Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

5 vaatekappaletta

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

5 vaatekappaletta

Olen nyt jo Tampereella huitelemassa, mutta ajastus on näppärä keksintö. :) Tässä siis toinen osa Bisquitsin haasteen vastauksista ja viimeinen satsi tulee huomenna. :)

Tehtävänä on siis listata, mistä viidestä asusteesta, vaatekappaleesta ja kenkäparista pitää juuri nyt. Minä kuitenkin olen niin kova tarinoimaan, että postauksesta olisi tullut älyttömän pitkä - niinpä jaoin jokaisen viiden satsin omaan postaukseensa. Toisessa erässä esittelyyn pääsevät vaatekappaleet:

5 vaatekappaletta

Olen ehdottomasti mekkotyttöjä ja nyt kevätauringon paistaessa alkaa ilmakin olla sen verran lämmin, että mekossa tarkenee ilman villahousuja. :) Kevään kunniaksi olen kartuttanut vaatevarastoani muutamalla uudella mekolla - niitähän ei voi olla liikaa. Uusin suosikkini on väljä, kirkkaanisininen mekko, joka sopii pidettäväksi monella tavalla. Mekon materiaali on ihanan vilpoisaa viskoosia ja takana on yksityiskohtana pieni reikä, josta selkä pääsee vilkkumaan. Hieman tunikamainen mekko näyttää kivalta niin leggingsien ja housujen kanssa kuin paljain säärinkin. Huulipuna sopii mekon kanssa myös hyvin, kun kirkkaanpunainen ja -sininen luovat hauskan kontrastin.



Toinen mekkokaapin uutuuksista on seilorihenkinen trikoomekko, jossa on hauska nyöri vyötäröllä. Tämä huoleton mekko sopii myös käytettäväksi sekä leggingsien kera että paljain säärin (, jos nyt kehtaan mustelmaisia kanankoipiani esitellä). Nämä kaksi mekkoa onkin blogissa jo lähiaikoina nähty ja varmasti tullaan näkemään tulevaisuudessakin, sorry. :D



Tämä takki on blogissa nähty jo kymmeniä kertoja, mutta en vain kyllästy siihen ikinä. Nahkatakkini voisi sanoa syrjäyttäneen oikeastaan kaikki muut takkini niinä aikoina, kun nahkatakilla suinkin vain tarkenee. Kohta kolme vuotta palvellut takki sopii ihan kaiken kanssa ja on niin helppo valinta, että muut vaihtoehdot jäävät auttamatta kaappiin.



Ihkaensimmäiset kunnon pillifarkkuni eivät ole menettäneet tenhoaan, vaan ovat edelleen yhdet suosikeistani. Alkusyksystä 2005 ostetut housut näyttävät kyllä huolestuttavasti siltä, että kovin montaa vuotta niillä ei enää ole elinikää jäljellä. Olen epätoivoisena metsästänyt niille seuraajaa, mutta vielä oikeanlaisia vaaleita pillifarkkuja ei ole tullut vastaan. Kesällä nämä vaaleat pöksyt ovat sandaalien kanssa aivan must. :)



Nyt seuraa joukon musta hevonen! Tunnustan, olen salannut teiltä (ja äidiltäni, joka lukee tätä blogia) jotakin jo kuukauden päivät. Noin kuukausi sitten Dieselillä oli kekkerit, joissa esiteltiin tämän kevään ja kesän mallistoa. Kemuissa sai shoppailla uutuuksia alennuksella ja en voinut kävellä tämän mekon ohi. Mekko ei oikein pääse oikeuksiinsa henkarissa roikkuessaan, mutta lupaan esitellä tämän teille, kunhan sopiva tilaisuus sen käyttämiseen tulee. :) Mekko on tummanharmaata, kauniisti laskeutuvaa kangasta ja hyvin simppeli. Juju piilee selkäpuolella ammottavassa reiässä, joka paljastaa viehättävästi lapaluut. Mekko on helmasta sen verran kapea, että halutessaan helman voi kääriä myös tunikamaisesti lantiolle.

Tunnisteet:

5 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aiheesta poiketen kun sä oot tollanen conversetyttö, tiiätkö sä myydäänkö jossain helsingin liikkeessä sinisiä paljetticonverseja? :D

26. huhtikuuta 2009 klo 2.41  
Blogger semma kirjoitti...

Viimeinen mekko on hullun suloinen (: Mulla on kauhea mekkomania muutenkin päällä, mutta toi on oikeasti tosi söpöinen..
Tykkään sun blogista hirveästi, oot jotenkin niin aito ja innostava. Ihan tällein by the way(=

26. huhtikuuta 2009 klo 10.48  
Blogger miina kirjoitti...

Ihania mekkoja ja muita vaatteita myös.

Anoyymille joka kyseli paljetticonverseja, eilen (la) olin liikenteessä ja kampin viidennessä kerroksessa olevassa Spirit Store Limitedissä näin paljetticonverseja, mutta en oo varma oliko sinisiä.

26. huhtikuuta 2009 klo 17.22  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Nyt täytyy kyllä sanoa, etten tiedä. :/ Kannattaa ehkä tutkia verkkokaupoista! Miinalla tuossa kommentissa tuli myös vinkkiä. :) Olen itse nähnyt Kampin keskuksen Galleryssakin paljetti-Converseja, mutta vain tummanharmaana.

Semma: Kiitos. :) Olen ehtinyt mekkoa jo kerran pitääkin, mutta kuviin se ei ole vielä päässyt. Tykkään valtavasti tuollaisista selän paljastavista vaatteista. :) Ja kiitos ihanasta palautteesta!

Miina: Kiitos. :) Toivotaan, että noista vinkeistä on ensimmäiselle kommentoijalle apua. :)

27. huhtikuuta 2009 klo 9.36  
Blogger J/SH kirjoitti...

Hei pakko huikata, että näin sinut ja sinisen tunikasi baarissa. En oikein heti ollut satavarma edes, sain myöhemmin vahvistuksen epäilyille Mungolifen blogista. Mutta oli kiva nähdä, harmi etten nähnyt muita, olin liian myöhään liikkeessä ja turhan paikallani. Such a shame.

29. huhtikuuta 2009 klo 19.07  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu