Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pieni vallankumous sängyssä

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Pieni vallankumous sängyssä

Heräsin torstaina aamulla jo seitsemän jälkeen tekemään töitä, mutta pari tuntia työskenneltyäni totesin, ettei vain kertakaikkiaan huvita! Työntekoa ei tehnyt yhtään houkuttelevammaksi se, että poikakaveri tuhisi vielä onnellisena sängyssä. Viimein herättyään hän vielä totesi, että suoraan sanottuna ei kyllä tippaakaan kiinnostaisi opiskelu tai työnteko. Kapinahengessä päätimme yhteistuumin "lintsata" velvollisuuksistamme koko päivän! :D Sänkyvallankumous!



Ah, kuinka rattoisasti päivä kuluikaan sängyssä makoillen ja jutellen. Välillä raahauduimme keittiöön asti hakemaan jotakin syötävää, mutta pääosin päivä vietettiin peiton alla. Jossain vaiheessa keksimme, että tällaiseen löhöpäivään sopisi täydellisesti pieni kauneudenhoitotuokio. Niinpä siinä sitten tehtiin kasvonaamioita ja nypittiin kulmakarvoja. :D

Oli todella riemastuttavaa uhmata hiukan "sääntöjä" ja poiketa kerrankin tavallisesta arkirutiinista. Ja täytyy sanoa, että seuraavana päivänä töiden pariin palasi ihan uusin voimin. :) Suosittelen! ;)



Postauksen kuvat kuuluisasta John Lennonin ja Yoko Onon Bed-in -tempauksesta, josta sattumalta on kulunut melko tarkalleen 40 vuotta. :) Kuvat täältä, täältä ja täältä.

Tunnisteet: ,

9 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vai että peittojen alla koko päivä ;)

21. helmikuuta 2009 klo 10.59  
Blogger Maria kirjoitti...

Tuota tulee harrastettua aika paljon ja on päästy jo siihen pisteeseen, että yhteisunnan oravanpyörässä pyöriminen tuntuu aika älyttömältä touhulta. ;< Vaan onneksi nykyään on mahdollista järkätä elämäänsä monella tavalla ja hankkiutua vaikka kiihottavasti etätöihin, voi kuluttaa päivän sängyssä piereskelemällä ja tehdä hommia sit vaikka yöllä kun ei ole muutakaan tekemistä x) Hah, siinä vasta uhmaa :D Työtä elämän ehdoilla eikä elämää työn ehdoilla, siinä vasta vallankumous nykymaailmassa!

Sori ei pysty fiksuun ajatteluun kun JÄNNITTÄÄ liikaa O_O

21. helmikuuta 2009 klo 13.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä yritän useastikin ehdottaa että tänään ei nousta sängystä ollaan vaan! mutta minkäs teet kun poikaystävä on superaktiivinen ikiliikkuja :--( Tuloksena makoilen yksin, mikä ei ole yhtän niin kivaa!

21. helmikuuta 2009 klo 14.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kummallisia muotipostauksia sulla nykyään... Eikai taso ole laskemassa!?! :)

21. helmikuuta 2009 klo 20.16  
Blogger matti kirjoitti...

Toihan kuulostaa ihan mun tältä päivältä. :o Ehkä ilman kasvonaamioita kuitenkin. Sen tilalla sitten vaan sitäkin enemmän Platonin Valtio-kirjan lukemista.

Toisaalta toi sänky vie varmaan kolmasosan koko mun kämpästä niin ei ihme, että siinä tulee vietettyä aikaa. :D

22. helmikuuta 2009 klo 12.57  
Blogger Jenni kirjoitti...

Nams: Tekee joskus ihan hyvaa. ;)

Idhren: Haha, no siinahan on kapinahenkea kerrakseen. :D

Peepu: No voihan harmi. Voi niita sankypaivia yksinaakin pitaa, tosin hauskempaa se varmaan on jonkun kanssa.

Neitsi: Nooh, ajattelisin blogini olevan enemmankin lifestyle-blogi, jonka aiheisiin mahtuu muutakin kuin muotia. Teen omannakoistani blogia ja toisinaan on paivia, jolloin tekee mieli kirjoittaa jotakin erilaista. Toivottavasti sen ei tarvitse tarkoittaa automaattisesti, etta taso olisi laskenut.

Matti: Hahaa, mahtavaa! Liittolainen. :)

22. helmikuuta 2009 klo 14.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Huiput kuvat olit valinnut. Sopi hauskasti aiheeseen. :)

Tykkään hirveästi lukea sinun blogiasi, kun kirjoitustyylissäsi ihan yleensäkin on sellainen ihanan rauhallinen tunnelma ja pohtiva ote asioihin.

25. helmikuuta 2009 klo 16.19  
Blogger Jenni kirjoitti...

Meflen: Ne sopivat ihan sattumalta, kun huomasin, että tuosta tapauksesta oli kulunut miltei tarkalleen 40 vuotta. :) Muuten en olisi ehkä edes keksinyt käyttää kuvituksena niitä. Ja kiitos kovasti kauniista sanoistasi - ilahduttivat ja lämmittivät mieltä paljon. :)

26. helmikuuta 2009 klo 7.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

harrastitteko seksiä???

15. maaliskuuta 2009 klo 20.12  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu