Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tämän hetken suosikit, osa 7

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Tämän hetken suosikit, osa 7


Minulla on ollut tapana aina silloin tällöin koota tänne blogiin kunkin hetken suosikkiasioita, jotka olen ehdottomasti halunnut jakaa teidän kanssanne. Ajattelin tällä kertaa keskittyä pääosin musiikkiin liittyviin suosikkeihin, koska näitä vallan erinomaisia artisteja ja biisejä on ehtinyt taas kertyä soittolistalle roppakaupalla. Tutustukaa, ottakaa omaksenne ja nauttikaa!


1. Flow-festarit

Tarkennettakoon heti alkuun, että minä en ole pätkääkään festari-ihminen. Perinteinen festarielämä ei tätä tyttöä kiinnosta, vaikka paikalla olisi miten mahtavia artisteja. Sen sijaan erilaiset "sivistyneet" (hah) kaupunkifestarit ovat mukavia - pääsee kotiin suihkuun, syömään ja nukkumaan yöksi ja muutenkin meno yleensä pysyy hiukan hillitympänä kuin noissa perinteisissä. Ykkössuosikkini kaupunkifestareista on Flow, joka järjestetään taas ensi viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa. Minä ajattelin katsastaa paikan päällä ainakin Ladyhawken, Grace Jonesin, New Young Pony Clubin, Yann Tiersenin, Roots Manuvan, Lily Allenin, Fever Rayn, Jenny Wilsonin sekä monia muita. :) Ykkösinä tähtäimessä ovat kuitenkin omiin suosikkeihin kuuluva Ladyhawke ja kuusikymppinen terästäti Grace Jones. :D


2. Metric

Olen diggaillut kanadalaista Metriciä jo vuosia, mutta tuorein Fantasies-levy kyllä räjäyttää potin. Viime aikoina tehosoitossani olleella levyllä on oikeastaan pelkkiä hyviä biisejä. Omia suosikkejani levyltä ovat Gold Guns Girls, Satellite Mind, Gimme Sympathy ja Collect Call. Erinomaista lenkkimusaa muuten myös! ;) Bonuksena mainittakoon Metricin osalta vielä vanhemmasta Monster Hospital -biisistä tehty MSTRKRFT remix, joka on loistava! Kannattaa tsekata myös Metricin solistin Emily Hainesin soolotuotanto! :)



3. The XX

Lontoolainen The XX on minulle vielä aika uusi tuttavuus, mutta vaikuttaa todella lupaavalta. Bändi on julkaisemassa esikoisalbumiaan lähiaikoina ja YouTubessa nauttimistani maistiaispaloista lämmittää mieltäni erityisesti 80-luvun Womack & Womackin Teardrops-hitistä tehty cover-versio. Kappale on kiehtovalla tavalla väännetty The XX:n käsittelyssä täysin uuteen uskoon ja kuulostaa minusta rehellisesti sanottuna tuhat kertaa paremmalta kuin se alkuperäinen. ;) Jos tykkäät tästä, kannattaa kokeilla myös muita YouTubesta/MySpacesta löytyviä biisejä.


4. Ladyhawke

Muutaman päivän päästä Flow:ssa esiintyvä Ladyhawke on päässyt myös ahkeraan soittoon - pitäähän sitä tulevan keikan tunnelmiin virittäytyä. Hassua kyllä, löysin Ladyhawken vasta keväällä, vaikka esikoislevy julkaistiin jo kauan sitten viime vuoden puolella. Uudesta-Seelannista kotoisin olevan singer & songwriterin nimeään kantava levy on erinomaisen hyvä alusta loppuun. Omia suosikkibiisejä ovat esimerkiksi My Delirium ja Love Don't Live Here.


5. Florence + The Machine

Yksi kiinnostavista uusista löydöistäni on nimeltään Florence + The Machine (käytössä on myös kirjoitusasu Florence and The Machine). Lontoolaisbändi julkaisi heinäkuussa esikoislevynsä Lungs, joka nousi suoraan brittilistojen kärkisijoille. Kokoonpanoa on ehditty brittilehdistössä hehkuttaa jo aika tavalla ja onpa se kaapannut muutamia musiikkialan palkintojakin vasta pari kuukautta sitten julkaistulla esikoisalbumillaan. Omia suosikkibiisejä ovat esimerkiksi Dog Days Are Over sekä Rabbit Heart (Raise It Up).



6. Gossip

En ole mitenkään aivan suunnattomasti innostunut Gossipista, vaikka se tuntuukin olevan kaikkien suosikki tällä hetkellä. Men in Love on aika mainio ralli, mutta tanssijalkani laittaa ehdottomasti vipattamaan Heavy Cross -biisin Fred Falke remix. Check this out! :)


7. Biisi-poimintoja

Loppuun keräsin vielä muutaman yksittäisen biisin, jotka ovat kuuntelemisen arvoisia. :)

Beirut - Nantes
Ladytron - Destroy Everything You Touch
CSS - Left Behind
Boards of Canada - Dayvan Cowboy
Empire Of The Sun - Walking On A Dream
Catpower - The Greatest
Bat For Lashes - Daniel

Tunnisteet: ,

19 kommenttia:

Blogger Herttainen kirjoitti...

Jes hei, tänä vuonna jo tiedät mitä menet Flowssa katsomaan :D Nauti Tiersenistä munkin puolesta. Vähän harmittaa ettei ollut varaa tänä vuonna lähteä, mutta onneks on Tukholman reissu piristämässä... Ulkomaillekin pääsee halvemmalla kuin viikonlopun kestäville festareille, huh.

12. elokuuta 2009 klo 10.23  
Blogger ötökkä kirjoitti...

oijoi!

noi mini poiminnat olivat kuin suoraan minun top-hits listaltani. varsinkin car power:greatest!

joten kiitos listauksesta, joka varmasti sopii minun makuhermoilleni.

ehkä joukosta löytyy taas uusia suosikkiartisteja :)

12. elokuuta 2009 klo 10.34  
Blogger Hilja kirjoitti...

Oi, että kun pääsisikin Flow-festareille, olis ollut niin paljon kaikkea kiinnostavaa siellä! Kiinnostava on postaus myös, täytyy käydä koko lista läpi ja tutustua tarkemmin minulle uusiin nimiin:)

12. elokuuta 2009 klo 11.54  
Blogger satc kirjoitti...

Heei ajattelin sua ja sun puolimaratoniin harjoittelua kun olin yksi päivä lenkillä, ja tulin miettineeksi, että miten sujuu? Itsekin aloitin aktiivisen juoksemisen pari kuukautta sitten, ja kiinnostaisi kovasti, millainen pohjakunto sulla oli kun aloitit, ja miten olet kehittynyt tähän mennessä? =)

12. elokuuta 2009 klo 12.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Flow..oi. Siellä on tosi paljon hienoja artisteja, oisin itseki halunnu mennä.

12. elokuuta 2009 klo 15.06  
Blogger Aurora kirjoitti...

Sulla on kyllä ihan loistava musiikkimaku! :D Itku kun ei pääse Flow'hun tänä vuonna, se on about paras festari..

12. elokuuta 2009 klo 16.37  
Blogger babooshka kirjoitti...

Kahden ensimäisen kohdan kanssa olen kyllä niiin samoilla linjoilla :)

En ollut edes tiennyt, että Metriviltä on tullut levy ennen kuin siitä minulle mukavasti pari viikkoa sitten huomautettiin. Aah. Ihana ihana uusi levy. Jotenkin paljon räyhäkämpi kuin edellinen ja tanssittavampi.

12. elokuuta 2009 klo 18.16  
Blogger Hippu kirjoitti...

heei vitsi ! oli kiva ylläri bongata toi Ladytronin biisi tosta listalta =) on aika loistava. Ja muutenkin hienoa musiikkia kuuntelet !

12. elokuuta 2009 klo 20.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ooh metric rakkaus <3

12. elokuuta 2009 klo 22.19  
Blogger Keltainen Sammakko kirjoitti...

Nää on kyllä parhaita posteja. Intohimoisena musiikin ystävänä tajunnan räjäyttää joka kerta, kun joku kuunteluttaa jotain superpäräyttävää: Teardrops-cover on soinut koko päivän ja tulee myös soimaan huomisen ja viikon tästedes. Kiitoskiitoskiitoskiitos!

Ja btw, tossa aiemmassa blogauksessa ladoneduskuvassa oot superpäräyttävä. Ei auta kuin mennä naimisiin, ok?

13. elokuuta 2009 klo 0.39  
Blogger Jenni kirjoitti...

Rva Herttainen: Hahaha. :D Joo, tänä vuonna olen vähän paremmin valmistautunut! ;) Mutta toden totta, hinta on aika suolainen noista kemuista. Ei minullakaan olisi ollut varaa, mutta kaverini ei voinut sietää ajatusta, etten tulisi ja osti minullekin lipun. :D Maksan takaisin sitten joskus, kun on rahaa. :)

Kryp: Mainiota! Kiva huomata, että muitakin hyvän musiikin ystäviä löytyy! ;) Ja toivottavasti bongaat listaltani uusia suosikkeja.

Hilja: Käy ihmeessä läpi tuo listaus ja kerro sitten, kolahtiko mikään. :)

Ondoyer: Hei onnea lenkkiharrastuksen aloittamisesta! :) Minulla itselläni oli pohjakunto aivan totaalinen nolla, kun aloitin liikuntaharrastukseni. En ollut oikeastaan koskaan harrastanut mitään urheilua ja aerobisesta kuntotestistä sain peräti huonoimman mahdollisen tuloksen. Mutta viime viikolla kipaisin jo 10km lenkin, joten pitkälle on tultu muutamassa kuukaudessa. :) Tarkoituksena olisi huomenna yrittää juosta sellainen n. 15km lenkki, jotta pääsisin vähän lähemmäs sitä puolimaratonia ja saisin varmuutta ja luottoa itseeni sen suhteen, että pystyn siihen suoritukseen. :) Tällä viikolla on tulossa vielä treenipostaus!

Henna: Siellä on kyllä monta kiinnostavaa nimeä tänä vuonna. :) Harmi, ettet pääse mukaan!

Aurora: Voi kiitos. ;) Tästä voisin päätellä, että niin on sullakin! :D Missäs sitä oikein luurataan, jos ei Flowhun keretä?!

Babooshka: Joo, minä olen aivan ihastunut tuohon uusimpaan albumiin. :) Tosi tarttuvaa ja tanssittavaa! :) Jotenkin kamalan monelta on tuntunut menneen tuon uuden levyn ilmestyminen ihan ohi.

Hippu: Mahtavaa! :) Kannattaa tsekkailla noita itselle outoja nimiä, ne on tarkkaan valittu. ;)

Anonyymi: Yhdyn tähän rakkauden kuoroon. ;)

Keltainen Sammakko: Upeaa, mahtavaa! :D Tällaisena intohimoisena musiikinystävänä se myös lämmittää suuresti mieltä, kun joku muu ymmärtää hienouden päälle. ;) Kannattaa tsekata myös The XX:n muut biisit, erityisesti Crystalized. ;) Ja mikä tämä naimisiinmeno-juttu nyt oikein oli?! Odotan virallista kosintaa. :D

13. elokuuta 2009 klo 7.51  
Blogger Keltainen Sammakko kirjoitti...

Mycket lol!

Sinä päivänä kun tuut livenä vastaan, kosin sua välittömästi. No joke, good lady.

Ja hyvä jumala tää biisi on takerruttava: kuuntelen tätä yhdeksättä tuntia putkeen. Ripiitti on mahtava ominaisuus musiikkisoittimessa!

13. elokuuta 2009 klo 10.36  
Blogger annnim kirjoitti...

Metricin uusi levy on kyllä mahtava!

13. elokuuta 2009 klo 14.34  
Anonymous Töpö kirjoitti...

Sulla on ihana musiikkimaku!

13. elokuuta 2009 klo 21.26  
Blogger Maria kirjoitti...

Jos kirjoittaisin blogia ja olisin tehnyt tämän hetken suosikit-postauksen, niin se olisi näyttänyt tismalleen samalta kuin tämä sinun. :)

13. elokuuta 2009 klo 23.00  
Blogger noora kirjoitti...

ladyhawke on PARAS, ittekin itseasiassa löysin sen keväällä;) ja florencekin aika jees.

13. elokuuta 2009 klo 23.12  
Anonymous keksitty kirjoitti...

Florence + The Machine on ihan Florencen sooloprojekti, ei varsinaisesti bändi. Mut jos siitä tykkää ni kannattaa tsekata Marina and The Diamonds, joka on oma suosikkini. :) http://www.myspace.com/marinaandthediamonds

13. elokuuta 2009 klo 23.36  
Blogger Girzi kirjoitti...

mie tykkään kans gossipista:P pakko sanoa yks juttu tuosta florence & the machine-bändistä että itse järkytyin kun kuulin radiosta niiden coverin beyoncen halo-biisistä. (kuuntelen siis paljon brittiläisiä radiokanavia). Nainen laulaa suunnilleen koko biisin ajan epävireessä eli siis suomeksi sanottuna nuotin vierestä.. biisi on kuultavissa täältä: http://www.youtube.com/watch?v=0_ohj99qeBA.
mutta makunsa kullakin:)

14. elokuuta 2009 klo 14.56  
Blogger Jenni kirjoitti...

Keltainen Sammakko: Pitänee siis olla valppaana, mikäli joku kaupungilla polvistuu eteeni. :D

Annim: Todellakin! :)

Töpö: Kiitos. :) Selvästi sinullakin! ;)

Maria: Aikamoista! :D Neidillä on sitten suosikit kohdallaan. ;)

Noray: Ladyhawke on kyllä aika loistava ja oli oikein toimiva myös livenä perjantaina. :) Ja Florence on jees myös!

Keksitty: Okei, kiitos tarkennuksesta. :) Wikipediassa Florence + The Machineen viitattiin bändinä, joten oletin asian olevan niin. :) Kiitos muuten musavinkistä, täytyy tsekata! :)

Girzi: No minusta tuo cover-esitys ei ollut kovin kummoinen, mutta neitokaisen omat biisit kyllä toimivat. :) Ei kannata perustaa koko mielipidettä tuolle yhdelle live-vetäisylle!

16. elokuuta 2009 klo 12.10  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu