Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Yksi punainen nahkatakki, kiitos!

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Yksi punainen nahkatakki, kiitos!

Olen metsästänyt punaista nahkatakkia kirpputoreilta jo hyvän aikaa. Punaisia rotseja on kyllä tullut vastaan useampikin, mutta aina joko jättimäisen kokoisia tai aivan käsittämättömän mallisia - tiedättehän ne 80-luvun helmet, jotka saavat hennon tyttösenkin näyttämään amerikkalaiselta jalkapallonpelaajalta. Tänään onneni kuitenkin kääntyi! Piipahdin töiden jälkeen UFF:lle ohi kulkiessani ja mikä siellä minua odottikaan... Kutakuinkin täydellinen nahkatakki! Punainen! Sopiva! :D Hintaa takilla oli melkein 50 euroa, mutta maksoin sen mukisematta mietiskeltyäni, mitä joutuisin samanlaisesta uutena maksamaan. Jotenkin arvostan myös vanhojen vaatteiden ainutlaatuisuutta ja takki on sitäpaitsi melkein uuden veroinen.






















Mukaan lähti samalla reissulla muutakin... H&M:n kukkakuosilla varustettu, hieman läpikuultava paita osui heti silmiini. Sovitin paitaa uhmakkaana, vaikka lappu näytti kokoa 42. No, tässä taas nähdään, miten kohdallaan H&M koot ovat! Jos koko 42 on sopiva minulle, jonka normaali koko yläosissa on 34-36, niin minusta kokoluokituksessa on H&M:llä jotain pielessä. :P Voihan toki olla, että paita on tarkoitettu makkarankuoreksi, mutta itse pidän siitä enemmän tuollaisena hieman väljänä.



Part Twon mustavalkoinen pilkkumekko on sekin kokoa 40, mutta väljyys tekee siitä mielestäni vain mukavan helposti muunneltavan. Mekkoa voi pitää joko sellaisenaan, vyötärövyön kanssa tai rennon lantiovyön kanssa, jolloin se on enemmän tunikamainen.






















Ihastuttavat kiilakorolliset sandaalit ovat kuin unelma jalassa. Kenkien merkki herätti minussa hihityksiä: Lady askel. :D Tummansini-valkoiset sandaalit pysyvät jalassakin erinomaisesti nilkkaremmin ansiosta.



Tunnisteet:

13 kommenttia:

Anonymous Kiki kirjoitti...

Sähäkkä nahkarotsi, hienon löydön teit. H&M:n vaatekoot on mietityttänyt muakin. Musta tuntui muutama vuosi sitten siltä, että ne päinvastoin suurensi kokojaan, kun mulle yhtä äkkiä alkoi menemään kokonumeroa pienemmät vaatteet, vaikka vaa´an lukemassa ei muutosta tapahtunut.

5. kesäkuuta 2008 klo 8.24  
Anonymous jossu kirjoitti...

Hennesin vaatteiden koot menee tosiaan ihan miten sattuu! Hyvä esimerkki on se, että mulla on sieltä kahdet samanlaiset farkut, eri värisinä vain. Molemmissa on sama kokolappu, mutta toiset ovat täsmälleen oikeankokoiset, toisia taas olen joutunut kaventamaan ja siltikin ovat vähän liian isot.
Toi on aika ärsyttävää, kun ei sitten ikinä tiedä mitä kokoja raahata sovituskoppiin.. Ja netistä tilatessa on vielä hankalampaa!

5. kesäkuuta 2008 klo 8.44  
Anonymous emiliee kirjoitti...

Wau, näyttää kyllä älyttömän hyvältä tuo sininen mekko sun päälläsi tuollaisena lantiovyö versiona! :)

5. kesäkuuta 2008 klo 10.10  
Blogger bea kirjoitti...

Oi miten makea rotsi! On kyllä ihan kuin tehty sinulle :)

5. kesäkuuta 2008 klo 11.44  
Blogger nadjastrange kirjoitti...

oho! sä oot siis se joka ostaa uffista kaikki ihanuudet silleen että ku ite meen sinne, sieltä ei löydä mitään. :((

hyviä löytöjä :)

5. kesäkuuta 2008 klo 12.18  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kiki: Kiitos. :) Minustakaan H&M kokomerkinnöissä ei ole mitään logiikkaa, koska minulla on vaatteita kyseisestä putiikista tosiaan sekä koossa 34 että 42, ja varmasti kaikkea mahdollista myös siltä väliltä...

Jossu: Minulle kävi juuri ikävästi tuolla tavoin joskus reilu vuosi sitten! Olin ostanut postimyynnistä tietynlaiset farkut mustina. Halusin samanlaiset farkut myös valkoisina, mutta ne olivatkin aivan liian isot. Sovituskopissakin tuo on raivostuttavaa, mutta vielä ärsyttävämpää se on postimyyntitilauksissa, kun tuotteita joutuu palauttelemaan ja uusia tuotteita taas odottamaan viikkotolkulla.

Emiliee: Kiitos. :) Minäkin luulin mekon olevan tummansininen, mutta luonnonvalo paljastikin sen olevan musta.

Bea: Kiitos. :) Olen kyllä takistani ikionnellinen!

Nadjastrange: En myönnä. ;) Itsekin aina kaiholla katselen muiden upeita löytöjä. Mutta emmeköhän me kaikki aina silloin tällöin onnistu löytämään jotain ihanuuksia. :)

5. kesäkuuta 2008 klo 13.38  
Anonymous winda kirjoitti...

Kivoja löytöjä, varsinkin tuo takki. En ymmärrä miksei käytetystä, huippulaatuisesta vaatteesta voisi maksaa hiukan enemmän kuin muutaman kolikon. Jos vaate on pysynyt hyvänä 20 vuotta, niin luulisi sen säilyvän yhtä hyvänä toisen mokoman :D

5. kesäkuuta 2008 klo 14.57  
Anonymous Taru kirjoitti...

Juu, kyllä me pidettiin "pieni" palaveri kotona tän pikku neidin kanssa, että mihin kannattaa koskea jatkossa ja mihin ei. On se siis ennenkin vedelly noita mun nahkapopoja, mut nyt oli sitte ihan keskittynyt asiaan. Huoh.

Ja hei, ihan mahtavat noi kenkulit!

5. kesäkuuta 2008 klo 15.13  
Blogger saria kirjoitti...

Mulla on yhdet mumminvanhat nahkasaappaat joiden merkki on Lady askel. Mummi oli aika muotitietoinen nouri nainen joten se on varmaan (ollut) joku hyva merkki :)

Ja nahkatakki sopii sulle tosi hyvin, itse en uskalla ikina laittaa mitaan kunnonpunaista paalle mutta ihailen sita usein muilla (kuten sulla:).

5. kesäkuuta 2008 klo 16.46  
Anonymous aehahaha kirjoitti...

SOLISLUU-HERUTUS!!!!

5. kesäkuuta 2008 klo 21.21  
Blogger Jenni kirjoitti...

Winda: Lausuitpa juuri tuossa viisauden, jota itsekin tuppaan viljelemään. ;) Aamen!

Taru: Kiitos. :) Ja hyvä, että tuholainen sai sentään kunnon puhuttelun. Kyllä tuossa sinulta silti aikalailla hermoja vaaditaan!

Saria: Hahaa, no hyvä juttu! Mummisi jalanjäljissä... ;) Ja onhan tuo punainen aika räväkkä väri, jota jotkut arastelevat vaatteissa. Minun makuuni se kuitenkin sopii - olenhan räväkkä itsekin. Hihi. :D

Aehahaha: Kiitos. :D Nauroin tälle viime yönä varmaan 15 minuuttia. :D Pakkohan sitä on jollakin herutella, kun tissejä ei ole. ;)

6. kesäkuuta 2008 klo 10.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sä näytät ihan yhdeltä kajaanilaiselta jenniltä joka on sun kans saman ikäinen! :D

6. kesäkuuta 2008 klo 21.10  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Aijaa. :D Minulla on siis kaima kaksoisolento... Itse en ole kyllä koskaan Kajaanissa edes käynyt, joten minä se en voi olla! :D

7. kesäkuuta 2008 klo 12.35  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu