten kuulostamaan hyvin kyseenalaiselta, mutta touhuilulla viittasin siis vain ja ainoastaan tähän blogiin!) Vaikka oikeasti minua ujostuttaa kertoa blogistani kenellekään, olen ottanut sellaisen asenteen, että kertomisen pitää tapahtua itsevarmassa hengessä eikä kengänkärkiä tuijotellen ja punastellen. Olen nimittäin huomannut, että jos itse puhun blogistani neutraaliin tai positiiviseen sävyyn, myös muut suhtautuvat lähtökohtaisesti positiivisesti. Jos nolostelen ja ujostelen, muidenkin reaktiot ovat todennäköisemmin huvittuneita tai pilkkaavia.
Niin ja hei... Minulle saa tulla ihan rohkeasti juttelemaan, jos minut jostain bongaat! :) Saatan olla nolo ja punastua, mutta hei, mikäs sen parempaa! :D
Tunnisteet: Höpötyksiä
lähettänyt Jenni @ 21.06
14 kommenttia:
Kuvasit tuossa alussa niin hyvin mun fiiliksiä :D Se on jotenkin niin hullua, kun joku kertoo tunnistaneensa, mutta itsellä ei ole mitään hajua, kuka siellä on mahtanut tuijotella. Itsekin yritän tarkkailla aina sillä silmällä potentiaalisia muotiblogien lukijoita! :D
Olisin voinut itse kirjoittaa tuon tekstin melkein.. minut tunnistettiin viime viikolla useita kertoja kaupungilla, osa tuli rohkeasti juttelemaan ja osa laittoi vain blogiin että sinut on nähty. En osaa suhtautua ollenkaan tuohon asiaan, miksi ihmeessä ketään edes kiinnostaa tälläinen tavallinen tallaaja?? Olen kyllä tosi otettu että ihmiset uskaltaa tulla juttelemaan, sehän vaan kertoo siitä että saatan olla helposti lähestyttävä henkilö :) Kauheinta tässä on se, että alan tiedostamaan liikaa oman nuhjuisen olemukseni, eli mietin että voi juma jos joku NYT tunnistais mut niin eipä kyllä uskois "muotibloggajaksi"... ihan hullua mutta minkäs teet ajatuksille :D:D
Itse pröystäilin muistaakseni juuri Nelliinan blogissa siitä, että minäpäs tunnistan kaikki, mutta kukaan ei tunne minua. Sitten Ranna tuli ja tipautti minut maan pinnalle; oli kuulemma bongannut baskerini UFF:issa. :D
Olet, Jenni, ollut jo jonkin aikaa yksi niistä harvoista bloggareista, jotka ihan aikuisten oikeasti voisin kuvitella kahvien merkeissä tapaavani. Mielestäni sinun ei kannata kantaa paineita siitä, oletko kenties juuri parhaimmillasi jos joku sinut sattuukin bongaamaan. Varmasti meillä pitkäaikaisilla lukijoilla on tasapainoinen käsitys siitä, millainen ihana nuori nainen siellä ruudun toisella puolella on. Tsemppiä uuteen ympäristöön ja mitä luonnikkainta muuttoa, kun sen aika on!
Haha, sama fiilis :)Pelkään että kaikki nuoret asiakkaat ovat tunnistaneet minut blogista, ja että ne sitten luulee mun olevan ihan ääliö kun en kahdeksantunnin seisoskelun ja kiireen jälkeen ole parhaimmillani duunissa.
ihan sama täällä. Tänään työkaveri paljasti, että lukee mun blogia ja avauduin sille ihan just tosta samasta, että tavallaan hävettää (hävettää on kyl vähän väärä sana..) bloggailu, kun se on niin pinnallista ja erotettu oikeesta elämästä = ei kuulu kavereille :D ja muakin on tunnistettu ja on se aika friikkiä. Pakko kai elää asian kanssa :D:D
Heh, minä alotin tämän homman juuri ihan vasta ja ainoa jolle olen punastellen kertonut, on poikaystäväni! Mutta eipä hän kauheasti minua ole pilkannut, ja olen sanonut että hän voi käydä kurkkaamassa blogiani jos tahtoo mutta hän sanoi että jos minulla on siitä vaivautunut olo niin käy sitten kun tilanne hellittää hieman :D on hän vierestä bloggailuani seuraillut ja kyselee aina että jokos olen saanut lukijoita. Saa nähä hellittääkö tämä ujostelu!
Hih, bongasin sut eilen iltasella hipsimästä Yliopistonkatua pitkin :) Olin varmaan hölmön näkönen kun suu auki tuijotin et kyllä toi nyt on se jenni, pakko olla! Poikakaverikin kysy, et mitä mä oikeen kyttään vieraita ihmisiä :D
Its en ole kertonut kenellekään kirjoittelevani blogia, ja odottelen tässä milloin ensimmäinen tuttu ilmoittautuu...
Olipa ihanan piristävä postaus! :) Itse myös olen aina välillä pähkäillyt (ja panikoinut) sitä, että mitä jos joku nyt tunnistaa esimerkiksi vaatteista, mutta taas toisaalta ajattelen: mitä siitä? Blogia on mukava pitää ja olen saanut kosolti uusia tuttavuuksia! :)
Salla: Hauska kuulla, että muutkin mietiskelevät samoja juttuja. :) Taidan olla ihan vainoharhainen nykyään tarkkaillessani mahdollisia lukijakandidaatteja. :D
Nelliina: Minulle ei ole kukaan uskaltanut tulla vielä juttelemaan, mutta veikkaan, että hämmentyisin täysin. :D Minä en onneksi vielä stressaa pukeutumisestani tämän blogin takia. Jokaisella on lupa joskus näyttää nuhjuiselta. Se on jokamiehen oikeus! :D
Sanna: Hahaa, niin se vain menee! Kyllä kai sitä ihmisen tunnistaa vaikka mistä! Itsekin taisin Nelliinan aikoinaan tunnistaa, vaikka en ollut blogissa nähnyt edes kasvoja. :) Ja kuulehan Sanna, se kahvittelu toteutetaan! Käyn Tampereella tuon tuosta, joten eiköhän kesän aikana saada aikaiseksi! :)
Winda: Minulla on sama tunne juuri töissä, koska asiakaspalvelijan roolissa en ole täysin oma itseni. Uskoisin silti jokaisen ymmärtävän, että meillä kaikilla on hyviä ja huonoja hetkiä, eikä ihmistä pitäisi yhden tilanteen perusteella tuomita. :) Uskon myös, että nuo hetket tuntuvat itsestä paljon merkittävämmiltä kuin asiakkaista.
Panda: Vähän samalta tuntuu minustakin. Kieltäydyn häpeilemästä hömppäharrastustani, mutta silti minua ujostuttaa toisinaan puhua tästä. Mutta olen tosiaan ottanut asenteen, että kun kerron tästä, kerron reilusti ja ylpeänä. :)
Ambe: Vilkaisin blogiasi, joka olikin minulle aivan uusi tuttavuus, ja ihastuin. :) Älähän turhaan kainostele!
Snowwhite: Nauroin ääneen lukiessani ihanan kommenttisi! :D Kyllä se minä olin, enkä kyllä huomannut mitään tuijotuksia missään. T: Sokea myyrä :D
Jenny: Tuopas onkin jännää! Minulle ei ole kukaan tuttu paljastanut itseään, niin etten olisi itse antanut blogini osoitetta. Eli en tiedä, lukeeko tätä joku salaa. :)
Mustavalkoisia valokuvia: Älä turhaan panikoi! Olen itsekin todennut, että mitä se loppujen lopuksi haittaa, vaikka joku tunnistaisikin. :)
Moikka! I`m back in business since last december!!!
Näytäis olevan paaljon luettavaa.
No sä oot niin kaunis, että siksi kaikki sinua katsoo. En voisi kuvitellakaan, että joskus näyttäisit nuhjuiselta. Täällä tietysti valvotaan, mitäpä muutakaan, hah:) (Joo noi hymiöt näyttää homon tekstiltä tiedän)
Pidin vähän taukoa tästä blogisi lukemisesta ja lupasin itselleni, että en enää ikinä katso tänne, mutta eipä pitänyt sekään lupaus.
Tervetuloa Helsinkiin kultsi, täältä löytyy varmasti kunnon mies sinulle. Joo tiedän kyllä, että siellä jyskälässä on huono tarjonta hah:D No tsoukki tsoukkina.
Joo nikki unohtui. No se oon mä.
TillIDownswing
Jutut sen kuin paranee blogissa. Lähteeks Jeba mun kanssa lintsille toukokuun lopussa? Mulla on tottakai ilmaiset liput yms. Se on yksityistilaisuus. Ihan näin ulkopuolisen näkökulmasta sun kyllä kannattaisi lähteä:)
Tillidownswing: Jahas, paluu muotiblogien äärelle. :) Kiitos kohteliaisuuksista!
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu