Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Rei'itetty paita

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Rei'itetty paita

Olen tosi kova suunnittelemaan kaiken maailman tuunausprojekteja, mutta projektini etenevät hyvin harvoin (tai hyvin hitaasti) toteutusvaiheeseen. Tuunauskorini tuijottelee minua ylitsepursuvan syyllistävästi päivä toisensa jälkeen ja eilen päätin nyt sitten vihdoin ryhtyä toimeen, kun kerrankin oli aikaa.



Minulla on ollut jo kauan aikeissa kokeilla Midinetin ohjeilla reikäpaidan tekoa, joten se sai olla urakkani ensimmäinen osa. Olin jo aikaisemmin hankkinut projektia varten halvan paidan, jonka kohtaloa ei tarvitsisi surkutella, mikäli homma menisi pahasti myttyyn, mutta ai että se kankaan leikkely silti aluksi hirvitti! :D Se on jotenkin niin peruuttamatonta, kun leikkaa julmasti paitaan reidän! Olin myös hyvin epäileväinen oman osaamiseni suhteen...



Loppujen lopuksi reikätuunaus oli aivan naurettavan helppotekoinen, eikä siinä kovin kauaakaan mennyt. Päättelyvaiheessa sormi meni hetkeksi suuhun, mutta luovasti sain senkin ongelman ratkaistua. Lopputulos oli niin kivan näköinen, että uskaltauduin tekemään paitaan toisenkin reikärivin ja harkitsen, pitäisikö tehdä vielä yksi lähelle kaula-aukkoa. Muokkasin paitaa myös leikkaamalla kaula-aukosta resorin pois ja suurentamalla aukkoa hieman sekä lyhentämällä hihoja. Tällä tyylillä voisi tuunata myös jonkun t-paitamekon. :)



Tunnisteet:

18 kommenttia:

Blogger fffrida-frida kirjoitti...

onpa ihan tosikiva! täytyypä joku kerta koittaa jos itseltäkin onnistuis :)

20. huhtikuuta 2009 klo 15.07  
Blogger tipitii kirjoitti...

Ihana lopputulos. Tykkään, kun nuo reiät eivät ole niin kauhean isot. Voisin itsekin kokeilla tuota mahdollisesti... ;)

20. huhtikuuta 2009 klo 15.11  
Blogger Ambe kirjoitti...

Voi ihana! itselläkin on kertynyt jo varmaan satoja tuunausideoita niin mielen kuin kaapinkin syövereihin.. pääsykokeisiin valmistautuvalla tämä ei ole kuitenkaan paras aika diy-projekteille mutta jotain pientä voisi kehitellä mielen virkistykseksi! ;)

20. huhtikuuta 2009 klo 15.19  
Anonymous Emmi kirjoitti...

Tää on kivoin reikäpaita viritelmä mihin oon vielä törmänny ! <3____<3 Tosi nätti ja ennenkaikkea söpö ja suloinen !

20. huhtikuuta 2009 klo 15.45  
Blogger Norppis kirjoitti...

uuh, ihana :)
kun itekki malttais.
No kesällä on paljon aikaa, tai mahdollisesti ei ole mitään muuta kun aikaa kun koulu loppuu :)

20. huhtikuuta 2009 klo 16.00  
Blogger Christina kirjoitti...

Oi, tulipa paidasta kiva!

20. huhtikuuta 2009 klo 17.16  
Anonymous Magi kirjoitti...

tosi ihana! minustakin kivempi pienillä rei'illä. kuinka pitkät viillot leikkasit, suurinpiirtein?

20. huhtikuuta 2009 klo 17.31  
Blogger bubble kirjoitti...

Tosta tuli kyllä tosi kivannäkönen. Pitääpä testata ehkä itsekin ;)

20. huhtikuuta 2009 klo 20.05  
Blogger Rva Herttainen kirjoitti...

Tosi siisti ja tasainen lopputulos, varmasti paras näistä tuunauksista mihin oon törmännyt!

20. huhtikuuta 2009 klo 20.16  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Tuosta tuli tosi kiva, mutta miten nuo erikoiset reiät sait tehtyä, kun siinä on tuota punosta päällä? :o

20. huhtikuuta 2009 klo 20.56  
Blogger Midinetti kirjoitti...

Tää on niin paljon hienompi kuin se mun oma :D. Pitääpä kokeilla tommmoista hillitympääkin versiota.

21. huhtikuuta 2009 klo 8.39  
Blogger Jenni kirjoitti...

Fffrida-frida: Kiitos! :) Ihan varmasti onnistuu sinulta, jos onnistui minultakin. :) Tämä oli kuitenkin ensimmäisiä tällaisia kunnon tuunauksiani ja hyvä tuli!

Tipitii: Kiitos. :) Minustakin tuo pienireikäinen, silmukkamainen lopputulos on aika kaunis. Kokeile ihmeessä, koska tuo oli tosi helppo toteuttaa! :)

Ambe: Kiitos. :) Joo, tuo minunkin tuunauskorini ryöppyää yli äyräidensä. Eikä se oikeasti vaatisi kuin sen, että joskus vain ryhtyy toimeen, mutta aina muka on jotain tärkeämpää. Toisaalta tämä oli nyt niin palkitseva kokemus, että taidan yrittää nyt hoitaa tätä tuunausurakkaa ahkerammin jatkossa. Onnea muuten pääsykokeisiin! :)

Emmi: Kiitos kovasti! :) Mahtavaa, että ensimmäinen kunnon tuunausprojektini onnistui näin hyvin. :D

Norppis: Kiitos. :) No tuo oli ainakin tosi helppo toteuttaa, joten kunhan aikaa vapautuu, niin suosittelen kokeilemaan. :)

Christina: Kiitos! Yllätyin itsekin, miten onnistunut lopputulos olikaan! :)

Magi: Kiitos. :) En osaa tarkkaan arvioida niiden viiltojen kokoa, mutta saivat olla yllättävänkin suuret. Tein aluksi liian pienet, eikä näyttänyt hyvältä, joten purin punoksen (onneksi tosi helppo purkaa ja punoa uudelleen) ja suurensin reikiä vähän. Lopulta viiltojen pituus taisi olla suunnilleen 10 cm. Mutta ihan ensimmäinen ja viimeinen viilto kannattaa jättää huomattavasti muita pienemmäksi. :)

Bubble: Kiitos! :) Ja suosittelen, oli helppoa kuin mikä! :)

Rva Herttainen: Kiitti! Minusta muidenkin tuunaukset ovat olleet tosi onnistuneita. :)

Kullanmuru: Kannattaa vilkaista tuo linkki Midinetin blogiin, sieltä löytyy teko-ohje. :)

Midinetti: Höpöhöpö! :D Minusta se sinun paitasi oli tosi hieno. :) Mutta hauska silti huomata, miten erinäköinen lopputulos voi olla riippuen siitä, minkä kokoisia viillot ovat. :) Kiitos hyvästä ohjeesta!

21. huhtikuuta 2009 klo 8.57  
Blogger ritu kirjoitti...

Yhyyy onnistuin joskus kämmäämään tuollaisen kunnolla, pakkopakkopakko yrittää joku kerta uudestaan. Ja mielellään menestyksellä :D

21. huhtikuuta 2009 klo 13.17  
Blogger Juliet kirjoitti...

Pakko kokeilla tota heti kun pääsee vähänm rennompaan arkeen käsiksi.

juliet xxx

21. huhtikuuta 2009 klo 13.39  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ritu: Minä onnistuin ainakin noilla Midinetin ohjeilla. :) Katso sieltä mallia! Ja voithan tosiaan ensin harjoitella vaikka johonkin lumppupaitaan, joka joutaa rätiksi muutenkin. :)

Juliet: Onnea tuunausprojektille! :)

21. huhtikuuta 2009 klo 17.00  
Anonymous *jossu* kirjoitti...

Kiitos vinkistä, piti toteuttaa heti eilen! Kävin ostamassa Ginasta suunnilleen koon verran liian ison teepaitamekon ja tein eteen yhden tuollaisen "vinorivin". Tuli aivan älyttömän hieno! Yleensä mitkään tuunaukset ei ulta onnistu, mutta onneksi rohkenin testata tätä :)

21. huhtikuuta 2009 klo 17.11  
Blogger Sugar Kane kirjoitti...

Tosi kivan näköinen! Ihan sun vaate!

21. huhtikuuta 2009 klo 18.08  
Blogger Jenni kirjoitti...

*jossu*: Oi, mahtavaa että sinunkin tuunauksesi onnistui! :) Olen itse ajatellut kokeilla tätä joku kerta vielä johonkin pidempään paitaan, josta saisi sitten mekon. :)

Sugar Kane: Kiitos! :)

23. huhtikuuta 2009 klo 13.09  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu