Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kukkaistyttöjen maihinnousu

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

perjantai 22. toukokuuta 2009

Kukkaistyttöjen maihinnousu


Eilen olivat sitten ystävieni korumerkki Fawn Fatalen julkkaribileet Redrumissa, joista jo aiemmin kirjoittelinkin, ja minä sain monen muun ihanan tytön ohella toimia korumallina juhlapaikalla. :) Ilta alkoi yhteisillä laittautumissessioilla, joissa laitettiin kuntoon joka tytön asu, hiukset ja meikit. Fawn Fatalen äidit Sara ja Marttiina olivat järjestäneet meille rekillisen ihania hepenemekkoja ja lisäksi meillä oli mukana kampaaja ja pari mallitytöistä hoiti meikkauspuolta. Ja voi miten kauniita meistä kaikista tulikaan!



Kuvissa vähän tunnelmia laittautumissessioista ja suloisia tyttöjä. Oli pakko räpsäistä muutama kuva myös Saran ja hänen kämppistensä ihanasta sisustuksesta. :) Itse juhlapaikalla valaistus oli niin hämärä ja kamerani salama ruma, että jätin kuvien ottamisen muiden vastuulle. Illalla iski kauhea sumu ja kävellessämme ratikkapysäkille, olimme varmaan aika huomiota herättävä joukkio. Kukkaistyttöjen ja seireenien armeija ilmestyi sumun keskeltä! :D



Minulle loihdittiin aivan ihana kiharakampaus ja päähäni sain näyttävän kukkapannan, jota aluksi vähän arastelin, mutta lopulta halusin viedä mukanani. Ja niin veinkin, koska jokainen malli sai valita jonkun esittelyssä olleista koruista tai asusteista itselleen. :) Kukkapanta on juuri sopivan näyttävä ja hauska yksityiskohta muuten simppeliä asua täydentämään!



Illan ehdoton hittibiisi oli muuten tämä:
Friendly Fires feat. Au Revoir Simone - Paris (Aeroplane remix)


Tunnisteet: , , ,

15 kommenttia:

Blogger Herttainen kirjoitti...

Onpas söötit noi bambit! Yksittäinen tommonen posliiniesine olis vähän turhan kitch mutta noin keräilyhengessä ne näyttää ihanilta, liekö sitten se että ne on jo niin superkitch. Muutenkin kivoja yksityiskohtia kaverisi kodista, kelpaisi noi kattilat ja purnukat mullekin ;)

Ja ihanan tyttömäiset hepenet kaikilla! Välittyy hyvin just semmonen fiilis kuin mitä koruista oli aiemmin saanut.

22. toukokuuta 2009 klo 9.59  
Blogger Santeri kirjoitti...

Kuulostaapa jä näyttääpä kivalta kaikki eiliset jutut!:) Itse olin leffassa (Night at the museum 2) ja Torissa syömässä ja juhlistamssa nelivuotispäiväämme. :) Oliks siellä RedRumissa paljon porukkaa? Onko jotain samantapaisia biisejä suositella...?

22. toukokuuta 2009 klo 10.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ohhoh, minäpäs kävin samaa koulua noiden kahden samassa kuvassa olevan tytön kanssa :)

22. toukokuuta 2009 klo 10.35  
Blogger Styledrop kirjoitti...

Onpa hieno kukkapanta! Täytyypä pitää mielessä kyseinen merkki...

22. toukokuuta 2009 klo 10.55  
Blogger Pinja kirjoitti...

Ihana kukkapanta! Tuolla tosiaan taikoo ihan eri fiiliksen muuten yksinkertaiseen asuun. Olit tosi söpönä - taas kerran!

22. toukokuuta 2009 klo 11.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meillä oli tollanen kalakattila kun olin pieni! Äiti antoi sen mulle ulkoleikkeihin :D Se oli muistaakseni mun isän ensimmäinen kattila, kun se muutti pois kotoa :)

22. toukokuuta 2009 klo 14.02  
Anonymous Sini kirjoitti...

Hetken taisinkin sisään astuessani eilen miettiä, josko olisi pitänyt pukeutua jonkun teeman mukaisesti, kun teitä mallina toimivia oli kuitenkin sen verran monta ja kaikki kauniissa vaaleissa mekoissanne.

Oli huippuhauskaa ja illan biisistä en voisi olla enempää samaa mieltä. Kerro kavereillesi, että täällä kiittää yksi onnellinen kahvikupin ja -lautasen omistaja! Somia ovat!

22. toukokuuta 2009 klo 15.40  
Anonymous Lotta kirjoitti...

Huomenna loistava Aeroplane Korjaamolla! :)

22. toukokuuta 2009 klo 15.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hmm eiköhän se bändi ole ihan friendly fires :>

22. toukokuuta 2009 klo 17.02  
Blogger Ee kirjoitti...

Ooh! Tuo mekko, joka on vaalealla lyhythiuksisella naisella: sininen, jossa valkoisia raitoja ja isoja kukkia. Mistä se on? Onko se 2nd handia vai hankittavissa? Juuri tuollaisesta olen haaveillut, en vaan tiennyt sitä!

22. toukokuuta 2009 klo 17.27  
Blogger harMonica kirjoitti...

ihania mekkoja!

22. toukokuuta 2009 klo 18.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Btw, mischa bartonin näkönen et oo kyllä yhtään.

22. toukokuuta 2009 klo 21.44  
Blogger Jenni kirjoitti...

Rva Herttainen: No niin on! Niitä oli kokonainen vitriinikaapillinen ja se oli oikeasti jo aika söpöä, kaikessa kitchiydessään. ;) Mutta oma suosikkini on tuo vehreä ikkunalauta! :) Ja tosiaan, kaikki mallit olivat aivan innoissaan hepeneistään. :)

Santeri: Onnea nelivuotispäivän johdosta! :) Redrumissa oli ihan hyvin porukkaa, mutta ei nyt ihan kauheasti. Kannattaa musasta tsekata muitakin noita Aeroplanen remixejä! Esiintyy muuten sattumalta huomenna Korjaamolla, jos kiinnostaa. :)

Anonyymi1: Aijaa. :) Tuttuja kasvoja siis!

Styledrop: Kiitos. :) Olen aivan ihastunut ja mietin jo innolla, mihin voisin tuon laittaa! :D

Pinja: Kiitos! :) Olen kyllä aivan fiiliksissä uudesta pannastani ja sovittelen sitä vähän väliä. :D

Anonyymi2: Minäkin muistan lapsuuden leikeistä tuollaisen. :) Noissa emaliastioissa on vain jotain sellaista tunnelmaa ja nostalgiaa, mitä ei monesta asiasta löydy. :)

Sini: No ei sinne toki tarvinnut mitenkään teemaan pukeutua, mutta hauska ajatus silti. :) Ihana kuulla, että tykkäsit lahjoistasi sekä illan menosta ja musiikista! :)

Lotta: No niinpä! Veikkaan, että sinne on pakko pyrähtää. ;)

Anonyymi3: No enpä tosiaan tiedä, missä sormeni oikein olivat liidelleet tuota kirjoittaessani. Hassu virhe. :D Kiitos korjauksesta!

Ee: Mekko taitaa valitettavasti olla kirpparilöytö, joten ihan samanlaista ei varmaankaan ole saatavilla. :/

harMonica: No niin on. Voisi itsellekin tuollaisen metsästää jostain kirpparilta. :)

Anonyymi4: Niin? :D En ole omasta mielestänikään.

22. toukokuuta 2009 klo 22.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, ihana tuo ekan kuvan vanha lakupurkki! :)

23. toukokuuta 2009 klo 10.36  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Eikö olekin! Saran ja hänen kämppistensä asunto on täynnä kaikkea ihanaa vanhaa tavaraa, oikea aarreaitta. :)

23. toukokuuta 2009 klo 11.45  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu