Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Miesten paidassa

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Miesten paidassa


Nykyinen suosikkiasuni tuntuu olevan väljä kauluspaita farkkuleggingsien ja korkonilkkureiden kera. Löysä ja androgyyni yläosa on ihanan rento ja helppo, mutta korolliset nilkkurit tuovat asuun särmää ja naisellisuutta. Farkkuleggingsit taas sopivat minkä kanssa tahansa!



Saatatte järkyttyä, mutta kaapistani löytyy eräs designer-aarre, jota en ole vielä koskaan esitellyt tai edes käyttänyt. Löysin nimittäin Belgiassa asuessani kerran kirpputorilta eurolla (!!!) Yves Saint Laurentin valkoisen miesten kauluspaidan! Suunnittelin aina, että voisin käyttää paitaa vyön kanssa vähän kuin paitamekkona, mutta pituus ei ihan riittänyt mekoksi asti. Farkkuleggingsien myötä tämä ongelma ratkesi, kun ei tarvitse enää murehtia, vaikka takamus paidan alta vilkkuisikin. Huomasin myös hiljattain, että löysät miesten paidat ovat oikeastaan aika kivan näköisiä myös ihan sellaisenaan, ilman vyötä. Tänään paita sitten vihdoin pääsi puolentoista vuoden odotuksen jälkeen päälle!



Asuni olisi jäänyt aika minimalistiseksi sellaisenaan, joten päätin lisätä siihen vielä jotakin. Äitini vanha liivi on odottanut kaapissa, josko joku päivä osaisin ottaa sen käyttöön ja nyt vihdoin uskaltauduin kokeilemaan. Sutaisin tukan huolettomalle nutturalle ja kynsissäni oli jo valmiiksi mustiin kiiltonahkanilkkureihin matchaavaa mustaa kynsilakkaa. Lopputuloksesta tuli mielestäni yllättävän kiva! Liivin sävyyn sopiva huulipuna olisi voinut täydentää asun, mutta sen keksin vasta kuvan ottamisen jälkeen. :)


  • valkoinen kauluspaita - Yves Saint Laurent/second hand (Les Petits Riens, Bryssel)
  • tummanharmaat farkkuleggingsit - Pieces (Only)
  • mustat kiiltonahkanilkkurit - Seppälä by Hanna Sarén
  • tummanpunainen liivi - Marks&Spencer (äidin vanha)


PS. On ihan pakko vielä pikkuisen palata siihen Madonna-aiheeseen. Outo lintu linnassa -blogissa on vielä otettu aiheeseen kantaa ja onnistuttu aika erinomaisesti selittämään juuri se, mitä itsekin ajoin tekstilläni takaa. Jos jotakuta vielä kiinnostaa, niin jutun voi käydä lukemassa täältä. :)

Tunnisteet: ,

23 kommenttia:

Blogger Astrid kirjoitti...

Tosi kiva asu! Farkkuleggingsit sopii sinulle muuten tosi hyvin :>

23. tammikuuta 2009 klo 15.12  
Blogger Roosa kirjoitti...

Vahvat miesvibat toimivat loistavasti sulla! Oot niin pitkä laiheliini et toi asu ei voi epäonnistua ;)

23. tammikuuta 2009 klo 15.20  
Blogger Heli Krista kirjoitti...

Menikö se valkonen kevät takkisi kaupaksi huuto.netissä? Myöhästyin hiemna huutokaupasta.. :/

23. tammikuuta 2009 klo 16.39  
Blogger annukka kirjoitti...

Onpas tosi kiva asu! Valkoinen miesten paita on ollut itelläkin hankinnassa jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin kirpparilla onnistun aina unohtamaan sen ja eksymään esim. mekkojen ja kenkien luo.. :)

23. tammikuuta 2009 klo 17.16  
Blogger elina kirjoitti...

AIVAN IHANA ASU! super ihanat ovat varsinkin nuo kiiltonahkanilkkurit;)tänne meillepäin voi postittaa, jos kyllästyt^^

23. tammikuuta 2009 klo 17.47  
Blogger Marita kirjoitti...

Minultakin löytyy kaapista iso valkoinen kauluspaita jota en tähän asti ole kertaakaan käyttänyt, juuri koska se on hitusen liian lyhyt paitamekoksi (ja tarpeeksi pitkien paitamekkojenkin kanssa pistän yleensä hotpantsit alle jottei mitään vahingossakaan vilahtaisi).

Farkkuleggingsejä en vielä omista, mutta nytpä löytyikin erinomainen syy hankkia sellaiset. Toimiva ratkaisu, ja liivi ja nilkkurit täydentävät kivasti lookia! :)

23. tammikuuta 2009 klo 18.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mäkin joskus oon käyttäny poikien vaatteita ihan innoissani, ku ne on ollu niin kivan näkösiä. Kukaan ei oo ees huomannu, että ne on poikien, joten miksipä ei?

23. tammikuuta 2009 klo 18.34  
Blogger Laura kirjoitti...

moi, sinulle on haaste. ootko tulossa farkkubileisiin viikon päästä? nähdään siellä (?)!

23. tammikuuta 2009 klo 18.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pakko vielä sanoa, että tykkäsin todella sun madonna -postauksesta! tuommoisia rohkeita mielipidepostauksia saisi esiintyä enemmänkin blogimaailmassa, pointsit sulle rohkeudesta! :) ja minä kyllä ymmärsin pointtisi täysin (toisin kuin muutamat muut, jotka täyttivät keskusteluboksia). jatka samaa rataa:)

23. tammikuuta 2009 klo 19.15  
Blogger Chérie kirjoitti...

Tosi kiva asu! Minuakin kiinnostaisi nuo farkkuleggarit, pitää alkaa katsella..

23. tammikuuta 2009 klo 21.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ivan hulluhhieno asu!! Sulle sopii farkkuleggarit, mulle ei ollenkaan. :DDD

23. tammikuuta 2009 klo 21.40  
Blogger Unknown kirjoitti...

kiva asu! terkkuja lontoosta!

24. tammikuuta 2009 klo 5.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

miksi asuit silloin joskus brysselissä? tai siis, mitä töitä tms teit siellä vai olitko vaihtarina vaivai? :D

ja asu on kiva!

24. tammikuuta 2009 klo 10.17  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ann: Kiitos. :) Farkkuleggingsit ovatkin univormuni nykyään. :D Vaikea enää pitää mitään muita housuja, kun ne ovat parhaat.

Roosa: Kiitos! :D Itse asiassa en ole erityisen pitkä, sellainen keskiverto 165-senttinen, mutta luikku olen ollut aina. Nykyään kuitenkin jo todella paljon enemmän lihaa luiden ympärille kuin teinivuosina. :)

Shine: Voi harmin paikka, mutta se meni jo! :( Uusia huutokauppoja on kuitenkin vielä tulossa. :) Pidän vain hiukan taukoa!

Maria: Kiitos. :) Luulen, että itsekin tutkin kirpparin tarjonnan tuolloin tosi huolella lähinnä siksi, että siellä oli joku sesongin vaihtumis- ja remottiale ja ihan kaikki maksoi euron kipale. Nähtyäni paidan totesin, että nyt olisi hyvä hetki ostaa se valkoinen, vähän oversize-paita. Meinasin kyllä pompata pari senttiä innosta ilmaan, kun vilkaisin kokolappua ja siinä luki YSL. :D

Ginger: Kiitos tarjouksesta, mutta veikkaan etten kyllästy. :D

Marita: Nyt farkkuleggingsejä on taas näkynyt ainakin liikkeissä, joissa myydään Piecesiä sekä Gina Tricot'ssa. Ne ovat kyllä tosi näppärät, kun niissä yhdistyy pillifarkkujen ulkonäkö ja leggingsien mukavuus. :)

Viekku: Minäkin olen tehnyt samaa, ja olen myös ostellut paljon lastenosastoilta. :D

Panda: Kiitti haasteesta ja ensi viikolla nähdään! :) Kiva nähdä pitkästä aikaa typy!

Anonyymi1: Kiitos. :) Mukavaa, että joku on tuotakin mieltä ja tajusi pointtini paremmin kuin useimmat. ;)

Chérie: Ehdottomasti! Farkkuleggareita myyvät ainakin liikkeet, joissa on Piecesiä (Vila, Vero Moda, Only) sekä Gina Tricot. :)

Anonyymi2: No kiitos. :) Minä ihastuin noihin kyllä heti, kun ensimmäiseni kesällä ostin!

Nita-Karoliina: Kiitos! :) Ja terkkuja takaisin! Olen kyllä vähän kade. :D

Anonyymi3: Olin siellä Brysselissä opiskelijavaihdossa puolisen vuotta keväällä 2007. :) Itse asiassa aloitin tämän bloginikin juuri siellä. :)

24. tammikuuta 2009 klo 10.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihanat kengät

24. tammikuuta 2009 klo 12.47  
Blogger Johanna kirjoitti...

Tosi onnistunut asu! :)

24. tammikuuta 2009 klo 19.54  
Blogger Jenni kirjoitti...

Tiia: Kiitos. :) Sain ne synttärilahjaksi pari viikkoa sitten.

Johanna: Kiitos! Poikakaverin mielestä tämä tosin oli "hilpeä". :D

26. tammikuuta 2009 klo 13.22  
Blogger Inna kirjoitti...

Tosi kiva asu! Pitää lähteä itsekin kouluamaan taas kierrätyskeskusta =)

26. tammikuuta 2009 klo 14.44  
Blogger Jenni kirjoitti...

Inna: Kiitos. :) Pitäisi itsekin pitästä aikaa piipahtaa Kierrätyskeskuksessa!

26. tammikuuta 2009 klo 15.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Näyttää hyvältä!!

Sandra

26. tammikuuta 2009 klo 22.55  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi/Sandra: Kiitos! :)

29. tammikuuta 2009 klo 16.45  
Blogger The Freelancer's FashionBlog kirjoitti...

Mahtava asu!

30. tammikuuta 2009 klo 16.05  
Blogger Jenni kirjoitti...

The Freelancer's Fashionblog: Kiitti! :)

30. tammikuuta 2009 klo 20.47  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu