Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Viikko ilman H&M:n vaatteita - päivä 1

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Viikko ilman H&M:n vaatteita - päivä 1

Suloinen Winda heitti minua kerrassaan mahtavalla haasteella: pitäisi elellä peräti viikko täysin ilman H&M:n vaatteita. Olin oikeastaan ajatellut jo muutenkin toteuttaa tämän kokeilumuotoisena projektina, mutta haaste vauhditti kokeilun toimeenpanemista. :) Olen jo pitkään ajatellut, että minun pitäisi hyödyntää vaatekaappiani monipuolisemmin ja tämä muissa blogeissa näkynyt haaste innoitti minua suuresti. Haasteen myötä joudun hylkäämään monet jokapäiväiseen asustukseeni kuuluvat perusvaatteet ja tonkimaan kaappejani perusteellisemmin. Tämä on todella hauska tapa päästä käyttämään luovuutta asuvalintoja suunnitellessa! :)

Monet alusvaatteistani, sukistani/leggingseistäni sekä perustopeistani ovat H&M:n, joten nyt täytyy vain pitää huoli, etten vahingossa sujauta jalkaani H&M:n sukkia tai pikkuhousuja. Itse vaatetuksen kanssa ei pitäisi tulla ongelmia, koska vaatevarastoni on varsin laaja eikä mitenkään aivan tolkuttoman H&M-painotteinen. Ulkovaatteiden kohdalla huomasin kuitenkin joutuvani tekemään melkoisia kompromisseja (HYVÄ!), sillä uskollinen nahkatakkini on kiellettyä riistaa! En ole ehkä puoleen vuoteen käyttänyt mitään muuta takkia. :D On siis aika opetella käyttämään myös muita takkeja, vaikka suosikkiini en varmasti koskaan kyllästykään. Lisäksi yksi lempihuiveistani sekä pari ihanaista tupsupipoa kuuluvat myös mustalle listalle seuraavan viikon ajan.

Seuraavaksi siis esittelyssä ensimmäisen päivän asu. Takkivalinta oli siinä mielessä varsin kiinnostava, että olen ostanut tuon pidemmän mallisen nahkatakin jo alkuvuonna, mutta en ole käyttänyt sitä tähän mennessä vielä yhtään kertaa, ennen tätä päivää siis! :)


  • ruutumekko - Only
  • leggingsit - Vero Moda
  • sukat - äidin vanhat (hah!)
  • valkoiset nahkasaappaat - second hand (Ruuturouva)
  • musta neuletakki (takin alla piilossa) - Vila
  • musta nahkatakki - second hand (UFF)
  • virkattu huivi - second hand (UFF)
  • pipo - Jack & Jones


PS. Sen verran huomasin sääntöä rikkoneeni, että hiuspompulani on H&M:ltä. Sallin itselleni kuitenkin tämän lipsahduksen, koska en taida omistaa mitään muita ponnareita. :D Hiuspompulat lasken siis sallituksi poikkeukseksi säännöstä seuraavan viikon ajan!

PPS. Haastan ihan kaikki, jotka eivät vielä ole toteuttaneet tätä haastetta, kokeilemaan eloa ilman H&M:ää viikon ajan! :)

Tunnisteet: ,

20 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Ihanan mallinen takki!:) Takit olivat minullekin tuossa haasteessa se hankalin osuus. Niin ja ponnarit!:D

17. lokakuuta 2008 klo 14.56  
Blogger Astrid kirjoitti...

No voi jumalauta (hups, kirosana), viikko ilman Hennesin vaatteita ei ikinä onnistuisi minulta :D 95 prosenttia alusvaatteistani on H&M:stä... Muutenkin tekisi tiukkaa.

17. lokakuuta 2008 klo 15.01  
Blogger senja kirjoitti...

Hyvin onnistuit toteuttamaan asun ilman h&m:ää (: Mulle tuottais vaikeuksia varsinkin takin kannalta, sillä talvitakkini on h&m:ltä, enkä oikein tykkää muista takeistani :D

17. lokakuuta 2008 klo 15.13  
Blogger anna-elina kirjoitti...

Pitäis kokeilla :D Alusvaatteiden kanssa vois kyllä tehä tiukkaa...

17. lokakuuta 2008 klo 16.22  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Heh, ei olis kauheen haastavaa mutta jos pitäis olla ilman Nanson vaatteita voisi ahdistaa... ;)

Enkä edes omista yksiäkään h&m-alusvaatteita, sukkiksia tms.

Ja nyt toi nahkatakki ahkerampaan käyttöön!

17. lokakuuta 2008 klo 16.37  
Blogger Christina kirjoitti...

Tätä täytyisi tosiaan kokeilla. Itse vaatetus ei varmaankaan tule olemaan niin suuri ongelma, mutta juuri asusteet ja alusvaatteet tuovat varmaan aikamoista päänvaivaa. Hmm, täytyykin harkita tämmöistä tutkimusprojektia. ;)

Tuo Onlyn ruutumekko on kyllä ihan vastustamaton.

17. lokakuuta 2008 klo 16.59  
Blogger rouva o kirjoitti...

Minäkin luulin omistavani paljon h&m:n vaatteita, mutta nyt kun viikko ilman niitä on melkein ohi, olen huomannut, että niitä onkin aika vähän.

17. lokakuuta 2008 klo 17.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Näyttää kivalta :) Minäkin lipsahdin ponnareiden kohdalla :)

17. lokakuuta 2008 klo 19.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo valkoinen mekko ja nuo kengätkin tosi kivat :). Pitäisiköhän koittaa :D. Päätin sittenkin heti nyt että huomenna aloitan ja ainakin maanantaihin asti elän ilman Hennesiä :D

17. lokakuuta 2008 klo 20.46  
Blogger eimie kirjoitti...

mulle taitais olla vähän liian helppo haaste. tosin vois olla kuitenkin kiva kokeilla :)

17. lokakuuta 2008 klo 20.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hehhee pitääpi varmaan ensi maanantaista alkaen kokeilla. Saattaapi ehkä onnistua, hiukan tuottaa vaikeuksia paitojen ja neuleiden kanssa.. Mutta, mutta. Kiva tuo mekko ja nahktakki ahkeparmpaan käyttöön ehdottomasti!

17. lokakuuta 2008 klo 22.32  
Blogger Riikka Aaltonen kirjoitti...

Hmm.., voisin hieman soveltaa tuota haastetta ja yrittää elää viikon ainostaan käytettyinä ostetuilla vaatteilla.
Tuo Hennesvaatehaaste olisi nimittäin aivan liian helppo. :)

18. lokakuuta 2008 klo 1.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

siis tämä haastehan oli alunperin että ei saa pukeutua siihen merkkiin mitä kaapissa on eniten ja se näkyy olevan kaikilla bloggareilla h&m

18. lokakuuta 2008 klo 2.48  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Tosi kiva tuo nahkatakki! Ja kiva tämä haaste, kun pistää oikeasti miettimään koko vaatekaappiaan :)

18. lokakuuta 2008 klo 12.23  
Blogger Kukkanen kirjoitti...

Jos haastat kerran aivan kaikki, taidanpa itse ottaa haasteen vastaan. Onneksi vaatteeni ovat ties mistä, eikä H&M:stä ole kovinkaan moni. :D

18. lokakuuta 2008 klo 13.24  
Blogger vippe kirjoitti...

Luulen ettei tulisi minulta onnistumaan. Tuntuu että kaikki vaatteet ovat hennesiltä, pitäisine varmaan shoppailla hieman monipuolisemmin :D Alusvaatteet ovat poikkeus, eli kulkisinko viikon vain alusvaatteissa :D

18. lokakuuta 2008 klo 13.54  
Blogger Chérie kirjoitti...

Mielenkiintoinen haaste, ihanat vaatteet olit kyllä ilman H&M:n tukekakin löytänyt päällesi!

18. lokakuuta 2008 klo 14.24  
Blogger Jenni kirjoitti...

MouMou: Minä itse ehkä sytyn enemmän sellaiselle pusakka-malliselle nahkatakille, mutta kiva tuokin on. :)

Ann: Haha. :D No sitä suuremmalla syyllä haluaisin nähdä sinun ottavan osaa tähän haasteeseen! :D

Dally: Kiitos. :) Minulla on kyllä takkeja kertynyt kaappiin vaikka kuinka, mutta olen niin rakastunut siihen H&M:n nahkatakkiini, joten muut jäävät aina surkeasti vain roikkumaan tyhjän pantiksi. Tämä viikko tekee siltä osin hyvää kyllä. :)

Anna-Elina: Minullakin on paljon rintsikoita ja pikkuhousuja H&M:ltä, mutta onneksi myös paljon muualta, joten mitään alusvaate-ahdinkoa en varmasti pääse tuntemaan. :D

Herttainen: No olinkin tosiaan hiukan väärin ymmärtänyt tämän haasteen. Eli tarkoituksena on elää viikko ilman sitä vaatemerkkiä, jota kaapista löytyy eniten. Joten mukaan vaan neitiseni! ;)

Christina: Minäkään en millään kyllästy tuohon mekkoon. :) Aika monella taitaa olla tuo sama tilanne, että suuri osa sukista ja alusvaatteista on juuri H&M:ltä.

Shandi: Niinhän siinä voi käydä. :) Ja parhaassa tapauksessa löytää juuri kaikkea muuta kivaa omista kaapeistaan, kun ei aina turvaudu niihin helpoimpiin vaihtoehtoihin. :)

Winda: Kiitos. Minä en taida juuri muita ponnareita tosiaan edes omistaa kuin Hennesin! :D Enkä viitsi koko viikkoa tukka auki viilettää. :)

Sirpa: Hei kivaa! :) Jatkat sitten maanantaista vielä eteenpäin, jos ei tunnu aivan ylivoimaiselta. ;)

Eimie: Kokeile toki jollain muulla merkillä, jota kaapistasi löytyy paljon! :) Tätähän voi soveltaa vaikka miten! Ja se alkuperäinen idea taisikin olla juuri se, että vältellään viikon ajan sitä merkkiä, jota kaapista löytyy kaikkein eniten. :)

Mmoccas: Kiitos. :) Tsemppiä sinulle yritykseen! :) Ja kaipa se nahkatakki on otettava ahkerampaan käyttöön, kun jo pari ihmistä on niin käskenyt. :D

Ranna: Hei tuo on varmasti hyvä idea. :) Tai hei, keksin vielä paremman! Sinun tapauksessasi voisi olla vielä haastavampaa elää viikko täysin ilman second hand -vaatteita. ;)

Anonyymi: Kiitos tarkennuksesta. :) Minä olin taas niin tohkeissani lueskellut ohjeita, että meni se perimmäinen pointti hiukan ohi. :D

Kullanmuru: Todellakin! Suosittelen kokeilemaan. :)

Vippe: Tämä on kyllä sillä tavalla myös hieman herättelevä juttu, että nyt viimeistään tajuaa, jos kaapissa on liikaa H&M:n rytkyjä. :D

Chérie: Kiitos. :) Kokeile sinäkin! ;)

18. lokakuuta 2008 klo 15.53  
Blogger Riikka Aaltonen kirjoitti...

Ehkäpä, mutta sitä haastetta en koskaan haluaisi toteuttaa - sotisi liikaa periaatteita vastaan. :)

19. lokakuuta 2008 klo 10.56  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ranna: No sitten on parempi pitäytyä alkuperäisessä ideassasi. :)

20. lokakuuta 2008 klo 14.10  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu