Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ale-angstia

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Ale-angstia


Alennusmyynnit lienevät muotiblogien kuumin puheenaihe tällä hetkellä. Alevouhotuksen lomassa olen ollut havaitsevinani muutamassa blogissa myös hieman kriittisempiä ja jopa kyllästyneitä kannanottoja. Mitä omiin mielipiteisiini tulee, olen jokseenkin ajatusten ristitulessa. Alennusmyynnit kyllä houkuttaisivat, mutta muutama päivä sitten tekemäni hyvin nopea vilkaisu pariin kauppaan osoitti, että ainakin noissa kaupoissa ainakin ale oli yhtä kuin paljon melua tyhjästä. Alennustuotteita oli loppujen lopuksi melko vähän, eivätkä alennukset juurikaan päätä huimanneet. Muutaman rytkyn hintaa oli alennettu jopa 50%, mutta suurimman osan hintalappua korosti (minun mielestäni melko vaatimaton) -30%-tarra. Ehkä käsitykseni asiasta on jotenkin vääristynyt, mutta kun minä lähden alennusmyynteihin, odotan alennusten olevan enemmänkin jotakin haarukassa 50-70%. No kyllähän nuokin alennukset tuosta paranevat loppua kohden, mutta silloin harvemmin on enää mitään kovin kiinnostavaa tarjolla.

Eniten alennusmyyntien osalta minua kiinnostavat pienemmät yksittäiset putiikit kuten esimerkiksi Helsinki 10, Lux ja Beamhill, joissa normaali hintataso on omalle budjetilleni korkea. H&M:n ja Gina Tricot'n hinnat ovat normaaleinakin sellaiset, että niihin sijoittaminen ei vie minua vararikkoon. Jostain syystä silti ajaudun aina kiertelemään juuri noita kauppoja, joiden alennuksilla ei oikeasti ole loppupeleissä kamalasti väliä ja unohdan juuri kriittisellä hetkellä ne, joihin minun tulisi suunnata! Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että minulla ei yksinkertaisesti ole rahaa. Minulla ei vain ole varaa tuhlailla alennusmyynneissä! Näin ollen on viisainta pysyä kaupoista kaukana, jotta en joutuisi kiusaukseen ostaa jotakin, mitä en aivan välttämättä tarvitsisi, mutta silti ah-niin-kovasti haluaisin. Naurettavaa tässä on se, että tunnen jonkin asteista ahdistusta siitä, että minun on pysyttävä poissa mahdollisten aarteiden ääreltä. Jostain syystä nimittäin joku mieleni typerämpi osa kuvittelee, että saatan jäädä paitsi jostakin Elämääkin Suuremmasta, jos en pääse penkomaan alelumppuja. Olisihan se viisaampaa tehdä niitä "parempia" hankintoja ennemmin alennusmyynneistä kuin normaalihinnoin, mutta tällä hetkellä budjetti ei nyt siihen veny - tyydyn siis kärvistelemään.

Tunnisteet:

11 kommenttia:

Blogger rouva o kirjoitti...

Mä oon ihan samaa mieltä noista prosenteista, jos ei oo vähintään -50%, niin mä jätän kauppaan. Ja kuten mainitsit, valikoima oli monessa putiikissa niin surkea, että en olii ottanut suuremillakaan alennuksilla. Minusta tuntuu joskus, että kun alet alkavat, varastosta raahataan esille kaikki kymmenen vuotta vanhat rätit ja ne uudemmat viedään odottamaan aikoja parempia.

26. kesäkuuta 2008 klo 9.47  
Blogger MouMou kirjoitti...

Minä en jaksa kamalasti aleista innostua. H&M:n nettialeen lankesin, mutta siihen se saattaa jäädä.:)

26. kesäkuuta 2008 klo 10.48  
Blogger Elina kirjoitti...

Sama juttu. Ahdistus päällä, kun palkkapäivä on vasta maanantaina ja sillonkin olen koko päivän töissä, niin en kerkeä aleen. Toisaalta pitäis säästää rahaakin, mutta mutta.. Samainen tunne, että minulta menee ohi jotain AIVAN USKOMATONTA, vaivaa minuakin, joten ehkä päädyn kuitenkin edes ihan pienelle alekierrokselle..

26. kesäkuuta 2008 klo 11.26  
Blogger Marika kirjoitti...

Itse olen tänä vuonna päätynyt pysymään järkevällä linjalla. Ei mitään turhia liian isoja vaatteita, joita saatan joskus ehkä käyttää sen ja sen vaatteen kanssa ja jotka loppujen lopuksi löytyvät vain vaatehuonettani koristamassa. Hassua kyllä, käytän useimmiten enemmän alennusvaatteitani kuin niitä normaalihintaisia. Tykkään kyllä alennusmyynneistä, mutta 30% -laput eivät saa minua sen kummemmin katsastamaan tuotetta. Mielestäni alennusten täytyy sitten olla kunnollisia, mikäli niitä laitetaan. Niistä kaupat kuitenkin haluavat eroon, joten en minä sitten ala niistä maksamaan kovin paljoa.

26. kesäkuuta 2008 klo 12.30  
Blogger annukka kirjoitti...

Oon ihan samaa mieltä! Alet ei kyllä todellakaan ole sykäyttäneet tänä(kään) vuonna, ja samoin mun mielestä ale-kyltit saisi ripustaa liikkeen ikkunoihin vasta siinä vaiheessa, kun prosentit todella ovat -50-70 -luokkaa. No okei, muutaman alelöydän olen nyt tehnyt, mutta mistään mahtilöydöistä ei voi kyllä puhua. Ranskan aleja odotellessa, lähden reissuun viikonloppuna, toivottavasti siellä ei ole pihtailtu prosenttien kanssa. :)

26. kesäkuuta 2008 klo 13.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpa hyvä, että muutkin kokevat tuon saman tunteen: ahdistaa jos ostaa, mutta ahdistaa, jos ei mene alennusmyynteihin. Minua ahdisti ja ärsytti sunnuntaina, kun katsoin uutisista alennusmyynneistä: toisaalta päivittelin, että miksi ihmeessä lopettaa juhannuksen juhlinta lyhyeen jonkun alennysmyynnin vuoksi, josta mukaan tarttuu vain turhaa roinaa, toisaalta samalla ajattelin, että nyt muut kahmivat parhaat tavarat päältä, kun en itse pääse alen alkurytinöihin mukaan. Niin ristiriitaista ja niin typerää!

Pitäisi varmaan järjestää joku alennusmyyntiahdistuneiden tukiryhmä, joka rohkaisisi kiertämään alennusmyynnit kaukaa :)

26. kesäkuuta 2008 klo 14.34  
Blogger Lotte K kirjoitti...

Henkkamaukasta ja Ginasta tosiaan aletuotteita tuntuu turhalta etsiä. Toisaalta jos haluan jonkun jutun ja se sattuu olemaan alennuksessa niin tottakai tartun tilaisuuteen.. :)

26. kesäkuuta 2008 klo 17.41  
Blogger Jenni kirjoitti...

Shandi: Olen täysin samaa mieltä tuosta ale-valikoimasta. Olen katsellut joitakin rättejä sillä silmällä, että "Ihanko tosissanne näitä yritätte ihmisille kaupata - ja vieläpä tuohon hintaan?!"

Moumou: Minä olen pysynyt siitä verkkokaupastakin kaukana, jotta en turhaan innostuisi. :D

Elina: Minua ei auta edes palkkapäivä, koska olen nyt jo tuhlaillut enemmän kuin olisi sallittua. Palkka täytyy siis säästää sekin välttämättömään (ja omani tulee vasta parin viikon päästä). Ja eikö olekin kumma, miten sitä voi kehittää itselleen kamalan ahdistuksen jostain tällaisesta! Aivan hyvin olen tullut ennenkin toimeen ilman niitä vaatteita, jotka tällä hetkellä kauppojen rekeissä killuvat, mutta silti pelkään missaavani jotain Todella Tärkeää. Pah. :)

Marika: Minä en onneksi sorru yleensä ostamaan väärän kokoisia tai muuten vain kyseenalaisia vaatekappaleita vain siksi, että ne ovat halpoja. Minun suosikkivaatteideni joukossa on sekä alelöytöjä että normaalihintaisina ostettuja eli omalla kohdallani en ole huomannut mitään säännönmukaisuuksia tuossa asiassa. :)

Maria: Epäilen, että olen jäänyt elämään johonkin kummalliseen ale-illuusioon, että suunnilleen maanpäällinen paratiisi koittaa alennusmyyntien alkaessa. Ja joka kerta sitten petyn, kun ale todella alkaa. Ikinä siellä ei ole mitään tarpeeksi kivaa tai tarpeeksi halpaa, mutta aina jotain silti tarttuu matkaan. :P Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että ulkomailla alennukset todella ovat parempia. Ainakin itse olin havaitsevinani, että esimerkiksi Belgiassa alennuksia ei Suomen tavoin ollut joka käänteessä kaiken maailman vähänpätöisten mid-season sale -hömpötysten muodossa, vaan alennusmyynnit ovat tasan kaksi kertaa vuodessa: joulun ja juhannuksen jälkeen. Ja koska alennusmyynnit ovat vain kahdesti vuodessa, tuotteista todella halutaan uuden sesongin edellä eroon ja näin ollen alennuksetkin ovat roimat. Korjatkaa joku, jos olen väärässä. :)

Jabadaba: Joo, perustetaan tukiryhmä alennusmyynneistä ahdistuneille. :D Pahintahan (vai parasta?) tässä on se, että tajuaa oman typeryytensä... :)

26. kesäkuuta 2008 klo 17.46  
Blogger Jenni kirjoitti...

Lotte K: Totta. Ja minulla on joku ihmeellinen taipumus silti aina päätyä juuri sinne H&M:lle ja Ginaan alennusten aikaan. Sitten tuhlaan roponi siellä kymmeneen heikkolaatuiseen alennuslumppuun, kun voisin samalla hinnalla ostaa yhden kestävän ja laadukkaan vaatteen jostakin muualta. :P Enkä siis tällä kommentilla tarkoita, että kaikki H&M:n tai Ginan vaatteet ovat huonolaatuisia, mutta ymmärtänette pointin. :)

26. kesäkuuta 2008 klo 17.48  
Blogger Emma kirjoitti...

Näinpä. Tosin itse olin purskahtaa itkuun Helsinki10:ssä perjantaina, kun tuntui että kaikki alennetut jutut olivat kolminumeroisia - ja harvemmin alkoivat ykkösellä. Luxissa ei ollut mitään alennuksessa, ei HundParkissa, eikä Myymälä2:ssakaan.

Tosin ihanan ballerinalöydön tein Helsinki10:stä 12,50 euron ihastuttavaan hintaan (-50%), joten toivoa vielä lienee ;) Blogistani löytyy parit kuvat. (öäh, vaikuttaapa säälittävältä mainostusyritykseltä, pesen käteni kaikesta!)

30. kesäkuuta 2008 klo 18.12  
Blogger Jenni kirjoitti...

Liisa: Itse en ole uskaltanut Helsinki 10:een edes astua, kun olen varma, että löytäisin sieltä kaikkea ihanaa mutta liian kallista ja tulisi vain surku.

Itse asiassa olen visusti vain pysytellyt poissa kaupoista koko alennusmyyntien ajan, jotta vähäiset roponi säästyisivät heräteostoksilta. :/

8. heinäkuuta 2008 klo 11.09  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu