Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kauneutta purkista

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 27. tammikuuta 2009

Kauneutta purkista



"Extra hyper Lash Mascaralla saat 90 % tuuheammat ja pidemmät ripset!" Näemme hurjia mainoslupauksia joka puolella, mutta kuinka moni tuote oikeasti tekee sen, mitä mainoksissa luvataan? Ja itse voin ainakin myöntää ostaneeni tuotteen, jonka mainoslupausten olen jo ostohetkellä tiennyt olevan täyttä potaskaa - mutta voihan se silti olla ihan hyvä ripsari, vaikka villeimmät lupaukset eivät ihan täyttyisikään. Suurin osa meistä on yksinkertaisesti oppinut suodattamaan mainokset jonkinlaisen realiteetti-filtterin läpi, emmekä edes odota tuotteen toimivan täysin luvatulla tavalla. Kyse on enemmänkin tuuripelistä, kun jo ostohetkellä todetaan, että ehkä toimii, ehkä ei, mutta kokeillaan! Näin kiinnostavan dokumentin pari viikkoa sitten televisiossa. Brittitutkija oli päättänyt ottaa selvää, onko kosmetiikkatuotteilla oikeasti mainosten lupaamia vaikutuksia. Tutkija oli otttanut tarkastelun kohteeksi muun muassa hiusten hoitoaineita sekä ryppyvoiteita.



Hiuksen rakenteen tarkempi tutkiminen olisi ilmeisesti ollut mahdotonta edes tarkimmilla mikroskoopeilla, joten hoitoaineita tutkittiin varsin arkisin menetelmin. Tutkija valitsi kaksi hoitoainetta, laittoi ne tunnistamattomiin pulloihin ja käytti määrätyn ajan (olisiko ollut kaksi viikkoa tai kuukausi) toista hoitoainetta toiselle puolelle päätä ja toista toiselle. Tutkimusjakson päätyttyä tutkija meni kampaajalle, joka tunnusteli hiuksia ja tutki, huomasiko eri puolilla eroa. Toiselta puolelta hiukset olivat niin kampaajan kuin tutkijan omienkin havaintojen perusteella huomattavasti pehmeämmät ja sileämmät - laadukkaana mainostettu erikoishoitoaine oli ainakin tavalliseen verrattuna todistanut tehonsa.

Tutkija muistutti kuitenkin, että kenties kyseinen hoitoaine oli vain sopinut hänen hiuksilleen paremmin. Kiistatonta oli kuitenkin se, että hoitoaineiden välillä on eroja. Tutkija kehotti ihmisiä itse testaamaan tuotteita samaan tapaan ja selvittämään siten, mikä itselle parhaiten sopii.



Ohjelmassa testattiin myös kosteusvoiteita, jotka lupasivat hidastaa ihon ikääntymisen merkkejä. En nyt ole aiheen ekspertti, mutta ihon vanhenemista edistävät niin sanotut vapaat radikaalit, jotka vähentävät ihon kimmoisuutta ja aiheuttavat ryppyjä. Vapaiden radikaalien pahimpia vihollisia taas ovat antioksidantit, jotka tuhoavat niitä ja siten hidastavat vanhenemisen merkkejä iholla. Kosmetiikkateollisuudessa luotetaan antioksidanttien tehoon markkinoinnissa ja lupaillaan jälleen suuria. Jostain syystä kunnolliset ja luotettavat tutkimustulokset kuitenkin puuttuvat suurimman osan tuotteista kohdalla.

Dokumentissa ryhdyttiin tutkimaan ryppyvoiteiden tehoa varsin perusteellisesti laboratorio-olosuhteisssa, ja tulokset yllättivät ainakin minut. Tutkimus toteutettiin testaamalla voiteita esimerkiksi auringon ja vanhuuden vaurioittamasta ihosta otettuihin koepaloihin. Testauksen jälkeen tutkittiin ihon solurakennetta ennen ja jälkeen voiteen. Suurimmassa osassa näytteitä ero oli huomattava. Ja minä kun olen aina pitänyt koko ryppyvoidebisnestä aika humpuukina. Kaikki voiteet eivät tietenkään ole yhtä tehokkaita, mutta antioksidanttipitoisilla voiteilla on ihon vanhenemista hidastavia ja tutkimuksen mukaan myös jo vaurioitunutta ihoa elvyttäviä vaikutuksia. Myös antioksidantteja sisältävien tuotteiden joukossa on merkkikohtaisia eroja ja toiset voiteet ovat parempia kuin toiset, vaikkakaan tuotteiden hinnalla ei tuntunut tutkimuksen mukaan olevan selkeää korrelaatiota tehon suhteen.



Jos voiteet sitten oikeasti tehoavat, niin miksi ihmeessä kosmetiikkateollisuus ei tee tutkimusta, jolla teho voitaisiin todistaa? Haluttomuus kunnon tutkimukseen johtuukin aika yllättävästä syystä: jos voiteet nimittäin todella tekevät, mitä mainoslauseissa luvataan, tuotteet saatettaisiin kosmetiikan sijaan luokitella lääkkeiksi. Ja mikäli tuotteet taas luokiteltaisiin lääkkeiksi, vaadittaisiin vuosien perusteellinen tutkimuspohja, ennen kuin ne pääsisivät myyntiin - mikä tietysti veisi paljon aikaa ja rahaa. Minä olin aina kuvitellut, että tutkimuksen puute johtuisi lähinnä siitä, että väitteitä ei pystyttäisi todistamaan. Näköjään se voi mennä myös toisin päin! Kannattaa silti suhtautua niihin mainoksiin aika varauksella. ;)



Kuvat: 1, 2, 3, 4 & 5

Tunnisteet: ,

21 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Katsoin tuon saman dokumentin. Kanavasurffaillessani törmäsin siihen sattumalta ja onneksi ohjelma oli juuri alkanut. Oli kyllä mielenkiintoinen ja vastasi moniin kysymyksiin.

27. tammikuuta 2009 klo 10.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpa jännä. Olen kyllä kuvitellut ryppyvoiteiden olevan enimmäkseen humpuukia ja toimivan lähinnä siksi, että iho, josta pidetään huolta esim. kosteuttamalla on vain terveempi ja siksi säilyy vähän aikaa raikkaampana.

Nuo ripsivärimainokset menee musta nykyään aina kaikki yli. Ja minun ripset ei kummemmin värillä muutu kun ne on jo tummat eikä niissä ole juuri pituutta, jota ripsivärillä tuoda esiin. Olen miettinyt, mistä saisi jotain ihmeainetta, mutta en oikein usko sellaisen löytymiseen.Eipä sillä, en minä pahemmin meikkaakaan. Mutta olisi kiva, että kun laittautuu, niin sen huomaisi.

27. tammikuuta 2009 klo 11.04  
Blogger Unknown kirjoitti...

tama oli todella mielenkiintoinen, se on tosi etta jotkut aineet sopii toiselle paremmin, esim mun tuttavapiirissa jollakin on vaikka biothermin naama rasva ja se toimii toiselle taydellisesti mutta mulle se aiheutti nappyja,kuoriutui omituisesti ja iho oli eloton! ja tuo vaa yks esimerkki. se on sattuman kauppaa toimiiko vai ei.
hyva postaus,olen aktiivinen sun blogin lukija :)

27. tammikuuta 2009 klo 11.20  
Blogger Maria kirjoitti...

Se oli tosiaan ihan hauska dokkari. Siinähän myös huomautettiin, että kaikki ihon vanhenemista estävät lupaukset perustuvat siihen, että voiteissa on aurinkosuoja, ja aurinkosuoja suojaa auringon vaikutuksilta (joita voi pitää ihoa vanhentavina). Eli siis jos vaan lykkää aurinkosuojan voiteeseen, voi väittää sen estävän ihon vanhenemisen, vaikka tavallinen sun block tekisi saman -.-

27. tammikuuta 2009 klo 11.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tiivistit hienosti dokkarin oleellisimmat tiedot :) Jäin miettimään tuota omien sokkotestien järjellisyyttä, muistan kyllä omista naamarasvoistani ja hoitoaineistani tuoksun/koostumuksen perusteella ulkoa mitä mikäkin on... Aurinkorasvaa täytynee alkaa käyttämään taas heti kevätauringon ensimmäisten pilkahdusten myötä, sen kanssa olen ollut turhan laiska. Pieni sijoitus rypyttömämpään naamavärkkiin.

27. tammikuuta 2009 klo 12.13  
Blogger Jenni kirjoitti...

Annika: Minäkin törmäsin siihen ihan sattumalta ja oli kyllä tosdella kiinnostava. Missasin itse alun, mutta mukaan pääsi hyvin myös hiukan myöhemmin. :)

Meflen: Minäkin olin kuvitellut voiteiden olevan täysin huuhaata, mutta näköjään näin ei ole. :)

Nita-Karoliina: Kiitos. :) Taitaa tosiaan olla aika henkilökohtaista, mikä kenellekin sopii. Mutta kokeilemallahan se selviää. :)

Ihdren: Taidat olla oikeassa. En ihan tarkkaan muista kaikkia yksityiskohtia, mutta kyllähän siinä tosiaan aurinkosuojan tärkeydestä puhuttiin. Käsitin kuitenkin, että antioksidantit korjaavat myös jo tapahtuneita vaurioita, mitä aurinkovoiteet eivät tee (, elleivät sitten sisällä antioksidantteja). Ainakin testitulokset näyttivät mikroskoopissa selkeän eron ennen ja jälkeen.

Rieppa: Sokkotestit ovat varmaankin mielekkäimpiä silloin, kun testauksessa ovat ennalta tuntemattomat tuotteet, jos tutkimusta haluaa kotikylppärissä tehdä. :) Aurinkovoide on kyllä pieni sijoitus ja vaiva siitä hyvästä, että iho pysyy sileämpänä ja terveempänä.

27. tammikuuta 2009 klo 12.28  
Blogger May kirjoitti...

Vois kyllä tosiaan itse toteuttaa jonkun tutkimmuksen, että pesis jollain kunnon hoitoaineilla tukan toisen puolen ja markettikamalla toisen, voisi olla varsin mielenkiintoista.

Kiitos mainiosta postauksesta. (:

27. tammikuuta 2009 klo 14.17  
Blogger MouMou kirjoitti...

Jes, kerrankin näin päin!:D Kemian opiskelijana minua ärsyttää kaikki synteettisiä aineita haukkujat jutut. Koska ihan tosissaan, ei niillä huvin vuoksi leikitä, ihan kemiallinen perusta niiden toimintaan on.:)

27. tammikuuta 2009 klo 14.49  
Blogger Anna-Maija kirjoitti...

Itsekin näin samaisen dokumetin ja oli kyllä tosi mielenkiintonen. Oppi ehkä jopa joitan uutta!

27. tammikuuta 2009 klo 14.57  
Blogger Pupu kirjoitti...

Mää katoin kans tuon dokkarin ja ite myös uskon, jotta hyvillä ihonhoitotuotteilla on vaikutusta ihon kuntoon.

On selvää, että aurinko vaurioittaa ihoa ja siltä kannattaa suojautua. Ja myös yövoiteella on merkitystä. On vaan eri asia, mikä tuote kellekin sopii. Se juuri itelle parhain tuote löytyy valitettavasti kokeilemalla, kallis merkki ei välttämättä ole se parhain.

Heti kun kevätaurinko alkaa pilkottaa, otan käyttööni aurinkosuojan sisältävän päivävoiteen ja kesäkuumalla vaihdan suojakertoimet isommiksi. Mulla on suojavoide jopa silmänympärysiholle;)

27. tammikuuta 2009 klo 17.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllä mä ainakin olen tiennyt ryppyvoiteiden tehon.

27. tammikuuta 2009 klo 20.37  
Blogger Maria kirjoitti...

Jenni, ryppyvoiteet ja anti-aginghan olivat kai kaksi eri asiaa, jos nyt oikein käsitin :P Jotkut yksinäiset antioksidantit korjaa joo ihoa ja tehoaa ryppyihin :P

Mihin yövoiteessa tarvitaan aurinkosuojaa? ;)

28. tammikuuta 2009 klo 11.13  
Blogger Chérie kirjoitti...

Muuten varmaan aivan totta, mutta tuo vimppa kuva ei ehkä kuitenkaan ole ihan todenperäinen:D

28. tammikuuta 2009 klo 17.20  
Blogger Jenni kirjoitti...

May: Kiitos. :) Siitä vain kokeilemaan!

MouMou: Kiva saada keskusteluun myös alan asiantuntijan näkökulmaa. :)

Anna-Maija: Minulle tuli ihan sama tunne dokkaria katsellessa. :)

PupuLihavisto: Aurinkosuoja taitaa unohtua aika monelta, vaikka lienee on juuri ihon terveyden kannalta tärkein juttu. Mutta tosiaan on paras ihan kokeilemalla selvittää, mikä merkki sopii itselle parhaiten. Itse olen ainakin todennut halvemmat merkit ihan yhtä toimiviksi tai paremmiksikin kuin kalliit voiteet.

Anonyymi: Good for you. ;)

Idhrem: Minä olen ainakin käsittänyt, että anti-aging ja anti-wrinkle -voiteet ovat kutakuinkin yksi ja sama asia. Ryppyvoiteet olen aina mieltänyt kansankieliseksi ilmaukseksi noille edellämainituille. Voi tietysti olla, että olen väärässä, mutta käsitääkseni ryppyvoide ei ole mikään kovin täsmällinen termi. ;) Yövoiteiden uv-suojiin en ota kantaa, kun en asiasta tiedä tarkemmin, mutta eipä tuo kovin tarpeelliselta kuulosta. :D

Chérie: Siinä kuvassa onkin aimo annos sarkasmia kosmetiikkateollisuutta kohtaan. ;)

28. tammikuuta 2009 klo 18.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

http://www.demi.fi/omademi/%5Eapila%5E

tällanen löytyi, sun kuva meinaan tossa.

28. tammikuuta 2009 klo 19.47  
Blogger Jenni kirjoitti...

Minna: Kiitos paljon ilmoituksesta!

28. tammikuuta 2009 klo 21.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä opiskelet? :-) Entä oleks tehny jo gradus?

28. tammikuuta 2009 klo 21.25  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Opiskelen puheviestintää ja itse asiassa gradu on vielä tekeillä. Olen ottanut sellaisen rauhallisen otteen tuohon graduhommaan. :) Mutta tällä hetkellä on aktiivikausi menossa! ;)

29. tammikuuta 2009 klo 16.43  
Blogger sari kirjoitti...

Eiko ketaan muuta huolestuta etta aineita joilla on laakemaisia vaikutuksia ei haluta luokitella laakkeiksi vain koska ne jouduttaisiin valiaikaisesti vetamaan pois markkinoilta?

Nythan siis tilanne on sitten se etta naita "laake"aineita ei ole tutkittu samalla tavalla kuin muita laakkeita, vaikka pitaisi tutkia jos niilla kerran on laakkeen vaikutus.

Sama kuin ruokakaupasta saisi (huonosti tutkittua) burananvastiketta karkkihyllysta, hui!

29. tammikuuta 2009 klo 20.42  
Blogger Jenni kirjoitti...

Astird: Tuota puolta asiasta ei varmasti moni tule edes ajatelleeksi. Tutkimuksen puute johtuukin juuri siitä, että kosmetiikkateollisuudessa ei kaivat markkinoilta vedettyjä tuotteita ja vuosien kalliita tutkimuksia - toivottavasti ei kuitenkaan kuluttajien kustannuksella.

29. tammikuuta 2009 klo 23.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kovasti tästä tekstistä. Avasi silmiäni kauneudenhoitotuotteille, olen nimittäin tähän asti ollut aivan yhtä skeptinen niiden suhteen kuin sinäkin.

30. tammikuuta 2009 klo 13.12  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu