Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kompuroiden

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Kompuroiden


Olen joskus aikaisemminkin maininnut, miten kaahottamisestani ja toilailustani ovat hienon naisen elkeet kaukana ja tänään edustin jälleen oikein antaumuksella. :P Olin juuri lähdössä kotiin kaupungilta ja nousemassa bussiin, kun pääsin pahimpaan ruuhka-aikaan todistamaan väkijoukolle kömpelyyteni. Olin siis nousemassa bussiin, mutta en ilmeisesti nostanut jalkaani tarpeeksi ja kompastuin sisään tullessa kynnykseen niin, että paukautin nilkkani suoraan kynnyksen reunaan ja lensin komeassa mahalaskussa pitkin pituuttani bussin lattialle. Ilmeisesti en mitenkään edes kovin huomaamattomasti, koska koko bussilastillinen ihmisiä toljotti minua sen jälkeen ja kuski huudahti hiukan säikähtäneenä, että "Ei tainnutkaan se kynnys olla sitten ihan niin matala kuin luulit!" Keräilin nopeasti itseni, näytin matkakorttiani ja yritin vähin äänin hiippailla istumaan.



Istumaan päästyäni huomasin kuitenkin, että nilkkoja ja polvia jomotti ikävästi. Myös valkoiset nahkasaappaani olivat kärsineet tästä kaatuilustani, nimittäin havaitsin, että toinen saapas oli nilkan kohdalta revennyt! Tarkempi tutkailu osoitti, että repeytymä on korjauskelpoinen. Nilkan kohdalla oleva sauma on vain auennut ja uskon, että sen pystyy suutarilla korjauttamaan.

Mutta jakakaahan omat töppäilynne ja kaatuilunne nyt, niin ei tarvitse täällä yksin nolostella. :D



Kaatuilevat mallit täältä ja täältä.

Tunnisteet:

42 kommenttia:

Blogger Pinja kirjoitti...

Heh, mullakin on tapana kompuroida samaan tapaan rappusissa. Yksi mieleenpainunut kompuroiminen sattui pari kesää sitten, kun yritin juosta junaan. Mulla oli maailman liukaspohjaisimmat avokkaat jalassa, mitä en tietenkään ajatellut siinä hetkessä. Juoksin siis lujaa ehtiäkseni junaan ja juuri, kun pääsin oville (juna oli vielä paikallaan), lensin komeassa kaaressa rähmälleni. Jalassa mulla oli vain shortsit ja molemmat polvet sain auki sen verran pahasti, että oli pakko lähteä takaisin kotiin putsailemaan haavoja ja vaihtamaan housuja jalkaan. :(

27. maaliskuuta 2009 klo 18.36  
Blogger Liisa kirjoitti...

Voi ei! Kauhea, kauhea päätös muuten niin täydelliselle päivälle ;) Mut onneks itsetunnon saa aina viimeistään yhden punkkupullon jälkeen takaisin, ja suutarit on jumalia.

Mä oon oikeesti - paitsi suttaaja - mutta myös ihan kauhea kompuroija. Niitin nuoruudessani kyseenalaista mainetta kaveripiirissäni, kun olin aina ketarat levälläni jossain. Ilman alkoholia, ja alkoholin kanssa. Mun nilkatkin on saaneet siitä osansa, ja nivelsiteet on nykyään skidisti löysät kaikkien nyrjäytysten ansiosta :D

27. maaliskuuta 2009 klo 18.41  
Blogger Anna-Maria kirjoitti...

Voi ei, toivottavasti säästyit suuremmilta haavereilta! Mäkin olen kova kaatuilemaan, viimeksi lensin takapuolelleni viime talvena. Pahin haaveri mitä mulle on sattunut on kun putsasin Jenkeissä poikaystävän uima-allasta. Olin jättänyt altaan "putsauskaivon" kannen hieman raolleen ja astuin vahingossa avonaisen kannen päälle. Koko jalkani luiskahti kaivoon ja raapiutui petonia vasten todella pahasti. Verta tietenkin tuli ja koko jalka oli vuoden aivan mustelmilla (mun mustelmien parantuminen KESTÄÄ!). Oli tosi kiva kesä olla sitten pitkät housut tai sukkikset jalassa +40 asteen helteessä...Välillä meikkasin jalkaani, mutta ei sekään oikein auttanut. :(

27. maaliskuuta 2009 klo 18.41  
Anonymous reetta kirjoitti...

Ihanaa että muutkin on kömpelöitä. :D Mä kaaduin just tänään kirjaston portaissa, en myöskään ilmeisesti nostanut jalkaa tarpeeksi ja kauhealla kolinalla könysin pari askelta, ennen kuin löysin tasapainon. :D

Tää toinen ei liity kömpelyyteen mutta hävettää vähintään yhtä paljon; olin toissakesänä pari kuukautta ulkomailla enkä tiennyt, että Suomessa on niin helle palattuani. Vaihdoin lentokenttäbussin vessassa vaatteitani kevyemmäksi ja juuri kun olin laittamassa shortseja farkkujen tilalle vessan ovi lävähti auki ja koko bussin takaosa tuijotti. En edes meinannut saada ovea heti kiinni ja horjahtelin epätoivoisena ja varmaan ihan punaisena. Olisin halunnut jäädä vessaan piilottelemaan hyvin pitkäksi aikaa... :D

27. maaliskuuta 2009 klo 18.47  
Anonymous Helen kirjoitti...

Talvi. Epävarma yläasteelainen. Liukkaus. Ihana yhdistelmä. :D Kipitin ulkovälitunnille (...hahaa kultaisia muistoja) hyytävään pakkassäähän ja suihkaisin tietenkin selälleni ihan ovenpieleen. No. Ei se pahinta. Makasin selälläni ja aloin nauraa ihan hysteerisesti ilman toivoakaan yläspääsystä.
Sitten kun naurukohtaus hyytyi, huomasin, että kaveriporukka oli häipynyt paikalta. Tosin vasta sen jälkeen kun nauroin hysteerisesti huomattuaan että olin ihan OK mutta outo....... D: onhan näitä!

niin ja toki olen kävellyt päin seiniä, ovia ja kaappeja hymyillessäni tietylle miehekkeelle. uskon, toivon ja rukoilen, että kaikki tekevät samoin myös joskus. elättelen toivoa normaaliudesta! :)

27. maaliskuuta 2009 klo 18.48  
Blogger Liisa kirjoitti...

Ai niin, voisin vielä jakaa yhden herkullisen haaverimuiston. Pari kesää sitten olin just hankkinut uudet, polviin asti ulottuvat pöksyt serkkuni häitä varten. No, malttamattomana typynä laitoin ne housut jalkaan kerran eräälle kohtalokkaalle pussikaljareissulle Koffariin, ja huonostihan siinä kävi. Olin siinä marssimassa vessasta pois, ja jotenkin vaan onnistuin kaatumaan, suoraan siihen Koffarin abt ainoalle hiekkatielle :D Vasemmasta säärestä oli semmoinen 2 x käden kokoinen alue ihan vereslihalla, täynnä kiviä ja ties mitä roskaa :S Tyylikästä, ja häät tulossa kuukauden kuluttua! No, silloisessa duunissa kävin sitten noin joka toinen päivä terveydenhoitajalla paikkaamassa haavaani, josta tuli sittemmin tosi ruman näköinen: terkkarikin kauhisteli :S Kuljin seuraavat viikot side jalassani, ja jotenkin ihmeen kaupalla se haava kuitenkin parantui niin, että pystyin laittamaan ne uudet (ihmeen kaupalla ehjäksi jääneet) pöksyt jalkaan. Hääiltana en (muistaakseni) kauheasti onneksi kaatuillut!

27. maaliskuuta 2009 klo 18.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Auts. Mullakin on aika ikävä kompurointitarina bussista. Mulla oli verensokeri tosi alhaalla ja siitä bussista lähtiessäni sitten jotenkin kompuroin kun huippasin ja valitettavasti se oli jotenkin sellaista korkeampaa mallia, että sitä pudotusta maahan oli hieman ja satuin vielä tippumaan ihan suoraan terävän katukiveyksen reunan päälle. Eli suoraan sääri siihen, ja murtuihan se. Eli et ole ainoa kompura, mutta onneksi sulle ei käynyt tuon pahemmin!

27. maaliskuuta 2009 klo 19.04  
Anonymous kaisaleena kirjoitti...

mäkin voin vähän helpottaa sun noloutta omilla kohelluksillani:D

viime uutenavuonna olin levin hullussa porossa juhlimassa ja ajattelin hehkeän ja coolin näköisenä oikaista erittäin täyden tanssilattian poikki täysinäinen drinksu kädessäni..
keskellä tanssilattiaa liukastuin korkkareillani suoraan selälleni, ja samalla tietysti kaadoin sen juoman kokonaan päälleni jolloin kaikki ihmiset kaikkosi mun ympäriltäni sellaseksi ympyräksi!
en tajuu miks kukaan ei tullut auttamaan mua? :D
sitte vaan makasin siinä kaikkien keskellä kunnes sain keräiltyä itseni ylös. taaempana kävelevä ystäväni oli sitten alkanut katselemaan, että missäs kaisa on, nähnyt aukon ihmismassan keskellä ja ajattellut apuaaa... :D
niin ja en siis kaatunut liiallisen humaltumisen takia vaan ihan vaan liukastuin:)

27. maaliskuuta 2009 klo 19.26  
Blogger Regina kirjoitti...

Itsekin olen kyllä välillä pelottavan hyvä kompuroimaan. Tämän talven pahimmat lipat sattuivat yllättäen bussiin juostessa. Tai no, yritin juosta bussiin, mutta matkan tekoani hidasti huomattavasti se, että kaaduin lumivalliin... Naamalleni :D Siinä sitten syljin lunta ja kirosin kun bussi meni ohi.

Lisäksi pelkään nykyään tanssiharkoissa kaikkia vähän liikuvampia hyppyjä tms. koska olen niin monta kertaa löytänyt itseni rähmältäni salin lattialta. Jostain syystä kukaan muu ei kompuroi siellä :C

27. maaliskuuta 2009 klo 20.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä kaatuilen ja kolhin itseäni jatkuvasti ja kaikkialla. Kerran lensin kaaressa ostoskeskuksen käytävällä. Ja en edelleenkään ymmärrä miksi. Kerran taas kaaduin lenkkeillessä niin pahasti, että olin yltäpäätä verisillä ruhjeilla. Että näin. :D

27. maaliskuuta 2009 klo 20.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voii reppana =(

Mua nolottaa vieläkin kun kahdeksannella luokalla, siinä kriittisessä iässä, lensin selälleni koulun liukkaasta pyörätuolirampista. Ramppi oli ulko-oven vieressä (sisällä), joten siinä oli mukavat kurakelilätäköt lattialla. Taisinhan siinä takamus hieman kastua.
Kaiken kruunasi se, että olin juuri kaksi viikkoa aiemmin kaatunut pyörälläni kotimme postilaatikon kohdalla ( :---D ) ja sen seurauksena olkaluu murtui ja sain kipsin 6 vkoksi käteeni.
Koulun lattialle lentäessäni kädessä oleva "L" -kipsi kruunasi kaatumisen.

Tuli vähän joiltain tasoilta nälvintää :--D

Onneksi koko koulu ei ollut näkemässä, mutta liian moni silmäpari silti!

27. maaliskuuta 2009 klo 20.37  
Anonymous c for clumsy kirjoitti...

Täällä myöskin yksi kompuroija! Harvemmin tosin kaadun (kiitos hyvän tasapainoni) mutta kompurointia tulee enemmän kuin tarpeeksi. Minun ei edes tarvitse erityisemmin tehdä mitään, vaan pelkkä käveleminen riittää joskus nilkkojen nyrjäyttämiseen.
Ja sama juttu portaissa, minä en yksinkertaisesti osaa nostaa sitä jalkaa tarpeeksi ylös. Sen takia tarraan aina kaiteisiin, että kaatuilemisilta vältyttäisiin.

27. maaliskuuta 2009 klo 21.17  
Anonymous awa kirjoitti...

Helepotan sun oloa kertomalla mun samanlaisesta toheloluonteesta. Eilen yksin (luojan kiitos) keskellä puistoa vedin hienosti selälleni ja satutin koko kropan. Tänään epäonnisena vedin selälleni jälleen, siinä samaisessa kohdassa. En ollut yhtä onnekas kuin eilen, vaan tänää tapahtumaa todisti ainakin 20 muuta henkeä..Jäin jopa nauramaan omalle elämälleni siihen selälleni. Ha!

27. maaliskuuta 2009 klo 21.57  
Blogger Lili kirjoitti...

Lohduttavaa kun muutkin kaatuilevat. Minä olen kova kaatuilemaan - varsinkin arkiaamuisin. Kaatumisen jälkeen on aina mielettömän hölmistynyt olo. Portaat, talvi, kiire ja aamu on huono yhdistelmä. Onneksi kevät häämöttää... :)

27. maaliskuuta 2009 klo 23.19  
Blogger nadjastrange kirjoitti...

voi eiii :D
tommonen kömpelöys kuulostaa niin tutulta! pahinta on se kun sattuu kauheesti ja tekis mieli kiroilla ja itkeä muttei voi, koska parikymmentä tuntematonta ihmistä tuijottaa sua :D

28. maaliskuuta 2009 klo 0.04  
Blogger Nekta kirjoitti...

Itsekkin oon pari kertaa ratikassa naamalleni lentänyt. Yleensä portaita kun ratikkaan nousen (ne kaikki kolme porrasta siis) niin jollain askelmalla en jalkoja riittävän korkealle nosta ja siinä sit rämähdän naamalleni kaikkien edessä.
En edes halua laskea montako kertaa noinkin tapahtunut o_O

28. maaliskuuta 2009 klo 0.26  
Anonymous Pii kirjoitti...

hihii! mä näin sut tänään helsinki 10:ssä melkeinpä heti sen jälkeen kun olin itse kaatunut rähmälleni pitkin fredaa. valkoisissa saappaissa tietenkin! voikohan blondius mennä jalkoihin? :)

28. maaliskuuta 2009 klo 0.58  
Anonymous m kirjoitti...

jenni, ole onnellinen ettet hajonnut pahemmin ;)

t. jalkapöydän murtuma stokkan porraskompuroinnista..

28. maaliskuuta 2009 klo 0.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti nilkka on ok. EN olekaan pitkään aikaan seurannut blogiasi "kiireltäni".
Oonkohan ainut mies joka tätä lukee?
Nooo hauska tututustua naisten ajatusmaailmaan. Luen muuten jopa Me Naisia töissä(kun muita lehtiä ei ole).Hah:D Kävin katsomassa ystäväni Mikko Leppilammen shown Flamingossa ja voin suositela sirä kaikille teille. Hieno blogi Jenni! Mä voisin aloittaa blogin pokeriammattilaisen elämän kurjuudesta ja toisinaan myös muusta. Mut ei ehkä tänne vaan pokrissivut.com saitille. Respectit Jeballe tästä.
Jeba on kone:)

T: Till I....

28. maaliskuuta 2009 klo 7.08  
Blogger Lumikki kirjoitti...

Onneksi ei käynyt pahemmin!

Yksi kompuroija tunnistautuu, puhuin puhelimessa kaverin kanssa ja olin samaan aikaan lenkillä. Puolen tunnin sisällä kaaduin ihan kunnolla kolme kertaa, viimeisen vielä ihan oven edessä! Kaveri vaan ihmetteli kun tuli ihan hiljaista ja sitten alkoi kiroukset kuulua :D

Ja kompuroin usein urheillessanikin, eilenkin harkoissa onnistuin kaatumaan maalin päälle niin, että maalin kulma osui palleaan ja meni ilmat pihalle, samalla kolautin !molemmat! polveni ja toisen kyynärpääni lattiaan! muutamasta kohdasta nahat poissa ja kauniit mustelmat<3

28. maaliskuuta 2009 klo 9.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Huh kun osui silmään miten laihoja nua mallit kuvissa ovat :/

28. maaliskuuta 2009 klo 9.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot niin sulonen!Itse oon kans mitä kömpelöin tapaus... En niinkään kaatuile mutta erityisesti törmäilen asioihin (oviin, seiniin, ihmisiin, parkkeerattuihin autoihin, huonekaluihin, you name it)ja telon itseäni harva se päivä :)Myös tavarat rikkoutuu mun läheisyydessä usein, kun ne "vaan tippuu" käsistä tms. Onneksi oon kykenevä nauramaan itselleni makeasti!

28. maaliskuuta 2009 klo 9.31  
Blogger Lulu Pigeon kirjoitti...

Heiteltiin pari vuotta sitten koripalloa aika rauhallisesti ja rennosti. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes päätin yrittää heittää koria puolesta kentästä. Mulla on toinen polvi mennyt urheilua harrastaessa silpuksi, eikä se ole kovin tukeva, ja siinä sitten heittäessäni tuo polvi antoi periksi. Pallo kyllä lensi koriin (ihme kyllä), mutta minä lensin maahan vääntäen nilkkani jotenkin kipeästi. Nilkka oli rikki monta kuukautta, siitä oli revähtänyt jotain pahemman kerran, eikä se ole täysin parantunut vieläkään, muutaman vuoden jälkeen...

28. maaliskuuta 2009 klo 10.08  
Blogger Jenni kirjoitti...

Pinja: Au, au, au! Kuulostaa paljon pahemmalta kuin oma kompurointini, josta selvisin vain hajonneella kengällä ja muutamalla mustelmalla. Pyörällä kolaroin kyllä aikoinaan oikein olan takaa. :P

Liisa: No sanopa muuta! ;) Meinasin soittaakin, mutta ajattelin, että näetpä sen täältäkin. :D Ensimmäisenä kotiin tultuani menin kyllä nukkumaan, kun olin jotenkin niin väsynyt ja pihalla - eli jäi se jumppa sitten väliin.

Anna-Maria: Ei hätää, parilla mustelmalla selvittiin. :) Nilkka tuntuu vähän jäykältä, mutta ei ole kipeäkään. Aijai, kuulostaa aika hurjalta tuo uima-allas-haaveri. :/ Minulla on kyllä aina kesäisin jalat niin hirveässä kunnossa, että ei kehtaa juuri paljain säärin liikuskella. :P

Reetta: No minustakin on lohdullista, miten monet muutkin kompuroivat. :) Olen myös ollut monet kerrat vessassa, jonka ovi on tempaistu kesken kaiken auki. Pahimmillaan se tapahtui unisex-vessassa. :D

Helen: Minä en sentään ole vielä koskaan onnistunut tuossa legendaarisessa tolppaan kävelemisessä. :D Propsit siitä!

Liisa: Ai hitto! Mutta KUKA menee laittamaan häähousut kaljoitteluretkelle??! Nyt järki käteen nainen. :D

Anonyymi1: Oi, kuulostaa pahalta. :/ Minä olen kyllä siitä onnekas kompuroija, etten ole ikinä onnistunut satuttamaan itseäni kovin pahasti. Mikään paikka ei ole ikinä murtunut tai mennyt poikki!

Kaisaleena: Hahah. :D Minä olen esimerkiksi kaatanut drinkkejä, kun olen asettanut ne ohi pöydästä pimeässä. :D Mutta olen kyllä baarissa saanut kerran ihan kunnon tällinkin, kun tanssilattian tungoksessa joku tönäisi kaveriani, joka kaatui suoraan päälleni. Se on aika mysteeri, miten kaverini onnistui kalauttamaan etuhampaansa (vielä ne ylähampaat) leukani alle. No läpihän ne menivät ja nykyään minulla on ikuisena muistona kaverini hampaanjälkien muotoinen arpi leuassani. :D

Regina: Minä myös teen tosi varoen jumppa- ja tanssitunneilla kaikenlaiset kierrehypyt, koska olen kerran tullut alas jotenkin omituisesti nilkka edellä ja se muuten sattui!

Anonyymi2: Mystisimpiä ovat tosiaan nuo kaatuilut, kun kaatumiselle ei ole oikeen mitään syytä. :D Näin juuri viime viikolla erään pikkupojan yhtäkkiä vain kaatuvan suorilta jaloilta alas. Vanhemmat vain ihmettelivät, että miten ihmeessä se oli mahdollista. :D

Anonyymi3: Onneksi tällä kertaa ei käynyt kovin pahasti, parilla mustelmalla selvittiin. :) Voi ei, tuo on jo aika noloa, jos kipsi kädessä vielä kompuroi! :D Itse onnistuin kerran kaatumaan portaissa niin, että lensin alas polvet edellä. Siinä joutuivat sekä nilkat ja polvet aika koville, mutta silloinkin selvisin aivan ihmeen vähällä!

C for clumsy: Minullakin on tapana tarrata aina kaiteisiin varmuuden vuoksi. :D Siinä voi sitten roikkua, jos onnistuu kompuroimaan. :D

Awa: Minäkin olen joskus kaatunut liukkaalla säällä aivan suoraan selälleni ja muistan, että ensimmäinenä tsekkasin vain, näkikö kukaan. :D

Lili: Joo. :D Kieltäydyin aikoinaan vanhempieni luona asuessani muuttamasta yläkertaan ihan vain siksi, että olin varma, että tulisin joku kerta melko jyrkät portaat pää edellä alas. :D

Nadjastrange: Onneksi nyt ei sattunut niin pahasti. :D Itse olen kyllä sellainen itkupilli, että monesti tirautan jotkut pienet kyyneleet yleisöstä huolimatta, jos oikein sattuu. :D

Nekta: Minäkin olen tuossa onnistunut muutaman kerran. Mutta ne portaat ovat aika korkeat! :D

Pii: Hahaha. :D No minä kaaduin sitten melkein heti sen jälkeen, kun poistuin sieltä Helsinki 10:stä. :D

M: Voi ei. :O Olen kyllä oikeastikin aika onnekas, koska monissa kokemissani haavereissa olisi voinut käydä paljon pahemminkin!

Anonyymi4: Nilkka on vähän jäykkä, mutta ihan ok. :) Kiitos kivoista sanoista!

Lumikki: Tuo on jo aika tehokasta, jos kolme kertaa onnistuu saman lenkin aikana kaatumaan. :D

Anonyymi5: Voi kuule, valitsin jo niistä kuvista suunnilleen terveimmän näköiset. :/ Olisi ollut paljon laihempiakin kuvissa ja kieltämättä mietin muutaman mallin kohdalla, että ei ole kyllä ihan kaikki nyt kunnossa. :(

Anonyymi6: Yleensä noissa tilanteissa kyky nauraa itselleen on aika hyödyllinen taito. :) Onnistun myös jatkuvasti kolistelemaan polviani tuoleihin ja pudottelemaan tavaroita. Erityisesti kännykän heittelyssä olen kunnostautunut viime aikoina. :D

28. maaliskuuta 2009 klo 10.43  
Blogger S kirjoitti...

Ihana postaus, ja loistavat kuvat! Saat aina hyväntuulisilla kirjoituksillasi hymyn huulille, eikä tämä kerta tosiaankaan tehnyt poikkeusta! :P

Hyvä kuiteknin, ettei sattunut pahemmin.

28. maaliskuuta 2009 klo 12.11  
Blogger Pauliina kirjoitti...

Et todellakaan ole ainoa kompuroida. Mun koordinaatiokyky vastaa yhä edelleen sitä liian nopeasti pituutta venähtäneen varhaisteinin vaikeutta toimia raajojensa kanssa. Mä en ole selvinnyt yhdestäkään talvesta ilman komeaa mustelmakokoelmaa hanurissani liukastelun seurauksena! Mutta tulee sitä kompuroitua muutenkin. Allekirjoittaneenkin noloin (ja kivuliain) kompastelustoori liittyy bussimatkailuun. Olin poistumassa bussista, etuoven kautta, kun astuin ohi portaan ja levähdin komeassa kaaressa kumoon bussin eteen. :D Siinä sitten pyyhin pahimmat hiekat verta vuotavista polvistani, ilmoitin kuskille olevani kunnossa ja linkkasin äkkiä pois paikalta. Eli sattuuhan näitä :D

28. maaliskuuta 2009 klo 15.13  
Blogger Pauliina kirjoitti...

Niin, ja ovenkarmit, pöydänreunat, tuolit, kynnykset jne. ovat verivihollisiani :D

28. maaliskuuta 2009 klo 15.16  
Blogger enskumuisku kirjoitti...

Kaatuilusta en tiedä, mutta taannoisen lennkimokani voisin jakaa.

Olin siis lenkillä (mitä en KOSKAAN tee normaalisti) iltaseitsemän aikoihin, oli jo aika pimeää. Kuuntelin käppäillessäni Love generation-biisiä, ja kun paikalla ei ollut ketään, pistin diskoksi. Olin laulavinani kuvitteelliseen mikkiin, vihelsin ja tanssahtahtelin kohtullisen kajahtaneesti..
..kun älysin etten ollutkaan yksin.
Minua tuijotti risteyksessä, johon oli juuri villisti diskoten saapunut, kaksi ilmeisen huittunutta poikaa. Kerää siinä sitten arvokuutesi ja hölköttele menemään. En ihan vähään aikaan ajatellut käydä lenkillä samalla tiellä. :D

28. maaliskuuta 2009 klo 15.20  
Blogger RagDoll kirjoitti...

Voi ei, toivottavasti jalkasi säästyivät pahemmilta haavereilta?

Saatan kompuroida, mutta useimmiten pysy huojumisesta huolimatta pystyssä. Noloja tilanteita kuitenkin vedän puoleeni. Ehkä noloin tapahtuma oli vuosia takaperin eräässä ostoskeskuksessa, pukukopissa. Liike sijaitsi ostoskeskuksen "aukion" edessä ja kopit olivat tietenkin juuri sinne ovelle päin. Ovien tilalla kopeissa oli verhot, jotka olivat nipsuilla kiinni. Olin juuri riisunut alusvaatteisilleni ja olin ottanut yläosani pois, kun kaverini (tarkoitus oli kurkistaa sisään) riuhtaisi vahingossa koko verhon nipsuista irti ja minä seisoin siellä pelkät alushousut jalassa näytillä koko ihmislaumalle.
Ei naurattanut sitten yhtään! =D

28. maaliskuuta 2009 klo 17.49  
Anonymous mums kirjoitti...

Kaatusin kerran junan rappusissa tullessani sellaisesta ylätasanteelta alas. Liukastuin ilmeisesti johonkin vesilätäkköön ja mulla oli siinä jonkinlaista kassia ja pussia vielä matkassa. Lensin kaikki kolme rappusta komeasti selälleni/takaraivolleni/kyynärpäilleni ja lopulta löysin itseni junan lattialta. Parasta oli, että kukaan kyseisessä vaunussa olevista n.20 ihmisestä ei tehnyt elettäkään auttaakseen ylös tai kysynyt edes olenko hengissä. Olin kuitenkin melko kärsivän näköinen ja kivutkin olivat tuskaisat... Tällöstä pannuttelua, vaikkei ollutkaan niin hauska juttu kun oli paikat kipeänä pitkään ja pääkin olisi voinut haljeta:/ Mutta kanssasisaria löytyy.

28. maaliskuuta 2009 klo 18.09  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Pyöräilin kerran pussillisen jauhojen kanssa. Pussi joutui pinnojen väliin, joka pysäytti pyörän keskelle autotietä niin että lensin kaaressa pyörän yli. Pinnat myöskin rikkoivat jauhopussin ja jauhoja oli ympäriinsä :P

28. maaliskuuta 2009 klo 18.45  
Blogger Ee kirjoitti...

Voi voi!
Minä liukastuin viime syksynä ensimmäistä kertaa elämässäni banaaninkuoreen! Se oli aika hämmentävä kokemus.

28. maaliskuuta 2009 klo 19.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mä niin tiedän miltä susta on tuntunut tuolla bussissa!

nimim. nousin epähuomiossa(?!?!?) stockan _alaspäin_ kulkevia tyhjiä liukuportaita puoliväliin asti, sitten yhtäkkiä tajusin että ei hitto mitä ihmettä oon tekemässä ja sekunti siitä makasin mahallani portaissa. siinähän se oli sitten rattoisaa liukua alas ja tuntea ihmisten tuijotus yllään <3

28. maaliskuuta 2009 klo 21.25  
Blogger Minna kirjoitti...

Vooi pientä!
Ei mutta mulla on kyllä todellakin myös tapana kaatuilla..mikä lie huono tasapaino tai varomattomuus iskenyt. Viimeisimmäksi lensin ihan kotona, juuri kun kurkotin ottamaan järkkäriä pöydältä, lensinkin suoraan lattialle! En edes tajua miten siinä niin kävi, rojahdin päin tuolia ja tuolikin hyppäsi edestä kiltisti pois...mutta ONNEKSI en kaatunut kamera kädessä koska siinä rysäyksessä olis kyllä sekin ihan kappaleiks hajonnut kun omiin polviinkin tuli kivat mustelmat <;
Sitten tuossa talvella olin kävelemässä koiran kanssa ulkona ihan julkisella paikalla ja ihan hiukan koira vetää niin ihanan liukkailla nilkkureillani vedän lipat suoraan takapuolelle, auts liekkö häntäluu murtunut.. ;<

29. maaliskuuta 2009 klo 10.50  
Anonymous jokuotus kirjoitti...

Se on muuten janna tunne se kun tietaa etta kaatuu eika voi sille mitaan, se sekunti ilmalentoa, kun vaan on (tai silta se tuntuu vaikka oikeesti liikkuu vaikka kuinka paljon ja varmaan laittaa kasia eteen jne) ja odottaa epauskoisena sita kohta koittavaa kipua :P On koettu ;)

Viime vuonna kaaduin pyoralla, mutta taysin ilman syyta. Ajelin hiljakseen, ja jostain ihmeen syysta vaan painoin etujarrua ja ihan liikaa, niin etta lensin tangon yli. Kasi ja naama meni vahan hajalle, mutta vain valiaikaista kosmeettista :) Vieressa sattui olemaan juuri pari nuorta miesta jotka auttoi pystyyn ja katsoi kummastuneena... Onneksi olin just 10 metria aiemmin pistanyt kyparan paahan (olin ajanut hiljakseen jatkuvasti kaupoissa pysahdellen joten en ollut pitanyt kyparaa). Laitoin sen muuten kun siina oli just poliisilaitos kohdalla! ;)

Vahan aikaa sitten kavelin yliopistolla kurssikaverin kanssa tunnilta, juteltiin jotain siina kavellessa ja han kaantyi kirjastolle. Ma jatkoin puhumista ja kavelemista ja kavelin suoraan pylvaaseen. Taa meni sitten vaan sinne kirjastoon ja naytti vaan vahan holmistyneelta ja nololta vaikka ma itse nauroin... (toi on aina hammentavaa, ihmiset nolostuu mun ymparilla vaikka musta on usein vaan hauskaa miten vahingossa holmoilen...) No, jatkoin sitten eteenpain ja satuin nakemaan toisen kaverin. Juttelin vahan aikaa ja jatkoin sitten menoa, nakemisia sanoen ja taaksepain katsoen... Vain polvi osui samanlaiseen pylvaaseen talla kertaa, just ja just vaistin hataliikkeella kun tajusin etta taas se tapahtuu! No talla kertaa kaveri oli vahan huumorintajuisempi, etenkin kun kerroin etta tein saman jutun toistamiseen siina parin minuutin sisaan.

29. maaliskuuta 2009 klo 14.59  
Blogger Anna kirjoitti...

Toivottavasti ei tullu pahaa haaveria.. Mun ehkä mieleenpainuvin, ei kuitenkaan mikään kivuliain tai erikoisin, kömpelöinti tapahtu muutama vuosi sitten. Olin menossa mallicastingiin, ja siinä rakennuksessa oli sellanen reikäinen matto oven edssä. Sellanen missä ne reiän on about 10 sentin kolikon kokoisia. Jalassa mulla oli korolliset sandaalit, joissa ei ollut mitään tukee kantapäässä. Oikea jalkani sitten jämähti kiinni siihen reikämattoon korosta ja kun yritin repiä jalkaani pois, jäi vasenkin jumiin. Siitä sitten tietenkin lensin polvilleni ja otin käsillä vastaan. Saatuani itseni irti kompuroin hissiin ja hieman arvioin vahinkoa. Lempparifarkuistani oli mennyt polvi auki sivusaumasta sivusaumaan, molemmat farkkujen polvet oli veressä ja molemmista kämmenistä tuli verta. Mua ehkä HIEMAN katottiin ku kompuroin sisälle:D

Mutta näin yleisesti mä lentelen vähintään kerran viikossa, varsinki talvisin ja aina oon mustelmilla:D Oon myös tosi taitava hakkaamaan nenääni kaikkeen kovaan, sohvan selkänojaan, sängyn reunaan jne. Pienenä lensin päin sänkyä ku kompastuin jalkoihini ja myöhemmi nenä on myös murtunu. Siitä sänkyyn lentämisestä on arpi nenässä ikuisesti, ja murtumisesta on jäljellä vinoutunut nenä, joka on aika hanurista nuhalla.. Hienoa olla näin kömpelö..

29. maaliskuuta 2009 klo 17.32  
Blogger Sara kirjoitti...

Mä en onneksi ole kova kaatuilemaan, mutta puolisentoista vuotta sitten hävetti vähän, kun olin Ranskassa ja mulla oli tosi liukaspohjaset kengät jalassa ja kaaduin Cannesissa keskellä jalkakäytävää pyllylleni :D Onneksi kovin moni ihminen ei nähnyt. Ja tällasissa tilanteissa on aina hyötyä taidosta nauraa itselleen! :)

29. maaliskuuta 2009 klo 21.38  
Blogger a. moskova kirjoitti...

Mä heitän kumoon varmaan joka toinen päivä tai jotain... Ja lisäksi sitkeesti pudotan, tuhoan, kaadan ja romutan kaiken. Oon yksi kävelevä katastrofi aina välistä :D

Aika low point oli ku tossa muutama kuu sitten heitin samana iltana takaraivo edellä kivilattiaan ja löin itteäni vessan ovella otsaan. On ainakin hyvä balanssi, karmeet kuhmut kummallakin puolella :D Nojoo, viimesimpään saattoi kyllä vaikuttaa alkoholi

29. maaliskuuta 2009 klo 22.23  
Anonymous Ket kirjoitti...

Ei kaatuilemisessa ole mitään noloa. Kummallista sen sijaan on, jos kukaan ei vaivautunut auttamaan/kysynyt miten kävi, vaan katsoivat kun kaaduit. Tietysti jos nouset jaloillesi ei ehkä kovin pahasti käynyt, mutta silti :/

30. maaliskuuta 2009 klo 11.40  
Blogger Iris kirjoitti...

Kaikillehan sita nakojaan sattuu:) mina satuin toissa menettamaan korkokenkani asiakkaan jalkojen juureen... hehe, siina sitten kerailin itseani ja korkokenkaani :)

30. maaliskuuta 2009 klo 21.03  
Blogger Jenni kirjoitti...

Lulu Pigeon: Auts. :/ Tuo on kyllä kurjaa, jos haaveri ei parane kunnolla. Pienistäkin kaatuiluista voi koitua vakavia ja pitkäkestoisia vaivoja. Koitahan nyt ottaa rauhallisesti siellä! :)

S: Mietin pitkään, että mitä ihmettä tähän voisi laittaa kuvaksi, mutta sitten muistin, että kaatuilevathan ne mallitkin. ;) Kiva kuulla, että postaukseni hymyilyttävät! :) Täytyy myöntää, että monesti muiden törmäilyt ja kaatuilut naurattavat itseäkin. :D

Pauliina: Itse useimmiten olen selvinnyt pelkillä mustelmilla, eikä onneksi ole kauheasti mitään ruhjeita tullut. Minulla ei takapuoli kovin usein ole ottanut osumaa, mutta polvet ja sääret senkin edestä. :P Useinkin juuri ovenkarmien, tuolien ja pöytien ansiosta - hyppäävät pahus aina tielle. ;)

Enskumuisku: Voin kuvitella - priceless! :D Itse kerran joskus teininä meinasin kuolla häpeään, kun myöhään illalla tennisharkoista tullessani päätin lumisella pururadalla ottaa vähän komeita liukuhyppyjä ja loikin kinoksissa kuin paraskin ninja. :D Yhtäkkiä huomasin, että samassa tennisryhmässä oleva rinnakkaisluokkalainen poika porhalsikin polkupyörällä takaa ohitseni - ja oli siis nähnyt kaikki typerät temppuiluni. :D

RagDoll: Minäkin aika usein jään vain huojumaan, mutten kaadu. :D Hitsi, tuo sovituskoppi-episodi kuulostaa ihan kamalalta! :D Toivottavasti en itse joudu koskaan moiseen tilanteeseen...

Mums: Hitsi, että pistää vihaksi tämä suomalainen mentaliteetti, että kukaan ei tarjoudu auttamaan. Kaipa täällä pelätään, että siinä saattaisi astua jonkun toisen henkilökohtaiselle reviirille, mutta monesti ainakin itse ilahtuisin, jos joku tarjoaisi kättä tai auttaisi keräilemään levinneet tavarat maasta. :P

Kullanmuru: Hahah, voin kuvitella millainen pölly on ilmassa ollut. :D Se voi olla aika vaarallistakin kyllä, varsinkin jos kovassa vauhdissa jotakin menee pyörän pinnojen väliin!

Ee: No tuo nyt on oikeasti aikamoinen klassikko! :D Olisin varmaan itse salaa vähän ylpeä, jos voisin kertoa liukastuneeni banaaninkuoreen. :D

Anonyymi1: Voin todella kuvitella, miten Stockalla hienostomammat ovat pyöritelleet silmiään. :D

Minna: No onneksi ei sentään järkkäri hajonnut! :O Olisi tullut kalliiksi se tömähdys! Nuo koiranulkoilutus-haaverit taitavat talvisin olla Suomen oloissa yllättävän tavallisia. Liukkaalla kelillä ei tarvitse olla kovin vahvakaan koira, kun helposti kiskaisee ison ihmisen kumoon. :/

Jokuotus: Se on kyllä todella erikoinen hetki! Parhaimmillaan sitä oikeasti ehtii huojua hyvän tovin ennen kuin itse kaatuminen todella tapahtuu. :D

Olen itse onnistunut kolaroimaan pyörällä niin usein, että äitini ilmoitti, etten saa täällä Helsingissä ajaa pyörällä ollenkaan ilman kypärää. :D Että vanhempani ovat kuulemma valmiita hankkimaan minulle sellaisen. No fiksuahan se olisikin! Ärsyttää ainoastaan se, että kypärää ei saa oikein järkevästi mihinkään laitettua siksi aikaa, kun ei ole pyörän selässä. :/

Tulee muuten joskus oikein sellainen ketjureaktio noista törmäilyistä, kun nolostuneena hihittää edelliselle törmäykselle, niin ei huomaa katsoa eteensä (tai taakseen) ja törmää saman tien uudelleen. :D

Anna: Voi ei! :D Ainakin erotuit joukosta siinä castingissa. :D Mutta nuo reikämatot ovat tosi petollisia, itselläkin monta kertaa tarttunut korko sellaiseen kiinni! Myös mukulakivetykseen ja eteisritilöihin jää kapea korko tosi helposti jumiin. Mutta lohdullista kuulla, että joku muukin töpeksii jatkuvasti! :D Itse en kyllä ole onnistunut vielä nenääni telomaan. ;)

Sara: Kesäisin kaatuillessa saa vielä varoa, ettei esimerkiksi kevyen kesähameen tai -mekon helma lennähdä korviin, jos kupsahtaa kumoon. :D

A. Moskova: Au, au, au! Pään ottaessa osumaa, sattuu kyllä yleensä aika paljon. Itse kolauttelen aina takaraivoani peilikaapin kulmaan tai avoinna olevaan oveen. :/

Ket: Tuossa omassa tilanteessani ketään ei siinä vieressä ollut jalkeilla, vaan muut ihmiset istuivat jo bussissa paikoillaan. Kuskikin oli sen väliseinän takana ratin edessä. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahasti ja pääsin omin avuin nopeasti ylös. Mutta yleisesti ottaen olen kyllä samaa mieltä siinä, että ihmiset saisivat auliimmin tarjota apua, jos näkevät jonkun vaikka kaatuvan. Ei se veisi kovinkaan paljon kenenkään aikaa tarjota vaikka kättä sen verran, että toinen pääsee ylös.

Iris: No onneksi ihmisillä usein on ymmärrystä ja huumoria tuollaisissa tilanteissa ja kaatuiluun suhtaudutaan pääosin hyväntahtoisesti. :)

31. maaliskuuta 2009 klo 13.39  
Blogger Ässä kirjoitti...

Mä oon kyllä yks pahimmista tuntemistani kömpelyksistä :D

Vähän aikaa sitten vedin näyttävät turvat Forumin JC:n rappusissa (myönnän, huomioni oli kiinnittynyt muualle kuin rappusten kapuamiseen...). Myyjä tokaisi kuuluvan "OHO!":ni jälkeen, etten ole ainoa siinä paikassa kompuroinut.

Oon koko ajan mustelmilla ja naarmuilla, kiitos heikohkon tasapainoni!

2. huhtikuuta 2009 klo 11.06  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu