Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Boheemi viikonloppuni

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Boheemi viikonloppuni

Olen aina ajatellut, että pitkät hameet eivät ole minua varten. Jostain syystä olen aina mieltänyt nilkkapituiset hameet hippien jutuksi ja hippiä minusta ei kyllä oikein saa tekemälläkään. Vai saako sittenkin?

Löysin nimittäin UFF:n tasarahapäiviltä aivan hurmaavan turkoosin hameen - nilkkapituisen tottakai. Mietin tietysti, että kuminauhavyötäröllä varustetusta hamosesta saa ihastuttavan, mekon, mutta enpä tullut ajatelleeksi, että voisin käyttää pitkää hametta kerrankin ihan siinä käyttötarkoituksessa, mihin se on alun perin suunniteltu. Kuinka ollakaan, ihastuin kuitenkin tähän hamoseeni aivan täysin! Kun hameen antaa roikkua rennosti lantiolla, se onkin itse asiassa aika kivan näköinen. Hameen materiaali on minulle mysteeri, sillä kaikki lapun tekstit ovat vain kiinaksi (?), mutta veikkaan, että hyvällä tuurilla se saattaa olla jopa silkkiä. Kangas on unelmankevyttä ja ohutta eli kesällä ihanan vilpoisaa. Yksi hamosen parhaista ominaisuuksista on, että kevyen ja ilmavan materiaalinsa ansiosta se lepattaa tuulessa hurmaavasti. Juostessani siitä jopa kuuluu sellainen lepattava ääni. :D Mahtavaa!

Yhdistin pitkän hameen mustaan tuubitoppiin ja jalkaani laitoin boheemiin teemaan sopien sandaalit. Hiukset saivat hulmuta vapaina kuten kunnon hipillä konsanaan. :D Kuvittelin heti, että ihmiset olivat katsovinaan minua aivan eri tavoin tässä boheemissa lookissani verrattuna "normaaliin" tyyliini (, joka sekin on kyllä aika vaihteleva). Kaikkein suurinta ihmetystä herätti kuitenkin se, miten varsin epä-boheemit vastakkaisen sukupuolen edustajat tuntuivat olevan kovasti viehättyneitä hulmuhelmoistani, ainakin saamieni pitkien katseiden määrästä päätellen. :D



Boheemi meininki jatkui läpi viikonlopun, sillä lauantai-iltana ja sunnuntaina pukeuduin tähän villin kukertavaan mekkooni, joka itse asiassa on päässyt päivän asuun myös joskus vuosi sitten. Tykkään kuitenkin tästä kukkakuosillaan 70-lukua henkivästä tuubimekosta niin kovasti, että se pääsee mukaan jo toistamiseen. :) Asusteetkin olivat täsmälleen samat kuin vuosi sitten - mitäs sitä hyväksi havaittua vaihtamaan. :D



Laitettakoon tähän nyt esittelyyn vielä toinenkin UFF:n tasarahapäiviltä tekemäni hamelöytö koska se sopii myös postauksen boheemiin teemaan. Kesän kuuma juttu ovat olleet kerrokset ja, pienikukkaiset kuosit ja tästä hameesta löytyvät molemmat! Tämän koltun käyttäminen hameena olisi minulle jopa boheemina viikonloppuna liikaa. :D Niinpä olenkin suunnitellut käyttäväni sitä mekkona kuten pitkiä hameita yleensä. Tämän mekon seuraksi voisivat sopia myös saappaat!



Ja vielä pienenpieni loppukevennys... Nyt on vihdoin virallisia todisteita siitä, että olen saanut hieman väriä pintaani. Maanmainio turisti-rusketus! Huomatkaa sandaalien rajat eli valkoiset varpaat ja remmin jälki nilkassa! :D



Tunnisteet: , , , ,

14 kommenttia:

Blogger Herttainen kirjoitti...

Heh, mullakin on kengistä rusketusrajat, miten ihmeessä sitä väriä tulee aina just sinne, muuten rusketun tosi tosi heikosti.

Tuommoset pitkät hameet kieltämättä tuo heti semmosia hippiviboja, muttei pidä antaa ennakkoluulojen estää :) Ja hame on tosi monipuolinen, kun sen saa halutessaan myös mekoksi.

Onko ne tasarahapäivät nyt käynnissä vai meni jo? Tiedätkö mihin asti? Lähden just pois kaupungista ja lauantaina kun ehkä olis euron päivä (jos ne on siis tällä viikolla), lähdetään jo aamupäivällä mettään... No, ehkä helpotus säästyä siltä vilinältä.

28. heinäkuuta 2008 klo 21.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnelliset etelässä kun saatte rusketusrajoja. Täällä pohjoisessa aurinko paistaa max- tunnin päivässä :D

Muuten loistoidea, että hametta voi käyttää mekkona! Löysin nimittäin äidin vaatekaapista hulmuhameen ja siitä sai aivan ihastuttavan mekon kun kidnappasin (äidiltä tietenkin) myös vyötärömittaisen vyön siihen kaveriksi.
Kirppareilta ajattelin lähteä bongailemaan lisää tällaisiä kun olen tuohon vyötärönyöritykseen jäänyt koukkuun kesän mittaan (kiitos kesäkilojen ;))

Sulle sopii todella hyvin pitkäkin hame, korostaa jotenkin siroutta :) Ja jos helma hulmuaa kunnolla niin ei ihme, että miesten päät kääntyvät!

28. heinäkuuta 2008 klo 21.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

iihana tuo siniturkoosi hame-mekkosi! voin kuvitella millaista kangasta se on. nam, minullekkin

28. heinäkuuta 2008 klo 22.17  
Blogger Tatu Virta kirjoitti...

onnittelut ruskettumisesta! .. tosin nyt on kyllä sellaiset helteet että jos EI ruskettuisi, sain kivasti näytettyä kieltä 2vko veneellä seilanneelle kaverille joka tunki heti kaverin meikäläisen käden viereen kun eilen nähtiin hänen palattuaan.. samanvärinen oli mun maakrapun-kätenikin :p

Btw, vinkkinä! http://www.tiketti.fi/tapahtuma/2895

28. heinäkuuta 2008 klo 22.20  
Blogger A.K. kirjoitti...

Ihania löytöjä. Ja varsin ihastunut oon tuohon turkoosiin hameeseen, ihana! :)

28. heinäkuuta 2008 klo 23.32  
Blogger Jenni kirjoitti...

Herttainen: Minä luulen, että omalla kohdallani syy on aika selvä. Olen koko kesän (viime viikkoja lukuunottamatta) verhonnut koipeni joko leggingseihin tai housuihin ja pitänyt sandaaleja ja ballerinoja. Juuri tuo jalkapöytä on altistunut auringolle jo kuukausia, joten kaipa se on ihan luonnollista, että väri on tarttunut siihen paremmin. Hölmöltä silti näyttää yhtä kaikki. :D

Ennakkoluulottomuus rullaa aina vaan. ;) Tasarahapäivät ovat tosiaan nyt käynnissä ja lauantaina se euron päivä. Itse pysyn silloin kyllä suosiolla poissa. :D

Fenii: Voi ei. :D No nauti edes siitä yhdestä tunnista täysin siemauksin! Ja ehdottomasti kannattaa jatkossa kirpputorit tsekkailla mekko-hameiden varalta sillä silmällä. ;) Ja kiitos. :D

Jii: Kiitos. :D Ilmeisesti kuvailuni lepatuksineen tekivät hameelle oikeutta. :D

Tatu: Hah, siitä sen saa, kun kehuskelee. :D Minä en vielä rusketuksellani pääse kilpailemaan, mutta vähäkin teki onnelliseksi. ;) Ja kiitos keikka-vinkistä!

A.K.: Kiitos. :) Veikkaan, että tuota hametta tullaan näkemään ylläni tänä kesänä vielä ahkerasti - sekä hameena että mekkona. :)

29. heinäkuuta 2008 klo 0.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

MOI JENNI !

Minua ja kaveriani on jo kauan häirinnyt se, kun poseerauksesi ovat aina samanlaisia ja pääsi kallistuu aina samalle puolelle.
Voisitko joskus vähän vaihdella ?:D
Blogisi on kyllä muuten kiva ! :)

29. heinäkuuta 2008 klo 8.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Upeita, ihania, tosi nättejä "mekkohameita"!!! Ouuuh :)) <3 Eiih, tahdon samanlaisia heti ^^ Olet kyllä söötti.

29. heinäkuuta 2008 klo 8.41  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi1: Olen pahoillani, jos yksitoikkoiset poseeraukseni häiritsevät teitä. :D Yksinkertainen syy on se, että en ole mitenkään erityisen valokuvauksellinen ja tuosta kulmasta kuvat yleensä minusta onnistuvat parhaiten. Muistuttaisin silti, että pääosasssa kuvissa ovat silti vaatteet, eikä minun pärstäni. :) Itselaukaisimella ei ole muutenkaan järin miellyttävää kuvata, joten kuvista tulee vähän mitä tulee. Lisäksi kuvittelen, että minulla on olemassa huonompi puoli ja parempi puoli - arvatkaa vain kumpi minusta on se parempi. :D Mietin kyllä juuri eilen kuvatessani uuden postauksen vaatteita, että haluaisin itsekin vaihtelua kuviin, mutta näillä kuvaajan taidoilla ja tällä itsekritiikillä saa nähdä toteutuuko. ;)

Anonyymi2: Kiitos. :) Nyt vain kirppareita penkomaan! Sieltä niitä löytyy. :)

29. heinäkuuta 2008 klo 9.05  
Blogger Hansu kirjoitti...

Voi kuinka ihana tuo turkoosi mekko/hame! Sulle kyllä sopii mekot todella hyvin :)

29. heinäkuuta 2008 klo 10.24  
Blogger tipitii kirjoitti...

Ihania hameita ja mekkoja. Itse en osaa pitää olenkaan pitkiä hameita, tosin en ole taas vähään aikaan edes yhtään pitempää yksilöä kokeillut. Voisi taas sovittaa joku päiä, ehkä yllätän itseni ja pidän lopputuloksesta.

29. heinäkuuta 2008 klo 12.38  
Blogger Jenni kirjoitti...

Hanbe: Kiitos. :) Tämä oli ensikokeiluni pitkien hameiden suhteen, mutta ehkä uskaltaudun toistekin, kun olen saanut näin rohkaisevaa palautetta. :D

Tipitii: Kokeile ihmeessä! Kuten tuossa juuri Hanbelle sanoinkin, niin tämä oli minun ensimmäinen kertani koskaan. Kannattaa muistaa se ennakkoluulottomuus ja testailla vain villisti. :D

29. heinäkuuta 2008 klo 15.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakko vielä sanoa sen verran tähän (vaikka onkin vanha postaus, etkä välttämättä tätä huomaa), että pidän tyylistäsi tosi paljon jo sen vuoksi, että et yritä liikaa! Et tunge miljoonaa eri väriä ja satoja eri asusteita, vaan tyydyt LUONNOLLISUUTEEN, vähään <3 Minäkin rakastan luonnollisuutta tällä hetkellä eniten... se on ehkä lempitrendini :) Hiukseni haluaisin vieläkin luonnollisemman näköisiksi! Ja myöskin natural-meikistäsi pidän erityisen paljon <3 Oih ja voih jälleen kerran :D!

Heini

30. heinäkuuta 2008 klo 10.39  
Blogger Jenni kirjoitti...

Heini: Kiitos kivoista kommenteistasi, lämmittivät todella tätä jo ennestäänkin lämmintä aamua. :) Huomaan kyllä vanhoistakin postauksista kommentit ennemmin tai myöhemmin. Etusivulla näkyvien postausten kommentit huomaan varmasti, vanhempia postauksia en selaa läpi niin usein. Joten älä huoli, kommenttisi eivät jää huomaamatta. :)

Yksinkertaisuus on aina ollut yksi olennaisista tyylini kulmakivistä - mukavaa, että se näkyy myös päällepäin. :) Tosi kiva kuulla, että pidät tyylistäni!

30. heinäkuuta 2008 klo 10.50  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu