Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Juoksukuulumisia

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 17. elokuuta 2009

Juoksukuulumisia



Moni on kysellyt kovasti treenikuulumisiani, joten niitä on luvassa nyt. :) Edellisestä treenipostauksesta onkin jo vierähtänyt aikaa, joten en oikein tiedä mistä aloittaisin. Urheiluharrastus on kuitenkin kulkenut arjessani mukana blogihiljaisuudesta huolimatta. Juoksutreenien etenemisestä en olekaan kirjoittanut pitkään aikaan, joten nyt on hyvä hetki kertoa, mitä sille rintamalle kuuluu.

Minä olen monissa vastenmielisissä asioissa vähän sellainen, että menen herkästi siitä, mistä aita on matalin. Mitä liikuntaan tulee, siinä eivät valitettavasti vippaskonstit auta. Tuloksia saadakseen töitä on todella tehtävä, joten olen sisäistänyt ajatusmallin, että sinne lenkille on raahauduttava, vaikka aina ei ihan huvittaisikaan. Olen sinne kieltämättä aika kiltisti raahautunutkin viimeisten kuukausien aikana ja nyt tulokset alkavat näkyä. :) Jos lenkkeilyä aloitellessani jaksoin juosta yhteen menoon noin 10-15 minuuttia ja lenkkien keskipituus oli 4,5-5 km, niin lähtötilanteesta on tultu aika pitkälle. Viime viikolla juoksin nimittäin 13 kilometrin lenkin! Aikaa tuohon rykäisyyn kului 1,5 tuntia ja matkan varrella oli yksi juoma- ja vessatauko. Vaikka jalat olivat lenkin päätteeksi todella väsyneet, en ollut edes kunnolla hengästynyt! Tuosta on toki vielä pitkä matka viiden viikon (!!!!) päästä juostavaan puolimaratoniin, mutta onneksi minulla on vielä aikaa treenata. :) Puolentoista viikon päästä olisi tarkoitus juosta 17-18km lenkki, joka sitten saisi olla pisin ennen puolimaratonia tehtävä pyrähdys. Kilpailutilanteessa sitä puristaa itsensä vaikka millaiseen suoritukseen, kun jäljellä on enää muutama kilometri. Enemmänkin tuon pidemmän lenkin tarkoitus on vain antaa minulle itseluottamusta siihen, että pystyn selviytymään 21 kilometristä.


Alkuvaiheessa juoksuharrastustani en missään tapauksessa halunnut juosta yksin. Lenkkeily kaverin kanssa tuntui kivemmalta - aika kului paremmin ja vauhtikin pysyi sopivana, kun tahdin määritti sen mukaan, että samalla pystyi juttelemaan. Jossain vaiheessa kun treeniaikataulut eivät ystävien kanssa sopineetkaan yhteen, minun ei auttanut muu kuin uskaltautua yksin lenkkipolulle. MP3-soitin on yksin juoksevan tuki ja turva, ja sen kanssa lähdin hermostuneena ensimmäistä kertaa juoksemaan itsekseni. Olen aina aiemmin pitänyt yksin juoksemista kamalan tylsänä ja puuduttavana ja ajatellut, etten saa itsestäni puristettua samanlaisia suorituksia irti kuin kaverin kannustaessa vieressä. Vastoin ennakko-oletuksiani, juoksu sujuikin kumman hyvin myös yksin ja nyt olen reilun kuukauden ajan juossut lähes pelkästään itsekseni.

Yhdessä juokseminen ei ole kuitenkaan kokonaan jäänyt. Erityisesti silloin, kun haluan haastaa itseni entistä kovempiin suorituksiin, juoksen mielelläni seurassa, koska itsekseen juostessa tulee helposti luovutettua väsymyksen alkaessa painaa. Parempikuntoisen kaverin tai personal trainerini "perässä" juostessa sitä kuitenkin huomaa pystyvänsä vaikka millaisiin suorituksiin, kun vain sitkeästi jatkaa eteenpäin. Ensimmäinen todellinen työvoitto minulle oli 7,5 km lenkki ilman yhtään kävelyä personal trainerini kanssa. Sen suorituksen jälkeen tuntui helpolta pidentää omiakin juoksulenkkejä 6-7 kilometriin, koska usko omaan itseen oli vahvoilla. Olinhan jo kerran pystynyt juoksemaan enemmänkin. Seuraava merkittävä etappi oli 10 kilometrin lenkki, jonka juoksin ihan yksin. Matkan varrella oli yksi pieni vessatauko, mutta kertaakaan en kävellyt. :) Viimeisin "ennätys" oli viime viikkoinen 13 kilometrin juoksulenkki. Tällaiset välitavoitteet ja ennätykset antavat valtavasti energiaa ja uskoa itseen ja henkisellä tasolla niillä on todella suuri merkitys edistymisen kannalta. Viimeisimmän lenkin jälkeen minusta tuntuu, että 10 kilometriä ei yhtäkkiä olekaan enää matka eikä mikään! ;)


Huomaan, että liikunta on selvästi tullut pysyväksi osaksi elämääni, koska tunnen jo olevani siitä riippuvainen. Kun personal trainerini liikuntaharrastuksen alkuvaiheessa suositteli, että olisi hyvä liikkua 4-5 kertaa viikossa, se tuntui minusta todella suurelta määrältä. Tuntui kuin liikunta veisi kauheasti aikaa kaikelta muulta ja tuntui hankalalta sovittaa suositeltua treenimäärää sujuvasti muun elämän lomaan. Näin muutaman kuukauden jälkeen nuo ajatukset tuntuvat hassuilta, sillä nykyään 4-5 viikottaiselle liikuntakerralle aikaa löytyy aivan helposti ja se tuntuu täysin luonnolliselta. Kesällä nuo treenikerrat ovat koostuneet yleensä 2 salitreenistä ja 2-3 lenkistä tai uintireissusta. Pari viime viikkoa olen pitänyt treenaamisessa hieman löysempää kautta ja huomaan sen kehossani heti. Tuntuu kuin aineenvaihdunta olisi aivan jumissa ja keho tukossa - kroppa ikään kuin jo vaatii liikuntaa! On kuitenkin ollut hyvä huomata, että maailma ei kaadu parin viikon löysäilyyn, vaan välillä voi sallia itselleen vähän lomaakin. Pienen kevyemmän kauden jälkeen treenaus jatkuu entiseen malliin, eivätkä lihakset surkastuneet tai saavutetut tulokset kadonneet mihinkään parissa viikossa, vaikka niin ehdin jo pelätäkin. :D

Kuvat: 1, 2, 3 & 4

Tunnisteet:

21 kommenttia:

Blogger Duussi kirjoitti...

Hienoa, mahtavaa! :) Kuulostaa kyllä tosi terveelliseltä ja hyvältä suhtautumiselta liikuntaan - aina ei voi millään huvittaa, mutta yleensä treenin jälkeinen olo palkitsee, kun on jaksanut solmia ne tossunnauhat ja repiä itsensä ovesta ulos. :)

Itse olen jumittunut hölkkäämään kesän mittaan vakiintunutta reittiäni, olisko pisin variaatio kuutisen kilsaa. En malta odottaa, kun ensi kuussa muutetaan ihan urheilupuiston viereen - siellä kelpaa kipittää mukavan polveilevaa hiekkalenkkipolkua sitten pidempikin matka kerralla!

Tsemppiä & iloa treeniin! :)

17. elokuuta 2009 klo 14.55  
Blogger Juliet kirjoitti...

Itse aion aloittaa juoksun kun pääsen hieman parempaan kuntoon. Siihen asti menen pyöräilyllä ja erilaisilla kuntosali treeneillä. Olisi kyllä ihan mahtavaa voida juosta noin pitkiä matkoja.

juliet xxx

17. elokuuta 2009 klo 15.25  
Blogger Sari kirjoitti...

Huikeeta, että pysty juoksemaan jo 13km! Tän lukeminen houkuttelee takasin lenkkipolulle pitkän tauon jälkeen. Laiskuus se aina vaan estää, mutta se on totta, että keho vaatii liikuntaa kun siihen on jo tottunut! :)

17. elokuuta 2009 klo 15.25  
Blogger Silja kirjoitti...

Mä oon ehkä vähän katkera, koska kun itsellä alkaa juoksukunto muuten riittää, polvi alkaa kiukutella. Välillä juoksen silti naama irvessä ja kiroillen vielä muutaman ylimääräisen kilometrin ihan vain kostaakseni polvelleni ;)

Juoksu oli mun mielestä joskus maailman tylsin liikuntamuoto, mutta tänä kesänä olen jäänyt ihan koukkuun. Juoksen aina ihan kaksin mp3-soittimeni kanssa - on ihana päästä lenkkipolulle ajattelemaan ihan omia juttujaan tarvitsematta keskustella kenenkään kanssa.

17. elokuuta 2009 klo 15.46  
Blogger Vendeta kirjoitti...

Mulle tulee niin huono omatunto lukea tällaisia :D Pitäisi saada itsensä myös liikkumaan vihdoin kunnolla. Suututtaa niin paljon, kun joskus vielä kilpaillessa oli aivan loistava kunto ja nyt kauhistuttaa ajatellakin, miten säälittäviä tuloksia tulisi coopereista ja lihaskuntotesteistä...

Olen kateellinen tuosta juoksemisesta, kun en oikein itse voi sitä harrastaa. Yritän aina aika-ajoin ottaa sen tavaksi, mutta ei vaan nilkat, polvet ja selkä kestä sitä millään :/ Argh. Mutta ehkäpä nyt muuton yhteydessä löydän jonkun kivan uuden harrastuksen, jos vaikka jostain löytyisi tanssikoulu, jonne tunkea.

17. elokuuta 2009 klo 17.01  
Blogger Edit kirjoitti...

Mun mielestä on taas kivempi juosta yksin, koska musta tuntuu että jos mä juoksisin kavereiden kanssa niin ne vaan hiljentäis vauhtia mun kanssa koska ei viittis sanoa että mennään nyt kovempaa. Kun mulla on sen verran niitä huonompi kunto niin käyn mieluummin sitten yksin lenkillä kuin häpeän tihenevää hengitystä jo pienenkin matkan jälkeen kaverin seurassa :D.
Jotenkin se vaan ahdistaa juosta toisten nähden, sen takia lähden yleiselle lenkkipolulle vasta yhdeksän jälkeen. Silloin ei tule yleensä vastaan kuin pari koiran ulkoiluttajaa ja ilma on muutenkin mukavan viileä tähän vuodenaikaan.

Joo sori tää avautuminen mut oli pakko kertoa :DD.

17. elokuuta 2009 klo 18.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiva kuulla taas treenikuulumisia! :) Minulla on nyt ollut hieman treenimotivaatio hukassa kesällä, mutta kun sitten sain itseni raahattua lenkkipolulle, tuntui se todella hyvältä, vaikka lonkka vähän kiukuttelikin! Nyt sitten menin loukkaamaan polveni ja harmittaa, kun juuri löysin motivaationi uudestaan. Mutta ajattelen niin, että kunhan saan polven kuntoon niin lähden entistä suuremmalla motivaatiolla liikkeelle. :) Ja muun muassa sinun esimerkkisi motivoi hurjasti. :)

-mansikka-

17. elokuuta 2009 klo 19.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moi, luen blogiasi ekaa kertaa, onko sulla poikkista?

17. elokuuta 2009 klo 20.04  
Blogger Noora kirjoitti...

Vau! Tämä oli ihanan innostava ja kannustava teksti. Aloitin juuri lenkkeilyn ja aluksi ajatus tuntui maailman tylsimmältä mutta pikku hiljaa siihen jää koukkuun!!

17. elokuuta 2009 klo 21.26  
Blogger Saara kirjoitti...

Moi jenni, luen blogiasi nyt noin viidennettäkymmenettä kertaa, onko sinulla äiti ja isä? Seurustelevatko he??

17. elokuuta 2009 klo 23.33  
Blogger maijja kirjoitti...

Kiitos treenipostista! Aloitin juoksuharrastuksen viime keväänä, tosin vähän vaatimattomammin tavoittein (kymppi tänä kesänä, puolikas ensi keväänä) kuin sinä. Oottelen aina innolla sun treenikuulumisia.

Mie muuten kans juoksen ihan mielellään yksin, mutta kerran viikossa pitää saada pitkä lenkki kaverin kanssa. Tunti tai yli yksin ei oikein maistu... Käyn paljon myös PK-lenkkiä esim. poikaystävän kanssa niin, että hän kävelee reippaasti ja minä hölkkään. Se on mukavaa! Juoksuun meinaa miekkonen olla liian kovakuntoista seuraa.

18. elokuuta 2009 klo 8.23  
Blogger Kaisa kirjoitti...

Hienoa kuulla että juoksuintoa löytyy vieläkin. Pystyt ihan varmasti juoksemaan puoliskan maaliin jos juokset jo yli 10 km lenkkejä kunhan maltat lähteä riittävän rauhallisesti. Kilpailutilanteissa pystyy yleensä venymään ihmeellisiin suorituksiin.

Yksin juokseminen on jotenkin meditatiivista. Juoksun tasainen rytmi rauhoittaa ja on kerrankin aikaa olla rauhassa ja mietiskellä mitä huvittaa.

Tsemppiä treeneihin!

18. elokuuta 2009 klo 9.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi hienosti olet jaksanut toteuttaa suunnitelmaasi :)
Mä oon itse kanssa innostunut juoksusta tässä kesän aikana, mutta mulla ongelmana on hyvien juoksulenkkien kehittäminen, kun tuntuu vaan niin puuduttavalta juosta jotakin samaa kierrosta monta kertaa ympäri. Missä itse juokset noita pitempiä (yli 10 km) lenkkejä? Pururadalla vaiko ihan kaupungissa vaan? Oon ymmärtänyt, että asustelet Helsingissä.

Ai niin, toinen kysymys, onko se kuntosalijuttu omasta harjoitteluohjelmastasi jo tullut?

Tsemppiä harjoitteluun ja kaikkea hyvää!

18. elokuuta 2009 klo 11.35  
Anonymous Päivi kirjoitti...

Hauska lukea liikunta-alan ihmisenä, että olet aloittanut kuntoilun ja pidät siitä.
Tsemppiä puolimaratonille!
Ja muista että ei se matka tapa vaan vauhti!

18. elokuuta 2009 klo 12.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onnee sulle kun oot saannu ittes liikkelle =) itellä ei riitä into ja muka aika. kiva ois kyllä laihtua mut ääh.

mut oisko mitenkää mahollista tehä meikkipostausta? edellisestä tuntuu olevan jo aikaa

18. elokuuta 2009 klo 19.38  
Blogger Jenni kirjoitti...

Duussi: Kiitos kannustavasta kommentista. :) Tällä hetkellä tuo puolimaraton on kumman motivoiva syy saada itsensä liikkeelle. ;) Haha. Mutta toki minullakin on päiviä, jolloin ei vain huvittaisi - useinkin. Jälkeenpäin on vain niin hyvä olo ja voi tuntea hitusen ylpeyttä itsestään, että kyllä se joka kerta on ollut vaivan arvoista. :) Itse kyllästyn aika nopeasti samoihin reitteihin, joten juoksentelen vähän siellä sun täällä ja muuttelen reittejäni harva se kerta. Tsemppiä treenaukseen myös sinne suunnalle! :)

Juliet: Juoksemalla pääsee aika nopeasti parempaan kuntoon, jos vain kestää sen tuskaisen alun. :) Onnea uuden harrastuksen alkutaipaleelle!

Sari: Se oli kyllä todella huikea kokemus minulle itsellenikin. :) Jalat olivat kyllä aivan spagettia sen jälkeen, mutta henkisesti fiilis oli kuin voittajalla. :D Tsemppiä lenkkipolulle palaamiseen! ;)

Silja: Nuo rasitusvammat ja muut vastaavat ovat kyllä todella pirullisia juttuja. Itse olen onneksi säästynyt kaikenlaisilta haavereilta ja vammoilta, joten olen voinut sujuvasti jatkaa juoksemista. Mutta uskon, että turhautuisin todella pahasti, jos harrastus tyssäisi tuollaiseen ongelmaan. :/ Jos vammat todella kipuilevat, kannattaa kokeilla joitakin muita lajeja kuten uintia tai vaikkapa jotain mailapeliä?

Vendeta: Tiedän tunteen. :D Mutta se huono omatunto usein juuri ajaa takaisin sinne lenkkipolulle, joten sinänsä se ei välttämättä ole huono asia. :) Mutta olen varma, että sinullakin on niin hyvä pohjakunto vuosien liikkumisesta, että pääsisit nopeasti takaisin hyvään kuntoon, jos aloittaisit uudelleen. Toivottavasti sopiva laji löytyy ja saat uudelleen kiinni liikunnan ilosta! :)

Edit: Minä en ollenkaan ajattele noin. :) Yleensä teen selväksi jo lenkille lähtiessä, mikä kuntoni on ja heikomman juoksijan tahdissa mennään. Koen, että juuri noiden hiukan parempien kanssa juostessa sitä itse kehittyy ja haastaa itsensä entistä kovempiin suorituksiin. :) Ja ne jotka eivät jaksa rullailla etanavauhtia, no niiden ei tarvitse lenkkeillä minun kanssani. :D

18. elokuuta 2009 klo 20.16  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi1/Mansikka: On aina mahtava kuulla, että oma esimerkkini motivoi muitakin. :) Koska motivoidun itsekin kaikkein eniten juuri muiden ihmisten esimerkistä. Tosi ikävä kuulla, että vamma esti lupaavan paluun urheilun pariin, mutta kunhan se on parantunut, niin tsemppiä uudelle yritykselle! :)

Anonyymi2: No comments. ;) Onko itselläsi?

Noora: Mahtavaa! :) Iloa ja tsemppiä lenkkipoluille!

Saara: Kuinka sä kehtaat?! :D En todellakaan kerro tuollaisia yksityisasioita blogissani. Mitä oikein kuvittelet?

Maija: Nojoo, tämä oli tosiaan aika räväkkä alku tälle harrastukselle. :D Mietin jossain vaiheessa, että se kymppikin olisi ollut riittävä haaste. Mutta nyt on sekin jo selätetty. :) Katsotaan, miten selviydyn puolimaratonista! Valtavasti tsemppiä sinullekin treeniin!

Kaisa: Kiitos kannustuksesta! :) Tuntuu hyvältä, kun muut uskovat minuun niin vahvasti. :D Mutta kyllä tosiaan nuo pidemmät lenkit vahvistavat uskoa omaan itseen. Täytyy pitää vain vauhti riittävän rauhallisena.

Anonyymi3: Kiitos mukavasta kommentista. :) Tosiaan on tähän matkan varrelle laiskempiakin viikkoja mahtunut, mutta olen asettanut itselleni tavoitteeksi nyt, että liikkuisin vähintään 3-4 kertaa viikossa. 5 kertaa olisi tosi hyvä, mutta siihen en kyllä joka viikko yllä. Mitä noihin juoksulenkkeihin tulee, niin itsekään en varmasti jaksaisi juosta jotakin yhtä lenkkiä montaa kierrosta. Sen sijaan juoksentelen vähän siellä sun täällä, ympäri lähitienoota. En yleensä juokse pururadalla, mutta kotini lähellä on monia puistoja, joita usein sisällytän lenkkeihini. Ylipäänsä vaihtelen reittejä tosi usein, jotta en ehdi kyllästyä. :)

Päivi: Kiitos tsemppauksesta ja kivasta kommentista! :)

Anonyymi4: Rohkeasti vain kokeilemaan, siitä se lähtee. :) Muista, että jokainen iso projekti etenee pienissä erissä. En minäkään aluksi käynyt lenkillä kuin kerran viikossa ja pikkuhiljaa olen lisännyt liikunnan määrää, ja tässä ollaan. :) Ja mitä meikkipostaukseen tulee, en oikein viitsi tehdä sellaisia, kun minulla on yksi ja sama meikki kaiket päivät. :D En ole todellakaan mikään meikkaus-ekspertti. ;)

18. elokuuta 2009 klo 20.16  
Blogger Irene kirjoitti...

argh miten mäkin saisin itseni juoksemaan, oon yrittänyt mut vihaan sitä vaan edelleen. oon enemmän punttisihminen, mut juoksu olis just sopivaa vastapainoa salitreenille :/

18. elokuuta 2009 klo 22.48  
Anonymous hansku kirjoitti...

että miten innostavaa lukea! itse olen vasta äskettäin aloittanut juoksuharrastuksen. Voisitko ehdottaa jotain hyviä juoksubiisejä?? Olisin todellakin kiitollinen vinkeistä!

18. elokuuta 2009 klo 23.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

21. elokuuta 2009 klo 4.25  
Blogger Jenni kirjoitti...

Irene: Minulla juttu on juuri toisinpäin. Inhoan salitreeniä, mutta se on juoksulle hyvää vastapainoa. :D Mutta olen oppinut sietämään salila ähkimistäkin, kun huomaan saavutetut tulokset. :)

Hansku: Ihana kuulla, että sinäkin olet innostunut juoksemisesta! :) Se millaisista lenkkibiiseistä kukakin tykkää, taitaa olla aika henkilökohtaista. Minulla toimivat tällä hetkellä erinomaisesti Metricin uusin Fantasies-levy, Veto sekä Bloc Party. Yksittäisistä biiseistä Panic at the discon I write sins not tragedies toimii aina. :D

23. elokuuta 2009 klo 8.32  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu