Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Hoikkuus = syömishäiriö?

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Hoikkuus = syömishäiriö?


Viime postauksen kommenttien herättämän tuohtumuksen tilassa ryhdyin pohtimaan painoasioita. Läskin ja syömishäiriöiden kultakaudella ihmiset tuntuvat kiinnittävän tolkuttoman paljon huomiota toistensa painoon. Jostain syystä on alettu kuvitella, että on täysin oikeutettua spekuloida toisen ihmisen painoasioita tai jopa huomautella ääneen. Vaikka taustalla olisikin aito huoli toisen hyvinvoinnista, uskon että täysin tuntemattomien ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen tuolla tapaa ei ole tarpeellista tai erityisen soveliastakaan. Veikkaan, että jokaisen omat läheiset kyllä puuttuvat asiaan siinä vaiheessa, jos paino muuttuu radikaalisti suuntaan tai toiseen. Täysin tuntemattomien tai puolituttujen ei siis ole mitenkään välttämätöntä asiaa kommentoida.



Mielenkiintoista asiassa on se, että samat kohteliaisuussännöt eivät tunnu koskevan kaikkia. Lihavuuden kommentoimista pidetään todella asiattomana (ja hyvä niin!), mutta miksi laihuus on kuin julkista riistaa, johon kuka tahansa saa puuttua? Ihmisen painoon vaikuttavat niin elintavat, perintötekijät, ruumiinrakenne kuin aineenvaihdunta ja ruoansulatuskin. Kukaan ei pysty pelkän ulkomuodon perusteella päättelemään, mikä on perimmäinen syy ventovieraan ihmisen laihuuteen. Siksi on aika riskaabelia ryhtyä esittämään väitteitä tai epäilyksiä niinkin hatarin perustein kuin silmämääräinen arvio. Kannattaa myös muistaa, että alipaino ei automaattisesti tarkoita anoreksiaa. Hohhoijaa, vähän itse asiassa tympii toistella tällaisia itsestäänselvyyksiä. Näemmä ne eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä ihan kaikille, joten toistellaanpa silti.



Asian olisi voinut jättää varmasti edellisen postauksen kommenttiosioon ja antaa hiipua hiljalleen, mutta sattumalta nuo kommentoijat sohaisivat tietämättään muurahaispesään. Minä olen itse nimittäin viettänyt hyvin suuren osan elämästäni painoani koskevia kommentteja kuunnellen. Yläasteelta yliopiston alkutaipaleelle olin kutakuinkin samanpituinen kuin nytkin, mutta viidestä kymmeneen kiloa keveämpi. Toisin sanoen olin huomiota herättävän hoikka ja sain kuulla siitä jatkuvasti. Pahimmillaan minua jopa nöyryytettiin opettajan toimesta koulussa, kun terveystiedon tunnilla hän pyysi minua kertomaan painoindeksini koko luokalle. Siinä sitten yhdessä päiviteltiin, kuinka oppikirjan mukaan minun olisi pitänyt olla jo sairaalahoidossa hirvittävän alipainoni takia. Vastailin kyllästymiseen asti kyselyihin syömishäiriöstä ja kuuntelin vuoroin ihasteluita ja kauhisteluita hoikasta varrestani. Kas kummaa, kun elin aivan normaalia elämää eivätkä esimerkiksi vanhempani tai kouluterveydenhoitaja koskaan puuttuneet asiaan - no eivät kai, kun ei ollut mitään syytä!



Olen koko ikäni ollut rakenteeltani hento ja hoikka, vaikka olen aina ollut myös kova syömään. Lapsena söin jopa niin paljon, että isoäitini oli uskaltanut esittää epäilyksen, mahtoiko olla terveellistä antaa pienelle lapselle niin paljon ruokaa. ;) Normaalipainon rajoille pääsin siitä huolimatta vasta parin kympin paremmalla puolen, kun naisellisia muotojakin alkoi tulla. Jossain vaiheessa vain tajusin, että taidan olla jo melko normaalipainoinen, kun hoikkuuttani ei enää kommentoitukaan jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Hoikka olen silti edelleen ja sellaisena tulen varmasti aina pysymäänkin. Olen vartaloltani lähestulkoon äitini kopio ja nyt viisikymppisenä äitini painaa suunnilleen saman verran kuin minä.

Vaikka ajatus ehkä jossain taustalla olisikin hyvä, tuntemattoman ihmisen painoa ei tarvitse kommentoida. Uskallan veikata, että suurin osa kommenttien kohteista kokee kommentoinnin lähinnä loukkaavaksi. Joten pidetäänpä huoli omista asioistamme. ;)



Tunnisteet:

67 kommenttia:

Blogger Emzi kirjoitti...

Olen aivan samaa mieltä. Antakaa muiden olla!

17. toukokuuta 2009 klo 11.35  
Blogger Ranna kirjoitti...

No jopas, terveystiedon opettajasi kuulostaa varsinaiselta idiootilta! :o

Muistan muuten kun oma linnunluinen kaverini joutui yläasteella punnitusten jälkeen oikein painotarkkailuun. Paino kuitenkin pysyi koko ajan prikulleen samana, ja lopulta terveydenhoitaja joutui myöntämään että ei siinä mistään orastavasta syömishäiriöstä ollut kyse.
Kaveri kuitenkin oli jatkuvasti ihan hädissään, kun välillä uhkailtiin osastohoidolla, vaikka hän yritti parhaansa mukaan nostaa painoa.

Ymmärrän että yliaktiivinenkin aineenvaihdunta voi olla elimistölle pahasta, mutta on vaikea kuvitella, että luokkani selkeästi ylipainoinen tyttö olisi joutunut samanlaisen vainon, uhkailun ja pakkopunnitusten kohteeksi.

17. toukokuuta 2009 klo 11.35  
Anonymous -M- kirjoitti...

Aivan samaa mieltä. Mielestäni kuuluu peruskohteliaisuuteen että toisten ulkonäköä ei kommentoida kauhistellen ja tuomiten. Jos ei ole mitään ystävällistä sanottavaa, sen voi varmasti jättää sitten sanomatta. Enemmän tuosta kommentoinnista tulee mieleen tietoinen provosaatio sillä painoasiat aina herättävät tunteita ja jokaisella on oma näkemys asiasta.


Sulla on Jenni hirmukiva blogi, pidä tuo positiivisuus mukanasi!:)

17. toukokuuta 2009 klo 11.41  
Anonymous Pettiina kirjoitti...

Sä puhut niin asiaa! Itse olen joutunut kärsimään samasta asiasta. Muistan nuorempana kun lähdin eräästä kenkäkaupasta ja en ollut vielä ehtinyt ovestakaan ulos, kun kaupan tädit päivittelivät, että "olipa siinä kauhean laiha tyttö." Se sattui.

Ja vielä nykyäänkin jopa työkaverit huomauttelevat asiasta ja se ei tunnu mukavalta. Sain sitten kerran ihan raivarit ja tiedustelin, että päivittelevätkö he ylipainoistenkin ihmisten painoa samalla tavalla. Menivät hiljaisiksi!

Samoin kuin sinä, syön kuin hevonen, omaan vain todella nopean aineenvaihdunnan.

Mahtava kirjoitus! :)

17. toukokuuta 2009 klo 11.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Couldn't agree more. Muistutan itse muodoiltani jotain 10-vuotiasta pikkupoikaa, ja onhan niitä kommentteja aiheesta sadellut. Tuntuu että naisellisuuskin liitetään aina nimenomaan kurvikkaaseen vartaloon, eikä kaltaiseni laiheliinin siis ole "mitenkään mahdollista" olla naisellinen, tai ainakaan näyttää siltä. Koska kyllähän naisessa on sentään oltava "jotakin mistä ottaa kiinni"!
Olen nyt 18-vuotias ja ollut tasan samankokoinen 13-kesäisestä saakka. Tämä on ihmisten mielestä pöyristyttävää. Hassua on myös se, että olen normaalikokoisista tytöistä koostuvassa ystäväpiirissäni ollut aina se ainoa, joka ei ole vahdannut pakkomielteisesti ruokien kaloripitoisuuksia tai sen kummemmin laskenut syömisiäni - ja silti minä olen se, joka on saanut vastaanottaa anoreksiasyytöksiä.

Mutta joo, loppujen lopuksi tykkään kyllä itsestäni ja kropastani paljon. Vaatteitakin löytyy kokoiselleni helposti vähän joka puolelta, mikä on tietysti kätevää ja kivaa. Näytän mielestäni ihan hyvältä ja jopa naiselliselta!

Ihan käsittämättömän paljon pisti vituttamaan tuo terveystiedonopettajasi. Miten voi nuorten parissa työtä tekevä ihminen käyttäytyä noin -.-


Ihan mihinkään liittymättömästi: sulkeiden sisälle tulevia huomautuksia ei tarvitse aloittaa pilkulla :)

17. toukokuuta 2009 klo 11.45  
Blogger nana kirjoitti...

"Kukaan ei pysty pelkän ulkomuodon perusteella päättelemään, mikä on perimmäinen syy ventovieraan ihmisen laihuuteen."

Totta. Itse entisenä anorektikkona ja ties minä syömishäiriöisenä uskallan sanoa tunnistavani anorektikon hyvin usein kun sellaisen näen. Ymmärrän hyvin ihmisten kauhistelevat kommentit henkilön laihuudesta jos henkilö selvästi näyttää siltä että laihuus ei hänelle sovi eg. luuston puolesta. Erittäin moni hoikka/laiha nainen on hoikka luonnostaan ja hoikkuus sopii heille, mutta valitettavan usein näkee ihmisiä joiden kehonrakenteesta näkee ettei heidän luonnollinen paino ole niin alhainen. Posket ovat kuopalla, lantio ja kylkiluusto on kohtuuttoman iso verrattuna muuhun kroppaan tms. Jos tuttavapiirissäni (tai vaikka blogimaailmassa) on joku tällainen tapaus, puutun kyllä asiaan ja kysyn tarkkailetko mahdollisesti painoasi tai muuta sellaista.

Mutta onhan se jännää kun alkaa miettimään ettei ylipainoiselle huomauttaisi vastaavasta asiasta. Itse miellän asian niin, että jos näen edellämainitun ihmisen jota laihuus ei pue, kyse on hyvin varmasti syömishäiriöstä mikä on erittäin vakava psyykkinen sairaus, kun taas ylipaino ei sellainen ole.

17. toukokuuta 2009 klo 11.49  
Blogger semma kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

17. toukokuuta 2009 klo 11.55  
Blogger Ranna kirjoitti...

nana: Itse asiassa myös vakavan ylipainon taustalla on usein syömishäiriö, BED.
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=335

17. toukokuuta 2009 klo 11.57  
Blogger Pinja kirjoitti...

Toi on kyllä ärsyttävää, että jos on luonnostaan hoikka, kuvittelevat ihmiset, että painosta huomautteleminen on jotenkin sallittua. Minäkin sain yläasteella ja vielä lukiossakin kuunnella luuviulu-kommentteja ja vastailla syömishäiriöön viittaaviin kysymyksiin. Ei tuntunut kovin kivalta, koska söin kuin hevonen hoikkuudesta huolimatta.

Toi terveystiedon opettajasi on kyl ollut törkeyden huippu!

17. toukokuuta 2009 klo 12.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

harvemmin noissa anoreksia-epäilyissä mistään aidosta huolesta lienee kysymys, paremminkin tekopyhää välittämiseksi naamioitua besserwisseröintiä ja muiden yläpuolelle asettumista. Lihavien terveydestä harvemmin kukaan on noin "huolissaan".

kaikkein karmeinta on miten syömishäiriö-epäilyt esitetään nimenomaan syytöksinä vaikka pahimmillaan kysymys on tappavasta sairaudesta! eihän syöpään sairastunutkaan saa osakseen vihaa, halveksuntaa ja moraalista paheksuntaa siitä kun on mennyt sairastumaan!

teinien angstaaminen, huomionhaku ja anoreksian leikkiminen on toki lapsellista pelleilyä mutta vakavilla asioilla leikkimistä joka voi äkkiä johtaa pahempiin ongelmiin ja hengenvaaraan. Vihaa tihkuva moraalisaarna ei taatusti ohjaa terveempään suuntaan jo ennestään heikolla pohjalla olevaa itsetuntoa.

Epäilysten sävy on usein turhan aggressiivista pätemistä ollakseen vilpitöntä auttamisen halua. mistä se viha syömishäiriöisiä kohtaan sitten kumpuaa? kyvyttömyydestä ymmärtää omasta mielestä käsittämättömän ongelman olemassaoloa, anoreksia näyttää vain omituiselta ärsyttävältä pelleilyltä kun sitä ei ole itse kokenut...? tiedän, kateuskortin käyttö on köyhää keskustelua mutta tähän en kertakaikkiaan keksi muuta selitystä kuin ihmisten loputtoman kateuden ja tekopyhyyden...

17. toukokuuta 2009 klo 12.09  
Blogger Jenni kirjoitti...

Emzi: Niinpä. Monella varmasti on taustalla hyvätkin tarkoitusperät, mutta tuntemattomien ongelmat eivät kenellekään kuulu. Ja ikävintä huomauttelu on silloin, kun siihen ei tosiaan ole mitään aihetta edes.

Ranna: No sanopa muuta. Kyllä se oli aika kova paikka 16-17 -vuotiaalle tytölle joutua tuolla tavoin arvostelun ja kielteisen huomion keskipisteeksi koulutunnilla. Onneksi minulla on sen verran vahva itsetunto, ettei moinen sitä pahemmin horjuttanut.

Tottakai syömishäiriö on vakava asia, johon tulee puuttua, jos epäilystä on. Mutta ystäväsikin tapauksessa esimerkiksi tiedustelu vanhemmilta olisi voinut riittää. Jos paino on vuosikausia ollut sama, niin tuskin on tosiaan kyse syömishäiriöstä. On myös omituista, että ylipainoa hissutellaan, kun lihavia ei saa loukata, mutta laiheliineja on lupa sorkkia miten vain.

-M-: Näinpä juuri. Minusta kenenkään ulkoiseen olemukseen ei tarvitse muiden, tai ainakaan tuntemattomien ihmisten puuttua. Noudatan itse tuota ohjenuoraa kuin sinäkin eli pidän suuni kiinni, jos ei ole mitään positiivista sanottavaa. Kiitos myös kivasta palautteesta! :)

Pettiina: Kohtalotoveri. :) Nykyään tosin olen aivan normaalipainoinen, niin en saa tuollaisia kauhisteluita enää osakseni. Vaikka kyllä minua edelleen kuvataan usein "pikkuiseksi" tai jollain muulla tavalla ilmaistaan hoikkuuteni. Mutta harvapa monelle lihavalle sanoo, että "No sinä olet sellainen ISO tyttö!" :P Ei sillä, kenellekään ei tarvitsisi huomautella.

Anonyymi1: Minusta on pääasia, että itse viihtyy omassa vartalossaan ja on terve. Toiset ovat luonnostaan hyvin hoikkia, mutta jos paino ei jatkuvasti putoa, on tuskin kyse syömishäiriöstä. Mutta ihana kuulla, että viihdyt kropassasi ja olet oppinut olemaan sinut itsesi kanssa. Jokaisella on oikeus tuntea itsensä kauniiksi ja hoikkuudessa on monia tosi kivojakin puolia - kuten vaikka se, että vaatteita voi ostaa edullisesti esimerkiksi lasten osastoilta. ;) Ja kiitos muuten kieliopillisesta oikaisusta! Olen yleensä älytön kielipoliisi itse, mutta täällä blogissa tuollaisia lapsuksia livahtaa tekstin joukkoon, kun sitä muokkaa esimerkiksi jälkikäteen. :)

Nana: Olet kyllä siinä mielessä oikeassa, että ihmisen luusto esimerkiksi antaa melko hyvin osviittaa siitä, onko ihminen luonnostaan pienikokoinen vai ei. Syömishäiriöisillä luut usein paistavat aika selvästi, kun sairaus on tarpeeksi pitkällä.

Syömishäiriö on todella vakava asia ja siihen tuleekin puuttua, mutta en usko, että tuntemattoman ihmisen kommentti saa ihmistä mitenkään "heräämään todellisuuteen", vaikka tilanne olisikin vakava. Vaikka tarkoitus olisi hyvä, on minusta aika riskialtista ryhtyä kyselemään toisen ihmisen painosta, ellei tunne tätä tosi hyvin. Toki tässäkin tapauksessa asian voi ilmaista hyvin monella tavalla ja ehkä sinä entisenä syömishäiriöisenä osaat kysyä asiaa tahdikkaammin kuin moni muu.

Vaikka syömishäiriö onkin vakava psyykkinen sairaus ja ylipaino ei, täytyy todeta ettei vakavasti ylipainoisenkaan ihmisen suhde ruokaan varmasti kovin terve ole. Ja vaikka suurin osa liian laihoista ihmisistä olisi syömishäiriöisiä, on kuitenkin olemassa aina mahdollisuus, että alipaino johtuu jostakin ihan muusta. Ja kuten todettua, alipainon syitä on toisen elämää ja historiaa tuntemattomana aika vaikea arvioida. Siksi minusta olisi parempi jättää kyselyt ja huomauttelut sellaisille, jotka oikeasti tuntevat tämän ihmisen.

Ranna: Juuri niin. Minusta on aika huolestuttavaa myös se, että ylilihavuutta pidetään jollakin tavalla normaalina ja terveenä, tai ei ainakaan yhtä sairaana kuin ylilaihuutta. Ihmisen suhde syömiseen ei voi olla täysin terve, jos itsekontrolli ei missään kohtaa puutu peliin.

Pinja: Arvasinkin, että tämä postaus keräisi paljon kommentteja kohtalotovereilta, koska moni nuori tyttö on luonnostaan hyvin hoikka siinä aikuisuuden kynnyksellä. On toki hyvä, että syömishäiriöihin puututaan nykyään niin hanakasti ja hyvissä ajoin, mutta tuollainen huomauttelu ei takuulla auta ketään, vaikka syömisen kanssa olisikin ongelmia. :P

Anonyymi2: No näin minä itsekin asian tulkitsen, mutta en halunnut alkaa spekuloida kommentoinnin syitä sen tarkemmin, joten vetosin tuohon huoleen. Mutta olet täysin oikeassa kyllä siinä, että useimmilla kyselyt ja huomauttelut ovat lähinnä tirkistelynhalua ja pätemisen tarvetta. :P

Ihmetyttää todella juuri tuo syyttävä asenne, ikään kuin laihuus olisi joku itseaiheutettu kamala synti, mutta lihavat ovat olosuhteiden uhreja tai mitä lie. En sinänsä tykkää tästä laihat-lihavat -vastakkainasettelusta, mutta kun ilmapiirissä on tässä asiassa niin valtavia eroja. Sairaus kun sairaus, ketään ei tarvitse siitä syytellä. Tuolla mentaliteetilla syöpäsairaallekin voisi tokaista, että mitäs menit syömään niitä karsinogeenejä tai et laittanut tarpeeksi aurinkorasvaa. :P

Olet oikeassa myös siinä, että moraalisaarnat harvoin ohjaavat oikeaan suuntaan, varsinkaan jossain teiniangsteissaan painiskelevaa nuorta. Kuten tekstissä totesin, niin uskon, että jokaisen läheiset kyllä tarpeen vaatiessa puuttuvat asiaan, jos syytä huoleen on. Niin että tuntemattomien ei tarvitse kysellä tai sormellaan osoitella. Siitä nimittäin ei varmasti ainakaan mitään hyötyä ole. Kiitos fiksusta kommentista!

17. toukokuuta 2009 klo 12.20  
Anonymous dau kirjoitti...

i totally agree. itse olen ollut koko elämäni alipainoinen, vaikka olen koko elämäni syönyt terveellisesti - tai välillä jopa epäterveellisen PALJON. silti jopa melko tuntemattomat tai etäiset ihmset ottavat oikeudekseen huomautella painostani julkisella paikalla ja monen ihmisen kuullen, aivan kuin se todellakin olisi jotenkin oma tietoinen päätökseni.

tottakai liikalaihuus, anoreksia ym. ovat vakavia juttuja, mutta tuntematta ihmistä ja hänen elintapojaan ei tällaista asiaa voi päällepäin nähdä niin helposti, kun ihmiset luulevat.

minun kohdallani tämä taitaa olla aika sukuvika, koska jopa äitini keikkui alipainon rajoilla siihen nelikymppiseen asti. niinhän se sitten juuri meneekin, että oma perhe, parhaat ystävät ym. ovat niitä, jotka tuntevat minut ja syömistapani, ja tietävät minun olevan täysin normaali alipainostani huolimatta :) vieraat ihmiset taas ovat niitä, jotka ottavat oikeudekseen spekuloida taustoista mitään tietämättä.

tämä on asia, josta voisin jauhaa vielä paljon enemmänkin, mutta toivon että ihmiset kokisivat jonkinnäköisen herätyksen jo sinun loistavan tekstisi perusteella, että mitä asioita on soveliasta spekuloida julkisesti ja ettei se maailma aina ole niin mustavalkoista.

17. toukokuuta 2009 klo 13.06  
Blogger Milla Breaks The Silence kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä :)

17. toukokuuta 2009 klo 13.14  
Blogger Kaisa kirjoitti...

Aivan loistavaa että kirjoitat tästä aiheesta! :D Puit todella hyvin minunkin ajatuksiani sanoiksi.

Itseänikin on varjostanut varsinkin yläasteen aikoina tietynlainen häpeä siitä, että olen ollut joskus ihan todella laiha. Nyt olen onneksi alkanut päästä normaaliin painoon (mikä ei todellakaan ole helppoa). Aina kun puhuttiin jollain tunilla syömishäiriöitä, tuntui että kaikki tuijottivat ja vaikkei tuijottaneetkaan tuntui, että tiedän tarkalleen mitä kaikki ajattelevat.

Hassulta tuntuu, että melkein pahinta oli se etten pystynyt muiden mukana "valittamaan" kehostani, niinkuin teini-ikäiset yleensä tekevät. Jos olisin haukkunut roikkuvia reisiä tai jotain muuta vastaavaa niin johan minut olisi leimattu joksikin anorektikoksi :D

Terkkari vaan sanoi että laita lisää voita leivälle niin kyllä se siitä. :D Ja kyllä se siitä onneksi alkoikin korjautua kuhan pituuskasvu loppui..

Ja todellakin, joka ikinen kommentti alipainosta on jollain tapaa vaivaannuttava. Varsinkin jos joku puolituttu heittää jotain painosta, vaikkei tiedä todellisuudesta puoliakaan.

Siis todellakin hieno kirjoitus :)

17. toukokuuta 2009 klo 13.19  
Blogger nana kirjoitti...

"nana: Itse asiassa myös vakavan ylipainon taustalla on usein syömishäiriö, BED.
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=335"

Ylipaino johtuu valtaosin vääristä ruokailutottumuksista. Bedistä kärsii arviolta 2-3% väestöstä, kun taas väestöstä ylipainoisia on tutkimuksesta riippuen 40-50%. Bed on melkolailla yksi hiiren kakka noissa lukemissa.

17. toukokuuta 2009 klo 13.19  
Anonymous Meflen kirjoitti...

Anteeksi, haluaisin puuttua erääseen asiaan. Ylipaino ja alipaino eivät ole noin toisistaan irrallisia asioita.. tarkoitan että olette täällä jo aika samaa mieltä siitä, että alipaino ei ole sairaus mutta anoreksia on ja että alipainosta ei voi päätellä vielä onko kyse syömishäiriöstä. Miten ylipaino on eri asia? On hassua sanoa, että anoreksia on psyykkinen sairaus mutta ylipaino ei. Sama jos sanoisi, että ahmimishäiriö on psyykkinen sairaus, mutta alipaino ei ole. Kyllä myös monien vaarallisesti ylipainoisten ihmisten taustalla on psyykkinen sairaus. Joillakin ahmimishäiriö muotoutuu bulimiaksi, mutta ei kaikilla. Yhteiskunnan tuottamat ulkonäköpaineet voivat vahvistaa anoreksiaa, mutta kyllä ne vaikuttavat yhtä lailla toiseenkin suuntaan. Ennestään pyöreähkö ihminen saattaa syödä ahdistukseensa ja tavallaan alkaa tarkoituksella tuhota omaa kehoaan syömällä liikaa - siksi että ei koe että itsellä on kuitenkaan arvoa, siksi että pelkää muiden kommentteja niin, että lyö koko homman yli, siksi että haluaa piiloutua lihavuuteensa jne.

Ylipainon ja alipainon taustalla voi molemmissa olla psyykkinen sairaus ja kummassakaan ei aina ole.

Voi olla, että alipainoisille huomautellaan enemmän ääneen heidän painostaan kuin ylipainoisille, ja siihen on varmasti monia syitä. Toisaalta vähän vanhempi kansa kyllä katsoo asiakseen huomautella itseään nuoremmille myös näiden ylipainosta, jopa aivan vähäisestäkin. Tiedän ihmisiä, joiden jonkin asteen syömishäiriö on lauennut siitä, että heidän luonnollisesta lapsen pyöreydestään on huomauteltu heidän ollessaan kymmenenvuotiaita.

Ehkäpä parikymppiset ihmiset eivät nykyään pidä korrektina toisten ylipainosta puhumista vaikka alipainoon saatetaan puuttua. Sen sijaan murrosikäisillä ei ole samanlaista itsesensuuria ylipainonkaan suhteen vaan sellaisesta huomautellaan todella brutaaleilla tavoilla.

Mielestäni tämä postaus oli hieno ja vakavan aiheen äärellä. Tuosta asiasta on syytäkin puhua... on eri asia huolehtia toisesta ihmisestä kuin huomautella tälle, eikä ehkä harvinaisia poikkeustapauksia lukuun ottamatta puolitutuilla ole oikeutta puuttua toisten ihmisten yksityisiin asioihin, ei ulkonäköön eikä mahdollisiin sairauksiin. Olisi kuitenkin mukava, jos nämä aiheesta käydyt keskustelut eivät liikaa vertailisi yli- ja alipainoa täysin toisistaan erillisinä asioina. Silloin kun niissä on kyse syömishäiriöistä, ne ovat hyvinkin lähellä toisiaan, saman asian eri puolia. Tiedän sitä paitsi, että samalla ihmisellä voi olla muutamankin vuoden sisään ensin ahmimishäiriö joka ennen pitkää muuttuu bulimiaksi ja lopulta myöhemmin anoreksiaksi. Miksi vasta anoreksiavaiheessa saisi huolestua? Onko jotenkin vähemmän huolestuttavaa syödä pakonomaisesti?

Niin, ja vaikka lihaville ei ääneen huomauteltaisikaan, ovat paljonpuhuvat katseet usein yhtä voimakkaasti vaikuttavia. Kovin lihavat ihmiset saattavat myös saada osakseen täysin erilaista kohtelua kuin normaalipainoiset. Joskus penseää, usein säälivää.

Tiedän että tämä varmasti useampien mielestä on aiheen vierestä kirjoittelemista. Halusin kuitenkin tuoda tämänkin ulottuvuuden keskusteluun.

Kiitos, Jenni, järkevän keskustelun aloittamisesta. Mielestäni ystäväsi edellisen postauksen kuvissa oli todella söpö ja luonnollisen näköinen niin kuin sinäkin.

17. toukokuuta 2009 klo 13.33  
Blogger Pandora kirjoitti...

Itselläni on traumoja ala-asteelta painoon liittyen. Olen luonnostaan melko hoikka, ja alakoulussa meillä oli ikävä sijainen. Koska olin nuorempana aika nirso koulun ruuan suhteen (enkä kyllä vieläkään saa joitain ruokalajeja nieltyä ilman kakomisreaktiota) ja olin hyvin laiha, sijainen alkoi huomautella ilkeästi painostani. Kun lisäksi samoihin aikoisin jouduin ravaamaan sairaalassa aivan muista syistä, hän lähestulkoon tarjosi tukea "syömishäiriööni". Olen vieläkin katkera, ettei sijainen uskonut, että söin kotona kukkurallisia lautasia.

Toinen tapaus liittyy vain osittain tähän, mutta menin myöhemmin terveystarkastukseen punnittavaksi. Kun sitten astuin puntarille, se näytti kolmeatoista kilogrammaa. Hoitaja alkoi huolestua ja astutti yhä uudestaan vaa'alle, mutta luku pysyi samana. Terkkari hössötti niin kovasti terveydestäni ja hyvinvoinnistani, etten saanut puheenvuoroa. Pian hän jo soitti lääkärilleni, enkä ehtinyt sanoa, etten voinut olla niin laiha. Kotona sitten äiti pakotti uudestaan puntarille ja totesimme, että paino on vaikka kuinka yli kolmentoista. Äiti sitten soitti terveydenhoitajalle ja kävi ilmi, että puntari oli ollut rikki. :) Että sillä lailla.

Nykyään olen täysin normaalipainoinen, mutta silti minua joskus nälvitään, koska en pysty syömään joitain ruokalajeja. Olen samaa mieltä, ettei ihmisten pidä huomautella painosta tuntematta henkilöä. On naurettavaa, että joitain tähtösiäkin analysoidaan pikkuisen kuvan perusteella tietämättä henkilöstä itse mitään. Toisekseen, käsittämättömintä on, että ensimmäisien asioiden joukossa kiinnitetään huomiota toiseen painoon. Jos tuomitsee ihmiset vartalon perusteella, on jotain pahasti pielessä!

17. toukokuuta 2009 klo 13.34  
Blogger Ranna kirjoitti...

nana: Anoreksiasta kärsii 1% väestöstä, BED on siis kolme kertaa yleisempi. Sitäpaitsi BED jää todella usein diagnosoimatta. Tutkimusten mukaan noin kolmannes vakavasti ylipainoisista henkilöistä sairastaa sitä.

Tuosta 40%-50% prosentista aika moni on niitä, joiden painoindeksi on alle 35. Kuinkahan suuri osa ihmisistä olisi alipainoisia, jos mukaan laskettaisiin kaikki, joiden painoindeksi on alle 20.

17. toukokuuta 2009 klo 13.37  
Blogger Ranna kirjoitti...

Meflen, kiitos että puit ajatukseni sanoiksi paremmin kuin minä itse!

17. toukokuuta 2009 klo 13.39  
Blogger anette kirjoitti...

Mullekin on huomauteltu laihuudestani vähän negatiiviseen sävyyn nuorempana. Sijaisvanhempieni suvussa on aika paljon lihavuutta ja paras kaverikin oli vähän pyöreä niin tunsin itseni kai jotenkin ulkopuoliseksi ja koitin koko ajan lihottaa itteeni n. 16 vuotiaaks asti. Ostin liian isoja vaatteita siinä toivossa että lihoisin ja söin ihan älyttömästi (tykkäsin/tykkään kyllä ihan muutenkin syödä :D). Yläasteella olin kyllä jo melkein normaalipainonen mutta silti näytin omasta mielestäni todella laihalta, laihemmalta ku oikeesti olinkaan. Söin sillon parhaimmillaan jopa 4 isoa ateriaa päivässä (joskus oli 2 valinnaista kotsaa päivässä, sen lisäks piti vielä syödä koulun ruoka ja kotona) + kaikki jätskit, karkit, leivokset ym siihen vielä päälle. Silti painoindeksi oli alle 20..

Se kyllä tosiaan riippuu niin paljon kaikesta onko lihava vai ei. Eräs kaverinikin yläasteella oli lihava vaikka ei syönyt koulussa juuri mitään. Se oli tosi nirso ruuan suhteen, söi vaan jotain tiettyjä ruokia. Kotona sitten kai jonkun verran kaikkia herkkuja ym. Itse taas söin koulussa ja kotona ihan älyttömästi ja lisäksi joka päivä kaikkia herkkuja ja silti olin sitä n. 20kg laihempi. On se vaan outoo!

17. toukokuuta 2009 klo 13.44  
Blogger Lumikki kirjoitti...

Hyvä kirjoitus!

Tulee itsekin pohdittua samoja asioita, kun olen myös hyvin pienikokoinen. Liian usein kuulee olevansa luuviulu tai lauta.

Välillä meinaakin räjähtää siinä niille idiooteille, ja olenkin paristi avautunut heille tästä asiasta...

Sille vaan ei voi mitään, jos on luontaisesti hoikka. Kuten mainitsit, se voi hyvin johtua monesta asiasta. On ärsyttävää kuulla syömishäiriökommentteja.

Tuo terveystiedon opettaja on ollut kyllä todella törkeä! :o

17. toukokuuta 2009 klo 13.45  
Anonymous Meflen kirjoitti...

Ranna: Pahus, mulla oli jäänyt sun kommenteista joku huomaamatta kun nyt vasta lueskellessa huomasin, että olit myös viitannut aiheeseen, josta minä kirjoitin. Mukava että ihmiset pystyvät näkemään asiaa vähän laajemminkin, onhan näissä paino- ja syömishäiriöasioissa niin hirveästi eri puolia eikä minusta mitkään mitenkään väheksyttävämpiä kuin toiset.

17. toukokuuta 2009 klo 13.46  
Anonymous Ulla kirjoitti...

Tää menee nyt vähän sivuun aiheesta, mutta luuletko, että Audrey Hepburnin kulttiasema tyyli-ikonina laskisi, jos paljastuisi, että hän olisikin kärsinyt syömishäiriöstä? Jotenkin tuntuu, että linnunluisia julkkiksia, kuten vaikkapa Audrey Tautouta, on sopivaa ihailla niin kauan kun on syytä uskoa, että he ovat terveitä. Sen sijaan esim. Victoria Beckhamia, jota yleisesti pidetään ongelmaisena, ei ole sopivaa ihailla. Mitäs mieltä olet?

Ylipäätään, missä menee ongelmallisuuden raja? Voiko päättää haluavansa olla reilusti alipainoinen ja silti olla olematta anorektikko?

17. toukokuuta 2009 klo 14.02  
Blogger Ranna kirjoitti...

Meflen: Aamen.
Se että lihavuus johtuu syömishäiriöstä on jotakuinkin yhtä todennäköistä, että laihuus johtuu anoreksiasta. Ja näillä viittaan nimenomaan merkittävään yli-, tai alipainoon.

Ylipainon aiheuttanut syömishäiriö on psyykkinen sairaus siinä missä anoreksia tai bulimiakin. BEDiä sairastavaa henkilöä on siis yhtä turha haukkua liikakiloista kuin anorektikkoa laihuudesta, eikä kumpaakaan sairautta tulisi väheksyä.

17. toukokuuta 2009 klo 14.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pandora, kuinkahan vanha mahdoit tuossa punnitustilanteessa olla? Ja oliko tarkoituksesi kenties puhua kolmestakymmenestä kilosta? Koska ei paljon terkkarilla järki päätä pakota jos luulee kouluikäisen lapsen todella painavan 13 kiloa...

Myös minä olen teidän monien kohtalotoveri. 175 senttiä ja paino reippaasti alta 50 kiloa koko yläkouluajan. Ja voin kertoa että varsinkin murrosiässä söin todellakin yhtä paljon ruokaa kuin isäni (joka syö aika normaalin miehen tavoin). Ruoka-annokseni olivat siis todella isoja, sillä kasvoin pituutta ja minulla oli hevonen, joten tein ruumiillista työtä ja liikuin, eli nälkä oli myös suuri. Onneksi nykyään ei enää maistu ihan niin suuret ruoka-annokset, muuten ehä huolestuisin jo hiukan.. :) Vasta lukioaikana alkoi painoa ja muotojakin kertyä ja nyt parikymppisenä huidellaan noin kymmenen kiloa noiden surkeimpien aikojen yläpuolella. Olin lisäksi koko kouluaikani kiusattu ja ulkonäköäni kommentoitiin todella ilkeästi jatkuvalla syötöllä. Näin jälkeenpäin olen miettinyt, että on melkoinen ihme että sen ikinä sairastunut minkäänlaiseen syömishäiriöön.

Vielä nykyäänkin olen kuhtuu hoikka ja pitkä. Saan siis vieläkin kuulla aika kitkeriä kommentteja ulkonäöstäni. Aika tahditonta, sanoisinko.

17. toukokuuta 2009 klo 14.05  
Blogger Ann kirjoitti...

Kamalaa kohtelua opettajalta! Herranjeesus sentään.

Minäkin olen aina ollut hoikka, ja sinun tavoin nuorempana painoin sellaiset 5 kiloa vähemmän. Ja olin siis ihan samanpituinen kuin nytkin. Todella ihanaa kuulla olevansa anorektinen, kun syö täysin normaalisti ja terveellisesti.

Ärsyttävin juttu oli se, kun vanhojentanssipukua sovittaessa pukuvuokraamon nainen otti käsivarrestani kiinni, heilutti sitä ja sanoi "sinulla on liian laihat käsivarret!" (kun kaikki puvut ovat liian isoja). No kiitos. Arvostan suuresti sitä, kun tuntemattomat ihmiset kommentoivat ulkonäköäni. Olisi pitänyt marssia ulos siitä liikkeestä!

17. toukokuuta 2009 klo 14.08  
Anonymous S kirjoitti...

Tulisi jotenkin mieleen että laihuudesta on helpompi sanoa kuin lihavuudesta, koska lihavuus yleensä koetaan pahempana asiana kuin laihuus. "Oletpas laiha" vs. "Oletpas lihava", kumpi tuntuu ilkeämmältä? Ts. ei ehkä ajatella että myös laiha voi oikeasti loukkaantua.

17. toukokuuta 2009 klo 14.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Liian usein 45-kiloisena saa kuunnella kommentteja tyyliin "söisit joskus jotain" ja "sä oot kyllä ihan liian laiha". Jos ei ole kuin negatiivista sanottavaa, niin voisi edes olla hiljaa. Mäkin olen kuitenkin ihan normaalipainoinen, meidän perheessä vain ollaan laihoja. :D

17. toukokuuta 2009 klo 14.56  
Blogger Lena kirjoitti...

Tuo on kyllä niin totta, itse olen ollut ikäni laiha ja pitkä ja saanut kuulla kaikki mahdolliset "teoriat" mikä minulla on, ja yrittää siinä sitten sanoa että ei en ole anorektikko tai bulimikko, vain yksinkertaisesti laiha.
Mutta jotkut eivät ymmärrä tätä.

17. toukokuuta 2009 klo 14.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mielestäni on kunnioitettavaa, että otit asian käsiteltäväksi laajemminkin kuin kommenttiboksissa.

minäkin, kuten moni muukin täällä, olen joutunut luonnollisen laihuuteni vuoksi silmätikuksi. yläaste-iässä, jolloin anereksia alkoi yleistyä juuri sen ikäisten keskuudessa, anoreksia oli todella häpeällinen asia meidän koulussamme. niitä sairastavat olivat "säälittäviä ja huomionhakuisia", tämä oli siis sen ajan näkemys. kun terkkari puuttui omaan painooni ja passitti joka viikkoiseen painotarkkailuun, oli identtikriisin keskellä tuskaiset oltavat, olenko määkin tosi säälittävä yhyyy! siinä sitten piti selitellä muille joka viikko melkein puolen vuoden ajan, että miksi pitää taas lähteä kesken tunnin terkkarille. tämän vuoksi mutkin sitten leimattiin anorektikoksi, vaikkei syytä olis ollut ollenkaan. lopulta pääsin painotarkkailusta sillä, että aloin juoda litroittain vettä ennne painonmittausta, jolloin paino nousi sen verran että terkkari suostui tarkkailun lopettamaan. ammattimaisuus olisi kaiken a ja o noissa hommissa, mutta ikäväkseni olen huomannut, ettei kouluterkkareilla kyllä ole edes sitä kuuluisaa maalaisjärkeä, saati jotain ammatillista pätevyyttä...

ja mielestäni on kiva huomata, että asiaa osataan käsitellä täällä asiallisesti, toisin kuin edellisen postauksen kommenteissa.

17. toukokuuta 2009 klo 15.08  
Anonymous Majsa kirjoitti...

Tällaiset ajattelutavat ovat yhteiskunnassamme hyvin syvälle juurtuneita.

Mielestäni mielenkiintoinen esimerkki aiheeseen liittyen on kokemukseni eräältä reissultani Aasiaan. Seurueessani oli eräs keskivartalolihava mies, joka reissun aikana sai useamman kerran kokea erikoisen ilmiön: paikalliset tulivat taputtelemaan hänen vatsaansa kovasti ihastellen. Lihavuus oli heille merkki varakkuudesta ja terveydestä, laihuus aliravitsemuksesta ja köyhyydestä.

Suomessa tilanne on mielestäni monimutkaisempi. Ennen tätä rahan ja materian yltäkylläisyyttä Suomi oli köyhä maa, jossa laihuus ja lihavuus yhdistettiin varmaankin lähes samalla tavalla varakkuuteen/köyhyyteen/sairauteen/terveyteen kun esimerkissäni. Vanhan kansan ajatteluraamit ovat syvälle uurtuneita. Nykyään laihuus heijastaa jonkinlaista Hollywood glamouria, mutta vanhat ajatteluraamit monimutkaistavat hegemonisia ajattelutapoja. Laihuutta ihaillaan, mutta laihuus edelleenkin kuvastaa myös sairautta, aliravitsemusta, köyhyyttä.

Tällaisia hegemonisia ajattelutapoja on hyvä ravistella. Jonkun mielipide saattaa muuttua, hän saattaa alkaa ajattelemaan laajemmin ja näkee, että myös geeneillä on osansa tässä pelissä.

Hegemonista ajattelutapaa kuitenkin on lyhyellä juoksulla mahdotonta muuttaa. Kun tilannetta ei voi muuttaa, voi yrittää sopeutua. Oma sopeutumiseni lähtee siitä, että saadessani kommentteja laihuudestani virkistän muistiani siitä, että kommentoija on sosialisaation myötä yhteiskuntaamme kasvaessaan omaksunut tietynlaisia ajatusmalleja, joista laihuuden halveksuminen on yksi. Ärsytykseni lievenee, kun ajattelen, että kommentoija on näiden hegemonisten ajattelutapojen uhri. Hän on kasvanut ymmärtämään, että laihuus tarkoittaa sitä ja tätä. Oli hän kommenteissaan kuinka ilkeä ja ajattelematon tahansa.

Itse en ole aikoihin kimpaantunut tai ottanut nokkiini laihuuskommenteista. Onpahan ollut jotakin hyötyä yliopisto-opinnoista!

17. toukokuuta 2009 klo 15.50  
Blogger basu kirjoitti...

Mielenkiitoista keskustelua ja hyvä teksti, mutta tuli vaan vielä mieleen huomauttaa, että kun niin monet kommentoineet ovat luonnostaan laihoja vaikka syövät kuinka paljon, on mielestäni aivan normaalia myöskin jos joku yrittää syödä terveellisesti ja liikkua paljon ja pysyy hoikkana sitä kautta, niin kauan kuin siihen ei liity pakkomielteisyyttä tai vääristynyttä käsitystä omasta kropasta. Nykyisin kun on niin paljon ylipainoisuutta ja ihmisten silmä on alkanut tottua siihen, kommentoidaan usein jo ihan normaalin laihojakin ihmisiä liian laihoina.

Tarkoitan sanoa, että ei painosta huolehtiminenkaan tee kenestäkään anorektikkoa, niinkuin ei myöskään luontainen laihuus. Itsestään huolehtimisen tulisi olla ennemmin kannustettava juttu. Enkä tosiaan tarkoita mitään pro-ana touhua tällä vaan ihan normaalia painosta huolehtimista:)

17. toukokuuta 2009 klo 16.07  
Blogger nana kirjoitti...

nana: Anoreksiasta kärsii 1% väestöstä, BED on siis kolme kertaa yleisempi. Sitäpaitsi BED jää todella usein diagnosoimatta. Tutkimusten mukaan noin kolmannes vakavasti ylipainoisista henkilöistä sairastaa sitä.

Tuosta 40%-50% prosentista aika moni on niitä, joiden painoindeksi on alle 35. Kuinkahan suuri osa ihmisistä olisi alipainoisia, jos mukaan laskettaisiin kaikki, joiden painoindeksi on alle 20.


Nykyään alipainoiseksi lasketaan vasta ihmiset joiden painoindeksi alittaa 18,5 lukeman, eikä heitä tosiaankaan ole kamalasti. Toki tuossa 40-50% on hyvin suuri osa ihmisiä joiden BMI on alle 35, mutta laskennallisesti hekin ovat YLIpainoisia. Toki BED jää usein diagnosoimatta, mutta minusta ihmiset syyttävät liian usein BEDiä ylipainostaan. Oma vastuu on helppo sysätä sairauden kannettavaksi.

17. toukokuuta 2009 klo 16.58  
Blogger Ranna kirjoitti...

nana: Aika ahdas katsantokanta entiseltä syömishäiriöpotilaalta!
Tuo on sama asia, jos anoreksiapotilasta ei otettaisi tosissaan ja väitettäisiin hänen "syyttävän" tautiaan omista ongelmistaan. (On esimerkiksi monia anoreksipotilaita, joille ei myönnetä tarvittavaa hoitoa ajoissa, koska he eivät ole vielä riittävän alipainoisia.)

Sen määrittely kenellä on ns. oikeita ongelmia pitäisi jättää suosiolla lääkärin harteille, eikä tuomita ihmisiä tai heidän syömishäiriöidensä vakavuutta mutun perusteella.

17. toukokuuta 2009 klo 17.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä ja tärkeä aihe. Minä en ymmärrä toisen painon/ulkonäön kommentointia missään muodossa. Itse olen ns. kaiken kokoinen ja sen mukana kuullut kaikki kommentit (vaatekokoja on löytynyt väliltä 36-44).

Olen ollut painoindeksiltäni alipainoinen, normaalikokoinen ja ylipainoinen. Nuorena olin hoikka ja ylipainoa alkoi kertyä vasta parinkympin puolella. Päätin lopulta karistaa kiloja terveellisellä tavalla eli lisäämällä liikuntaa ja syömällä terveellisesti. Silti sain monille ihmisille selitellä, etten ole syömishäiriöinen vaikka minulta on huvennut 10 kiloa (kaikki normaalipainon sisällä). Olen joutunut syömään todisteeksi muffinseja, pullaa, kakkua jne. muiden ihmisten tarkkailessa vierestä.

Nykyään 25-vuotiaana normaalipainoisena naisena olen hyvin allerginen painoon liittyville keskusteluille. Uskon, että jokaisella on niin sanottu oma hyvän olon painonsa ja kokonsa ja sitä ei kukaan ulkopuolinen pysty lokeroimaan! Eri asia on oikeasti sairaat ihmiset ja näissäkin asioissa ainoastaan ammatti-ihminen pystyy auttamaan ko. ihmistä. Random kommentit ulkopuolisilta (ja varsinkin vierailta) ihmisiltä eivät muuta kuin pahoita mielen!

17. toukokuuta 2009 klo 18.14  
Blogger Katjuska kirjoitti...

Mulla on ollut vähän samanlaisia ongelmia vähän nuorempana, kun painoa ei vain tullut lisää vaikka söin aivan hirveän paljon. Kommentteja laihuudesta ei ollut kiva kuunnella. On tosiaankin outoa, että laihoille saa kauhistella päin naamaa, mutta tukevuudesta ei mielellään puhuta.

Hyvä vain että otit tämän asian esille! =)

17. toukokuuta 2009 klo 18.15  
Anonymous åna kirjoitti...

Hieno teksti. Lisäisin myös, että ylipainoonkin vaikuttavat samat perintötekijät, aineenvaihdunta jne. Minua ottaa päähän, kun jokaisen lehden asiantuntija toitottaa, että ylipainoon eivät vaikuta geenit ym. - täyttä roskaa. Tottakai vaikuttaa! Jostain kuulin sellaistakin, että jokainen lisäsentti vyötäröllä lisää 13% riskiä oliko se nyt verenpainetautiin tai johonkin vastaavaan. Ei parin kilon ylipainoon tai alipainoon kuole.

17. toukokuuta 2009 klo 18.21  
Anonymous S kirjoitti...

Oletan, että laihuudesta on yleisesti hyväksytympää huomautella kuin lihavuudesta siksi, että laihuus kuitenkin meillä on se, mitä ihannoidaan. Liika laihuus on siis ikään kuin ihanteen yliviemistä kun taas ylipaino on ihanteesta kaukana. Laihuudesta kommentoiminen on siis ehkä jossain määrin myös kehua/kateutta, vaikkei se kommentoinnin kohteesta siltä tuntuisi.

Vaikka alipaino ei aina välttämättä kerrokaan suoraan syömishäiriöstä, on joissain tapauksissa ihan hyvä, jos joku puuttuu toisen syömiseen. Itse sairastuin yläasteella anoreksiaan (melko lievään, mutta anoreksiaan kuitenkin). Paranemiseni alkoi, kun koulussa liikunnanopettaja kysyi, syönkö enää mitään. Joskus siis näinkin...

Ja vielä pitää purkaa... Ymmärrän kyllä, että jotkut ihmiset ovat luonnostaan laihoja. En silti ihan täysin usko, että aikuinen ihminen ei voisi syömisellään lisätä painoaan, jos alipainostaan kärsii. Eräs läheinen sukulaiseni on hyvin laiha, ja hänellä on mm. matalasta verenpaineesta aiheutuvaa huimausta. Joskus hän on ollut lihotuskuurilla, mutta syö kuitenkin selkeästi vähemmän kuin minä.

17. toukokuuta 2009 klo 18.25  
Blogger Anna kirjoitti...

Tää on niin sellanen juttu, joka saa mulla veren kiehumaan. Mä vihaan sitä, että laihasa saa puhua ja lihavasta ei. Ja sit tää, että jos joku ruumiinosa on yleisesti ajateltu kauniiks, ja itse ei tykkää siitä, niin sitten alka hirvee haloo. "Siis totta kai kaikki haluu kapeen vötärön ja pitkät jalat, oot hullu ku mussutat!"

Mutta, takas aiheeseen. Mä saan vähintään viikoittain kommenttia tyyliin "oot liian laiha, syö jotain" ja vastaavaa. Parhaat naurut saa kommenteista "oot laihtunu ihan hirveesti blogin alottamisesta, söisit jotain, muoti on brutaalia.." Köh, mä oon pysyny about samoissa mitoissa tässä jo joku 4 vuotta parin kilon heitolla, ja nekin on nyt sinne ylöspäin, eikä laihempaan suuntaan:D

Oon ihan koko helvetin nuoruuden kuunnellu, että on sulla varmaan anoreksia ja vaikka mitä kaikkea paskaa, vaikka mun painoindeksikin on normimitoissa! Ja ku a) oon äärimmäisen tyytyväinen nykykroppaani ja b) en saisi sitä lihotettus jos haluaisin..

Valtteri vittuuntunu muhun viime viikolla ihan totaalisti. "Varmaan sä vedtä Daim-kakkua aamupalaks ja hampurilaisen iltapalaks ja pysyt aina tossa kunnossa!" Mulla on hoikat geenit, ja sillä piste. En jaksa ikinä ees miettii ruokaa, aan syön ihan hyperepäterveellisesti kaikkee lihottavaa. Ja sit kyllä vitutaa "et syö varmaan mitään" -kommentit, ihan oikeessaki elämässä.

Anteeks turha kilometriavautuminen, sattu nyt vituttaan:D

17. toukokuuta 2009 klo 20.20  
Blogger Salla kirjoitti...

AAAMEN! Hallelujah! Niin täyttä asiaa, tätä oon aina kaikille toitottanut :D

17. toukokuuta 2009 klo 20.40  
Blogger MyPreciouS kirjoitti...

No todella, siis tuo päivittely on just niin rassaavaa. Minä oon aina ollut kova syömään mut painoindeksin mukaan normaalipainonen oon ollu ainoastaan raskausaikana. Yläasteella terveydenhoitaja jopa soitti mun äidille että syönkö minä, ja todella oon aina ollu kova syömään.

Se ei kaikilla vaan samalailla tartu heti se syöminen, mut ei silti ole yhtään sen kohteliaampaa päivitellä toisen laihuutta kuten ei lihavuuttakaan.

17. toukokuuta 2009 klo 21.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minunkin painoani ja ulkonäköäni kommentoidaan vähän väliä, ihan kuin se olisi ihan ok, ei se ole. Joskus nuorempana, ala- ja yläasteella en edes tajunnut olevani niin kamalan hoikka, kun ei siitä kauheasti huomauteltu. Jouduin kyllä käymään terveydenhoitajan toimesta vuosien ajan eri kokeissa, mutta en ollut ehkä edes itse ihan varma miksi niissä kävin... Nyt aikuisena siitä on alettu huomauttelemaan jatkuvasti, ja se ottaa päähän. Inhoan ulkomuotoani ja se on tasan tarkkaan toisten ihmisten aiheuttamaa. Joten te, jotka huomauttelette toisten ali- tai ylipainosta, jättäkää jatkossa väliin. Niin, ja se tuijotus myös...

17. toukokuuta 2009 klo 21.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

S,
joskus ihan totta on niin, ettei kertakaikkiaan ole mahdollista lihota. Olen itse käynyt jopa ravintoterapeutilla pyytämässä ohjeita mahdollisimman tehokkaaseen painon nostamiseen, ei onnistu. Se on yksinkertaisesti MAHDOTONTA.

17. toukokuuta 2009 klo 22.04  
Anonymous Marsu kirjoitti...

Prisma-dokkarissa viime vuonna (tms.) testattiin, pitääkö tuo "en vain liho vaikka söisin mitä" paikkansa. Ei pitänyt - laihat tyypit vain syövät vähemmän.

17. toukokuuta 2009 klo 22.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tästä kyllä huomaa että keskustelijat ovat olleet aika lailla hieman nuorempaa väkeä. Kasvaessa kuluttaa tottakai enemmän kuin kun silloin kun kasvut on jo kasvettu. Noin kahdenkympin paikeilla taitaa kulutus laskea aika rajusti että niitä naisellisia muotoja rupeaa kertymään laihemmallekkin. Ei ole siis mikään ihme ettei murrosiässä vaan saa niitä kiloja. Aika monesta laiheliinistä tulee vuosien saatossa niitä hieman ylipainoisia kun ihmisten on hankala tottua uuten "sallittuun" syömismäärään. Aika harva neli-viisi-kymppinen kertoo olleensa nuorena pyöreä.

17. toukokuuta 2009 klo 23.23  
Blogger nana kirjoitti...

"Ja sit kyllä vitutaa "et syö varmaan mitään" -kommentit, ihan oikeessaki elämässä."

Kuittaa ne vaan sillä että jengi aidosti ihmettelee tai sitten on kateellisia. Itselleni on tosi hankala mahduttaa päähän sitä että joku voi olla "läpipasko" (en sano tätä pahalla, musta toi on sanana vaan niin hauska :D), eli syödä melkeinpä mitä haluaa ja silti pysyä samoissa mitoissa. Itse joudun olemaan HYVIN tarkka, enkä käytännössä voi syödä mitään herkkuja terveellisen ruokavalioni päälle lihomatta. Tokihan se nakertaa kuin pientä oravaa, mutta minkäs sille voit kun suku ei ole hoikkaa sorttia yms.

Joten älä anna sen kritisoinnin tuosta asiasta ärsyttää, ole vain onnellinen että omaat hyvät geenit ja nopean aineenvaihdunnan!

18. toukokuuta 2009 klo 5.03  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kiitos kaikille kommentoineille, täällähän on syntynyt tosi hienoa keskustelua. :) Ilahduttavaa huomata, että tällaisesta ristiriitaisesta aiheesta osataan keskustella asiallisesti ja sivistyneesti! Vastaan omalta osaltani tässä kaikille yhteisesti.

Taitaa olla selvää, että monet tytöt varsinkin kasvuvaiheessa ovat hoikkia kuin pajunvitsat, eikä sillä ole mitään tekemistä syömishäiriöiden kanssa. Aikuisuuden kynnyksellä kasvu on nopeaa ja suuretkaan määrät ruokaa eivät näy missään. Toisaalta on ymmärrettävää, että äärimmäinen hoikkuus herättää huomiota - ovathan tytöt alttiimmillaan huonoille vaikutteille juuri teini-ikäisinä, kun ulkonäköpaineet ovat kovat. On hyvä, että asiaan puututaan, mutta mielestäni puuttuminen pitäisi jättää sellaisille, joille se kuuluu eli esimerkiksi omille vanhemmille, terveydenhoitajille ja lääkäreille.

Useimmilla näsäviisaita kommentteja esittävillä lienee kommenttien taustalla ihan joku muu motivaattori kuin aito huoli kommentoinnin kohteesta. Ja vaikka kyselyihin ja kommentteihin ajaisikin huoli toisen hyvinvoinnista, kannattaa miettiä itse, miltä tuntuisi jos joku tuntematon tai puolituttu tulisi esittämään mielipiteitä tai väitteitä sinulle hyvin henkilökohtaisesta ja intiimistä aiheesta. Anonyymia kommentoijaa lainaten "Random kommentit ulkopuolisilta (ja varsinkin vierailta) ihmisiltä eivät muuta kuin pahoita mielen!" Erityisen törkeää huomauttelu on tietysti silloin, jos huomauttelun kohde joutuu sen takia nöyryytetyksi, ja varsinkin jonkun aikuisen taholta. Omassa tapauksessani terveystiedon (!) opettaja käyttäytyi todella törkeästi ja omalla käytöksellään teki minusta koko luokan silmätikun. Joissakin tapauksissa toki jonkun luotettavan aikuisen, esimerkiksi juuri opettajan, henkilökohtaisesti ja kahden kesken (!) esittämä huolen ilmaus saattaa herättää ongelmien kynnyksellä kamppailevan ihmisen tajuamaan tilanteensa, mutta melko harvoin ja tällöinkin sanoissaan pitää olla todella varovainen.

Mitä tulee laihuudesta huomauttelun soveliaisuuteen siitä näkökulmasta, että laihoille muka saisi huomautella ja lihaville ei. No kuten todettua, minusta yhtään kenellekään ei tarvitsisi huomautella, ainakaan negatiiviseen sävyyn. Laihuutta tietyllä tavalla nykyään ihannoidaan, joten ehkäpä ilkeidenkin kommenttien taustalla jossain syvällä on ihailu tai kateus. Toisaalta Majsa havainnollistaa kommentissaan aika erinomaisesti sitä ristiriitaa, joka lihavuuden ja laihuuden ihannoinnin välillä vallitsee. Ei siitä niin kauan ole, kun lihavuus vielä oli se vaurauden ja terveyden merkki. Mutta en silti usko, että kovin moni tuoreempien sukupolvien huomauttelijoista heijastelee kommenteissaan lihavuuden ihannoinnin aikakauden mielipiteitä. Nykypäivän kauneusihanne on olla hoikka, vaikka henkilökohtaisia makueroja tietysti aina löytyy.

Täällä kommenttiosiossa on tullut muutama sellainen mielipide, että ei pidä paikkaansa, etteivät jotkut yksinkertaisesti pystyisi lihomaan. No ei se varmaankaan aivan täysin pidäkään paikkaansa. Uskon kuitenkin, että monen kasvuiässä olevan ja rakenteeltaan hyvin hentoisen tytön on täysin luonnollista olla laiheliini nuorena. Kyllä niitä kiloja sitten tulee, kun kiihkein kasvuvaihe on ohi.

En oikein ymmärrä sitäkään, että kenenkään pitäisi väkisin lihottaa itseään, jos ei tunne itseään sairaaksi ja voi muuten hyvin. Anoreksiapotilaat ovat tietenkin asia erikseen, koska he ovat itse riuduttaneet itsensä luonnottoman ja epäterveellisen laihoiksi. Mutta jos puhutaan terveestä ihmisestä, olen varma, että jokainen osaa syödä oman tarpeensa mukaan. Se, että laihoja ihmisiä "syytellään" siitä, että he syövät vähemmän kuin lihavat, on minusta aika outoa. Käsittääkseni ihminen syö ensisijaisesti nälkäänsä kuten eläimetkin. Toisilla ruoantarve on pienempi kuin toisilla ja toiset tykkäävät ruoasta ja syömisestä enemmän kuin toiset. Monet syövät nykyään ihan muistakin syistä kuin vain täyttääkseen näläntunnettaan. Ruoka on nautintoaine siinä missä moni muukin, syömisestä saa mielihyvää. Varmaan ihan jokainen pystyy lihomaan, jos vain syö tolkuttomasti yli tarpeensa ja paljon energiaa sisältävää ruokaa. Mutta ketään ei saisi siitä piiskata, että hän syö vain silloin, kun kokee syömiselle tarvetta. Eikö se oikeastaan ole kaikkein luonnollisinta niin? Harvoinpa luonnossa lihavia eläimiä näkee. :P

Vaikka muutama on täällä väittänyt, että niinsanottuja läpipaskoja ei ole, niin kyllä minä uskaltaisin väittää päinvastaista. Olen ainakin itse täysin terve ja hyvinvoiva ihminen, mutta kyllä ravinto parhaimmillaan kulkee kehoni läpi päivästä ja luonnon oikuista riippuen parhaimmillaan alle parissa tunnissa. Uskallan epäillä, että keho tuossa ajassa mitenkään ehtisi hyödyntää ravintoa täydessä potentiaalissaan. Voi toki olla, että ruoansulatuksessani on esimerkiksi häiriöitä, joiden takia kehoni toimii näin. Mutta niin kauan, kun tunnen itseni täysin terveeksi, ei tuo ole minusta kovin vaarallista. Ja johan täällä moni on todennut käyneensä jopa ravintoterapeutin pakeilla kyselemässä neuvoja, miten painoa voisi terveellisesti nostaa. Harva kuitenkaan on löytänyt sieltä apua. Epäterveellisesti painoa voi nostaa varmaan helpostikin, jos oikeasti ryhtyy syömään vaikkapa pelkkiä pizzoja ja hampurilaisia, mutta luulenpa että laiheliinit ovat onnellisempia ja paremmin voivia kuin hampparidieetillä kiloja kartuttaneet. :P

Perintötekijöiden ja geenien merkitystä ei voi tässä asiassa myöskään väheksyä. Johan sen kertoo se, että jotkut joutuvat tarkkailemaan syömisiään todella tiukasti, kun toiset voivat syödä hyvin huoletta saman verran pelkoa lihomisesta. Toisaalta uskon, että myös ruoan laadulla on merkitystä. Ehkäpä paljon syövien laiheliinien ruoka on yksinkertaisesti terveellisempää. Onhan siinä nyt eroa syökö välipalaksi rasvaisen suklaapatukan vai pussillisen pikkuporkkanoita.

Äärimmäisen lihavuuden ja laihuuden taustalla ovat lähes aina epäterveet ruokailutottumukset ja jollain tapaa kieroutunut suhde syömiseen, toisin sanoen syömishäiriöt. Kultainen keskitie eli terveellisesti ja kohtuullisesti syöminen on varmin tapa päästä normaalipainoon - ei riuduttaminen tai ahmininen. Myös liikunta on yksi avainasioista hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja tankatun energian kulutuksessa.

Vielä Ullan kysymykseen palatakseni... Pahoja kysymyksiä muuten! :) En oikeasti osaa sanoa, miten julkkiksen imagoon vaikuttaisi tieto mahdollisesta syömishäiriöstä, jos henkilön ulkonäkö kuitenkin olisi terveen rajoissa. Jos ulkoinen olemus huokuu sitä, että henkilö voi huonosti eli esimerkiksi luut paistavat huolestuttavalla tavalla tai olemus on muuten kuihtunut, se varmasti vaikuttaa enemmän kuin varsinainen tieto syömishäiriöstä. Jokainen pystyy kyllä tekemään päänsä sisällä omat päätelmänsä esimerkiksi Victoria Beckhamista, joka muistuttaa vartaloltaan nykyään enemmän 12-vuotiasta pikkupoikaa kuin aikuista naista, lukuunottamatta niitä silikonipalloja tietysti. Niin kauan kuin ihminen näyttää terveeltä, uskon että häntä ihaillaan. Mutta todella vaikea kysymys. Uskon, että mielipiteet tässä asiassa ovat aika henkilökohtaisia.

Vaikea kysymys on myös tuo, joka koskee ongelmaisuuden rajoja. Tuon pro ana -ajatuksen takanahan on juuri se, että hallitusti laihdutetaan itsensä epäterveen laihaksi. Eli ajatellaan, että homma on hallussa niin kauan, kun ollaan tietoisia, että periaatteessa alipaino ei ole terveellistä. Minusta tuo ajatus jo itsessään on hieman sairas. Siis että joku haluaa tarkoituksella olla huomattavan alipainoinen tietoisena siitä, että se ei välttämättä ole hänen terveydelleen hyväksi. On asia erikseen, jos ihminen on luonnostaan laiha, koska silloin se on se luonnollinen tila. Mutta on vaikea uskoa, että ihmisen, jolle alipaino ei ole luonnollinen tila, laihdutus voisi mitenkään pysyä hallinnassa, jos tavoitteena on nimenomaan ylilaihuus. Ehkäpä homma voisi juuri ja juuri toimia, jos pystyisi pitämään tavoitteensa siinä aluksi asetetussa (ja kohtuuden rajoissa) olevassa painossa, mutta aika monille tuppaa käydä niin, että kun tavoite on saavutettu, asetetaankin uusi tavoite ja laihdutus jatkuu jälleen. Ja silloinhan kyse on jo anoreksiasta, sairaudesta.

18. toukokuuta 2009 klo 9.28  
Blogger Jenni kirjoitti...

HUH, olipa asiaa. :D

18. toukokuuta 2009 klo 9.28  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Voisko olla niin, että laihuudesta on sopiva huomautella sen takia, että sitä yleisesti ottaen pidetään kauniina. Huomauttelun takana on yleensä kateus. Itsekin olen nuoruuden kateuden puuskassa saattanut joskus huomauttaa jollekin kaverille, että oletpa laiha. Toki tarpeetonta, en sitä kiellä enkä nyt vanhempana ja viisaana pidä sitä lainkaan korrektina. Mutta kateudesta tulee joskus sanottua typeriä asioita.

Laihuuteen yhdistetään itsekontrolli, urheilu ja tervellisten ruoka-aineiden syöminen (en nyt sano "terveellinen syöminen", sillä liian vähän syöminen ei liene sen terveellisempää kuin liikaa syöminen). Lihavuuteen itsekurin puute, passiivinen elämänrytmi ja jopa jonkun asteinen hedonismi. Lihavuutta pidetään rumana, laihuutta (jopa liiallista) kauniina. Katsokaa vaikka mitä tahansa lehteä.

Siispä, ei ole ok nimitellä lihavaa lihavaksi, sillä lihavuuteen liittyvät mielikuvat ovat kaikki negatiivisia. Sen sijaan on yhteiskunnan silmissä hyväksyttävää sanoa laihalle, että tämÄ on laiha, sillä laihuuteen liittyvä mielikuvat ovat lähtökohtaisesti positiivisia. Meille tuputetaan Nicole Kidmanin ja Gwyneth Paltrowin dieettejä joka lähtöö ja molempi neidoista on huomattavan hoikka. Kuinka moni on nÄhnyt jossain "näin seuraat Kate Winsletin ruokapäiväkirjaa" -artikkelin?

Tämä nyt on tietenkin todella kärjistettyä, anoreksialla osoitteleminen ja sairausspekulaatio on tietenkin aivan eri asia kuin pelkästäÄn ulkonäköön liittyvät huomautukset. En yritä sanoa, että laihuushuomautukset olisivat hyväksyttäviä, enkä niitä hyväksy, kuten en mitään muutakaan ulkonäköön koskevaa huomauttelua.

Haluan vain tuoda mahdollista vastausta kysymykseen miksi kuvitellaan, että laihuudesta saa huomautella ja lihavuudesta ei.

Ja sitten vielä MyPrecious: On inhottavaa, jos ihmiset huomauttelevat. Mutta se, että terkkari soitti ylÄasteella äidillesi kysyäksesi syötkö kuuluu omasta mielestäni terkkarin työkuvaan. Jos olisit ollut syömishäiriöinen, olisi ollut todella tarpeellista että hän puuttuu asiaan. Nyt et ollut ja hyvä niin, mutta on toki positiivista ettei terkkari ää pyörittelemÄän peukaloitaan ja miettimään että olikohan sillÄ nyt anoreksia vai ei.

18. toukokuuta 2009 klo 11.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

postauksesi oli asiallinen, mutten olisi ehkä laittanut esiin keira knightley kuvaa koska hän on julkisesti myöntänyt sairastavansa/sairastaneensa syömishäiriötä.

18. toukokuuta 2009 klo 12.23  
Blogger Jenni kirjoitti...

Tuuli: Esittämäsi syyt ovat varmasti nykyisen tilanteen taustalla. Itse toivoisin kuitenkin, ettei kenenkään ulkomuotoa painoon katsomatta kommentoitaisi tuolla tavalla.

Anonyymi: Hmm, minä olen nähnyt Keirasta ainoastaan lehtijuttuja, joissa hän järjestelmällisesti kiistää kärsivänsä syömishäiriöstä. En toki lue kaikkia julkkisjuoruja ja usein niihin ei paljon ole luottamistakaan. :) Mutta ainakin pikainen googlettelu tuotti tuloksen, että Keira nimenomaan kiistää asian. Muttaa vinkkaa toki, jos sinulla on esimerkiksi tiedossasi linkki, jonka takana on toisenlaista tietoa. :)

18. toukokuuta 2009 klo 12.33  
Anonymous nousija kirjoitti...

Itse sain myös nuorempana kuulla runsaasti anoreksia yms. kommentteja. painoin lukion päätyttyä 49 kg ja painoa oli 165 cm. Harrastin tällöin aktiivisesti tanssia ja söin kyllä paljon :) ja aika paljon herkkujakin :)

Kuitenkin paino on alkanut siitä nousta eli noin. 23-25 painoin 53 kg ja siitä vielä sit hieman noussut. Nyt ikää on 28 vuotta ja viimeisen puolentoista vuoden aikana painoa on tullut lisää jopa 8 kg eli painoa on yli 60 kg. Anoreksiapuheista on päästy mut nyt kaikilla ihmisillä on näemmä oikeutus huomautella minulle siitä kuinka paljon olen lihonut! (siis tarkoituksena kommentoida sitä että painoa on tullut lisää, ei siis että olisin lihava).
(syynä painonnousuun oli: sairastelun ansiosta vähentynyt liikunta ja gradustressin aiheutta mässäily)

Kommentointi ei ole tuntunut mitenkään hyväntahtoiselta vaan enemmän ivalliselta "hah, olitpas ennen laiha mutta etpäs ole enää" -tyyppiseltä kommentoinnilta. Tottakai itselle painon kohoaminen on ollut jonkinlainen kriisinpaikka kun on ollut aina hoikka joten muiden huomauttelu ei ole asiaa todellakaan helpottanut, päin vastoin välillä kuulostaa siltä että olisin nyt kauheasti tursunut kun näitä kiloja niin kovasti päivitellään.
yritän katsoa itseäni objektiivisesti peilistä ja miettiä olenko nyt epäsopusuhtainen tms. ja täytyy sanoa että kyllä ihmisten kommentit jää soimaan päähän, vaikka mitä tekisi. Ei näemmä ole sitten niin hyvä itsetunto. Painoa haluaisinkin hieman tiputtaa, sinne 60 kg alapuolelle jos pääsisi niin olisinkohan sitten enemmän itseni näköinen?

18. toukokuuta 2009 klo 16.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakko kommentoida edelliseen eli Nousijalle, että itselleni kävi aivan samalla tavalla. Olen siis tuo sama anonyymi, joka kommentoi tuolla aikaisemmin olleen nuorena hoikka ja iän karttuessa ylipainoinen. Jotenkin kummasti ihmisillä on muka lupa kommentoida ylipainoon jos ihminen on aikaisemmin ollut laiha! Esimerkiksi siskoni on lapsesta asti ollut pyöreä ja hän ei koskaan ole saanut kuulla tästä sukulaisiltamme, (ja hyvä niin!) mutta minä sen sijaan olen ollut vapaata riistaa kaikille kommenteille ja arvioinneille. Onko syynä sitten tosiaan kateus, että kokoajan on odotettu milloin se langan laiha ihminen alkaa lihomaan? Luulisi ihmisillä olevan parempaakin tekemistä kun kytätä toisten kiloja...
Ai niin ja loistava yhteenveto Jenni! Blogisi on ihan mahtava. :)

18. toukokuuta 2009 klo 17.43  
Blogger karo kirjoitti...

Täysin samaa mieltä, en ole koskaan ymmärtänyt miten ihmiset voivat kuittailla laihoille mitä vaan, mutta jos jollekulle pyöreämmälle jtn sanotaan niin "uuhh, miten sä kehtaat!?" Ei sille vaan voi mitään jos ei liho. :)

18. toukokuuta 2009 klo 18.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä! Mainio kirjoitus! Itsekin olen joutunut käymään saman myllytyksen läpi ja jouduin jopa painontarkkailuun sekä väkisin lääkärin toimesta psykologille ja ravitsemusterapeutille, koska lastenlääkärin mukaan minulla oli syömishäiriö, jota minä muka yritin salata yhdessä vanhempieni kanssa! Vaihdoimme loppujen lopuksi lääkäriä ja lopulta tämä saatiin onneksi loppumaan!

Mitään syömishäiriötä minulla ei siis ole koskaan ollut, olen ollut koko tähänastisen elämäni ajan alipainoinen, enkä ole kasvanut käyrien mukaan perintötekijöiden ja nopean aineenvaihdunnan vuoksi. Lukioaikana painontarkkailu loppui, mutta edelleen viime päiviin asti olen saanut kuulla laihuudestani milloin missäkin, jopa kultasepänliikkeeseen mennessäni pienennyttämään rannekorua sain kuulla syöväni aivan liian vähän. Yläasteella ylempien luokkien tytöt vahtivat, kuinka paljon otin ruokaa. Ihmisten, jopa lääkäreiden, tuntuu olevan vaikeaa tajuta, ettei kaikkien kasvu ja pituuden suhde painoon kulje käyrien ja indeksien mukaan. Toisekseen se mikä on pöyristyttävintä, on se kuinka monet luulevat että laihojen ihmisten ulkonäön suorasanainen kommentointi on ihan ok. Kuitenkin ylipainoisten ihmisten painon ja ulkonäön kommentointi koetaan selkeästi loukkaavaksi käytökseksi, mutta laihoille kommentteja saa heitellä missä vain ja milloin vain! Ymmärrän kyllä, että monet kommentoivat lähinnä vitsaillen asiaa, eivätkä kaikki tarkoita välttämättä pahalla, mutta oma ulkonäkö on jokaiselle sen verran henkilökohtainen asia, että nämä kommentit voisi jättää sanomatta. Vaikka ajan myötä kommentit on tottunut jättämään omaan arvoonsa, on silti raivostuttavaa kuulla ventovieraan ihmisen analyysia omasta terveydestä!

18. toukokuuta 2009 klo 19.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

itse oon saanut koko elämäni taistella painon nousua vastaan, bmi on nyttemmin pysynyt 21 jos syön noin 1000 kaloria päivässä ja liikun kohtuullisesti. mulle ei oo mikää ongelma lihoa vaikka 3 kiloa viikossa. syön silloin vaan päälle 2000 kaloria. ei voi mitään hoikkuus on kadehdittavaa ja mä oon valmis vaikka kuoleen sen takia, kuin olen läski. on ihan ymmärrettävää että laihoja haukutaan, kateudesta.

19. toukokuuta 2009 klo 1.09  
Blogger Jenni kirjoitti...

Nousija: Veikkaan, että aika monelle käy juuri noin. Nuorena on ollut tosi hoikka ja tottunut syömään mitä vain ja miten paljon vain, ja yhtäkkiä aineenvaihdunta parinkympin kieppeillä hidastuukin ja syömiset alkavat näkyä vartalossa. Mutta ruokailutottumuksia onkin siinä vaiheessa aika vaikea yhtäkkiä muuttaa, kun on tottunut vuosia syömään tosi paljon.

Minä painoin yläaste- ja lukioaikoina vain 40-45 kiloa, vaikka olen 165cm pitkä ja olin kyllä tosi luikku silloin. Söin ihan hulluna, mutta se ei näkynyt missään. 20 ikävuoden tuntumassa paino alkoi hiukan nousta ja pääsin johonkin 50 kilon paikkeille. Nyt painan tuosta muutaman kilon enemmän, mutta painavimmillani olen painanut 56 kiloa. Silloin minulla oli koko ajan huono ja pöhöttynyt olo, enkä oikeastaan omasta mielestäni edes näyttänyt itseltäni. Lopetin roskaruoalla mässyttelyn ja paino putosi nopeasti tavallisiin lukemiin.

Tosi kurjaa, että olet joutunut tuollaisen inhottavan huomauttelun kohteeksi. Ja tiedän tunteen, kun peilistä tuijottaa ihminen, jota ei oikein tunnista itsekseen. Toivottavasti pääset tavoitepainoosi ja voit taas tuntea olosi kotoisaksi omassa vartalossasi. :)

Anonyymi1: Luulen, että tosi monelle nuoruudessaan kovin hoikalle käy helposti noin. On vaikea tottua siihen, että yhtäkkiä kilot näkyvätkin aivan eri tavoin kuin ennen. Mutta vielä tuskallisemmaksi tilanteen kyllä tekee, jos muut kyttäävät ja arvostelevat vieressä. Todella asiatonta! :( Ja kiitos tosi kivoista sanoista. :)

Karo: Niinpä. Kenellekään ei tarvitsisi huomautella, ei lihaville eikä laihoille!

Anonyymi2: Aivan järkyttävää, että olet joutunut tuollaisten syytösten kohteeksi. :O Miksi kukaan vanhempi yrittäisi salata lapsensa syömishäiriötä? Vaikuttaa todella häiriintyneeltä se lääkäri! On oikeasti aika kammottava ajatus, että tuollaisia tyyppejä työskentelee nuorten, herkässä iässä olevien tyttöjen kanssa. :( Onneksi tilanne kääntyi sinun kohdallasi kuitenkin parhain päin!

Minäkin olin myös lapsena kaikkien kasvukäyrien aivan alarajoilla, vaikka söin kuin pieni eläin. Ihmiset ovat yksilöitä ja sellaisina heitä pitäisi kohdellakin! Olet saanut kyllä tosi törkeitä kommentteja, todella ikävää. :/ Hyvä, että pystyt asennoitumaan tilanteeseen noin, vaikka huomauttelu ärsyttääkin. Tsemppiä! :)

Anonyymi3: Ikävä kuulla, että tilanne voi olla myös toisinpäin. On se keho niin kummallinen, kun toiset pysyvät luikkuina ja toisilla meinaa jokainen suupala näkyä heti vartalossa. Onnea taisteluusi, mutta muista, että terveyden pitäisi aina olla etusijalla! :)

19. toukokuuta 2009 klo 8.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

juu sama juttu mulla mun painoa kauhistellaan ja kaverit luulee,että mulla on anoreksia vaikka vastaan olen sanonut.

19. toukokuuta 2009 klo 10.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nana: "Toki BED jää usein diagnosoimatta, mutta minusta ihmiset syyttävät liian usein BEDiä ylipainostaan. Oma vastuu on helppo sysätä sairauden kannettavaksi."

Eli tuolla samalla logiikalla myös monen anoreksiaa sairastavan olisi vain otettava itseään niskasta kiinni eikä syyttää jotain sairautta siitä, että on näännyttänyt itsensä kuolemankieliin. Kun itse sen kuitenkin on päättänyt, että ei syö, niin mitäs sitä vastuuta sairauden niskaan kaataa.

19. toukokuuta 2009 klo 12.53  
Anonymous Nousija kirjoitti...

Kiitos.
Ärsyttävintä tässä on se että ei enää oikeastaan itsekään halua nähdä vanhoja kavereita ja sukulaisia kun pelkää niitä lihomiskommentteja (vaikka niitä ei edes tulisi). Oma peili kuva ärsyttää. Mut taas toisaalta motivaatio painon pudotukseen on korkealla.) ja onneksi tavoitepaino ei ole kuin 7 kg päässä ja siihen olisi tarkoitus päästä syksyyn mennessä.

Mutta todellakin painoa alkaa kertyä juuri sen 25-ikävuoden jälkeen ja on outoa joutua tarkkailemaan mitä saa laittaa suuhunsa. Eli siihen kannattaa varautua varsinkin jos ei harrasta säännöllistä liikuntaa eli ei kannata tuudittautua siihen "ollut aina laiha - ikuisesti laiha" -mantraan enää lähempänä 30-ikä vuotta. Se kun ei kaikilla välttämättä pidä totta. Itselläni tuntuu että paino nousee pelkästä kaupan pullatiskin katselusta kun taas 19-vuotiaana saatoin syödä vaikka pitsaa joka päivä eikä paino heilahtanut grammaakaan ylöspäin. huoh.

19. toukokuuta 2009 klo 15.41  
Blogger nana kirjoitti...

"Nana: "Toki BED jää usein diagnosoimatta, mutta minusta ihmiset syyttävät liian usein BEDiä ylipainostaan. Oma vastuu on helppo sysätä sairauden kannettavaksi."

Eli tuolla samalla logiikalla myös monen anoreksiaa sairastavan olisi vain otettava itseään niskasta kiinni eikä syyttää jotain sairautta siitä, että on näännyttänyt itsensä kuolemankieliin. Kun itse sen kuitenkin on päättänyt, että ei syö, niin mitäs sitä vastuuta sairauden niskaan kaataa."

Vittu. Anteeksi nyt kirosanan käyttö, mutta mua ärsyttää niin jumalattoman paljon ihmiset joille saa vääntää KAIKEN rautalangasta. Kyllä, monet läskit kuvittelevat että heillä on BED. Kyllä, monilla läskeillä on BED. Sanoinko että ko. logiikkaa voi soveltaa samalla tavalla muihin syömishäiriöihin? EN. Tiedän kyllä ettei se päde esimerkiksi anoreksiaan.

Mutta siis kaikista psyykkisistä sairauksista selviytymisen avainhan on nimenomaan siinä että saa itseään niskasta kiinni. Oli se sitten ilman terapiaa, lääkkeitä tai hoitoa, tai niiden kanssa.

19. toukokuuta 2009 klo 16.10  
Blogger diamondlife kirjoitti...

Mun on niin pakko sanoa, että samaistuin suhun just enemmän kuin kehenkään muuhun tässä asiassa. Itse jouduin lopettamaan harrastukseni (kilpa-uinti), koska kouluni terkkari (joka oli yhden uintiryhmäläiseni äiti) sanoi valmentajalleni etten saa enää uida.

Minua on uhkailtu laitoksilla jos paino ei lähde nousemaan, pistetty painotarkkailuun, pakotettu puhumaan kuraattorille, uhattu laitoksilla uudestaan ja kaikki vain sen takia, että olin hoikka. Köksän opettajani väitti terkkarille kaiken tämän jälkeen, että minulla on varmasti bulimia, koska oksensin tunnilla migreenin takia

Söin normaalilla tavalla, mutta pysyin hyvin hoikkana. Olin noin 168-170cm ja painoni vaihteli 35-39kg välillä. Kaikki vuoronperään ihastelivat, haukkuivat, kauhistelivat ja kommentoivat laihuuttani, vaikken itse edes kokenut olevani mitenkään todella alipainoinen.

Nyt olen jo paljon enemmän normaalipainoinen, mutta tähän astisen elämäni olen pienuudesta joutunut kärsimään. Ihmiset lähes syyttävät laihoja siitä kuinka huonoja anorektikko paskoja he ovat, jotka eivät syö. Törkeää, jos ei tiedä ihmisestä yhtään mitään.

Oli vaan pakko sanoa, koska kukaan ystävistäni ei ole koskaan kokenut samaa, joten tunsin että vihdoin joku ehkä jollain tapaa ymmärtää miltä tuntuu olla hoikka, olematta silti hullu laihduttaja anorektikko.

19. toukokuuta 2009 klo 20.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Mutta todellakin painoa alkaa kertyä juuri sen 25-ikävuoden jälkeen ja on outoa joutua tarkkailemaan mitä saa laittaa suuhunsa. Eli siihen kannattaa varautua varsinkin jos ei harrasta säännöllistä liikuntaa eli ei kannata tuudittautua siihen "ollut aina laiha - ikuisesti laiha" -mantraan enää lähempänä 30-ikä vuotta. Se kun ei kaikilla välttämättä pidä totta."

tuo ei kyllä varmaan pidä juurikaan kenenkään kohdalla paikkaansa. tosi monella on nuoruudessa "läpipasko" -vaihe, eli voit syödä mitä vain lihomatta. mutta kun ikää alkaa kertyä, kilojakin alkaa. minunkaan mielestä toi läpipasko -juttu ei siis pidä paikkaansa. nuorena ehkä, mutta silloin se on luonnollista ja kasvuun kuuluvaa.

19. toukokuuta 2009 klo 22.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli ihan täyttä asiaa, pitäisi varmaa tulostaa kirjoituksesi ja alkaa jakaamaan aina kun joku tulee utelemaan painostani :D

Itse olen ollut aina laiha, ja saan kuulla usein anoreksiaepäilyitä, ruokavaliotani pidetää jonain laihdutusdiettinä, ja on aivan sopivaa sanoa "Olisihan se kivaa vähän laihtua, mutta en tosiaan haluaisi olla noin laiha kuin sinä". Tämänkin kommentin kuulin ihan vastikään :)

21. toukokuuta 2009 klo 17.39  
Anonymous Emilia kirjoitti...

Eksyin vasta tänään blogiasi lukemaan, ja vaikka onkin jo vähän vanha postaus, pakko silti kommentoida :)
Ensiksi kiitos hyvästä tekstistä! Aiemmin olen vain keskustellut aiheesta joidenkin kavereiden kanssa, ja tuntuu hyvältä huomata, että muutkin painivat/ovat painineet saman asian kanssa.
Itse taisin olla kuudennella luokalla, kun minut laitettiin painontarkkailuun, kun tätini oli huomauttanut äidilleni, että näytän turhan laihalta. Tarkoitus oli varmasti hyvä, mutta myöhemmät seuraukset olivat sitten jotain muuta.
En ollut koskaan kiinnittänyt huomiota syömisiini tai painooni, molemmat olivat minulle normijuttuja, joita ei tarvinnut pähkäillä, koska voin hyvin. Painontarkkailun myötä aloin kuitenkin kiinnittää huomiota painoani koskeviin kommentteihin. Huomasin saavani paljon huomiota laihuuteni takia, ja aloinkin pitää siitä. Painontarkkailussa minulle asetettiin tavoitteeksi vähintään 48 kiloa, mieluiten 50. Yläasteella kertyi ehkä muutama kilo, ja jos en joskus saanutkaan enää kuulla olevani "kauhean laiha" tai ainoastaan jonkun muun laihuutta kommentoitiin, mietin, olinko lihonnut liikaa. Aloin pelätä sitä päivää, kun vaaka näyttäisikin sen 50 kiloa, kai luulin muuttuvani muille näkymättömäksi. Koskaan tilanne ei silti onneksi mennyt niin pahaksi, että olisin alkanut vahtia syömisiäni (ei onnistuisi tällaiselta herkkusuulta :P). Tajusin, ettei se ollut kovin hyvä juttu, että nautin painoani koskevista kommenteista, ja salasinkin sen. Minun piti itse takoa omaan päähäni se, että olisin silti vielä hoikka, vaikka painasinkin 50 kiloa tai olisin normaalipainoinen (mikä minusta silloin kuulosti kamalalta). Ylsin tavoitteeseen yhdeksännellä luokalla ja lukiossa kertyi muutama kilo lisää. Lukioaikoina opin välttämään vaakaa, sillä vaikka tiesinkin olevani hoikka, vaa'an näyttämät luvut aiheuttivat ahdistusta ja asetin päässäni itselleni "pelättäviä lukuja", kuten 55. Vasta viimeisen vuoden aikana olen oppinut käymään vaa'alla ja pitämään samalla järjen päässä. Olen nykyään 22-vuotias, olen n. 170 senttiä pitkä ja painan 56-57 kiloa. Ja ilokseni kilot ovat tuoneet mukanaan vähän naisellisia muotojakin :) Välillä saan vieläkin kuulla painostani, mutta nykyään kommentit ärsyttävät ja suututtavat ja joillekin läheisille olenkin pitänyt puhuttelut toisten painon kommentoinnista...:) Pyrin myös ohittamaan tyttöporukoiden keskustelut kaloreista ja laihdutuskuureista, sillä vaikka nykyään olenkin sujut kroppani ja painoni kanssa, on aihe silti arka.
Siinä missä ylipainoinen saattaa mennä kotiin ahmimaan suruunsa herkkuja painoaan koskevan kommentin kuultuaan, ei hoikkakaan välttämättä ohita kommenttia pelkällä olankohautuksella, vaan toisten sanoilla voi olla pahojakin vaikutuksia.

Kiitos vielä, sait minusta uuden lukijan :)

22. toukokuuta 2009 klo 13.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"harvemmin noissa anoreksia-epäilyissä mistään aidosta huolesta lienee kysymys, paremminkin tekopyhää välittämiseksi naamioitua besserwisseröintiä ja muiden yläpuolelle asettumista. Lihavien terveydestä harvemmin kukaan on noin "huolissaan"."

Laihuus on vain nykyajan kauneusihanne, joten kyllä moni saattaa sanoa sen ihan vain kehuna, koska laihana pysyminen ei ole kaikille itsestäänselvyys. Lihavuus on taas haukkumasana, (myös laihuuskin on), mutta useammin laihoille se tarkoittaa kehua kuin lihaville.

Ja hieman ylipainoinen voi olla terveempi kuin alipainoinen/hoikka joten sekään ei ole sairaus. Voi olla terve ylipainoinen jos liikkuu ja rasvaa ei ole liikaa sisäelinten ympärillä. Taas hoikalla voi olla liikkumattomuuden takia myös rasvaa verisuonissa paljon, ja tiukemmassa paketissa, tai kaikkiin ei vain kerry rasva helposti.

Liikalihavuus ja liikalaihuus taas on sairaus useimmiten, mutta se voi olla myös psyykkinen sairaus josta johtuu painonmuutokset, tai ihminen voi oikeasti olla sairas muuten.

Nämä kokoasiat ovat mielestäni määriteltävissä vain, että onko ihmisellä hyvä olla kehossaan ja kokeeko olevansa terve.
Sairaudet ja kokoerot on asia erikseen. Kaikkien ei tarvitse olla samankokoisia. Ihminen voi olla hoikka olematta anorektikko, ja hieman ylipainoinen olematta bulimikko. Älkää tuomitko!

Mielestäni tuntemattomien painoasiat ei kuulu muille, mutta saattaisin esim. ystävälleni tokaistakin kehuna että "oletpas ihanan hoikka, tai voisinpa minäkin syödä enemmän herkkuja".
Itseäni taas ärsytti kouluaikana kun sain pyöreyttä takapuoleeni ja sitten sain aina kuulla läski haukkuja, vaikka olen aina ollut normikokoinen.

Mielestäni kuitenkaan kenenkään paino ei muille kuulu, vaikka on ymmärrettävää että lähipiiri huolestuu tai sanoo jotain jos muuttuu radikaalisti.
Kuitenkin, laihuus ja lihavuus ei ole aina sairaus vaan ihmisen koko.

Ei se voi olla noin vaikeaa tajuta että meitä on erikokoisia, terveitä vaikka ei mahdutakaan normipainoindeksiin.
Ei kaikki laihat ja ylipainoiset ole sairaita.

Sori kun kommentoin vanhaa:) Huippublogi muuten tämä.

28. toukokuuta 2009 klo 1.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tämä on vanha puheenaihe mutta haluan silti sanoa mielipiteeni asiasta.

"Laihuuteen yhdistetään itsekontrolli, urheilu ja tervellisten ruoka-aineiden syöminen (en nyt sano "terveellinen syöminen", sillä liian vähän syöminen ei liene sen terveellisempää kuin liikaa syöminen). Lihavuuteen itsekurin puute, passiivinen elämänrytmi ja jopa jonkun asteinen hedonismi. Lihavuutta pidetään rumana, laihuutta (jopa liiallista) kauniina. Katsokaa vaikka mitä tahansa lehteä."

Olen aina syönyt enemmän kun perheeni, joilla on enemmän paino kun minulla tulee koskaan olemaan. Ja koska olin niin laiha sitä vaan kannustettiin koko elämäni. Kotona, koulussa, sukulaisilla, kaikki kannustivat syömään paljon. Terverydenhoitajat olivat asiallisia onneksi, he tarkkailivat tilannetta aina terveystarkastuksissa ja heidän tuomionsa oli että kaikki on niinkuin pitääkin ja paino nousee normaalisti vaikka onkin liian alhainen, nopea ruuansulatus. Mutta kaikki eivät olleet yhtä fiksuja. Joka puolella ihmiset kannustivat minua syämään, ja söin kyllä. Enemmän kuin muut. Silti pysyin aina laihana. Ja mikä teki kaiken pahemmaksi, olin ujo, ja hommat alkoivat mennä huonosti luokan kanssa. Ja minua alettiin kiusaamaan. Se ei todellakaan auttanut että suuri osa kommenteista liittyi laihuuteeni. yritys syödä enemmän ei muuttamut mitään. Aika näytti pystyn syömään mitä tahansa mutta vielä näinä päivinäkin en halua olla laiha. Ja se ei johdu laihuudesta itsestään, mutta kun kuuli siitä koko nuoren ikänsä, se on vaikea unohtaa. Syön helposti tuplasti enemmän kuin muut naiset jotka tiedän. En todellakaan välttele herkkuja. Rakastan suklaata, karkkipusseja, rasvaista ruokaa, pizzaa, hampurilaisia.Ja syön niitä usein. Olen erityisesti lihapitoisen ruuan perään. Jos on jotain mitä välttelen se on kasvikset. Ruokavalioni on hyvinkin rasvapitoista ja syön paljon. Silti olen se laiha edelleen. Olen saanut sentään nipin napin normaalipainon nyt lopultakin kun olen melkein 28 vuotias, 170/61. Kaikki se huomauttalu nuorempana on jättänyt jälkensä. Etenkin kiusaaminen takia tehdyt.Tiedän että minulla mitä monet kutsuvat "missinmitoiksi" mutta jotain siinä vielä kaivertaa, en halua olla laiha mutta mikään "pizza-dieetti" ei toimi, olen yrittänyt. Paino vain pysyy samassa. Olen toisina aikoinani tyytyväinen painooni, toisina aikoina pelkään että menenän painoani jos en syö tarpeeksi. nyt paino ineksini on 21. Ihmiset jotka tunnet päivittelevät ruokavaliotani ja katsovat kateellisena kuinka voin syödä näin paljon ja olla näin laiha. Mutta totuus on että kohoni tarvitsee sitä. Edes nyt melkein 28 vuotiaana aivan sama juttu. Tänään tulossa taas pizzapäivä.Olen tyytyväinen painooni sellaiseenaan, mutta pelkään että jos menetän painoa. Välttelen liikuntaa kun pystyn, otan mieluummin hyötyliikunnan. Eli elintapanani ovat niinkuin minulla pitäisi olla pikemmin liikakiloja. Pelkään jos muutan terveellisempään alan laihtua ja se on viimeisin juttu mitä haluan. Se ei ole mukavaa kuunnella jos joskus saa kommentteja että minun pitäisi syödä enemmän, ja edelleen kuulen niitä joskus.

8. marraskuuta 2009 klo 16.28  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu