Bloggailua kaapissa
Kun aloitin blogini kirjoittamisen reilut kaksi vuotta sitten, en kertonut siitä pitkään aikaan oikein kellekään. Olin itse uudesta harrastuksestani aivan haltioissani, mutta samalla se tuntui juuri sellaiselta naiselliselta hömpältä, jolle muut saattaisivat tuhahdella huvittuneesti. Uskaltauduin silti alussa kertomaan parille tutulleni ja reaktiot olivat aika vaihtelevia. Mielenkiintoista minusta oli se, että niistä harvoista valituista miespuoliset ystäväni suhtautuivat asiaan ennakkoluulottoman positiivisesti ja uteliaan kiinnostuneesti. Ne olivat nimenomaan tytöt, joilta sain osakseni sitä huvittunutta tuhahtelua ja silmien pyörittelyä. Blogini on selkeästi suunnattu enemmän naisyleisölle aihepiiriensä puolesta, mutta siitä huolimatta vastaanotto oli tuo. Olin ilahtunut poikien kiinnostuksesta blogiani kohtaan, mutta aika pettynyt siihen, miten tytöt vähättelivät minulle tärkeää juttua. Pettymyksen myötä päätin, että olisi parempi olla kertomatta blogistani muille.
Salaisuus oli tuolloin helppo pitää, koska esiinnyin blogissani kasvottomana, eivätkä monet kavereistani muutenkan olleet mitään suunnattoman innokkaita nettisurffailijoita. Vähitellen kasvottomuus jäi pois ja pidin blogiani yhä avoimemmin omana itsenäni, vaikka en vieläkään kertonut siitä ihmisille. Jossain vaiheessa harrastus kuitenkin alkoi olla minulle niin tärkeä, että oli vaikea olla puhumatta siitä, koska blogini liittyi jo niin olennaisena osana jokapäiväiseen elämääni. Minua alettiin tunnistaa blogini perusteella siellä sun täällä ja tunsin, että olisi vain ajan kysymys, milloin tututkin löytäisivät "kaappiharrastukseni". Niinpä päätin pikkuhiljaa paljastaa salaisuuteni yhä useammille.
Nyt olen lopulta siinä tilanteessa, että blogistani tietävät kutakuinkin kaikki. Jossain vaiheessa vain otin asenteen, että suhtautukoot muut miten haluavat, mutta minä teen tätä juttua pää pystyssä. Toisaalta tänä päivänä on myös helpompi kertoa blogista ihmisille, koska muotiblogit ja blogit yleensä ovat ihmisille nykyään jo tutumpi ilmiö. Toisaalta myös blogikirjoittamisesta on tullut jollain tapaa tietoisemmaksi, koska esimerkiksi koko nimeni Googlettamalla päätyy Pupulandiaan ja blogiani voi lukea periaatteessa ihan kuka tahansa. On oikeastaan aika hassua, että blogiani seurailevat nykyään esimerkiksi vanhempani, monet sukulaisistani ja onpa joukkoon mahtunut vaikka ketä entisistä naapureista puolituttuihin. Totta puhuen, minulla ei ole hajuakaan, ketkä kaikki tutuistani tätä lukevat.
Olen kokenut hyvin kummallisia hetkiä keskustellessani esimerkiksi vanhempieni kanssa, kun isäni kahvipöytäkeskustelun tiimellyksessä heitteli nimiä Nelliinasta muihin muotibloggaajiin. :D Tuijotin isääni monttu auki ja ihmettelin ääneen, mistä hän noita nimiä tiesi. Isä vain ilmoitti tyynesti, että onhan hän toki käynyt tutustumassa myös muihin muotiblogeihin! :D Koukuttavia, vai mitä? ;) On myös hassua, miten kertomani uutiset ovat monesti jo "vanhoja", kun paljastuu, että kaikki on luettu jo blogista.
Miten avoimia muut ovat blogiensa suhteen? Kerrotteko blogistanne avoimesti vai bloggaatteko kaapissa? ;) Tietävätkö teidän läheisenne ja tuttunne harrastuksestanne? Entä miten he suhtautuvat blogiinne?
Kuvat: 1, 2, 3 & 4
Salaisuus oli tuolloin helppo pitää, koska esiinnyin blogissani kasvottomana, eivätkä monet kavereistani muutenkan olleet mitään suunnattoman innokkaita nettisurffailijoita. Vähitellen kasvottomuus jäi pois ja pidin blogiani yhä avoimemmin omana itsenäni, vaikka en vieläkään kertonut siitä ihmisille. Jossain vaiheessa harrastus kuitenkin alkoi olla minulle niin tärkeä, että oli vaikea olla puhumatta siitä, koska blogini liittyi jo niin olennaisena osana jokapäiväiseen elämääni. Minua alettiin tunnistaa blogini perusteella siellä sun täällä ja tunsin, että olisi vain ajan kysymys, milloin tututkin löytäisivät "kaappiharrastukseni". Niinpä päätin pikkuhiljaa paljastaa salaisuuteni yhä useammille.
Nyt olen lopulta siinä tilanteessa, että blogistani tietävät kutakuinkin kaikki. Jossain vaiheessa vain otin asenteen, että suhtautukoot muut miten haluavat, mutta minä teen tätä juttua pää pystyssä. Toisaalta tänä päivänä on myös helpompi kertoa blogista ihmisille, koska muotiblogit ja blogit yleensä ovat ihmisille nykyään jo tutumpi ilmiö. Toisaalta myös blogikirjoittamisesta on tullut jollain tapaa tietoisemmaksi, koska esimerkiksi koko nimeni Googlettamalla päätyy Pupulandiaan ja blogiani voi lukea periaatteessa ihan kuka tahansa. On oikeastaan aika hassua, että blogiani seurailevat nykyään esimerkiksi vanhempani, monet sukulaisistani ja onpa joukkoon mahtunut vaikka ketä entisistä naapureista puolituttuihin. Totta puhuen, minulla ei ole hajuakaan, ketkä kaikki tutuistani tätä lukevat.
Olen kokenut hyvin kummallisia hetkiä keskustellessani esimerkiksi vanhempieni kanssa, kun isäni kahvipöytäkeskustelun tiimellyksessä heitteli nimiä Nelliinasta muihin muotibloggaajiin. :D Tuijotin isääni monttu auki ja ihmettelin ääneen, mistä hän noita nimiä tiesi. Isä vain ilmoitti tyynesti, että onhan hän toki käynyt tutustumassa myös muihin muotiblogeihin! :D Koukuttavia, vai mitä? ;) On myös hassua, miten kertomani uutiset ovat monesti jo "vanhoja", kun paljastuu, että kaikki on luettu jo blogista.
Miten avoimia muut ovat blogiensa suhteen? Kerrotteko blogistanne avoimesti vai bloggaatteko kaapissa? ;) Tietävätkö teidän läheisenne ja tuttunne harrastuksestanne? Entä miten he suhtautuvat blogiinne?
Kuvat: 1, 2, 3 & 4
Tunnisteet: Höpötyksiä
lähettänyt Jenni @ 9.42
23 kommenttia:
Itse en ole mainostanut ollenkaan, ihan muutamalle kertonut ja jotkut ovat omatoimisesti lukeneet... Ja kuule, meidänkin iskä välillä kommentoi jotain muita blogeja, käy varmaan sieltä sivupalkista tsekkailemassa mun linkkilistassa olevia blogeja :D Niin, ja siis ei kommentoi sinne blogeihin vaan mainitsee niitä mulle joskus. Ja meidän äiti on lukenut esim. Nelliinan blogia ennen kuin minä ;D
Itse olen tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen, niitä lukijoita on mainostamattakin kertynyt jo niin paljon, etten edes uskalla ajatella millaista trafiikkia blogissani olisi, jos vaikka laittaisin linkin fb-profiiliini. Pysykööt rauhassa erillään. Mutta ei se mikään järkytys ole jos joku jostain saa tietää, kiva vaan tietty ois jos voisivat kertoa että lukevat.
Hyvä aihe! Itse olen pohdiskellut tuota asiaa vaikka kuinka pitkään: kertoako vai ei. Olen pitänyt blogia vasta muutaman kuukauden, mutta jo nyt se on muodostunut tärkeäksi harrastukseksi. Itselle tärkeät asiat haluaisi kuitenkin jakaa myös läheisten kanssa. Silti tuntuu helpommalta bloggailla kaapista käsin. Kahdelle ihmiselle olen kertonut ja reaktiot ovat olleet aika neutraaleja. Tuntuu, että pitäisi sisällään tosi suurta salaisuutta, jota ei vaan uskalla kertoa kaikille, vaikka toisaalta mieli tekisi. Mikä olisi hyvä tapa/tilanne kertoa?
Bloggaan kaapissa :)se on helppoa siksi, että en juuri julkaise kuvia itsestäni, mutta käytän omaa nimeäni ja kerron omasta elämästäni sanallisesti ja kuvallisesti siinä määrin, että jos minut tuntee/tietää, myös tunnistaa.Bloggaaminen on mukava harraste ja pidän sen päiväkirjanomaisuudesta.En kuitenkaan mainosta sitä juuri ollenkaan ja monet kaveritkin ovat löytäneet sinne sattumalta :D Periaatteessa siis syytä kaappeiluun ei ole, se nyt vain on niin. Ehkä en sitten niinkään bloggaa kaapissa, mutta jossain vähän sivummalla.
Ja on muuten todella ärsyttävää, kun kertoo jotain itselle tapahtunutta juttua ja saa vastauksen "joo joo luin sun blogista" :D
Olen aika kaapissa, blogistani tietää vain eräs ystävä (ja puolet hänen perheestään)sekä poikkis. Epäilen kanssa saavani silmienpyörittelyä osakseni jos kerron blogistani, joten olen ihan vain hiljaa :)
Haha, tämä tulikin hyvää aikaan ;) Aloitin bloggailun vastan eilen, ja mietin juurit että en muuten varmana kerro kenellekkään, ne nauraa mulle kuitenki ;) Ehkä sitten kun on kauemman aikaa tehnyt tätä, ja alkanut tulla rutiiniksi ja jokapäiväiseksi ymym, niin saatan jollekkin paljastaa ;))
Parhaat ystävät, avokki, äiti ja nyt jo kuollut appiukko tietävät. En kamalasti mainosta, koska blogini on englanniksi eikä ole kovin todennäköistä että kukaan siihen törmää.
juliet xxx
Muutamat kaverini, poikaystäväni ja siskoni tietävät. On blogini osoite toki facebookissakin, mutta en usko että kovin moni sen sieltä löytää. Blogini on kuin päiväkirjani, joten en usko että hirveän moni lukee :) Omaksi ilokseni kirjoittelen ja kuvailen. :)
Pidän sun blogista, koska tässä on ihan asiaakin. Monet blogit ovat pinnallisia, mutta täällä asiaa pohditaan syvemmältä. Se on mukavaa :)
Olen pitänyt blogiani reilun vuoden ja olen kertonut siitä kahdelle ihmiselle. Monesti tekisi mieli kertoa, mutta joku sisäinen suojeluvaisto estää. Jotenkin pelkään menettäväni "vapauden" kirjoittaa mistä haluan, jos tiedän monien ystävien/tuttujen lukevan blogiani. Pari tuttua taas on eksynyt blogiini, vaikken siitä olekaan kertonut.
Olen kuitenkin melkein alusta asti julkaissut kuvia itsestäni, joten sillä tavoin en ole anonyymi. Ehkä kohta uskallan kertoa äidillenikin, vaikka ehkä hän jo tietää jollain tavalla, koska höpisen blogeista koko ajan. ;)
Kuulostaa tutulta! Itse kerroin muutamalle tutulle heti alkuun, sen jälkeen hiukan lisää tutuille ja siihen se onkin jäänyt. Eniten harmitti juuri tyttöjen, joilta olisin odottanut innostusta, nuiva ja ilkeähkö kommentointi vasten naamaa tyyliin: "Kyl mä siel käyn, mut en mä kyl niitä sun juttuja jaksa lukea..."
ihan lähisukulaisista vain sisko tietää ja jotenkin toivon, että kestää vielä kauan ennenkuin vanhempani sinne päätyvät... (toisaalta, voivathan he sitä jo lukea?)
Tämä kertomis-juttu liittyy osittain myös omaan anonymiteetin suojeluun. Vaikka esiinnyn naamallani, blogini ei ole täysi esitys koko elämästäni. Pelkään, että joku läheinen voi lukea tuotostani ja todeta, että tyttö on niin kovin pinnallinen... Minulle kun anonymiteetti ei ole naaman näkymisestä kiinni, vaan siitä, että pidän sopivan anonymiteetin elämäni suojana.
huh. menipäs pohdinnaksi. hyvä aihe siis!
Minä koen nimenomaan, että "kaappibloggailu" tuo koko hommaan aivan uuden säväyksen. En missään nimessä haluaisi paljastaa kasvojani tai henkilöllisyyttäni muutenkaan, vaikka periaatteessa ihan hyvin voisin niin tehdä, mutta en halua. On paljon kivempaa bloggailla "kasvottomana", koska saan siinä tietynlaisen vapauden itselleni. Minusta on itseasiassa paljon mielenkiintoisempaa itsekin lukea muiden blogeja niin, etten tiedä, miltä blogin kirjoittaja näyttää. Se on melkein kuin kirjaa lukisi!:) Saan itse kuvitella millainen kirjoittaja mahdollisesti on luonteeltaan ja miltä hän näyttää.
Monia blogeja olen jopa jättänyt lukematta ihan vain sen takia, että heti etusivulla on komeillut monen monta kuvaa itse bloggaajasta. Sellaisesta blogista menee jotenkin hohto. Itsehän luen blogeja nimenomaan siksi, että haluan LUKEA niitä. En kaipaa kuvia välttämättä ollenkaan, vaikka toki ne vaihtelua tuovatkin.
Blogeja on kuitenkin niin montaa eri sorttia, että mielestäni muotiblogissa on ihan hyväksyttävää, että kirjoittajan henkilöllisyys tulee julki, koska itse koen, että muotiblogit eivät ole sisällöllisesti niin laadukkaita (Tarkoitan tekstin sisältöä), jolloin tekstin ohelle tarvitsee myös kuvia. Vaikka kyllä on sellaisiakin onnistuneita muotiblogeja, missä kirjoittajan henkilöllisyys ei ole julki, mutta usein silloin myös tekstit on hitusen syventyneempiä.
Ja en tosiaan tarkoita, että muotiblogit olisivat täyttä hömppää, mutta kyllä niiden aiheet eroavat suuresti esimerkiksi blogista, jossa joku pohtii yhteiskunnallisia asioita tai syventyy it-maailman syövereihin.
Tarkoitan siis lähinnä sitä, että muotiblogeissa (ja lifestyle blogeissakin) kuvat ovat tarpeellisia ja joskus on myös ihan oleellista paljastaa henkilöllisyys, mutta mikään välttämättömyys se ei ole. Sen sijaan blogeissa, joissa kirjoitetaan "syvemmistä" aiheista, kuvilla ei ole mitään erityistä funktiota. Painava teksti ei tarvitse rinnalleen henkilöllisyyden paljastamista, koska tekstit jo itsessään täyttävät blogin ja tekevät siitä mielenkiintoisen. Muotiblogiessa kuvat voivat kuitenkin olla enemmänkin kuin tarpeellisia kevyen tekstin rinnalle.
Tulikohan nyt mun pointti ollenkaan selväksi, no en tiedä, mutta toivotaan:) Ainakin onnistuin ajautumaan hieman sivuraiteelle aiheen suhteen.
Loppuun vielä kaikki kunnia muotiblogeille myös eli en niitä mitenkään halveksu, mutta ovathan ne usein sisällöltään hyvin erilaisia ja muutoinkin tekstit ovat tyyliltään kevyempiä ja usein jopa hieman pintapuolisia.
Kaapissa. Kylmäkosken kaverini eivät taida tietää (toivottaavsti) ja sukulaisille en kerro. Mitä vähemmän tuttuja lukijoita, sen parempi! Ikävä kyllä liian moni tuttu lukee jo.:/ Se rajoittaa niin hemmetisti kirjoittamistani.
En mainosta blogiani tutuilleni missään, netissä enkä oikeassa elämässä, mutta kuvissa esiinnyn kasvoillani. Muuten kuvat jäisivät vain... vajaiksi. Niissä ei olisi mitään tunnelmaa. Minusta tuntuu vain hassulta, jos joku ventovieras tunnistaa minut kaupungilla. Kirjoitan blogia lähtökohtaisesti vain itselleni ja tuntuu edelleen vähän typerältä, että joku muu haluaa seurata sitä :D
Mä bloggaan kaapissa :D
Mä olen kertonut parille kaverille osoitteen, kun keskustelu kääntyi blogeihin :D Tosin sitä ei varmaan lasketa vielä, kun blogi ei ole edes kunnolla käynnissä... :)
Minä en kanssa "kehtaa" kertoa kenellekään,edes samassa huushollissa asuvalle poikakaverille. Vaikka kai se jo on arvannut, vaikka yritänkin ottaa kuvat sun muut aina kun se ei ole paikalla :)
Olin runsaat puolivuotta onnistunut pitämään salassa blogini, kunnes blogitapaamisen takia jouduin asiasta perheelleni kertomaan, kun en mennytkään heidän kotiinsa yöksi. =)
Muutamat ystävät tietävät blogista, mutta kaikille en osoitetta ole antanut.
Muut suhtautuneet asiaan positiivisesti, paitsi mieheni piti sitä alusta asti tyttöjen turhana hömppänä. Harmi..
Lähimmät kaverit tietää, perhe myös. Tuntuu hassulta kertoa joillekin puolitutuille aiheesta, koska on just sellanen fiilis, että sieltä tulee tota shittiä niskaan.. Mutta mulle tä on tärkeetä ja se riittänee :)
Ystäväni tietävät ja lukevat aina välillä. Lähinnä ovat kiinnostuneita kuulumisistani vaihtarivuoden aikana, mutta myös muodin takia lukevat osa. Siskoni tietää blogista, mutta sen sijaan muulla perheellä eikä sukulaisilla ole mitään hajua asiasta. Enkä kyllä koe tarvetta kertoakaan. Vanhempani tuskin arvostaisivat harrastustani aivan yhtä paljon, joten olen mieluummin hiljaa. Ei minua tosin suuremmin haittaisi, vaikka saisivatkin tietää. En minä heidän takia bloggaile tai ole bloggailematta.
Mä kirjottellinkin tästä aiheessa omassa blogissani muutama kuukausi sitten. Muotiblogistani en varsinaisesti oo kellekään kertonu, mutta kaverit on sinne sattunu muutamaan otteeseen sattumalta. Jännä juttu on se, että pohdiskelevammasta blogistani kerron kavereille ihan avoimesti, vaikka siellä käsittelen paljon henkilökohtaisempia asioita.
Oi, onpas mielenkiintoinen aihe!
Minusta on ainakin hienoa, että olet tullut kaapista, blogisi saamasta suosiostahan on syytä olla tosi ylpeä! Naiset itse tosiaan tuppaavat vähättelemään muotiblogeja arvottomaksi tyttöhömpäksi, mitä kovasti ihmettelen. En ymmärrä, miksi se olisi yhtään sen paheksuttavampi harrastus kuin vaikka jalkapallomatsin seuraaminen kylmän oluen parissa. Muotiblogit ovat kuitenkin ihan jo markkinoinnin kannalta merkittävä it-ilmiö.
Omasta blogistani taitavat pomoa ja perhettä myöten tietää kaikki. Asenteet ovat olleet tähän mennessä oikein positiivisia, mitä nyt joskus on tullut noottia, jos olen naputellut liian feminisminkatkuista asiaa. :)
Jotenkin sitä on tässä iässä tajunnut, että toisten paheksuntaa varomalla ei vaan voi elää. Aina joku katsoo kieroon kuitenkin, ihan sama mitä tekee! Paras siis vaan elää ja harrastaa oman mielen mukaan. Itselle rakkaista harrastuksista seuraa monesti elämässä muutenkin ne parhaat asiat.
Itse bloggailen osittain kaapissa: sukulaiseni ja moni Suomessa olevista ystävistäni ei tiedä (ainakaan minun käsittääkseni) blogistani, mutta täällä Hollannissa moni tuttavani ja ystäväni tietää.
Oikeastaan haluaisin kertoa asiasta Suomen piirilleni, mutta pelkään, että se menee sellaiseksi yksipuoliseksi yhteydenpidoksi (eli minä bloggaan ja he lukevat kuulumiseni blogista kirjoittamatta minulle vastineita). Siitä syystä olen ainakin toistaiseksi pitänyt asian omana tietonani.
Aika moni tuntuu pitävän suunsa visusti kiinni blogiharrastuksestaan. Olin suoraan sanottuna yllättynyt, että näinkin moni kommentoineista bloggaa kaapissa. :) Ymmärrän, että monella on vaikenemiseen syynä osaksi juuri se ns. yksipuolisen yhteydenpidon pelko. Että esimerkiski soittelu tai muu yhteydenpito herkästi vähenee, kun toinen käy vain lukemassa kuulumiset ja jutut blogista. Toisaalta toiset varmaan haluavat karttaa kertomatta olemisella myös sitä kyyläystä, että kaikki puolitutut ja kummin kaimat kävisivät lukemassa blogia puhtaasta uteliaisuudesta ja tirkistelynhalusta.
Itse tulin lopullisesti kaapista oikeastaan viime kesänä sen myötä, kun minua haastateltiin blogijuttujen tiimoilta Ilta-Sanomiin. Kun lopulta suostuin juttuun, tiesin silloin, että blogini tulisivat sen jälkeen löytämään sellaisetkin ihmiset, jotka eivät muuten blogiini eksyisi. Siksi ajattelin, että oli parempi olla avoin kuin antaa ihmisten löytää Pupulandia selkäni takana. Mutta vieläkään en oikeasti esimerkiksi tiedä suurimmasta osasta kavereitani, lukevatko he vai eivät. Osa kertoo avoimesti lukevansa blogiani, toiset tekevät sen salaa ja jotkut eivät ole pätkääkään kiinnostuneita näistä hömppäjutuista. On tietysti mahdollista, että on olemassa vielä joku, joka ei edes tiedä blogini olemassaolosta. :) Lisäsin myös blogini jonkun kaverin rohkaisusta FB-profiiliini kotisivukseni, mutta en usko, että sitä kautta kovin moni on tänne löytänyt.
Huomaan kyllä sen, että mitä enemmän blogilla alkaa olla lukijoita, niin sitä vaikeampi sitä on enää pitää salassa. Sana kiertää ja aina joukkoon mahtuu joku tuttu tai vähintään tutun tuttu. Minulle looginen hetki kertoa asiasta oli juuri se, jolloin tiesin, että en kohta enää pystyisi hallitsemaan itse tilannetta blogini julkisuuden/tuntemattomuuden osalta.
Se on kyllä jännä se suojeluvaisto (haha, Routalempi). Alkuvaiheessa mietin paljonkin, mitä muut ajattelisivat, jos tietäisivät. Mutta sittemmin olen ottanut asenteen, että tämä on minulle tärkeä juttu ja teen tätä pää pystyssä. Kuten Sumutar totesikin, ei hömppäblogin pitäminen ole yhtään sen huonompi harrastus kuin mikään muukaan. On oikeastaan aika erikoista, että juuri naiset tuntuvat suhtautuvan halveksuen tällaiseen harrastukseen. Olen ihan varma, että juuri ne samat tyypit, jotka katsovat kieroon blogitouhua, ostavat ihan yhtälailla naistenlehtiä ja muotilehtiä, mutta eivät pidä sitä mitenkään väheksyttävänä.
Jos joku haluaisi kertoa blogistaan, muttei tiedä miten, niin minusta asian voi paljastaa joko ihan suoraan tyyliin "Tiedätkö muuten mitä..." tai vaihtoehtoisesti jonkun keskustelunaiheen kautta. Jos tulee puhetta jostakin sellaisesta aiheesta, josta on juuri kirjoittanut blogissaan tai joka muuten liittyy jotenkin blogimaailmaan, siinä on minusta aika oivallinen hetki lyödä kortit tiskiin, vähän kuin aasinsillan kautta. :)
munkaan blogista ei tiedä kuin pari kaveria ja yksi kaverin kaveri, kaappibloggaaja minäkin vielä ! toivon vain että sinne joku eksyisi lukemaan ja kiinnostuisi niin saisin itsevarmuutta kertoa siitä ihmisille :)
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu