Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Avajaishumua

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Avajaishumua


Huh, mikä päivä oli eilen! Lähdin kotoa aamulla puoli kymmeneltä ja palasin vasta hiukan ennen kahta yöllä. Tarkoituksena oli kyllä käydä päivän mittaan kotona hiukan rauhoittumassa, mutta ylioptimistinen aikatauluarvioni kosahti pahemman kerran. Onneksi olin sentään ottanut kaiken tarvittavan mukaan varmuuden vuoksi jo aamulla ja pukeutunut asuun, jossa oli mahdollisuus edustaa tässä hätätilanteessa myös iltatilaisuuksissa. Kannattaa muuten ehdottomasti pitää esimerkiksi deodoranttia ja muita tuollaisia välttämättömyyksiä aina käsilaukussa, sillä ikinä ei tiedä mihin kaikkialle sitä päivän aikana päätyykään. Pahoitteluni, jos järkytin jotakuta Stockmannin vessassa kiskaistessani mekon korviin freshaus-operaationi tiimellyksessä. :D



Nyt on heti varoitettava, että nälkäisten lukijoiden kannattaa säästää tämän postauksen tarkempi tutkiskelu sellaiseen hetkeen, kun nälän pahin kärki on selätetty. Luvassa on nimittäin lukuisia, herkullisia ruokakuvia. ;) Ruokakuvat ovat peräisin Stockmannin F8-ravintolamaailman avajaisista, joihin suuntasin alkuillasta Saaran kanssa. Olimme pudottaa silmämme jo siinä ovella, kun näimme ne herkuista notkuvat pöydät...



Maistelimme innolla niin shampanjaa, mansikoita, leivoksia ja sushia kuin salaattiherkkujakin. Huomatkaa ero minun ja Saaran sushi-lautasten välillä - Saaralla homma on huomattavasti paremmin hallussa kuin minulla. Ikuistin myös tarjottimella tapahtuneen sushi-räjähdyksen.



Reilun parin tunnin herkuttelusession jälkeen jatkoimme Aleksanterinkadun Vila- ja Selected-liikkeen avajaisiin. Valitettavasti tässä vaiheessa kamera unohtui laukkuun, enkä muistanut ottaa kemuista yhtään kuvaa. Saara kyllä ikuisti sovituskopissa muutaman legendaarisen hetken, kun sovitin hupinumerona Maailman Rumimmaksi Mekoksi nimeämääni kolttua. Saara, kyllä sen saa julkaista - en halua pimittää tätä iloa keneltäkään.

Koska ilta oli hyvässä vauhdissa, jatkoimme avajaiskekkereistä vielä matkaa kaverini bändin levyjulkkareihin. Vaikka ilta sujui varsin rauhallisissa merkeissä, tein jotakin vähän villiä: menetin seinäkirjoitteluneitsyyteni! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka onnistuu tämän joskus bongaamaan ihan luonnossa. :D



Tunnisteet:

13 kommenttia:

Blogger mad-sanna kirjoitti...

teki pahaa kattoo tätä postausta ja mulla on kiljuvan kova nälkä!

23. huhtikuuta 2009 klo 13.51  
Blogger Juillian Falaraki kirjoitti...

ihanan näköistä sushia, mikä taso japanilaisessa? (esittelin sitä cinematic orchestraa poikaystävälle ja sieltä löytyi kuulemma heti joku potentiaalinen biisi niiden teatteriprojektiin!)

-Julia

23. huhtikuuta 2009 klo 14.05  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Vähänkö oot raju :D Mä menetin joskus teininä, kun riparileirikeskuksen vessan peilin taakse kirjoteltiin parit legendaariset viestit ;) Sen verran kuitenkin ujostutti ja hävetti että piti laittaa vähän piiloon...

Ihmettelin ihmispaljoutta Zion vieressä tänään vähän ennen kymmentä, ja nyt kun noista avajaisista mainitsit niin joo, taisi siinä ylhäällä Vila lukea. Varmaan jotain avajaistarjouksia oltu menossa bongaamaan samalla kuin minä juoksin Nanson ystävämyyntiin ;)

23. huhtikuuta 2009 klo 14.14  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Oi näyttipä herkut ihanilta!! :D

23. huhtikuuta 2009 klo 16.22  
Blogger Heli kirjoitti...

Ihan liian ihanan näköisiä noi leivokset!

23. huhtikuuta 2009 klo 17.01  
Blogger Joy kirjoitti...

Uh, ihania kuvia. Jaloleinikit sitten on niin kauniita!!! Ja sushi niiiin hyvää ;)

24. huhtikuuta 2009 klo 9.42  
Blogger Jenni kirjoitti...

Minkki: Mutta minähän varoitin! ;)

Juillian Faralaki: En nyt ole mikään sushi-ekspertti ja napsin itse vain niitä kasvisversioia, mutta maukasta oli. :) Ja hei mahtavaa, että The Cinematic Orchestra sai uuden ystävän. :D

Rva Herttainen: No niinpä! ;) Olen aika pahis! No siellä Zion edessä oli varmaankin kohinaa juuri niiden avajaisten takia. :)

Kullanmuru: Eivätkä vain näyttäneet. ;)

Heli: Ihania ne olivatkin, mutta ei noita bebe-leivoksia ainakaan ihan kamalan montaa pystynyt syömään (paitsi Saara :D ).

24. huhtikuuta 2009 klo 9.44  
Blogger Jenni kirjoitti...

Joy: Hahaa, ristiin mentiin! :) Olen itse aivan hullaantunut sushiin, vaikka en kalaa edes syö. Kasvisversiotkin maistuvat ja kerran olen kokeillut sushia kylmäsavuporotäytteellä ja AH, se oli ehkä parasta ikinä. :) Suosittelen kokeilemaan, jos joskus teet itse. :)

24. huhtikuuta 2009 klo 9.45  
Blogger Tara kirjoitti...

aw miten söpöjä ootte tossa kuvassa :)

mun täytyy jatkossaki skipata noi kaikki kutsut ja vastaavat... mietin just noita ruokakuvia katellesani, et istuisin jossain pöydän kulmalla tuol mussuttamas herkkuja herkun perään, välittämättä mitään vaatteista :D

24. huhtikuuta 2009 klo 13.19  
Blogger Jenni kirjoitti...

Tara: Onneksi noissa Stockan kekkereissä ei tarvinnutkaan miettiä vaatteita, kun koko juhla oli omistettu nimenomaan ruoalle. ;) Eli mussuttaminen oli jopa toivottavaa - sopii mulle tuollainen! :D

24. huhtikuuta 2009 klo 15.04  
Anonymous Kirppu kirjoitti...

Hahaa, oisko Libertéestä tuo kirjoitus?

24. huhtikuuta 2009 klo 18.30  
Blogger Tara kirjoitti...

jaha, mulla tais mennä vähän pasmat sekasin noista kuvista ja sekotin noi niiden vilan juttujen kanssa :D

24. huhtikuuta 2009 klo 21.24  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kirppu: Haha, hyvin bongattu. :D Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! ;)

Tara: No ihan ymmärrettävää. ;) Oli siellä Vilassakin jotain herkkuja, mutta olin ahtanut itseni jo Stockalla niin täyteen, että ne jäivät muiden napsittaviksi. :D

25. huhtikuuta 2009 klo 11.04  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu