Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Aarteita kirpputorilta

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Aarteita kirpputorilta

Olen viime aikoina tehnyt aika mainioita kirpputorilöytöjä ja ajattelin nyt esitellä teille niiden parhaat palat. :) Fidan lajittelukeskus osoittautui oikeaksi aarreaitaksi, kun vierailin siellä toissa viikonloppuna Tyylitaivaslaisille järjestetyssä miitissä. Lajittelukeskus on kaikelle yleisölle avoinna arkisin ja hinnat eivät todellakaan päätä huimaa, sillä tuotteet maksavat enintään 1 e/kpl.

Minun kukkaroni keveni Fida-reissulla 12 euron verran, mutta rahojeni vastineeksi sain ihanuuksia, joista olisi suosiolla maksanut huimasti enemmänkin. Kenkäfriikin mukaan tarttui loppujen lopuksi peräti kuusi paria kenkiä, mutta kun niitä ei kukaan muu huolinut, niin pakkohan ne oli ottaa mukaan. ;) Lisäksi tein muutaman uskomattoman merkkilöydön...



Harmaat mokkanahkaiset korkokengät ovat lähes uudenveroisessa kunnossa samoin kuin Aaltosen kiiltonahkaiset Solenat. Korkokenkäkokoelmani karttui myös mustilla peruskorkkareilla, jotka on koristeltu hauskalla kuviolla sekä punaisilla kiilakoroin varustetuilla sandaaleilla, jotka työkaverini nimesivät Minni Hiiri -kengiksi. :) Nappasin mukaani vielä tummansiniset matalavartiset nahkasaappaat sekä Eccon punaiset, karvalla vuoratut nahkaiset talvisaappaat. Eccon saappaat ovat kyllä muutaman numeron liian isot, mutta mahtuupahan villasukkakin alle. :D


Oma suosikkini kaikista tekemistäni löydöistä oli pikkupoikien pikkutakki, joka kuin ihmeen kaupalla mahtuu minulle. :D Kokomerkintää tarkastellessani purskahdin nauruun, sillä takki on tarkoitettu 120-senttiselle lapselle! Kapoiset hartiani kuitenkin mahtuvat takkiin aivan mainiosti, joten sain pikkutakista itselleni vajaamittaisilla hihoilla varustetun bolero-jakun. Tämän tulen varmasti kuluttamaan puhki!



Tein tosiaan muutaman aika uskomattoman merkkilöydön laareja penkoessani, nimittäin sain haltuuni sekä Givenchyn että Yves Saint Laurentin merkkiä kantavan aarteen. Siniharmaa, himmeästi hohteleva Givenchyn mekko on 100% silkkiä. Ratkoin vain mekosta irti valtavat avaruusaikaa henkivät olkatoppaukset ja nyt se istuu kuin nakutettu, enkä näytä siltä kuin olisin jämähtänyt 80-luvulle. Mekko vaatii vain kemiallisen pesun ja silityksen. Toinen merkkilöytöni oli pinkki toppatakki Yves Saint Laurentin lastenmallistosta. Epäröin itse aluksi tämän löydön kanssa, mutta muiden ylistävät kommentit saivat minut lopulta ostamaan sen. Hihat ovat minulle 3/4-mallia, mutta muuten takki on jopa väljä. Noh, pitkävartiset hanskat käteen ja vastaanottamaan talvea tässä pirtsakassa takissa! :)


Kuva: Plankton


Piipahdin viime viikolla myös pikkuisella lähikirppikselläni tässä Etelä-Haagassa ja sieltä löytyi ruskea, hiukan salkun mallinen nahkalaukku parilla eurolla. Olen kauan myös mietiskellyt, että minun pitäisi (ja haluaisin) lukea enemmän. Yleensä kärsivällisyyteni ei riitä kirpputorien epäjärjestyksessä olevien kirjahyllyjen läpikäymiseen, mutta nyt minulla oli aikaa, joten päätin tutkailla kirjatarjontaa tarkemmin. Löytyihän sieltä vaikka mitä! :)

Tunnisteet: ,

23 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania löytöjä, pinkki takki ja pikkupoikien jakku ovat upeita :) Minullekin tarttuu yleensä kirppisreissulta matkaan tuollainen pino kirjoja :D

15. syyskuuta 2008 klo 10.33  
Blogger Maria kirjoitti...

Aivan ihana tuo pikkupoikien takki. Itse metsästän juuri jotakin tuollaista suloista mutta asiallista. :)
Muotitalojen unohtuneet luomukset on parasta, mitä kierrätykestä voi löytää. ;D

15. syyskuuta 2008 klo 10.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva tuo laukku! Ja mukava pino kirjoja. Millaisissa hintaluokissa kirjat mahtavat liikkua kirppiksillä? Tuntuu että antikvariaattien pyytämät hinnat esim. 8-10 euroa käytetystä kirjasta on aika kalliita.

15. syyskuuta 2008 klo 11.20  
Blogger Elle kirjoitti...

Pikkupoikien takki on aivan hurmaava :)
Itsekin löysin kesällä isoveljen vanhan puvun takin ja siitä sai vallan mainion pikkujakun.

15. syyskuuta 2008 klo 11.23  
Blogger MouMou kirjoitti...

Ihana jakku ja mahtavat nuo punaiset saappaat!:) Olen kyllä vähän kade.<3

15. syyskuuta 2008 klo 11.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minulla on aivan samanlainen pikkupoikien jakku! koko 110 tosin.
Minkä merkkinen omasi on?

15. syyskuuta 2008 klo 15.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Takki ja punaiset saappaat ovat ihanat! Ja voi tuota kirjakasaa;)

15. syyskuuta 2008 klo 15.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihania löytöjä! :> ja hei muuten, mikä väri sulla on hiuksissa? onko kotona vai kampaajalla pistetty? kun oon just ton sävyisiä halunnut pitkään!

15. syyskuuta 2008 klo 15.46  
Blogger Jenni kirjoitti...

Winda: Kiitos. :) On hauskaa, kun lasten vaatteistakin voi löytää itselleen sopivia, eikä taatusti tule heti samanlaisia vastaan! Ja muistinkin, että olet lukutoukka! :)

Elisa & Maria: Kiitos, se on omakin suosikkini. :) Nyt vain silmät tarkkana kirppareilla, jos jotakin vastaavaa osuisi kohdalle!

Mansikka: Kiitos. :) Minusta kirjat ovat kirppareilla selvästi halvempia kuin divareissa. Omien kirjahankintojeni hinnat vaihtelivat 1 euron ja 3,50 euron välillä - eli ei ollut kallista. Kallein kirja, johon käteni kirpparilla osui, maksoi 10 euroa. Se olikin minusta liikaa ja kirja sai jäädä.

Elle: Kiitos. :) Se on ehdoton suosikkini. Mahtavaa, että teit löytöjä oman veljesi kaapista! :)

MouMou: Kiitos. :) Ne saappaat ovat kyllä aika suuret, mutta luotan siihen, että tulee kylmä talvi ja joudun laittamaan myös villasukat. ;)

Anonyymi1: Voi, mikä sattuma! :) Takki on merkkiä Beveta, entä sinun? :)

Cocos: Kiitos. :) Nyt pitäisi vain alkaa ahkerasti lukea!

Anonyymi2: Kiitos. :) Olen kovin otettu, että pidät hiusteni väristä, mutta valitettavasti en pysty kysymyksessäsi auttamaan. Hiusväri on nimittäin luonnollinen värini, ei purkista eikä kampaajalta. :D Toivottavasti löydät jostakin haikailemasi sävyn. :)

15. syyskuuta 2008 klo 16.06  
Blogger Hanna kirjoitti...

Oi että nuo saappaat, ihan unelma! Muistanko väärin, vai oonko ennenkin ihastellut sulla joitain samantyyppisiä punaisia saappaita?

15. syyskuuta 2008 klo 17.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

15. syyskuuta 2008 klo 17.58  
Blogger Ocean kirjoitti...

P.s. Rakastan Sinua on ihana kirja <3

15. syyskuuta 2008 klo 18.50  
Blogger tipitii kirjoitti...

Tuo Ps. Rakastan sinua on loistava kirja. Luin sen joskus kesälomalla pari vuotta takaperin ja se oli juuri sopiva kirja pitkinä rantapäivinä.

15. syyskuuta 2008 klo 19.41  
Blogger Leena Hämäläinen kirjoitti...

Upeita löytöjä! En olekaan tiennyt, että lajittelukeskus on yleisölle avoin, vaikka Fidalla jatkuvasti käyn. Kiitos vinkistä! :)

15. syyskuuta 2008 klo 20.56  
Blogger Kitty the Kat kirjoitti...

huippulöytöjä, tuo pikkupoikien bleiseri on ihan superihana, istuu sulle täydellisesti :)!

puhumattakaan tuosta Givenchy mekosta..täytynee pistäytyä siellä lajittelukeskuksessa..

15. syyskuuta 2008 klo 21.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo tuo "poikajakku" on aivan sairaan upea!!!!!!:) <3 Voi, olisipa itsellänikin. Tuota YSL:n takkia en ehkä kuitenkaan itse olisi mukaan ottanut.....

15. syyskuuta 2008 klo 22.29  
Blogger Lumikki kirjoitti...

Oioioioioi mitä löytöjä, mullekin kelpaisivat! Etenkin tuo pikkupoikien takki<3

16. syyskuuta 2008 klo 15.06  
Blogger J kirjoitti...

ääh, olen kateellinen tuosta minijakusta! Ihana:)

16. syyskuuta 2008 klo 19.15  
Blogger nuppu kirjoitti...

hei tota linkitin ton bolerojakku kuvan mun blogissa, tämän päivän postauksessa, toivottavasti ei haittaa :) käy tsekkaa ja sano jos haittaa :>

16. syyskuuta 2008 klo 20.10  
Blogger Aino kirjoitti...

Ihania kenkiä löysit! Täytyy kyl käydä joku päivä tuolla Fidalla, onks siellä jotenkin enemmän tavaraa ku niissä putiikeissa?
Toi pinkki takki :D :D how cute is that!

16. syyskuuta 2008 klo 22.24  
Blogger Jenni kirjoitti...

Yum: Kyllä vain muistat! Ostin punaiset nahkasaappaat vuosi sitten kirpputorilta. Ne ovat hieman erimalliset js korkeammalla varrella varustetut. Niille kuitenkin kävi köpelösti, sillä kenkien pohjamateriaali alkoi jossain vaiheessa haljeta. Kenkien korjaus onnistuisi suutarilla, mutta se vaatisi kokonaan uudet pohjat ja se onkin tyyris operaatio. Mutta ehkä korjautan kengät sitten joskus, kun olen rahoissani.

Ocean: En ole elokuvaakaan nähnyt, mutta sitä monet kehuivat koskettavaksi, niin ajattelin antaa kirjalle mahdollisuuden. :)

Tipitii: No nyt on sitten kehuttu jo kahden hengen voimin! Mainiota. :) Olen itse aika huono lukemaan ns. hömppäkirjallisuutta, mutta toivotaan, että tällä kertaa tykkään!

Lumianna: Ei kestä. :) Se on siellä aika syrjässä Roihupellossa, joten sinne ei kyllä sattumalta tule eksyttyä. Moni en sen takia varmaan tiedä koko paikkaa. Myös aukioloajat ovat normaalille työssäkävijälle tai opiskelijalle hiukan haastavat, sillä muistaakseni lajittelukeskus on muistaakseni auki 10-14.

Kitty Kat: Kiitos. :) Käy ihmeessä ja pengo itsesi onnelliseksi! :D

Anonyymi3: Kiitos. :) Se on omakin suosikkini! Tuon YSL:n takin kanssa mietinkin kaikkein pisimpään, mutta mietin, että vaikka se ei tulisikaan itsellä käyttöön, siitä varmasti saa jatkossa enemmän kuin yhden euron, mikäli haluan siitä luopua. :D Mutta voi olla, että käytän ihan itsekin. :)

Lumikki: Olen kyllä onnellinen, että tulin sovittaneeksi, vaikka aluksi pidin mahdottomuutena, että se mahtuisi. :D

Runway: Nyt vain pikkupoikien osastoja syynäämään! :D

Nuppu: Ei haittaa. :)

Aino: Kaikki Fidan vaatteet kulkevat tuon lajittelukeskuksen kautta ja sieltä lähetetään vaatteet kaikkiin Suomen Fida-liikkeisiin. En oikein tiedä lajitteluperusteita, mutta ilmeisesti lajittelukeskuksesta voit löytää esimerkiksi vaatteita, joissa on pieniä tahroja tai vikoja. Myös liikkeissä myymättä jääneet vaatteet toimitetaan takaisin lajittelukeskukseen halpamyyntiin. :) Hyvällä tuurilla sieltä voi siis tehdä tosi hyviä löytöjä!

17. syyskuuta 2008 klo 7.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ooh! Onnittelut Givenchyn mekosta. Se istuu päällesi täydellisesti ainakin kuvan perusteella.

17. syyskuuta 2008 klo 18.53  
Blogger Jenni kirjoitti...

Pinja2: Kiitos. :) Itse asiassa se istuu kuin valettu. Takapuoleni ei voisi olla yhtään suurempi. :D

17. syyskuuta 2008 klo 19.16  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu