Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uusi takki!

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Uusi takki!

Hyvä on. Myönnän, etten ehkä aivan kaikkein kipeimmin olisi välttämättä tarvinnut uutta takkia, mutta tätä kaunokaista en vain voinut vastustaa. Sitä paitsi olen äärimmäisen palelevainen vilukissa, joten täytyyhän sitä nyt muutama lämmin takki olla! ;) Olin jo lokakuun alkupuolella ensimmäisen kerran ihastellut tätä takkia, mutta hylkäsin tuolloin ostohaaveet heti alkuunsa syistä, että a) kyseisen 100 euroa saattoi sillä hetkellä käyttää paremminkin ja b) en aivan erityisen palavasti tarvinnut uutta talvitakkia. Takki kuitenkin huhuili minua kutsuvasti joka kerta vieraillessani kaupassa. Kieltäydyin kuitenkin edes sovittamasta sitä, koska minun tuurillani se olisi kuitenkin ollut liian hyvä ja sen jälkeen ostamatta jättäminen mahdotonta.


Nyt kuitenkin kaupoissa on alettu ottaa joulunjälkeisiin alennusmyynteihin jo varaslähtöjä ja viime viikolla huomasinkin takki-ihanuuden roikkuvan ale-rekissä ruhtinaallinen -50% alennuslappu seuranaan. Jäljellä olevat koot olivat tietysti noin 5 kokoa minulle liian suuria, joten harmistuneena jatkoin matkaa. Halusin kuitenkin myöhemmin näyttää takin kaverilleni ja palasin rekille. Ja mitä siellä näinkään - tangon päälle oli heitetty yksi takki kokoa 38! No kokoni on yleensä 34 tai 36, mutta päätin antaa takille mahdollisuuden. Malli on muutenkin tarkoituksella väljä, joten ajattelin, ettei hiukan liian isoa kokoa välttämättä edes huomaisi. Ja olin oikeassa! :) Harkitsin asiaa hetken ja päätin sittenkin tarvitsevani uuden talvitakin. :D

Takki pääsi ensimmäistä kertaa ylleni eilen ja sai heti osakseen kehuja peräti kolmelta ihmiseltä, joista osa kaksi oli vieläpä täysin tuntemattomia. :) Tykkään valtavasti takin väljästä ja pallomaisesta muodosta ja pallon alta pilkistävät hoikat koivet luovat mielestäni hauskan kontrastin. Kivana yksityiskohtana takkiin kuuluu myös villakankainen "huivi", joka on kiinni kauluksessa (ja jonka voi myös halutessaa irrottaa). Muutoin asuni oli eilen aivan häkellyttävän musta, vain harmaat nilkkurit ja valkoinen avain kaulassa toivat asuun "väriä". Kotona sainkin kuulla palautetta lookistani, joka toi kuulemma mieleen Yoko Ono -henkisen taiteilijan. :D Farkkuleggingsitkin ovat muuten melko uudet, sillä ostin toiset melkein samanlaiset vanhojen tummanharmaiden rinnalle. Totesin nimittäin, että ne kuluvat pian puhki, jos käytän niitä koko ajan. Uudet ovat muuten aivan samanlaiset kuin vanhatkin, mutta niissä on takataskut.


  • vaaleanharmaa villakangastakki - H&M (Trend)
  • musta tupsumyssy - H&M
  • harmaat korkonilkkurit - second hand
  • musta pooloneule - H&M
  • tummanharmaat farkkuleggingsit - Pieces (Only)
  • musta alustoppi - Pieces (Stockmann)
  • vaaleanharmaat nahkahansikkaat - second hand
  • avainkoru - My o My



Tunnisteet: ,

14 kommenttia:

Blogger llaura kirjoitti...

ihana toi takki :) sun päällä ainakin, sovitin tota itelleni mut se ei käyny/istunu sit yhtään ja näytti lähinnä säkiltä jonka oon vaan viskannu päälleni :< höh !

17. joulukuuta 2008 klo 15.26  
Blogger annukka kirjoitti...

Mäkin tilasin ton takin syksyllä Hennesiltä, ja odotin sitä kuin kuuta nousevaa marraskuuhun asti, mutta sitten kun se vihdoin tuli, olin oikeastaan vähän pettynyt enkä osannut olla se päällä -palautukseen lähti. Mutta sun päällä se näyttää tosi hyvältä, ihanaa! :)

17. joulukuuta 2008 klo 16.16  
Blogger iory kirjoitti...

Tuo takki istuu sinulle todella hyvin. Voin vain arvata miltä se itselläni näyttäisi...

17. joulukuuta 2008 klo 16.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aivan ihana takki!!!!<3 täytyy iteki kattoo tota samaa takkia..

17. joulukuuta 2008 klo 19.54  
Blogger Nelliina kirjoitti...

Katselin tuota takkia hennesillä epäillen, miten hitossa se voi näyttää sun päällä noin upealta :O ihana!

Ja tuo avainkoru on kans perfect :)

17. joulukuuta 2008 klo 20.41  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Tuo takki on kyllä todella kivan näköinen! :)

17. joulukuuta 2008 klo 21.05  
Blogger Christina kirjoitti...

Onpa nätti takki kyllä. :)

17. joulukuuta 2008 klo 22.11  
Blogger Jenni kirjoitti...

Llaura: Kiitos. :) Hassua sinänsä, kun takki on vielä hiukan liian isokin! :D Mutta niin kai se vaan menee, että koskaan ei etukäteen tiedä, mikä sitten istuu hyvin ja mikä ei. :)

Maria: No voi harmi. Minuakin mietitytti, näytänkö säkiltä tuon kanssa, mutta kaverin sanat ja peilikuva vakuuttivat, että säkki-vaikutelmasta ei tarvitse olla huolissaan. :)

Iory: Kylläpä täällä on monta, jotka ovat joutuneet itse pettymään kyseisen takin suhteen. Taidan olla onnekas. :D

Anonyymi: Kiitos. :) Helsingissä sitä oli ainakin pari kappaletta vielä Forumin ja Kämp Gallerian Henneseillä (tosin vain Forumissa alennettuna), mutta kokoja oli enää 40:stä ylöspäin.

Nelliina: Haha. :D No kiva kuulla, että se näyttää päälläni jopa yllättävän hyvältä. :) Avain on oikeastaan vain sellainen kanta-asiakkuuden merkki, jonka sain My o My:n avajaisista, mutta minusta sitä voi oikein hyvin käyttää korunakin. :)

Kullanmuru: Kiitos! :) Lämminkin se on. :)

Christina: Kiitos. :) Olen kyllä tyytyväinen sijoitukseeni. :)

18. joulukuuta 2008 klo 9.12  
Blogger Kaisa kirjoitti...

Heh, suunnittelin myös käyttäväni My O My:n avainta koruna, mutta käytännön toteutus tyssäsi sopivan ketjun/nauhan puutteeseen :)

18. joulukuuta 2008 klo 11.47  
Blogger Siru kirjoitti...

Itsekkin haluaisin uuden takin, mutta tiedän että tähän seasoniin sitä en tarvitsisi, seuraavaan mieluummin.

juliet xxx

18. joulukuuta 2008 klo 16.46  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kaisa: Minulla avain oli valmiiksi mustassa silkkinauhassa ja olen käyttänyt ihan sitä vain. :)

Juliet: Tsemppiä takin metsästykseen! :)

19. joulukuuta 2008 klo 10.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Ostin tuon H&M:n takin juurikin sen takia että bongasin sen blogistasi, ja takki näytti iiihanalta <3

Ongelman nimi on kuitenkin se, etten tiedän miten tuo kaulaliina tulisi kietoa jotta se näyttäisi hienolta! Se oli liian lyhyt useaan otteeseen ympäri kieputettavaksi, ja liian pitkä yhteen kertaan solmittavaksi :(

En tuosta sinun kuvastasi saanut selville miten olet sen kietonut, mutta hienolta näytti! Oletko kenties irrottanut kaulaliinaosion ensin?

Vinkkejä pliis siitä miten kaulaliina häkkyrä kiedotaan! :D

5. helmikuuta 2009 klo 14.39  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: No heippa vain. :) Samaa olen minäkin miettinyt välillä. Itse taisin tuolloin tehdä siten, että irroitin kaulaliinan ja solmin vasta sitten. Nykyään en ole takin kanssa edes käyttänyt tuota sen omaa huivia, vaan laittanut kaulaan ihan erillisen pitkän huivin. :)

6. helmikuuta 2009 klo 11.28  
Blogger satu kirjoitti...

oi huomasin, että sulla on melkein samanlainen takki kuin mulla ja kuinka suuri yhtäläisyys on hm:n ja asoksen takeilla (kuva omastani: http://satu-whatshouldiwear.blogspot.com/2009/11/happyhappy.html ), jännää! :p

15. joulukuuta 2009 klo 22.40  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu