Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

The Uniform Project

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

The Uniform Project


Eräs lukijani vinkkasi minulle aivan mahtavasta nettisivustosta, jonka haluan jakaa myös teidän kanssanne. :) The Uniform Project on toukokuussa 2009 alkanut projekti, jossa intialainen tyttö käyttää vuoden ajan joka päivä yhtä ja samaa mekkoa. Projektin idea on nostaa huomio kestävään kehitykseen muodissa ja kerätä samalla rahaa intialaisen koulutuksen hyväksi.



Samanlaisia mekkoja on siis yhteensä 7, yksi viikon jokaiselle päivälle. Laadukkaasta materiaalista tehty, yksinkertainen mekko on suuunniteltu hyvin monikäyttöiseksi - sitä voi pitää sekä etu- että takaperin ja toisella puolella olevan nappirivin voi halutessaan avata, jolloin mekosta tulee enemmänkin takki. Ideana on luoda vuoden jokaiselle päivälle uusi ja erilainen asu samaa mekkoa käyttäen. Kokonaisuus saa päivittäin uuden ilmeen asusteiden, kerrosten ja muiden pienten kikkojen avulla.


Olen viime aikoina miettinyt paljon tällaisia aiheita. Kertakäyttökulttuuri ajaa ihmiset ostamaan jatkuvasti uutta, eikä halpavaatteiden laatu usein päätä huimaa. Muodin nopea vaihtuvuus takaa sen, että koko ajan tarvitaan jotakin uutta. Järkevämpää olisi ostaa kestäviä, laadukkaita ja ajattomia vaatteita, jotka ovat helposti yhdisteltävissä ja muunneltavissa eri tyyleihin sopiviksi. The Uniform Project on minusta valtavan inspiroiva sivusto, joka näyttää konkreettisesti, miten luovuudella yhdestä mekosta saa loputtomasti erilaisia asukokonaisuuksia. Olen miettinyt, että voisin itse kokeilla jotakin samantyyppistä jossain vaiheessa täällä blogissani. En siis varmasti käyttäisi yhtä vaatetta koko vuotta, mutta kokeilisin, miten monella eri tavalla jonkun saman vaatteen saa puettua. Ja inspiroitukaa muutkin, tässä on hieno idea! :)


Tunnisteet: ,

21 kommenttia:

Blogger Iina kirjoitti...

Vau, kuulostaapa hauskalta projektilta. :-D Itsestäni ei välttämättä ois tohon (vaikka jumiudunkin välillä samoihin vaatteihin), mutta on kyllä ihailtavaa. =)

26. kesäkuuta 2009 klo 10.24  
Anonymous laura kirjoitti...

ihan tajuttoman hyvin oli toi tyttö saanut stailattua mekkoa eritavoilla! en kyllä itse voisi harkitakaan projektia.

26. kesäkuuta 2009 klo 10.27  
Blogger Blume kirjoitti...

Loistava idea! Tarvitaan vain paljon mielikuvitusta, muutama monimuotoinen ja perusvärinen vaatekappale sekä paljon asusteita. Mutta kovin haasteellista, täytyy myöntää. :-)

26. kesäkuuta 2009 klo 10.42  
Anonymous Danielina kirjoitti...

Juu muuten hyvä idea, mut mites noi muut asusteet ja sukkahousut ym ym? On tossa asussa kuitenkïn aika paljon muutakin kuin pelkkä mekko...

26. kesäkuuta 2009 klo 11.53  
Blogger Heli kirjoitti...

Upea idea! Tällaisen toteuttaminen vaatii jo aika reippaasti mielikuvitusta. Olisi todella mielenkiintoista nähdä sulta jotain samantapaista, vaikkakin vain viikon verran. Onnistuisit varmasti aivan loistavasti! :)

26. kesäkuuta 2009 klo 13.47  
Blogger Jenni kirjoitti...

Iina: No eikö! :) Tuskin minustakaan olisi ihan samaa mekkoa käyttämään koko vuotta, mutta olisi kiva omistaa tuollaisia noin helposti muunneltavia vaatekappaleita. :)

Laura: Niinpä! Olen aivan hämmästyneenä selannut niitä kuvia ja ihmetellyt, miten valtavan kivasti ja luovasti tuo tyttö on mekkoa yhdistellyt.

Blume: Nimenomaan. :) Minusta jokainen tarvitsisi vaatekaappiinsa tämäntyylisiä kameleonttivaatteita. :)

Danielina: Tokihan tuossa asusteita tarvitaan, jotta jokaiselle päivälle saadaan erilainen asu. Mutta suurin osa asusteistakin on vanhoja tai ainakin kierrätettyjä. :) Mutta erilaisilla asusteyhdistelmilläkin saa paljon aikaan!

Heli: Olen aivan haltioissani tuosta. :) Mietin, että pitäisi tosiaan itsekin kokeilla jotakin samantyylistä vaikka viikon ajan tai sitten useissa erissä. Eli sama vaate eri tavoin yhdistettynä. :)

26. kesäkuuta 2009 klo 14.21  
Anonymous Johanna kirjoitti...

Ikävä olla ilonpilaaja, mutta olen melko lailla samaa mieltä Danielan kanssa: joka päivä vaihtuvat asusteet vievät terän koko idealta. Yhtä lailla voisin hehkuttaa olevani hyvinkin ekologinen, kun kuljen lähes joka päivä samoissa farkuissa, joihin yhdistelen erilaisia paitoja ja kenkiä.. :)

26. kesäkuuta 2009 klo 14.22  
Blogger Jenni kirjoitti...

Johanna: Pointti tässä tuskin on se, että jokaisen pitäisi pyrkiä samaan ja käyttää vain yhtä ainoaa vaatetta. Tämä on vain esimerkki siitä, että luovuudella yhdestä ja samasta, hyvin suunnitellusta ja laadukkaasta mekosta voi saada loputtomiin erilaisia asuja. Projektissa ollaan hyvällä asialla enemmänkin idean tasolla, eikä tuon yhden ihmisen ole tarkoitus pelastaa maailmaa vähentämällä vaatteiden kulutusta. ;)

Minulle projekti antaa ajattelemisen aihetta ja inspiraatiota. Uskoisin, että monia innostaa jo se, että näkee esimerkin, millaisia kaikkia juttuja voi kokeilla. Jokainenhan voi pienemmässä mittakaavassa toteuttaa samaa ideaa omasta vaatekaapistaan löytyvillä vaatteilla. Ja käyttää jo kerran nähtyjä asukokonaisuuksia yhä uudelleen ja uudelleen.

26. kesäkuuta 2009 klo 14.37  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ja minusta ero tässä projektissa tavalliseen farkut ja paita -yhdistelmään on se, että mielestäni tuo tyttö onnistuu oikeasti luomaan tuosta yhdestä ainoasta mekosta aidolla tavalla kekseliäitä ja erilaisia asuja sekä olemaan tyylikäs. Tokihan jokainen voi käyttää samaa vaatetta vaikka joka päivä, mutta sellaisesta aiheesta tehty projekti tuskin kiinnostaisi ketään. Minun mielestäni tässä nostetaan kivalla ja omaperäisellä tavalla esille tärkeä asia, eikä tarkoituksena olekaan tehdä mitään yhden hengen maailmanparannusta. :)

26. kesäkuuta 2009 klo 14.40  
Blogger Rva Herttainen kirjoitti...

Oi, vaikuttaapa mahtavalta! Ja ihania asuja tolla tytöllä. Mietin vaan miksi niitä mekkoja on seitsemän, eiköhän pari kolme ois riittänyt niin ehtis aina pyykistä saada toisen. Paitsi jos sillä ei ole muuta vaatteita ei ehkä tuu paljon pyykättävääkään ;)

26. kesäkuuta 2009 klo 15.28  
Blogger Maria kirjoitti...

Mäkin kirjoitin tuosta tytöstä, ja parista muustakin vastaavanlaisesta projektista :) Hatunnosto kyllä näille naisille!

http://www.heijastuspinta.fi/2009/06/kirjaimellisia-jumitusvaatteita.html

26. kesäkuuta 2009 klo 16.03  
Blogger Sofia kirjoitti...

Olipa inspiroiva postaus, kiitos siitä! Vaikka jotkut ovat kritisoineet projektin asusteiden käyttöä, niin hauska nähdä, että niistä moni on hankittu käytettynä tai Etsystä. Siinä on jo aihetta hatunnostoon, että ostetaan käsityönä valmistettuja vaatteita ja asusteita, sen sijaan että vastaava tuote hankittaisiin ketjuliikkeistä.

26. kesäkuuta 2009 klo 16.56  
Blogger minna kirjoitti...

Todella innostavaa!
Ihana nämä kuinka mielikuvitus puhkeaa kukkaan asukokonaisuuksilla leikkiessä :)
Tosi monin eri tavoin tuotakin mekkoa stailattu, ja kiva postaus ennen kaikkea! Innolla odotellaan sitten uutta vaatestailausta - made by you ;)

26. kesäkuuta 2009 klo 18.15  
Blogger Christina kirjoitti...

Ihan mahtava projekti! Ja tosi hienoa nähdä miten monenlaisia asuja yhteen mekkoon turvautuen on saatu aikaiseksi, vau!

26. kesäkuuta 2009 klo 18.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintonen projekti ja sivu! Taman paivan asuna on tribuutti Michael Jacksonille. <3

27. kesäkuuta 2009 klo 6.38  
Blogger Emmanuelle kirjoitti...

Minä olen tuosta Marian postauksesta lähtien seurannut tuota projektia. Todella kauniita yhdistelmiä ja asukokonaisuuksia. Haluaisin samanlaisen mekon omaankin kaappiini ja voisin sitten samaa kokeilla viikon ajan. :)

Asustekritisoijille, olen huomannut, että samat kengät, sukat ja hatut pyörivät mukana, tosin erilaisina yhdistelminä.

Projekti on oikea inspiraation lähde. Muistaakseni kaikkein ihanin asua oli kolmantena päivänä. :)

27. kesäkuuta 2009 klo 14.17  
Blogger Stargirl kirjoitti...

voi että, tää lumosi mut kyllä täysin! Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta, samoja juttuja olen itsekin miettinyt nimenomaan tuon kuluttamisen suhteen.

27. kesäkuuta 2009 klo 15.32  
Anonymous Uuva kirjoitti...

Aivan mahtava projekti! Olen pyrkinyt käyttämään vain harvoja vaatteita, mutta tyylikkään kekseliäästi asustettuna uudestaan ja uudestaan.

Moni asu on hankittu kirpparilta, mutta klassikoita hankin muualtakin. Tällä hetkellä himoittaisi monikäyttöinen mekko Yalosta (www.yalo.fi).

28. kesäkuuta 2009 klo 0.37  
Blogger tipitii kirjoitti...

Tosi upea projekti ja näiden kuvien perusteella varsin toimiva ja tyylikäskin! Tällaisia tempauksia tarvitaan enemmän ja niiden kuuluisi ehdottomasti saada entistä enemmän näkyvyyttä

28. kesäkuuta 2009 klo 23.22  
Blogger Jenni kirjoitti...

Rva Herttainen: Olet kyllä oikeassa, että varmaankin vähempikin olisi riittänyt. Mutta eipähän tarvitse nyt olla sitten ihan koko aikaa pyykkäämässä. :)

Maria: Minulta olikin mennyt sinun postauksesi täysin ohi, mutta hauska sattuma. :) Ja todellakin, nostan hattua näille tyypeille! Harvasta olisi samaan edes kokeiluluontoisen projektin myötä.

Sofia: Niinpä. :) Tässä projektissa tuetaan kaikesta huolimatta kuitenkin kierrätystä ja pieniä valmistajia. :)

Minna: Todellakin! Mietin, että tuolla tytöllä näyttää kyllä olevan loputtomasti mielikuvitusta asujen suhteen - ei voi kuin ihailla. :) Ja tosiaan, voisin kokeilla jotakin samantyyppistä juttua joskus tulevaisuudessa. :)

Christina: Niinpä. Tuossa on kyllä mielikuvitusta ja luovuutta saanut käyttää jo nyt. Mielenkiinnolla seuraan miten projekti etenee! :)

Anonyymi: Näin kaupungilla tuona päivänä montakin Michael Jackson -paitaa, joten luulen että myös monet muut olivat halunneet tuoda osanottonsa julki asujensa kautta.

Emmanuelle: Minäkin olen aivan koukussa. :) Ja totta puhut noiden asusteiden suhteen, jo noissa minun esimerkkikuvissani näkyy moneen otteeseen esimerkiksi samoja kenkiä. :)

Stargirl: Tosi kiva kuulla. :) Tuolta sivustolta saa kyllä ihanasti inspiraatiota pukeutumiseen!

Uuva: Minäkin tarvitsisin sellaisen monikäyttöisen mekon, jota voisi käyttää tuon projektimekon tyyliin eri tavoilla. Mietin vähän, että mitenköhän tuo tyttö raaskii olla käyttämättä samoja vaateyhdistelmiä uudelleen, kun osa niistä on niin ihania. ;)

Tipitii: Tässä ollaan parillakin hyvällä asialla, joten itse nostan mieluusti tällaisia juttuja esille blogissani. Toivottavasti vastaavanlaisia sivustoja tulee muitakin. :)

30. kesäkuuta 2009 klo 17.29  
Blogger the freelancer's fashionblog kirjoitti...

Aivan loistavaa!

30. kesäkuuta 2009 klo 20.07  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu