Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Harhaluuloja

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 4. elokuuta 2008

Harhaluuloja

Sain MouMoulta hauskan haasteen paljastaa lapsuuden harhaluuloja. Minulla on jostain syystä ollut useita maantieteeseen ja eri maihin liittyviä harhaluuloja. :D

1. Afrikka on maa
Kuvittelin jostain syystä lapsena Afrikan olevan yksi maa ja pöyristys oli suuri, kun minulle valaistui, että kyseessä onkin valtavan määrän erillisiä valtioita käsittävä maanosa. Afrikka edusti minulle muutenkin jotakin käsittämättömän mystistä ja viittasin siihen usein mitä omituisimmissa tilanteissa (kenties iki-ihanalla Afrikan tähdellä on ollut jotakin vaikutusta asiaan?). :D Äiti oli opettanut, että nenän vuotaessa kuului sanoa nenän vuotavan, eikä että nenä valuu kuten minulla oli tapana. Jos sanoin nenäni valuvan, äiti aina näpäytti kysymällä: "Minne se valuu?" Ja jostain syystä vastaukseni kuului jokaikinen kerta: "Afrikkaan!" Äidilläni oli myös tapana katkaista loputon kysymystulvani perustelulla, että hän tietää kaiken. Varmistaakseni väitteen todenmukaisuuden, halusin aina esittää tarkistuskysymyksen, joka sekin oli joka kerta sama: "No kerro sitten, miten lämmin Afrikassa on tällä hetkellä?" Ikään kuin olisin pystynyt tuota kysymällä varmistamaan yhtään mitään. :D



2. Amerikassa puhutaan amerikkaa
Väitin aivan kivenkovaa vastaan, kun äitini kertoi minulle, että Amerikassa puhutaan englantia. Käsityskykyyni ei kertakaikkiaan mahtunut, että Amerikassa ei puhutakaan amerikkaa.

3. Turkissa on kylmä
Tässäkin joku lapsen pettämätön logiikka pelasi... Eli kuvittelin, että Turkissa on kylmä, sillä nimihän aivan selvästi viittasi siihen, että siellä täytyy käytää turkkia. :D



Varmasti näitä olisi vaikka kuinka vielä lisääkin kerrottavaksi, mutta hatara pääni ei nyt kykene muistamaan enempää. Mainittakoon vielä myös se, että tajusin vasta joskus yläasteiässä, että lähtölaskenta "än yy tee nyt" on itse asiassa vain luettelo sanan nyt kirjaimista. N-Y-T, nyt! :)

Haastan edelleen kertomaan lapsuuden hönöilyistään Marikan, Herttaisen, Amandan sekä Xylitolin. :)


Kuvat täältä ja täältä.

Tunnisteet:

33 kommenttia:

Blogger Lotta kirjoitti...

heh, maailma on niin iso paikka lapselle (ja siis aikuisellekin) ettei kaikkea voi aina tietää(: mulla toi än yy tee nyt selvisi vasta lukioikäisenä..:D

4. elokuuta 2008 klo 20.30  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Kiitos haasteesta, paljastan koko ikäni kestäneen blondiuteni kunhan mummulareissulta palaan :D

Välillä tuntuu muuten että Afrikkaa pidetään vain yhtenä klönttämaana. Kyllä eurooppalaiset aina jaotellaan että kuka mistäkin maasta mutta sitten on se porukka joka tulee Afrikasta... Vaikka yhtä kirjava se Afrikkakin monine maineen ja kulttuureineen on vaikka meille länsimaalaisille se voi tuntua vain yhdeltä kokonaisuudelta. Eli tällaisen yleisen asenteen/käsityksen vallitessa ei ihmekään että lapsikin ajattelee Afrikan olevan yksi maa :)

4. elokuuta 2008 klo 20.31  
Blogger Oksa kirjoitti...

Ei toi Afrikka vielä mitään, mutta kun meidän isä luuli vielä nelikymmpisenä, että Tanska on saari :D Piti sitten karttakirjasta mokomalle näyttää, kun ei muuten uskonut.

4. elokuuta 2008 klo 20.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä kans hoksasin vasta jokus yläasteella tuon än yy tee jutun. Mutta paras oli kyllä paras ystäväni, joka hoksasi vasta viime vuosina (päälel parikymppisenä), että mersu tarkoittaa mercedes benziä.. Huoh :D

4. elokuuta 2008 klo 20.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tajusin vasta pari vuotta sitten sen än-yy-tee-jutun ja kuvittelin pienenä, että Aasia on maa. ;p

4. elokuuta 2008 klo 20.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

on näköjään muitakin joille "än-yy-tee nyt" on paljastunut vasta teini-iässä ;p

4. elokuuta 2008 klo 20.41  
Blogger Jonna kirjoitti...

Minä tajusin tuon än yy tee NYT kunnolla vasta lukiossa. Olin sen jollain tasolla tajunnut kai jo aiemmin mutta lukiossa vasta tuli se todellinen välähdys:D

ja tietty amerikassa puhutaan amerikkaa:)

4. elokuuta 2008 klo 20.42  
Blogger sari kirjoitti...

Mun ehka oudoin harhaluulo lapsena (olin ehka jotain 5v) oli etta meidan aiti oli kaikkien meidan perheenjasenten aiti, eli olisi synnyttanyt mut, siskoni ja isamme. Ihmettelin kylla jonkun verran etta mitenkohan tama on mahdollista koska tiesin etta isa on aitia vanhempi, mutta ei se kuitenkaan ollut tarpeeksi kummaa kumoamaan mun harhaluuloa :)

4. elokuuta 2008 klo 20.55  
Blogger pinia kirjoitti...

Mulla on ollu toi sama än yy tee nyt juttu. :D

4. elokuuta 2008 klo 20.55  
Blogger Becka kirjoitti...

Siis MITÄ, ei voi olla totta! Kröhömm, kiitos että kerroit ton än-yy-tee nyt jutun :D
Olinko oikeasti ainoa joka hiffasi jutun tämän postauksen kautta? Veikkaan kyllä, että kukaan muu ei vaan kehtaa tulla paljastamaan itseänsä (;

4. elokuuta 2008 klo 21.37  
Blogger Ence BOO kirjoitti...

:DDDDDDD

Tajusin ton "än yy tee nyt" -jutun vasta nyt!

:DDDDDDD

(Ja jottei ensimmäinen kommenttini blogiisi olisi aivan pelkkä toteamus tyhmyydestäni, kerrottakoon, että pidän tavastasi kirjoittaa)

4. elokuuta 2008 klo 21.38  
Blogger stereo speakers kirjoitti...

mäkin luulin että afrikka on maa!
itseasiassa asia selveni mulle kolmannen luokan mantsan tunnilla, ja sitten kun kaveri sanoi vieressä että "mä oon aina luullut että afrikka on maa!" tokaisin hänelle "etkö muka? miten tyhmä sä oikeen olet!"
mulla on aina ollut kauhea tarve päteä vaikken tietäisikään asioista yhtään mitään. :D

4. elokuuta 2008 klo 22.47  
Blogger stereo speakers kirjoitti...

ups, tuli pieni ajatusvirhe noissa lainauksissa tossa edellisessä kommentissani. mutta kai ton tajuaa :D

4. elokuuta 2008 klo 22.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"än-yy-tee nyt" -tätä en ollut tajunnut koskaan aikaisemmin :D

4. elokuuta 2008 klo 22.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä tajusin ton "än-yy-tee"-jutun vasta joskus vuoden sisällä, kun joku bloggaaja jossain haasteessa tms. siihen liittyvän teinivuosien oivalluksensa jostain syystä paljasti (ootkohan itse asiassa ollut sinä?). Ja ikää on kuitenkin 23 v. ja siihen asti olin pitänyt itseäni ihan fiksuna ;) :D

5. elokuuta 2008 klo 0.01  
Blogger MouMou kirjoitti...

Olen itsekin saattanut muuten mieltää Afrikan maaksi. En ole vain koskaan ajatellut sitä!:D Kiitos tästä.

5. elokuuta 2008 klo 7.58  
Blogger TanjaK kirjoitti...

Mäkin olen varmaan luullut, että Afrikka on maa ja Amerikassa puhutaan amerikkaa :D. Nykyäänkin vielä joskus yritän tajota Afrikkaa siinä "kuka keksii eniten A:lla alkavia maita"-leikissä:)

5. elokuuta 2008 klo 10.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mä tajusin ton än yy tee nytin vasta muutamia vuosia sitten ja todettakoon että mulla on 28 täynnä näinä päivinä..

kivinen

5. elokuuta 2008 klo 11.36  
Blogger Loviisa kirjoitti...

Mun pikkusisko oli joskus pienenä kauniina kesäpäivänä kuullut metsästä heinäsirkkojen siritystä ja kysynyt multa, mikä ääni se on. Mä olin sitten tokaissut, että metsä se siellä sirisee ja alkanut selittämään, kuinka metsät sirisee Suomessa aina kesäisin. Sisko luuli pitkälle yläasteelle asti, että metsät sirisee kesäisin :D

5. elokuuta 2008 klo 12.48  
Blogger Siru kirjoitti...

Itse luulin pienenä, että äiti on syntynyt kivikaudella ja kyselin että oliko silloin autoja. Heh, :D

juliet xxx

5. elokuuta 2008 klo 14.38  
Blogger Anni kirjoitti...

Pahus, tuli nolo olo tuosta nyt-jutusta... Miksei kukaan ole kertonut mulle? :o

Minulta meni useita vuosia oppia, että seteleitä ei lasketa 1, 2, 3,... vaan esimerkiksi 5, 15, 35. Jos nyt osasin selittää... :D

Luulin myös koululaisena jollain monimutkaisella ajattelutavalla, että... No, tämä on hankala selittää, mutta yritän. Viikonpäiväthän sattuvat eri vuosina eri päivämäärille, mutta minä en tajunnut sitä ihan niin. No, olin ehkä 8-vuotias, ja minulla oli silloin 15.päivä synttärit. Ajattelin, että päivät siirtyvät joka vuosi yhden eteenpäin, eli seuraavana päivänä synttärini olisivat olleet 16.päivä. Kuulin sitten, miten äitini mietti, minä päivänä olin syntynyt. En tajunnut, että hän muisteli viikonpäivää, vaan huomautin ylpeänä, että 7.päivä. :))

Yksi meidän luokkalainen luuli, ettei eri-ikäiset voi mennä naimisiin. ;) Heh. No jaa, minä puhuin samana päivänä siitä, miten minut valitaan maailman kauneimmaksi, muutan Suomen kuningaskunnaksi ja minusta tulee kuningatar. Ja se samainen naimisiin-tyyppi kehtasi vielä töksäyttää: "Sinustako!?" :DD

Tässä muutamia päiviä sitten tappelin vesimelonin palan kanssa. Isä oli antanut minulle veitsen, jolla sitten yritin ainakin vartin halkaista melonia. Lopulta isä sääli, ja näytti, miten voi irrottaa lihan siitä kuoresta. ;)

Ei se mitään - tätini, joka oli koulun menestynein oppilas, sai 50-vuotiaana kuulla, ettei aurinko olekaan planeetta. :D

Hmmph. Oppia ikä kaikki?

5. elokuuta 2008 klo 17.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heh, minäkin tajusin tuon N-Y-T, nyt! -jutun vasta pari vuotta sitten (nyt siis käyn lukiota...) :P

5. elokuuta 2008 klo 19.00  
Blogger ella kirjoitti...

Täälläkin yksi än yy tee nyt tunari :D Minäpä olenkin aina luullut, että volkkari, wolgsvagen ja volvo ovat sama asia! ja oikeinkirjoitukseen ei sitten kajota :D

5. elokuuta 2008 klo 20.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hehe, mä tajusin vasta nyt tuon "än yy tee nyt" jutun :D

5. elokuuta 2008 klo 22.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi perkele meitsi luuli vieläki että afrikka on maa.

ps. oon KUUSTOISTA........

6. elokuuta 2008 klo 13.59  
Blogger Jenni kirjoitti...

Lotte: Se on kyllä totta. :) Paljon en varmasti vieläkään tiedä. :D

Herttainen: Maltan tuskin odottaa! :D Niinhän se taitaa olla, että jo ihonvärin puolesta ihmiset niputetaan samaan sakkiin, vaikka mukaan mahtuu todella monia kansallisuuksia ja kulttuureita.

Xoxo: Hahah! No hyvä, että lopulta selvisi. :D

Mikkan: No eihän sitä kaikkea aina voi hoksata. ;)

Emmisusanna: Tosi moni ei koskaan tajua tuota n-y-t -juttua. Sitä on vain tottunut sanomaan aina niin ja vasta kirjoitetussa muodossa usein hoksaa mistä on kyse.

Anonyymi1: Et ole onneksi yksin. :D

Jonna: No tietty puhutaan. Samoin kuin Egyptissä egyptiä ja Australiassa australiaa. :D

Saria: Hahahah, tuo oli kyllä hyvä!!! :D No mutta äiti on äiti. ;)

May: Tämän postauksen kommenttien perusteella taitaa olla aika tavallisa. :D

Becka: No eipä kestä. :D Mutta jos sinua yhtään lohduttaa, niin et todellakaan ole ainoa!

Ence: Kiitos kovasti. :D Ainakin kommenttisi herätti minussa hyvät naurut, eli kiitos siitäkin. :D

Evis: No tuo toimii siihen asti, kunnes menee möläyttämään jotakin perätöntä jollekin sellaiselle, joka tietää asiasta enemmän. :D

Anonyymi2: No hyvä, että nyt joku kertoi. :D

*Jossu*: Minä se en kyllä ollut. :) Mutta eipä tuo varmaan fiksuutta mitenkään erityisesti mittaa, koska tosi moni on hoksannut sen vasta tämän postauksen myötä. :)

MouMou: No hyvä, että selvisi. :D

Tanya: Tuo on varmaan aika vakio! :D Pikkuveljeni yritti kerran tarjota saaria koskevassa kysymyksessä vastaukseksi Ahtisaarta. :D

Kivinen: No älähän turhia häpeile, sillä et ole ainoa. :D

Loviisa: Voi ei! :D Nuo kavereiden ja isosisarusten sepittämät tarinat saattavat elää vuosia, ennen kuin totuus paljastuu. :D

Juliet: Äitisi oli varmasti imarreltu! :D

Pandora: Niinhän se taitaa olla, että jatkuvasti oppii jotakin uutta. :) Sitäpaitsi noita omia hölmöilyjä on ihan hauska muistella!

Tiny: Taitaa olla suurimmalle osalle ihmisistä selvinnyt tuo juttu vasta vähän vanhemmalla iällä. :)

Melinda: Minusta tuntuu muuten, että minäkään en ole pienenä tajunnut noiden eroa. :D

May: Ei se niin vaarallista. :D

Anonyymi3: Hahahah, no jo oli aikakin selvitä tuon. :D

6. elokuuta 2008 klo 19.26  
Blogger at kirjoitti...

hah :'DD Vähänkö hauskoja. Mullakin on ollut useita uskomuksia, nyt kun tarkkaan miettii x)

Tulin toista kertaa blogiisi ja enköhän ala seurailemaan :D.

7. elokuuta 2008 klo 13.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

N-Y-T-Nyt!-tyyppinen kerrottava täälläkin, luulin pitkälle yläasteelle asti että virsi, mitä koulussa laulettiin olisi kuulunut "lensi maahan enkeli, joutui sampi tulta", pienessä päässäni en aivan käsittänyt mitä toi "sampi" siinä meinas mutta kaipa jotain tulen kanssa taisteltiin... Kunnes joku valaisi sanojen menevän "joutuisampi tuulta"... :D

7. elokuuta 2008 klo 20.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hahaa, tein tällaisen samanlaisen merkinnän ja unohin aivan täysin luuleeni itekin Afrikkaa maaksi ja Turkkia kylmäksi paikaksi. :D Kyseessä taisi olla melko yleinen harhaluulo lasten kesken.

8. elokuuta 2008 klo 9.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ahaaa nyt mä tajusin ton än yy tee nyt jutun :D

8. elokuuta 2008 klo 22.36  
Blogger heippapupu kirjoitti...

haha, monilla on samanlaiset harhaluulot :D johtuiskohan jonkinlaisesta puutteesta perusopetuksessa? pitäisi pitää kerran viikossa sellainen maailman perusfaktat-tunti ainakin alemmilla luokilla, niin sitten ei tarvitsisi enää lukiolaisena niin hävetä kun tajuaa jotain tällasta :DD

9. elokuuta 2008 klo 16.02  
Blogger Jenni kirjoitti...

At: Onpas mukava kuulla! Tervetuloa uudelleen. :)

Tia: Juu, nuo väärin kuullut laulujen sanat ovat sitten ihan jo oma kategoriansa. :D Olen muuten varmaan itsekin ihmetellyt sitä "sampia". :D

Bemary: Yllättävän samankaltaisia harhaluuloja on kyllä monilla ollut lapsena, että ehkä nämä ovat aika universaaleja juttuja jotkut? :)

Anonyymi: Hahaa. :D Hienoa!

Maria: Voisi tosiaan olla tarpeen, kun kaikki ihmettelevät samoja juttuja. :)

12. elokuuta 2008 klo 18.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Än-Yy-Tee dilemma on tuttu täälläkin.. Vein asian vaan astetta pidemmälle kun rupesin vielä inttämään että "miksei siinä voisi käyttää muitakin kirjainyhdistelmiä, esimerkiks Pee-Vee-Cee-NYT!" Kaikista maailman kirjainyhdistelmistä teinimieleni päätti sitten keksiä PVC:n. Ja tästä jaksetaan tosiaan muistuttaa, eli mulle se on siis nykyään PVC-NYT.. :)

13. elokuuta 2008 klo 14.44  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu