Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Syyspäivä maalla ja päivän asu 37

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 4. syyskuuta 2008

Syyspäivä maalla ja päivän asu 37


Tulin muutamaksi päiväksi tänne vanhempieni luo maaseudun rauhaan. Tänä aamuna tuntui todella luksukselta, kun sain heräillä rauhassa, lukea aamupalapöydässä sanomalehden (, jota itselleni ei siis kotiin tule) sekä hörppiä äidin itse tekemää omenamehua. :) Äiti tuli piipahtamaan kotona lounastauolla ja menimme käymään muutamalla kirpputorilla ennen kuin hänen piti palata töihin. Pikkukaupunkien kirpparit voivat hyvällä tuurilla olla oikeita aarreaittoja, koska samanhenkisiä kävijöitä ei ole yhtä paljon kuin suuremmissa kaupungeissa. Myös hintataso on yleensä huomattavasti huokeampi suurempiin kaupunkeihin verrattuna. Tein muutamia aika hyviä löytöjäkin, mutta esittelen niitä sitten toisella kertaa. :)


Nyt kuitenkin päivän asu sekä syksyisiä tunnelmia kuvien muodossa. :) Olin tapani mukaan jälleen aivan liian tuhdisti pukeutunut, koska ulkolämpötila kohosi peräti 15 asteeseen ja aurinkokin on väläytellyt säteitään ihmeen innokkaasti. Olen kuitenkin suorastaan tunnettu siitä, että palelen aina, joten on parempi varustautua kunnolla ja sitten vaikka vähentää vaatetta, jos tulee hiki. Laitoin äidin myös valokuvaamaan minua omenapuiden katveessa ja enhän minä noissa kuvissa koskaan oikein asiallisesti osaa olla - aina joku typerä virne naamalla. :D

  • musta trikoopaita - Niia
  • farkkuleggingsit - Pieces (Vila)
  • lyhythihainen villaneule - Nümph (Jim&Jill)
  • neulepipo - Jack & Jones
  • saappaat - second hand (Ruuturouva)
  • nahkatakki - H&M (M by Madonna)
  • virkattu huivi - second hand (UFF)


Tunnisteet: ,

19 kommenttia:

Blogger Tiia kirjoitti...

Söpöjä kuvia! Etenkin tuo lähikuva. Itse odotan innolla, että pääsen ensi viikonlopuksi mökille ja kirppareille sinne.

4. syyskuuta 2008 klo 14.35  
Blogger nitovuori kirjoitti...

Kyllä syksy on mukava :)
Olis niiiin ihanaa päästä johonkin pikkukaupungin kirppikselle taas. Säännön vahvistavana poikkeuksena voin tosin mainita Mäntsälän kierrätyskeskuksen, jossa näin kerran omat vanhat seiskeetluvun nukenrattaani, tai siis vastaavat, täyttä punakeltaista muovia. Menin lähemmäs katsomaan, ja ei helvetti... 45 euroa, ne olikin antiikkia, miksen säästänyt? Sama hintataso pysyi tiukkana kautta koko puljun.

4. syyskuuta 2008 klo 15.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Neulehuivisi on kiva, mutta itse asiassa virkattu... :)

4. syyskuuta 2008 klo 16.19  
Blogger May kirjoitti...

Lähikuva on kyllä todella onnistunut. Kehystä se!
Omenat on ihania.

4. syyskuuta 2008 klo 17.19  
Blogger Aija kirjoitti...

Ootpa suloinen:) Ihana asukin!

4. syyskuuta 2008 klo 18.06  
Blogger Jenni kirjoitti...

Tiia: Kiitos. :) Ihanaa mökkiviikonloppua sinulle!

Vasiliisa: Tykkään kyllä syksystä silloin, kun se näyttää siltä kuin tämän päivän kuvissa. :) Valitettavasti tämän kaltaisia syyspäiviä Suomen oloissa on kamalan vähän ja suurin osa syksystä on kylmää viimaa ja jäätävää tihkua. :/ Ja minusta on kurjaa, jos jossain kierrätyskeskuksessa kiskotaan tuollaisia summia ilmaiseksi saadusta tavarasta. :P

Anonyymi: No enpäs tullut edes ajatelleeksi! Tämä todistanee, etten ole mikään käsityöihme, haha. :D No nyt on korjattu tuo asia tekstiinkin. :)

May: Kiitos. :) Ehkä oman kuvan kehystäminen olisi hiukan liian itserakasta jopa minulle, vaikka ihan itsestäni kyllä tykkäänkin. :D

Aija: Kiitos. :) Vaatetta taisi olla kyllä hiukan liikaa. Tai aina esimerkiksi kauppaan sisälle mennessä meinasin kiehua vaatteideni alla ja ulkona taas tuntui, että vaatteita oli juuri sopivasti.

4. syyskuuta 2008 klo 19.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyväntuulisesta postauksesta!
Tuli ihan sellainen olo että maalle pitäis päästä :)

4. syyskuuta 2008 klo 21.20  
Blogger Asta kirjoitti...

onpas söpö asu. tuli ihan syksyinen olo. näillä tunnelmilla onkin hyvä lähteä tästä nukkumaan.. :)
ja pienten kuntien kirpparit voivat tosiaankin olla jotain suurempaa!

4. syyskuuta 2008 klo 22.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sä näytät aika paljon siltä BB:n Mariannalta! Tai siis ihan samanlaiset kasvonpiirteet :o :D

5. syyskuuta 2008 klo 0.29  
Blogger Bisquits kirjoitti...

Onpas kaunis tuo neuleliivi, himoitsen juuri tuollaisia tänä syksynä. Vähän vastaava minulla jo onkin, se River Islandin sinertävä liivipaita.

5. syyskuuta 2008 klo 16.20  
Blogger pina kirjoitti...

ihana asu ja kivoja kuvia.

syksy on kyllä ihanaa aikaa

6. syyskuuta 2008 klo 10.27  
Blogger Sara kirjoitti...

Oikein söpöjä kuvia sinusta! Pyysin sinua muuten Facebookissa kaveriksi, toivottavasti ei haittaa... :)

6. syyskuuta 2008 klo 21.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aivan upea asu! tommosen vois täydellisesti kuvitella omaankin niskaan. siis ihana.

6. syyskuuta 2008 klo 22.05  
Blogger Lena kirjoitti...

Näyttää lämpimältä ! :) milloinkas sun ja fluxorin deitti yritys lähtee käyntiin ;) :D

7. syyskuuta 2008 klo 20.15  
Blogger annukka kirjoitti...

Sanomalehti aamupalapöydässä, se on tosiaan kyllä luksusta! Ei raaski tilata päivälehteä kotiin, kun tulee luettua uutiset aina netistä... Pitää siis ottaa kaikki ilo irti Hesarista, kun on vanhempien luona käymässä! :)

8. syyskuuta 2008 klo 11.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

näin sut Tyylitaivaan tapahtumassa. mistä oot ostanut ne ihanat salamakorvikset?? ne on niin coolit :) muutenkin olit luonnossa tosi nätti.

8. syyskuuta 2008 klo 11.13  
Blogger Jenni kirjoitti...

Via: Kiitos itsellesi. :) Maalla käyminen tekee hyvää itse kullekin silloin tällöin. :)

Eliiina: Mukavaa, jos onnistuin mieltäsi piristämään. :) Monilla pikkukaupunkien kirpputoreillakin on jo keksitty alkaa kiskoa hirmuhintoja, mutta onneksi poikkeuksiakin vielä löytyy!

Elsa: Voi ei! :D En tiedä, olenko niin innoissani siitä, että näytän joltakin BB:n osallistujalta. Tosin täytyy myöntää, että tsekkasin, miltä tuo kyseinen typykkä näyttää ja kaunishan hän on, joten en pahastu vertauksesta. Itse asiassa kaksi muutakin ihmistä sinun lisäksesi on jo verrannut minua häneen ulkonäköni vuoksi. Kummaa. :)

Bisquits: Tuo on kyllä ihanan lämmin, mutta tällä hetkellä lämpötilat ailahtelevat niin valtavasti, että vuorotellen tuon kanssa on hiki ja vuorotellen sopiva. :D

Pina: Kiitos. :) Syksy on ihanaa aikaa, silloin kun on sellainen kirpakka ja kuiva syyssää. Tänään on satanut vettä ja ollut harmaata - ei kiva. :(

Sara: Kiitos. :) Yleensä hyväksyn kavereiksi vain sellaisia ihmisiä, jotka ovat tuttuja myös tässä "oikeassa elämässä", mutta menköön nyt tämän kerran. ;)

Anonyymi2: Kiitos. :)

Teetyttö: Lämmin se olikin, sillä jouduin aina jonnekin kauppaan mennessäni vähentämään välittömästi vaatetta. :D Ainiin, se deitti-yritys! Olin tyystin unohtanut koko jutun... :D Katsotaan, katsotaan. ;)

Maria: Niinpä! Ja lehtiroskaakin siitä tulee niin paljon - joutuisi vähän väliä kuskaamaan lehtiä keräykseen. Mutta nautiskelen valtavasti aina, kun pääsen nauttimaan kiireetöntä aamupalaa lehden kera. :)

Anonyymi2: Voi kiitos, mysteerihenkilö. ;) Salama-korvikset ovat pienestä putiikista nimeltä Tokio22zakka Fredrikinkadulta. :)

8. syyskuuta 2008 klo 20.31  
Blogger Aliliisa kirjoitti...

vitsin söpö toi valkonen neulehomma!

11. syyskuuta 2008 klo 20.10  
Blogger Jenni kirjoitti...

Aliliisa: Kiitos. :) Ja lämminkin on kuin mikä!

11. syyskuuta 2008 klo 20.39  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu