Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Faktoja minusta

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Faktoja minusta



MyPrecious haastoi minut kertomaan kuusi faktaa itsestäni. Olen yleensä aika huono keksimään näitä, mutta kokeillaan. :)

Säännöt:

1. Link to the person who tagged you.
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
4. Tag six people at the end of your post and link to them.
5. Let each person know they've been tagged and leave a comment on their blog.
6. Let the tagger know when your entry is up.


1. Olen tosi huono yleensä vastaamaan näihin haasteisiin. Monesti haasteiden ideat ovat hauskoja ja mielelläni vaikka toteuttaisinkin ne, mutta jos en tee sitä heti haasteen nähtyäni, yleensä se unohtuu. Älköön siis pahastuko kukaan, jonka haasteeseen olen unohtanut vastata. :D Olen myös huono jatkohaastamaan ketään, ks. postauksen loppu. :P

2. Kun olin pieni, inhosin nimeäni. Olisin paljon mieluummin ollut esimerkiksi Minna, Sanna, Leena tai Leila, haha. Vastustukseni omaa nimeäni kohtaan meni jopa niin pitkälle, että joskus 3-4 -vuotiaana kehittelin itselleni pari alter egoa, joita käytin aivan sujuvasti arkielämässä. Ilmoitin äidille aamulla, mikä nimeni olisi sinä päivänä ja sen jälkeen tottelin vain kyseistä nimeä. En kuulemma korvaani lotkauttanut, jos äiti yritti kutsua Jenniä. :D Minulla oli myös ihan kokonaisia valenimiä sukunimineen kaikkineen, esimerkiksi Sanna Vuorimaa ja Leena Tossavainen. :D Olimme kerran äidin ja pikkuveljeni kanssa olleet pankissa, kun olin mennyt veljeni Ossin kanssa (, joka ei osannut silloin vielä puhua ja oli näin ollen melko puolustuskyvytön) jonkun aivan vieraan tädin luo ja selittänyt: "Hei! Minun nimeni on Sanna Vuorimaa ja tässä on minun veljeni Kalle." Siis WHAT?! Ei voi muuta sanoa kuin että äitiparka... :D



3. Olen aivan käsittämättömän altis kaikenlaisille polkupyörä-tapaturmille. En ole onneksi nyt moneen vuoteen kolaroinut, mutta aikanaan on tullut törmättyä esimerkiksi toiseen pyöräilijään ja viattomaan jalankulkijaan, vieläpä takaapäin! Kyllä muuten hävetti. :D Lisäksi olen ajanut kaksi kertaa ojaan, kun pyörän jarrut ovat olleet epäkunnossa ja olen hiukan liian kovassa vauhdissa yrittänyt kääntyä jonnekin toiselle tielle. Toisella kertaa putosin niin syvään ojaan, että katosin kokonaan näkyvistä ja veljeni ihmetteli, mihin ihmeeseen katosin. :D Toisella kertaa lensin aivan mukkelismakkelis ja olin solmussa pyöräni kanssa. Pyörä kärsi kolhuja, takki ja housut menivät rikki, kämmenet olivat ruvella ja kaiken kruunasi se, että polveni alla oli koiranpaska! :D

4. Minulla ei ole ajokorttia ja edelliseen kohtaan viitaten se on ehkä ihan hyvä. :D Aion kyllä sen joskus suorittaa, mutta tällä hetkellä ei ole tarvetta, koska käytän mielelläni julkisia ja täällä Helsingissä on hyvät kulkuyhteydet. Vältyn myös mukavasti kaikilta ikäviltä kuski-nakituksilta. ;)



5. Olen tullut ulkonäköni ja luonteeni puolesta aivan selkeästi enemmän isääni. Vartaloltani olen kutakuinkin kopio äidistäni, mutta kasvoissani on selkeästi enemmän isäni piirteitä, kuten kasvojen leveä muoto ja uljas nenä. ;) Isältä perittyjä luonteenpiirteitä taas ovat esimerkiksi temperamenttisuus, kärsimättömyys, impulsiivisuus ja tunteellisuus (kahdessa viimeisessä tosin taidan olla isääni "pahempi").

6. Olen aivan uskomattoman viluinen. Kärsin huonosta ääreisverenkierrosta ja se lienee osasyy paleluuni, mutta ihmisillä on toisinaan suuria vaikeuksia uskoa, että olen todella niin kylmissäni kuin olen. Muut saattavat hikoilla vieressä, kun minulla on iho kirjaimellisesti kananlihalla kylmästä. Olen yleensä kotona varustautunut lämpimin tohvelein, monin vaatekerroksin sekä lämmittävällä venhäpussilla. Ulkomaailmassa minulla on parhaimmillaan ollut kolmet pitkät kalsarit housujen alla. :D Nykyään se tosin on aika hankalaa, kun kaikki housuni ovat niin kireitä, ettei alle mahdu juuri muuta kuin ohuet trikoot tai sukkahousut.

Heitän haasteen eteenpäin kaikille, jotka haluavat sen tehdä. :)




Kuvissa Miu Miun syyskampanjaa 2008.

Tunnisteet:

14 kommenttia:

Blogger Noora kirjoitti...

Nauroin ihan hirveästi ton pyörä-osuuden koiranjätös kohtaa:D Mutta nauru oli sympaattista sillä olen itsekin mielettömän huono pyörän kanssa. Nim. omaa syytäni auton alle jäänyt:D

13. tammikuuta 2009 klo 14.05  
Blogger Rubio kirjoitti...

Heh, mullakin oli toi nimiangstailu omalla kuuden randomin listallani. (: Mä myöskin palelen jatkuvasti ja koko ajan. Kotona asuessa, kun sain vielä oman huoneeni lämpötilaa säädettyä erikseen, ni siellä oli aina sellanen trooppinen ilmasto - vähän olis suihkinut vesisumuttimella ympäriinsä, ni ois pystynyt kasvattamaan orkideoita. :P

13. tammikuuta 2009 klo 14.26  
Blogger Loviisa kirjoitti...

Mullakin oli pienenä kaiken maailman nimiä itselleni, kun en osannut jostain täysin käsittämättömästä syystä lausua omaa nimeäni kunnolla. Sama oli myös pikkusiskollani (keltä lie oppinut), jolla oli ala-asteikäisenä myös yhden naisen bändi ja - totta kai - taiteilijanimi :)

13. tammikuuta 2009 klo 14.45  
Blogger Minttu kirjoitti...

Vai olisit halunnut olla Minna!! Haha! Itse "vaihdoin" sen Minttuun jo ennen kouluikää. Vaikka virallisesti olen siis edelleen Minna... Joskus käytin myös turvanimenä Karoliinaa (Karoliina Niemi), kun joku tungettelija väkisin halusi tietää nimeni. :)

13. tammikuuta 2009 klo 14.52  
Blogger Viekku kirjoitti...

Mullakin on pienenä ollut omia lempinimiä, joista ehkä eniten olisin halunnut olla Adalmiina tms. Naapurin Juliana-niminen tyttö sai minut pienempänä suunniltaan kateudesta ;D Nyt olen jo aikapäiviä pääsyt sen nimiangstin yli ja olen ihan tyytyväinen omaan nimeeni, vaikkakin se on hidas kirjoittaa pituutensa vuoksi...

13. tammikuuta 2009 klo 17.51  
Anonymous anukaroliina kirjoitti...

Miutakin hymyilytti nuo sun pyöräilytoilaukset :D No, onneksi ei ole koskaan sattunut mitään pahempaa! Ja juu, täällä toinen 25-vuotias ilman ajokorttia (toisinaan tuntuu, että tällä iällä lukeutuu jo oudoksuen katsottuun vähemmistöön, kun sitä ei satu olemaan taskussa). Mielestäni kuskeja on jo ihan riittämiin ja kun toden totta on nuo julkisetkin, millä viilettää menemään :) Ehkä joku päivä tulee hankittua se kortti - niin, tai sitten ei ihan vihreyden nimissä ;)

13. tammikuuta 2009 klo 18.28  
Blogger ambe kirjoitti...

Aivan ihana juttu, täälläkin kyllä kajahti nauru ihan kunnolla ilmoille kun luin polkupyöräonnettomuuksistasi :D

Aika jännää, voin samaistua kanssasi jokaiseen kohtaan. Ainakin melkein.

Ensinäkin haasteisiin vastaaminen tuottaa minullekin monesti vaikeuksia.. todella kivoja haasteita, joihin olisi mukava tarttua mutta jostain syystä olen vain sen verran saamaton tai huonomuistinen, että useimmiten se sitten jää.. ja mikä suuri vaiva onkaan haastaa ketään eteenpäin, jos on itse muistanut ottaa haasteen vastaan :D

Lisäksi inhosin myöskin nimeäni pienenä, ja niinpä teimmekin ystäväni kanssa niin, että tiettyinä päivinä vaihdoimme nimiä keskenämme, emmekä koko päivänä totelleet omia nimiämme, ainoastaan kaverin.. ja myös tuulesta on tullut temmattua rutkasti mainioita nimikokeiluja itselle!

Polkupyörän kanssa pysyn kohtalaisen hyvin oikealla ajoradalla, mutta yleisesti ottaen olen muuten vain tapaturma-altis tapaus. Kolhin itseäni jatkuvasti, kävelen päin seiniä ja kompastun kynnyksiin. Se alkaa kuitenkin olla jo ihan arkipäivää :D

okei, vitoskohta oli ainut jossa ei löytynyt yhteneväisyyttä ;) mutta sen sijaan olen myös armoton vilukissa, tälläkin hetkellä päällä on PALJON.. ja olen sentään nukkumaan menossa.

13. tammikuuta 2009 klo 23.01  
Blogger Jenni kirjoitti...

Noora: Haha, no kiva jos sait siitä hieman hauskuutta päivääsi. :D Tilanne ei tapahtumahetkellä ollut kovin hauska, mutta jälkikäteen on kyllä huvittanut sitäkin enemmän. Onneksi en ole koskaan auton kanssa sentään kolaroinut.

Rubio: Minulla oli ihan sama juttu jossakin aiemmassa kodissamme. Minun huoneessani vallitsi todellakin trooppinen ilmasto ja äiti oli tukahtua joka kerta, kun tuli huoneeseeni. :D Lisälämmitystä huoneessani tarjosi vanha pakastin, joka kuumeni ulkopuolelta kiitettävästi.

Loviisa: Hahaha, pikkusisarukset apinoivat kyllä tehokkaasti kaiken vanhemmilta sisaruksilta. :D Mutta tuo yhden naisen bändi ja taiteilijanimi on kyllä jo aika omaperäistä. ;)

Minttu: Johtui kenties siitä, että tarhassa oli joku Minna, joka oli minun kaverini. :D Minäkin voisin käyttää turvanimenä tuota Sanna Vuorimaata - olenhan sillä julkisesti ennenkin esiintynyt! :D

Viekku: Minulla oli tuollainen hienojen nimien vaihe sitten vähän vanhempana, joskus 5-6 -vuotiaana. En enää esiintynyt jatkuvasti valenimellä, mutta leikeissä halusin aina olla nimeltäni joku Katriina, tms. :D

Anukaroliina: Minun äitini on todennut, että on varmaan ihan hyvä, että aion suorittaa ajokortin vasta hiukan kypsemmällä iällä. :D Hah! Nyt kun pyöräni korjautettiin kesällä, niin äiti sanoi, että saan sen takaisin sillä ehdolla, että käyn ensin ostamassa pyöräilykypärän. :D

Ambe: No kylläpäs siellä sitten sattui yhtäläisyyksiä! Ihan lohdullista tietää, että muitakin tumpeloita löytyy. ;) Tosin ehkä vaarallisempaa kaikille, kun tumpelot törmäilevät toisiinsa. :D Postauksen saamien kommenttien perusteella myös nuo valenimet tuntuvat olevan aika monelle lapsuudesta tuttu juttu. :)

14. tammikuuta 2009 klo 8.43  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Mulla on myös palelu ongelma! Palelen kaikkialla ja koko ajan. Tai sitten minulla on ihan liian kuuma, enkä kestä sitä. Vaikeaa :P

14. tammikuuta 2009 klo 10.42  
Anonymous heini kirjoitti...

Hihi ^^'D Ihan parhaita juttuja <3 Sain komeita nauruja - etenkin kakkos- ja kolmoskohdat olivat huisin hauskoja! Luin ne poikaystävällenikin, jolle tuli myös hymy suupieliin ja aloimme heti miettiä omia lapsuuden hömppäjuttujammekin :DD. Olet niin ihanan rehellinen ja aito <3 Et peittele hassujakaan puoliasi! Eli tähän loppuun vielä: KIITOS tosi kivasta blogistasi, SANNA X''DD <3

14. tammikuuta 2009 klo 11.14  
Blogger Bemary kirjoitti...

Toi viluisuus on hirmuisen tuttua mullekin. Ihme kyllä kärsin siitä kuitenkaan harvoin ulkona eli voin kyllä huoletta juosta sukkahousuissa ja hameessa pihalla muutaman asteen pakkasessa paleltumatta, mutta sisällä samoissa vaatteissa hampaat vaan kalisee yhteen. :p Hyvin epäloogista, sanoisinko.

14. tammikuuta 2009 klo 16.57  
Blogger sandra kirjoitti...

Täällä toinen onneton polkupyöräilijä. Todisteena lukuisista kolareista, huomion herpaantumisista ja pyörän rikkoontumisista on mm. vino kulmakarva, joka vaikeuttaa meikkaamista yllättävän paljon!

14. tammikuuta 2009 klo 20.05  
OpenID pinja2 kirjoitti...

Mä oon myös hirveä vilukissa, aina ihan kylmissään ja jäässä. Eikä toi kolmet trikoot/sukkikset farkkujen alla ole täälläkään mikään ihan outo juttu. Mulla on onneksi yhdet farkut, jotka ovat niin löystyneet, että alle mahtuu se 3 kpl kalsareita, jos ihan paukkupakkaset iskevät.

14. tammikuuta 2009 klo 21.15  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kullanmuru: Olet varmaan vaihtolämpöinen. :D Minä harvemmin kärsin kuumasta, mutta lämpenen kyllä esimerkiksi lämpimän peiton alla niin kiitettävästi, että vieressäni nukkujalle saattaa tulla kuuma. :D

Heini: Kiitos huipppukivasta kommentista. :) Tuli tosi hyvä mieli!

Bemary: Tuo kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. :D Tosin huomaan itsekin, etten toisinaan ulkona palele yllättävän kevyessäkään varustuksessa. Voisikohan liikkeessä olemisella olla jotain tekemistä tämän kanssa? Sisällä usein istutaan vain paikallaan ja ulkona säntäillään. :D

Sandra: Minä olen kumma kyllä selvinnyt ilman mitään pysyviä vammoja. Toivottavasti säilyn jatkossakin... :)

Pinja2: Niin tai sitten pitäisi vain kaivaa toppahousut kaapista. Miksi enää ei ole coolia pitää toppahaalaria, kuten joskus 80-luvulla?! :D

15. tammikuuta 2009 klo 15.23  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu