Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kysymyksiä ja vastauksia, osa 1

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Kysymyksiä ja vastauksia, osa 1


Paljastusten hetki koittaa... ;) Lukijat saivat esittää minulle kysymyksiä noin viikon ajan ja nyt on tullut vastausten aika. Koska kysymyksiä tuli valtava määrä, jaoin ne suurpiirteisesti aihepiireittäin. Julkaisen vastaukset useammassa osassa, jotta postauksesta ei tule kilometrin mittaista. Tällä kertaa vuorossa asumiseen ja matkusteluun sekä blogiin ja harrastuksiin liittyviä kysymyksiä. :) Kiitos vielä kaikille kysymysten lähettäjille! :)


Asuminen ja matkustelu


Miltä paikkakunnalta olet kotoisin?

- Ihan alun perin olen syntynyt Oulussa. Olen kuitenkin asunut niin monella paikkakunnalla, että minulla ei oikein ole mitään kotikaupunkia. Sanonkin usein, etten ole mistään kotoisin. :D


Ootko asunu muualla ku Helsingissä?

- Olen asunut tosi monessa paikassa: Oulussa, Tuusulassa, Keravalla, Skopjessa (Makedonia), Orivedellä, Jyväskylässä, Brysselissä (Belgia) ja Helsingissä. Pisimmän yhtäjaksoisen ajan asuin Keravalla (8 vuotta) ja toiseksi pisimpään Jyväskylässä (5 vuotta). Ja nyt olen asunut reilun vuoden Helsingissä.


Montako kertaa olet muuttanut?

- Olen muuttanut tähän mennessä kaiken kaikkiaan 14 kertaa. Huh huh.


Mitä vihaat/rakastat maailmassa/Suomessa/kotipaikkakunnalla eniten?

- Onpas paha kysymys... Vihaan maailmassa eniten sotia sekä ihmisten ahneutta ja itsekkyyttä. On vaikea sanoa, mitä rakastan maailmassa eniten, koska maailmassa on niin paljon ihania asioita. :) Suomessa vihaan pitkää ja kylmää talvea sekä pimeyttä, mutta rakastan valoisia kesäöitä, luontoa ja asioiden toimivuutta (aikataulut pitävät paikkansa ja asiat hoituvat sujuvasti). Kotipaikkakunnallani Helsingissä vihaan eniten liikenteen melua ja ruuhkia, mutta rakastan sitä, että kaikki on lähellä ja hyvien kulkuyhteyksien päässä. Pidän Helsingissä myös siitä, että täältä löytyy betonilähiöiden keskeltä metsiä ja luontoa - toisin kuin monessa muussa pääkaupungissa.


Onko Helsinki ihana?

- Kyllä Helsinki on ihana. :) Tykkään valtavasti asua täällä!


Lempipaikat Helsingissä (kaupat, kahvilat, hengailumesta ym.)?

- Tämä on aika paha. :) Voisin oikeastaan tehdä aiheesta ihan oman postauksen lähiaikoina!


Kuvitteletko asuvasi koko elämäs pääkaupunkiseudulla vai voisitko muuttaa muualle päin Suomea esim työn perässä?

- Koska olen tavallaan aika juureton, niin en koe olevani sidottu mihinkään yhteen paikkaan. Olen kuitenkin selkeästi kaupunki-ihminen, joten maalle en ihan helposti muuttaisi, mutta Helsingin ohella voisin kuvitella asuvani jossakin muussa suuressa kaupungissa. Työt taitavat minun kiinnostuksillani kuitenkin löytyä pääosin Helsingistä, joten töiden takia ei varmaankaan tarvitse muuttaa muualle.


Minkä ikäisenä muutit pois vanhempiesi luota?

- Muutin lukion jälkeisenä syksynä, kun pääsin opiskelemaan eli 19-vuotiaana.


Asutko vuokralla vai omistuskämpässä?

- Vuokralla asun.



Missä maissa olet käynyt?

- Vaikka en ole matkustellut kauheasti, olen tullut käyneeksi monissa maissa ulkomailla asumieni jaksojen aikana. Olen käynyt esimerkiksi Ruotsissa, Virossa, Venäjällä, Belgiassa, Saksassa, Tanskassa, Itävallassa, Sloveniassa, Makedoniassa, Italiassa, Kreikassa ja Egyptissä.


Mihin lähtisit jos saisit matkustaa ilmaiseksi ihan minne vaan?

- Lähtisin varmaankin jonnekin kaukomaille, minne ei olisi muuten varaa matkustaa. :) Joku Etelä-Amerikan maa voisi olla aika kova sana. :)


Haluaisitko vielä jossain vaiheessa muuttaa ulkomaille?

- Minulla ei ole mitään suurta kaukokaipuuta, mutta jos esimerkiksi työn puolesta olisi tarve asua ulkomailla, niin ei minulla varmaankaan olisi mitään sitä vastaan. Mutta kyllä Suomi on sen verran rakas, että mieluusti asun täällä.


Mihin ulkomaalaiseen kaupunkiin/maahan olisit valmis muuttamaan?

- Koska olen asunut ulkomailla ennenkin, voisin kuvitella asuvani ulkomailla myös joskus tulevaisuudessa. Voisin hyvin asua esimerkiksi Brysselissä, jossa olen ennenkin jo asunut. Länsi- ja Etelä-Euroopassa on paljon paikkoja, missä voisin asua. Olen myös aina miettinyt, että Tukholmassa olisi kiva olla ja elää.


Oletko ollut vaihdossa, jos et niin haluaisitko ja minne?

- Olin kevään 2007 vaihdossa Brysselissä, Belgiassa. Ja tykkäsin tosi kovasti. :)


Mitä kieliä puhut/Kuinka monia eri kieliä osaat puhua sujuvasti (et vaa muutamaa sanaa)?

- Sujuvasti puhun vain suomea ja englantia ja melko hyvin ruotsia (joka tosin on nyt hiukan ruosteessa). Olen noiden lisäksi opiskellut ranskaa, espanjaa ja venäjää, jotka ovat vähän käytön takia aika heikossa jamassa, mutta pienellä kertauksella varmaan joten kuten pystyisin puhumaan kaikkia.


Kolme paikkaa jonne haluaisit matkustaa ja kolme asiaa jotka haluaisit tehdä ennen kuin kuolet?

- Hmm... Haluaisin ehdottomasti käydä uudelleen Makedoniassa, missä asuin vuonna 1998. Tosi moni paikka kyllä kiinnostaa minua matkakohteena, mutta tahtoisin käydä esimerkiksi New Yorkissa ja Karibialla. Ja mitä asioita haluaisin tehdä ennen kuin kuolen... en ole yhtään miettinyt tällaista! :) Sanotaan vaikka että haluaisin nähdä maailmaa, ostaa designer-mekon (tai pari ;)) ja kokea äitiyden.




Blogi ja harrastukset


Mistä sait idean blogin pitoon?

- Olin vaihdossa Belgiassa ja kaipasin suomenkielistä luettavaa. Löysin ihan sattumalta muotiblogit ja innostuin niin kovasti, että perustin viikon sisään oman. :)


Lempiblogisi?

- Minulla ei ole mitään absoluuttista lempiblogia, vaan seurailen tosi monia blogeja. Tykkään lueskella katumuotiblogeja sekä esimerkiksi noita, joihin löytyy linkki tuolta sivupalkista.


Mikä tekee blogista hyvän/huonon?

- Pidän monenlaisista blogeista, mutta hyvän blogin ominaisuuksiin kuuluvat mielestäni esimerkiksi seuraavat asiat: tekstiä ja kuvia sopivassa suhteessa, kaunis ulkoasu ja kauniit valokuvat, sisältönä sekä hömppää että pohdiskelevampia aiheita, laadukkaat ja oikeakieliset tekstit, huumori sekä aitous. Muotiblogeissa tietysti pidän siitä, jos bloggaajalla on itsellään inspiroiva tyyli, mutta se ei tarkoita, että sen tarvitsisi olla samanlainen kuin omani. :)


Jokin asia mikä uudessa blogissa saa sinut heti jäämään/rakastumaan ensisilmäyksellä?

- Useimmiten ihastun ensimmäisenä kiinnostaviin postausaiheisiin, blogin kauniiseen ulkoasuun ja hyvään tekstiin. :)


Ihan mielenkiinnosta olisi hauska tietää mitä kautta tiettyjä bloggaajia kutsutaan ns. lehdistötapahtumiin? Mistä esim. sinä saat kutsut?

- Kutsut tulevat yleensä sähköpostitse joko ihan suoraan brändeiltä ja toimijoilta itseltään tai vaihtoehtoisesti viestintä- ja pr-toimistojen kautta. En osaa sanoa, millä perusteella bloggaajat noihin tilaisuuksiin valitaan, mutta varmasti osuutta on jonkin verran kutsujan omilla blogimieltymyksillä sekä blogien lukijamäärillä. Varmasti eri brändien osalta myös mietitään bloggaajaan sopivuutta kyseisen merkin imagoon ja profiiliin. Esimerkiksi hempeistä rimpsumekoista tykkäävää bloggaajaa tuskin kutsutaan goottivaatteita myyvän kaupan avajaisiin. ;)




Miten sait ilmaisen PT:n itsellesi? Blogin avullako?

- Sain personal trainerin joksikin aikaa käyttööni ilmaiseksi blogini kautta, mutta omien henkilökohtaisten suhteideni ansiosta. Ystäväni sattuu olemaan firman myyntijohtaja. :)


Mitkä ovat tavoitteesi kuntoilun saralta?

- Tavoitteeni on parempi fiilis niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. :) Haluan paremman kunnon, tiukemman pyllyn sekä lisää voimaa ja jaksamista. :)


Onko salilla käyminen ja muutenkin toi urheileminen vaikuttanut sun mielialaan ja yleensäkin jaksamiseen ja tällee?

- Vaikka olen liikkunut vasta noin puolentoista kuukauden ajan, olen huomannut tosi ison eron yleisessä vireystilassani. Jaksaminen varmaankin tulee paranemaan ajan kanssa vielä huimasti, mutta jo pelkkä ylpeys omasta itsestä ja parantuneista suorituksista antaa huimasti energiaa. Tulee aina hyvä fiilis ja ylpeä olo itsestäni, kun olen ollut treenaamassa. Jos suoritus on mennyt erityisen hyvin, euforinen olotila saattaa kestää tuntikausia. :)


Seuraatko paljon urheilua? Jos niin mitä lajeja?

- En ole koskaan oikein välittänyt penkkiurheilusta, joten en kyllä seuraile urheilua ollenkaan. Joskus hyvin harvoin saatan katsella sellaisia taitolajeja kuten lumilautailua, voimistelua tai taitoluistelua.


Mitä muita harrastuksia sulla on kuin bloggaaminen ja treenaaminen?

- Kävin kevään ajan laulutunneilla ja toivon voivani jatkaa harrastusta myös syksyllä. :) Lisäksi tykkään lukea, fiilistellä hyvää musiikkia ja nautiskella hyvästä ruoasta.


Irkkaatko/irkkasitko?

- Joskus nuorempana irkkasin kyllä, mutta en enää vuosiin. :)


Mitä et ikinä kuvittelis harrastavas?

- No nyt on jo yksi myytti murrettu, koska en olisi oikein osannut kuvitella ikinä harrastavani urheilua. Mutta tässä sitä ollaan! En näkisi itseäni harrastamassa mitään kovin pikkutarkkaa ja keskittymistä vaativaa kuten posliinimaalausta, pitsinnypläystä tai postimerkkeilyä. Toisaalta en ole mikään hurjapää, joten extremelajit voi myös sulkea pois. :)



Kuvituksena otoksia ihanasta Suvi Koposesta. Kuvat: 1, 2, 3, 4 & 5

Tunnisteet:

7 kommenttia:

Blogger marianne kirjoitti...

Haha, ite olen muuttanut tasan 2 kertaa ja se riittää vähäksi aikaa :DD Olen aika kotihiiri ;)

ps. käykää katsomassa blogiani :))

12. kesäkuuta 2009 klo 18.28  
Blogger jella kirjoitti...

Oon kyllä vahvasti sitä mieltä, että kohta "Sain personal trainerin joksikin aikaa käyttööni ilmaiseksi blogini kautta, mutta omien henkilökohtaisten suhteideni ansiosta" on väärin, ja että sen pitäisi mennä "Sain personal trainerin joksikin aikaa käyttööni ilmaiseksi blogini ansiosta, mutta omien henkilökohtaisten suhteideni kautta". Näin lukijan mielipiteenä, tämä blogi ansaitsee vaikka mitä! Saat toki edelleen olla eri mieltä :D

Mietin edelleen johtuuko se postausaiheista vai mun mielialoista, mutta Pupulandia kohoaa taas mun tykkäämislistalla! Kauheen kiva tunne, kun löytää jotain uudelleen.

12. kesäkuuta 2009 klo 18.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miksi sä oot asunut..ööö. nyt väsyneenä jo unohtu..Macedoniassa?

13. kesäkuuta 2009 klo 0.00  
Blogger Jenni kirjoitti...

Marianne: No oikeasti kauhistuin itsekin, kun laskin, montako kertaa olen todella muuttanut! :D Isäni työ on ollut sellainen, että perhe on joutunut muuttamaan useita kertoja sen takia. Tässä matkalaukkuelämässä on kyllä tavallaan ollut puolensakin. Toisaalta olen hirmu vapaa lähtemään minne vain, koska en ole sidottu mihinkään yhteen paikkaan. Toisaalta taas juurettomuus toisinaan ahdistaa, kun ei ole varsinaista kotipaikkakuntaa, jonne palata tai mitään lapsuuden/nuoruuden kaveriporukkaa, jonka kanssa olisi vuosien varrella hitsautunut yhteen.

Jella: No minä olen edelleenkin sitä mieltä, että tuo on vivahde-ero, joka riippuu siitä, mitä lauseessa haluaa korostaa. :D Pointti hommassa on se, että blogini kautta tuota minulle ehdotettiin, mutta jos en sattuisi tuntemaan kyseisen firman myyntipäällikköä, ei tällaista tarjousta varmasti olisi alun perinkään syntynyt. Joten sanoisin, että se oli henkilökohtaisten suhteideni ansiota. ;) Ja kiitos hei tosi kivasta palautteesta! :)

Anonyymi: Asuin Makedoniassa, koska isäni työskenteli siellä aikanaan rauhanturvaajana. :)

13. kesäkuuta 2009 klo 8.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ai sinä oot syntyjäs Oululainen. Täällä ilmoittautuu toinen!

13. kesäkuuta 2009 klo 13.53  
Blogger nousuhumala kirjoitti...

Olipas jännää lukea että oot asunut Skopjessa/Makedoniassa, poikaystävä oli just vuoden Kosovossa rauhanturvaajana ja kävi monesti Skopjessa :)

PS. Hehee, mäpäs olinkin viime kesän Amerikassa ja kävin kaks kertaa New Yorkissa, plus olin vielä Karibialla, Aruballa ;)

14. kesäkuuta 2009 klo 23.25  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Kyllä, alun perin oululaisia ollaan. :) Tosin enää sinne ei kovin paljon ole yhteyksiä, koska kaikki sukulaisetkin ovat muuttaneet pois. Muutamat perhetutut siellä vielä asuvat, mutta tosi harvoin tulee käytyä.

Nousuhumala: Se Skopje ei varmaan kyllä enää ole ihan sama paikka kaikkien niiden Kosovon selkkausten jälkeen, mutta olisi kiva silti päästä käymään ja fiilistelemään vanhoja kotikulmia. :) Ja hitsit, sinä onnellinen matkustelija! Pääsisinpä minäkin. :)

15. kesäkuuta 2009 klo 7.58  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu