Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kesä, vaan ei lomaa

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 19. kesäkuuta 2008

Kesä, vaan ei lomaa

Minulla ei vuosiin ole ollut kesälomaa, joten asiassa nyt sinänsä ei ole mitään uutta. Opiskelijoille nimittäin harvoin kuuluu tuo herkku, jota lomailuksikin kutsutaan. Ihmetyttää kuitenkin, miten olen onnistunut tekemään itsestäni näin kiireisen! Päivät hurahtavat ohi kuin huomaamatta ja kun katson kalenteriani, viikonloputkin on täyteen buukattu jonnekin heinäkuun lopulle. Ei tämä ole minun tapaistani! Minä olen juuri se, joka ei halua liikaa suunnitella etukäteen, jotta hommassa säilyy rentouden tuntu. Siis tykkään toki suunnitella, mutta en pidä siitä, jos jokaikiselle viikonlopulle on etukäteen tiedossa jotakin ohjelmaa - täytyy jättää tilaa spontaaniudelle!

Lomaahan minulla ei siis työharjoittelusta kesällä ole, mutta onnistuin neuvottelemaan itselleni pidennetyn viikonlopun heinäkuulle, jotta voisin kerran lähteä vaikka jonnekin hieman kauemmas. Asiasta keskustellessa mahdollisen matkan määränpää ei ollut vielä selvillä, mutta onneksi osasin ennakoida. Yhtäkkiä sopiva matkakohde nimittäin ilmaantui kuin taikaiskusta! Sen kummempia kamalasti pohdiskelematta surffasin Finnairin sivuille ja ostin itselleni lennot. :D Tämä on juuri nyt sitä spontaaniutta!

Mitään äkkilähtöä en sentään ottanut, vaan matka on vasta ensi kuussa (noin 3 viikon päästä). Lennot ovat siis Kööpenhaminaan, mutta varsinainen matkan pää on Malmö. Saatatte ihmetellä kohdevalintaani, mutta siihen on kyllä aivan erityinen syy. Malmössä nimittäin majailee eräs, jonka haluan nähdä niin kovasti, että lähden nyt sitten sinne. :)

Nytpä sitten kuulutankin kaikkia kokeneita Malmön kävijöitä (, mikäli sellaisia on) paljastamaan kaikki paikan parhaat shoppailukohteet (, mikäli sellaisia on)! :D Rahaa tuskin on kamalan paljon tuhlattavaksi, mutta ehkä sieltä jotakin pientä voi tarttua mukaan.

Jotta postaus ei menisi pelkäksi lörpöttelyksi, lisätäänpä mukaan vielä kuva tuoreimmasta T-postista, joka juuri sopivasti äsken kolahti postiluukustani. :) Tykkään kovasti paidan kesäisestä väristä ja räyhäkkäästä printistä.



Tämä tyttö lähtee tänään nyt sitten juhannuksen viettoon, joten nähdään seuraavan kerran ensi viikolla! Ihanaa juhannusta kaikille! :)


Tunnisteet: ,

14 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Elinkan -blogissa Elin listasi Malmön ja muunkin Skånen parhaat second hand kaupat.

http://elinkan.blogg.se/2008/march/second-hand-malmo.html

19. kesäkuuta 2008 klo 10.06  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ooh la: Voi kiitos vinkeistäsi! :) Itse en juurikaan noita ruotsalaisia muotiblogeja seuraile, joten vihjeistäsi on todella iloa! Täytyy käydä tutustumassa noihin blogeihin tässä seuraavien kolmen viikon aikana, jotta saan sitten kaiken mahdollisen irti reissustani. Tosin matkani todennäköisesti kuluu pääosin aivan muissa kuin shoppailun merkeissä, ja kerrankin en ole siitä lainkaan pahoillani. ;)

19. kesäkuuta 2008 klo 10.33  
Blogger Jenni kirjoitti...

Niin ja lisää vinkkejä otetaan mieluusti vastaan yhä, jos sellaisia tulee jollakin mieleen! :)

19. kesäkuuta 2008 klo 10.33  
Blogger Mirell kirjoitti...

Muistaakseni parin kesän takaisessa Trendissä oli juttu Malmöstä. Sitä voinee yrittää bongailla kirjastoista tai kavereilta?

19. kesäkuuta 2008 klo 10.43  
Blogger dolce kirjoitti...

Itsellänikään ei ole ollut kesälomaa ainakaan kuuteen vuoteen... Jos opiskeluaikoina olisi joutunut viettämään kesät ilman töitä, olisi seuraavan vuoden joutunutkin elämään tyhjätaskuna.

Mukavaa juhannusta ja Malmön matkan odotusta ja suunnittelua :)

19. kesäkuuta 2008 klo 10.43  
Blogger lila kirjoitti...

Tosi kivan näkönen t-paita ja kivasti yhdistetty kuvan asuun. :>

19. kesäkuuta 2008 klo 16.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla on nyt ensimmäinen kesä ilman lomaa! :O Ja joka päivälle on buukattu tai suunniteltu jotain. Oikeestaan, nykyään tulee aika usein apua-ei-oo-mitään-tekemistä fiilis, jos sattuu olemaan vapaa hetki :D

19. kesäkuuta 2008 klo 21.13  
Blogger MouMou kirjoitti...

Kerrassaan suloinen asu!:) Kuka ihme siellä Malmössa majailee?;)

19. kesäkuuta 2008 klo 21.41  
Blogger A.K. kirjoitti...

Tosi kivannäköinen asu! :)

19. kesäkuuta 2008 klo 21.50  
Blogger Jenni kirjoitti...

Mirell: Itse asiassa lehti varmaankin löytyy myös omista arkistoistani. :) Kiitos vinkistä!

Dolce Vita: Kiitos. :) Sama juttu on ollut minulla viime vuodet - kesällä on ollut pakko työskennellä, jotta talvella saisi jotain syödäkseen. :D

Ila: Kiitos! Paidasta tulikin heti uusi lempparini. :)

Xylitol: Oi, kuulostaa ihanalta! :) Nauti vapaudestasi ja kesästä! Muista kuitenkin jättää myös muutama päivä vapaaksi ihan vain löhöilyä varten, sillä myös se kuuluu lomaan. ;)

Moumou: Kiitos. :) Moumou luki heti rivien välistä (, eikä tainnut olla kovin vaikeaakaan), että joku erityinenhän siellä majailee. ;) Kovin on tuore tuttavuus, mutta paljastan ehkä lisää sitten reissun jälkeen... Stay tuned! ;)

A.K.: Kiitos. :)

23. kesäkuuta 2008 klo 13.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Malmössä on ihana kauppa nimeltä Meloa, joka myy ihania vaatteita ja koruja ja muutankin(= valikoimaan kuuluu myös secondhandia.
Itse olen käynyt vaan Lundin Meloassa, mutta Malmöstäkin tämä pikku kauppa kuulemma löytyy.
Käy kurkkaamassa<;

vilona

23. kesäkuuta 2008 klo 14.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana toi turkoosi(vai onko se sininen)t-paita!Mistähän se mahtaa olla? :)

25. kesäkuuta 2008 klo 1.03  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi/Vilona: Kiitos kivasta vinkistä! :) Täytyy tsekata, jos tilaisuus tulee kohdalle. :)

Anonyymi2: Paita on siis T-postin. Lisää tietoa saat kyseisestä firmasta vaikka Googlettamalla tai aiemmin aiheesta tekemäni jutun kautta (muistaakseni viime vuoden toukokuussa julkaistu). :)

25. kesäkuuta 2008 klo 22.05  
Blogger Jenni kirjoitti...

Korjaus edelliseen: Viime vuoden kesäkuun ensimmäinen postaus kertoo T-postista lisää. :)

25. kesäkuuta 2008 klo 22.06  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu