Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Musta vallankumous

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 16. lokakuuta 2008

Musta vallankumous

Nyt kun tuskainen rahatilanteeni on hiukan helpottanut, päätin tarvitsevani vaatekaappiini lisää mustaa! Omistan esimerkiksi vain yhden ainoan mustan perustopin, jonka olen senkin aivan mystisellä tavalla hukannut! Miten vaatteen voi hukata? En käsitä. Ehkä pyykinpesukoneeni on syönyt sen välipalaksi. No musta perustoppi oli siis hankittava, mutta se nyt on varsin tylsä ostos, joten esittelen mieluummin muita löytöjäni. Tein nämä ostokset itse asiassa jo muutama viikko sitten, mutta blogitauon takia ne jäivät silloin esittelemättä.

Yhdeksi suurimmista suosikeistani on noussut Gina Tricot'sta ostamani luomupuuvillainen tunika. Ostin jälleen hiukan liian suuren koon, jotta tunika kävisi myös mekosta ja olisi mukavan väljä. Näin jo kaupassa sieluni silmillä tämän mekkosen ruskean nahkavyön ja saappaiden kera. Käytännöllistä, mukavaa ja simppelillä tavalla hyvännäköistä! Tämäkin mekko muuntautuu kivasti sukkahousujen väriä, vyötä (ja sen paikkaa) sekä kenkiä vaihtamalla. Lisäksi mekkoa voi pitää myös tunikana farkkujen kanssa.




Toinen musta löytöni oli lepakkohihainen pitkänmallinen paita, myös Gina Tricot'sta. Tätä paitaa voi myös pitää mekkona, jos pitkän helman vetää suoraksi, jolloin resori ulottuu puoleen reiteen asti. Olen pitänyt paitaa molemmilla tavoilla ja hyvin on toiminut.



Mutta viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, tulevat ihanan sirot nahkaiset Converseni. Näiden perään olin haikaillut jo hyvän aikaa. En osannut aluksi päättää, ottaisinko mustat vai valkoiset, mutta omakseni minun oli ne saatava. Lopulta päätöstä helpotti se, että Sokoksella mustat olivat hyvässä tarjouksessa (suurkiitos sille lukijalle, joka tarjouksesta vinkkasi!) ja valkoisia minulla on ennestään kankaisena jo kahdet. Näillä popoilla kelpaa syyssäissä kirmailla. :)



PS. Vielä vinkki kaikille farkkuleggingsien perään haikaileville! Onlysta ja Vero Modasta bongattu vaikka millaisia farkkuleggingsejä eilen ja tänään!

Tunnisteet: , ,

22 kommenttia:

Blogger Maria kirjoitti...

Ooämgee, pitääki sit huomenna tsekata Onlyt ja Vero modat :D

16. lokakuuta 2008 klo 15.24  
Blogger senja kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

16. lokakuuta 2008 klo 15.30  
Blogger senja kirjoitti...

Ihania löytöjä! Omat farkkuleggarini ovat Pieces-merkkiset ja löysin ne Onlyn/Vero modan liikkeestä (:

16. lokakuuta 2008 klo 15.32  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Hmmm. Kuinkahan pitkä aika siitä hyvästä tarjouksesta Sokoksella on? ;) Ts. onko enää voimassa...

Toi tunika näyttää tosi kivalta just tolleen väljänä!

16. lokakuuta 2008 klo 15.58  
Blogger Lotta kirjoitti...

Minäkin kokeilin tuota Ginan resorillista tunikaa vihreänä ja hipsuttelin ympäri sovituskoppia hokien sitä kuuluisaa ostaako vai eikö ostaa -hymniä, mutta päätin kuitenkin jättää rekkiin. Koossa XS tuo alaresori oli jotenkin kumman tiukka, S olisi varmaan ollut parempi.

Jälkeenpäin vähän kadutti, mutta ehkä mä voin elää tämän asian kanssa :D Tuo toinenkin tunika näyttää ihanalta!

16. lokakuuta 2008 klo 16.29  
Blogger MouMou kirjoitti...

Tuo GT:n paita näyttää kivalta!:)

16. lokakuuta 2008 klo 17.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oo, mulla on ollut nyt noi samat kengät käytössäni vähän yli kuukauden, ihanat!
Ja kiitos vinkistä; yhdet farkkuleggarit omistankin, mutta tahdon toiset! :)

16. lokakuuta 2008 klo 18.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuis paljon oli converseissa alennusta?

16. lokakuuta 2008 klo 19.54  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Oliipa kiva tuo tunika! Sopi tosi hyvin vyön ja noiden sukkiksien ja kenkien kanssa :D

16. lokakuuta 2008 klo 20.20  
Blogger Cake kirjoitti...

Nuo Converset ovat kyllä ihan liian mahtavat. Saanko udella, kuinka paljon köyhdyit niistä? :)

16. lokakuuta 2008 klo 20.56  
Blogger nitovuori kirjoitti...

Tuon minäkin haluaisin tietää, miten vaatteet voi noin vaan kadota. Nyttemmin syytän naapureita, jotka varmaan haeskelee päällepantavaa taloyhtiön kuivaushuoneesta. Varmaan! Mutta katos niitä aiemminkin, kun asuin pesutuvattomassa talossa. Ei mahdu pieneen päähän ei!

16. lokakuuta 2008 klo 21.22  
Blogger Christina kirjoitti...

Onpa kivat nuo Converset - ja mustana kenties kivemmatkin kuin valkoisena. :)

16. lokakuuta 2008 klo 22.42  
Blogger Stella kirjoitti...

Oi, omistan nuo samat Converset ja rakastan niitä ihan suunnattomasti! En osaa eritellä mikä mallissa on erilaista perus-Conseihin verrattuna, mutta siron ulkomuotonsa lisäksi ne ovat yllättävän paljon paremmat jalassakin :)

17. lokakuuta 2008 klo 8.47  
Blogger Unknown kirjoitti...

Ihan sairaan hienot nuo nahkaiset converset! :-) vau.

17. lokakuuta 2008 klo 9.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kiitti vinkistä, pitääkin tsekata only ja vero moda uudemman kerran. :-) converset on upeat!

17. lokakuuta 2008 klo 11.15  
Blogger Roosa kirjoitti...

Ehkä minunkin pitäisi viimein ostaa ensimmäiset (!!) tennarini, nuo nahkaiset Converset ovat sen verran hyvän näköset.. :)

17. lokakuuta 2008 klo 13.52  
Blogger Jenni kirjoitti...

Idhren: Nyt äkkiä sinne, ennenkuin loppuvat! ;)

Dally: Minunkin ensimmäiseni (ne mustat/tummaharmaat) ovat Piecesin. Itse löysin ne Vilasta. :)

Herttainen: Hitsi, veikkaan että se tarjous oli voimassa vain viime kuun loppuun asti. :/ Mutta kannattaa varmasti silti käydä varmuuden vuoksi tsekkaamassa.

Lotta: Minä taas ostin juuri sen XS-koon, koska S tuntui minulle liian löysältä. :D Se mekko taas on kokoa M, heh. :D

MouMou: Kiitos. :)

Gred: Nuo Converset ovat kyllä ihanat! :) Ja nyt äkkiä farkkuleggingsien ostoon, ennen kuin loppuvat taas kesken! :)

Tie: Converset maksoivat siinä alennuksessa S-etukortilla hiukan alle 80e.

Kullanmuru: Kiitos. :) Olen käyttänyt mekkoa enemmän saappaiden kera, mutta ajattelin vielä muutamana päivänä käyttää pikkukenkiä nyt on se vielä on mahdollista!

Cake: Kiitos. :) Normaalihinta on pyörinyt siinä 105 euron paikkeilla. Itselleni ne kustansivat hiukan alle 80 euroa. :)

Vasiliisa: Sanopa muuta! En käsitä, mihin se on voinut joutua! Itselläni ei onneksi ole kokemusta kuivaushuone-voroista, mutta kuivatankin pyykkini yleensä sisällä asunnossa kuivaustelineen päällä. Nykyisessä kotitalossani ei tosin edes ole pyykkitupaa, joten tuskin on kuivaushuonettakaan. :D

Christina: Kiitos! :) Valkoisetkin ovat kyllä kivat, mutta en ole päätöstäni katunut. :)

Honey Junkie: Minua miellyttää valtavasti tuo kengän siro rakenne, mutta olet oikeassa sen suhteen, että nuo tuntuvat tosiaan paljon paremmilta jalassakin! :) Oi tätä autuutta. :D

Lina: Kiitos. :)

Anonyymi: Kiitos. :) Ja mukavaa, että vinkistä oli iloa!

Roosa: Sen voin sanoa, että nuo nahkaiset olisivat ainakin erittäin ihana tapa menettää Converse-neitsyys. Suosittelen. ;)

17. lokakuuta 2008 klo 14.48  
Blogger veera s. kirjoitti...

Mullakin on tuo GT:n resoritunika, harmittaa vaan kun on nukkaantunut ihan sikana takaliston kohdalta :/ :D

17. lokakuuta 2008 klo 15.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

paljon tuolla luomupuuvillaisella tunikalla oli hintaa? aivan ihana <3

17. lokakuuta 2008 klo 16.51  
Blogger Jenni kirjoitti...

Veerra: Omani on säilynyt toistaiseksi melko nypyttömänä. Ainoastaan laukku on ikävästi hangannut oikeaan kylkeen pieniä nyppyjä. :P

Anonyymi: Tunika maksoi muistaakseni 14,90e. :)

17. lokakuuta 2008 klo 17.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Iiiihanat converset. Rakastan <3

18. lokakuuta 2008 klo 18.44  
Blogger Jenni kirjoitti...

Narksu: Kiitos. :)

20. lokakuuta 2008 klo 14.10  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu