Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Monkin syksy 09/10

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

lauantai 22. elokuuta 2009

Monkin syksy 09/10


Olen oikeasti vähän rakastunut ruotsalaiseen Monkiin siitäkin huolimatta, että en omista yhtäkään kyseisen merkin vaatetta. Ei kun omistanpa sittenkin, mutta sitä en ole itse ostanut, vaan sain sen lahjaksi. Oli miten oli, pieni visiitti Monkin nettisivuilla aiheuttaa aina suunnatonta halua päästä matkustamaan Tukholmaan. Surffasin uteliaana tänään merkin sivuille ja pääsin heti kuolaamaan uusinta syysmallistoa. Monkin syksy huokuu rentoa ilmapiiriä, grungea, tummia värejä ja sinisen sävyjä, ruutukuoseja sekä himpun verran boheemia henkeä. Jostain syystä mallisto muistuttaa minua suunnattomasti 90-luvun hittisarjasta My so called life, jota vahdattiin innolla niin ihanan Claire Danesin kuin Jared Letonkin takia. :D


Minua miellyttävät kuviin valitsemissani vaatteissa onnistuneet leikkaukset, pienet hauskat yksityiskohdat sekä yksinkertaisuus, kuten vaatteissa yleensäkin. :) Huomasin yllätyksekseni innostuvani yhtäkkiä myös vakosamettihousuista, sinisen ja violetin sävyistä sekä tilkkutäkkimäisistä kuoseista. Taidan olla vanha, kun ala-aste-aikojeni jutut tulevat jo uudelleen - eivätkä näytä silmissäni edes kovin pahalta. :D Toisaalta mallistoon mahtui myös joitakin juttuja, joiden paluulle en todellakaan ole vielä valmis ja niitä kokosin tuohon alle. ;) Mutta hei, vannomatta paras...



Tunnisteet:

15 kommenttia:

Blogger Sini kirjoitti...

Mulla on ainakin hiusdonitseista sen luokan traumat, että niihin en koske ennen kuin näen todistetusti että ne TOIMII.

22. elokuuta 2009 klo 11.33  
Blogger Liisa kirjoitti...

Herranjestas, hiusdonitseja ja samettia. Oon sanaton. Muut vaatteet näyttävät kyllä tosi hyvältä!

22. elokuuta 2009 klo 11.43  
Blogger Jenni kirjoitti...

Sini: Minusta tuntuu, että aika moni jakaa tuon trauman. :D Minusta kaikkein pahin yhdistelmä on juuri tuo samettikangas donitsissa. :D

Liisa: Sanopa muuta. :D Tuo sametti herättää kyllä minussakin melkoisia kauhun väristyksiä. Mutta muuten mallisto on oikeasti aivan upea!

22. elokuuta 2009 klo 11.50  
Anonymous Ilona kirjoitti...

Uhuh, tuo ensimmäinen pastellineule tuo mieleen kyllä niin eläviä mielikuvia peruskoulun ajoilta että ei kiitos! Samoin samettidonitsit ja roikkuvat neuletakit ja... Jätän kaikki tuollaiset suosiolla muille :)

22. elokuuta 2009 klo 11.57  
Anonymous embu kirjoitti...

ja minähän olen innolla käyttänyt jo pari vuotta hiusdonitseja sillon tällöin! mutta taidankin olla jo sen verran myöhäisempää sukupolvea että olen välttynyt lapsuustraumoilta donitseihin liittyen:)

mutta sametti... eijjeijei!:D

22. elokuuta 2009 klo 11.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Muistot tulvivat mieleen ja aamukahvi oli lentää näytölle. Hiusdonitsit yhdistettynä liukkaaseen tukkaan - aaargh! :D Meillä noita oli vielä sametin lisäksi satiinisina...

22. elokuuta 2009 klo 12.06  
Blogger Hilja kirjoitti...

Olenkin odotellut jo milloin hiusdonitsit tulee takaisin... jokin pimeä puoli minussa haluaisi käyttää niitä (taas)..mutta kun ei oikein kehtaa kun ei muutkaan..:) On ne niin noloja.

22. elokuuta 2009 klo 14.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kivan rentoja vaatteita, mut hrr noi viimeset.......

22. elokuuta 2009 klo 14.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

joo hyi, hiusdonitsit... :DD

-mansikka-

22. elokuuta 2009 klo 16.33  
Blogger maria kirjoitti...

Voihan Monki! Niillä on aina niin ihania juttuja (koska me saadaan se Suomeen?), täällä olis kans yks vapaaehtoinen Tukholman shoppailija! :)

22. elokuuta 2009 klo 23.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sen verran nuori itse olen, etten muistoja noista saa, mutta ehdottoman minäkinhaluan-reaktion. Viimeiset kappaleet eivät kyllä houkutelleet, mutta kiitos, että näytit tuonkin sivuston, sillä söpömpää saa vähän hakea :)

23. elokuuta 2009 klo 7.54  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ilona: Minä taas tykkäsin tuosta pastellineuleesta. :D Itselleni puistatuksia aiheuttivat vain nuo viimeisen kollaasin jutut. :D

Embu: Luulen, että tässä tosiaan on tämä ikäluokka-juttu. :D 80-luvun alkupuolella syntyneet ainakin muistavat nuo karmeudet, mutta ehkä te nuoremmat olette tosiaan säästyneet traumoilta. :D

Anonyymi1: Joo, tuo on ehkä kauhein yhdistelmä mitä voi olla. :D Sametti donitsissa! Tosin kyllä se satiinikin aika kauhealta kuulostaa. ;)

Hilja: Toisaalta olen kuule sitä mieltä, että jos tykkää, niin antaa palaa vaan! :) Vaikka ne minusta ovatkin kauheita (toistaiseksi), niin on se tietyllä tavalla aika ihailtavaakin, jos jollakin on pokkaa käyttää sellaista. :D

Anonyymi2: Jep... :D Vain painajaisunissa! :D Ja muinaisissa lapsuusvalokuvissa, hahaha.

Anonyymi3/Mansikka: Se on kyllä mielenkiintoista, miten lähes kaikki niin kollektiivisesti inoavat noita hiusdonitseja. :D Trauma on todella kovaa luokkaa! :D

Maria: Joo, Monki on rakkautta. :) Voit lähteä sitten minun ja Eevan seuraksi sille Vanhat ja tylsät -klubin risteilylle, jos sellainen saadaan joskus toteutettua. ;)

Anonyymi4: Kivaa, että pystyin esittelemään jotakin uutta. :) Ja ole onnellinen, että olet säästynyt noilta traumoilta! :D

23. elokuuta 2009 klo 9.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tiesittekö että hennes&mauritz omistaa monkin?

23. elokuuta 2009 klo 20.18  
Blogger kirsikka kirjoitti...

Jenni, meidän pitää ihan oikeasti lähteä sille risteilylle. Samalla päästään Monkiin, ja voidaan ostaa hiusdonitseja ja muuta tylsää ja vanhaa :D

25. elokuuta 2009 klo 14.37  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Enpä tiennyt! H&M omistaa nykyään myös Cheap Mondayn.

Kirsikka: No siis todellakin. TÄMÄ EI OLE VITSI. :D Hitto, kun olen niin rahaton. Pitää alkaa säästää ja syksymmällä mennään oikeasti!

25. elokuuta 2009 klo 15.54  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu