Näytön paikka lähenee (ja paniikki pahenee)
Hups vain, melkein neljä kuukautta on jo kulunut ja puolimaraton lähestyy lähestymistään. Koitos on nimittäin TÄLLÄ VIIKOLLA! Sunnuntaina se sitten nähdään, onko tästä tytöstä mihinkään. Suoraan sanottuna olen muutaman viime viikon aikana ehtinyt kirota itseni alimpaan helvettiin siitä hyvästä, että menin suostumaan tällaiseen hulluuteen. Okei, varmasti sen jälkeen on mahtava ja itsensä voittanut fiilis, mutta kamoon! Eihän yli 20 kilometrin juoksemisessa oikeasti ole yhtään mitään järkeä!
Usko itseen on välillä ollut todella heikoilla ja olen ehtinyt potea puolimaraton-lupaukseni takia viime viikkoina suunnatonta ahdistusta ja paniikkia. Mitä jos en pystykään siihen? Suurimman osan treenauksesta olen luonnollisesti tehnyt ihan omin nokkineni, mutta itseluottamustani ei juurikaan vahvistanut se, että personal trainerini Jani joutui pitkälle sairaslomalle juuri kriittiset 3 viikkoa ennen kisaa. Minun oli tarkoitus juosta tuolloin testiksi 15-17 km lenkki Janin kanssa, ihan vain saadakseni uskoa siihen, ettei 21 km ole mikään mahdoton matka. Lenkki jäi tekemättä, koska yksin minusta ei siihen ole.
Olen jopa saanut aikamoisen angstin koko treenaamista kohtaan tässä viimeisen kuukauden aikana. Salilla en ole käynyt aikoihin, mutta aion kyllä jatkaa salitreeniä puolimaratonin jälkeen. Totesin, ettei pari viikkoa ennen koitosta olisikaan kannattanut aloittaa salilla käymistä uudelleen (noin kuukauden epämääräisen tauon jälkeen), koska olisin sillä saanut ainoastaan paikat jumiin. Ja se olisi taas haitannut juoksemista. Sen sijaan olen tyytynyt tekemään pari-kolme juoksulenkkiä viikossa, yhden tai kaksi 5-7 kilometrin lenkkiä ja yhden 10-12 kilometrin lenkin. Erityisesti ahdistusta minussa on herättänyt se, että reilun 10 km lenkin jälkeen ei kyllä todellakaan tunnu siltä, että jaksaisi juosta toisen samanlaisen vielä perään. Vaikka olen jokaisen 10 kilometrin lenkin jälkeen tosi ylpeä itsestäni, ilo omasta suorituksesta haihtuu nopeasti, kun tilalle astuu kauhu. Kohta pitäisi jaksaa kaksinkertainen määrä... Mitä jos en kertakaikkiaan vain jaksa?
Veljeni vastasi kysymykseeni: "Mitä sitten?" Kukaan ei taatusti odota minulta yhtään mitään, enkä ole muutenkaan treenannut vain tuota puolimaratonia varten. Se on toiminut hyvänä motivaation lähteenä ja saanut minut raahautumaan lenkkipolulle sellaisinakin päivinä, kun ei olisi huvittanut. Tietyllä tavalla haaste on siis tehnyt tehtävänsä jo sitä kautta, vaikka lopullinen suoritus ei menisikään nappiin. Tällä hetkellä lohduttaudun ajatuksella, että tositilanteessa sitä taatusti löytää itsestään ennennäkemättömiä voimia ja tavoitteenani on ensisijaisesti päästä maaliin. Totuushan on, että olen jo nyt moninkertaisesti voittanut itseni. :) Harppaus ikinä liikuntaa harrastamattomasta sohvaperunasta nykytilanteeseen on ollut valtava. On iso saavutus, että liikun nykyään monta kertaa viikossa ja 10 km matka taittuu juosten suhteellisen kivuttomasti.
On varmasti suuri helpotus, kun puolimaraton lopulta on ohi, mutta luulen tarvitsevani siinä vaiheessa jo uuden haasteen. Olen nimittäin varma, että ilman tuota toukokuussa endorfiinipuuskassa tekemääni lupausta en olisi ollut ollenkaan näin aktiivinen liikuntaharrastukseni suhteen. Varsinaista maratonia en halua lähteä juoksemaan, koska 42 km juoksemisessa on vielä vähemmän järkeä kuin 21 kilometrin. :D Niin, ja ehkä pitää katsoa ensin, selviydynkö siitä 21 kilsastakaan, ennen kuin suunnittelen tulevaa. Seuraava haaste voisi olla vaikkapa toinen puolimaraton, Naisten Kymppi tai joku muu vastaava. Aika näyttää... Mutta tällä hetkellä ajatukset ovat tulevassa viikonlopussa ja jännitys katossa. Ehdin todennäköisesti saada vielä sata paniikkikohtausta ennen sunnuntaita, joten kaikki kannustus otetaan ilolla vastaan. Ja katsomaankin saa tulla, jos haluaa! ;)
Tunnisteet: Treenikassi
lähettänyt Jenni @ 7.22
34 kommenttia:
Mä vähän luulen, että vaikka se tuntuu nyt kauhistuttavalta niin jos yhtään on sellasta samanlaista masokistista piirrettä sussa kuin esimerkiksi mulla ja monilla muilla liikkujilla, niin varmasti pystyt siihen, vaikka olis kuin kamalaa! :D Ihminen venyy ihan uskomattomiin suorituksiin jo pelkästään sillä, ettei ylpeys anna periksi. Ja jos sattuis käymään niin, ettei siitä tuliskaan mitään niin yritä lohduttautua sillä, että kuitenkin yritit! Se on jo oikeesti paljon että noinkin tavallaan vähäisellä kokemuksella ilmoittauduit tonne. :) Tsemppiä ihan älyttömästi!! :)
Hyvin se menee! Itse kävin juoksemassa hc maratonin tossa kuukaus sitten ja olin juossut max 10km lenkkejä. Mielestäni kunto ei ole siinä se olennaisin osa tai tottakai pitää olla peruskunto kunnossa mutta mielestäni se henkinen puoli on siinä tärkein, jos päätät tulla maaliin asti niin sinne sitten päästääkin! Onnea matkaan!
Uskon kyllä että pärjäät ihan hyvin. Tuollainen erikoistilanne saa aina aikaan sen, että sitä kaivaa viimeisetkin voimien rippeet jostain. Ja vaikket jaksaisi koko puolimaratonia, voit ottaa sen uudeksi haasteeksi jonkin ajan kuluttua ja yrittää toisen kerran. On ollut kiva seurata miten tarmokkaasti olet saanut urheilun osaksi arkeasi. Ja sehän on tärkeintä!
hyvä jenni, u can do it!!
kerttu kannustaa ja kertoo ettei IKINÄ itse jaksaisi juosta moisia maileja (emännästä puhumattakaan....)!
Hei, jos minä voitin korkeanpaikankammoni ja hyppäsin Suomen korkeimman benjin, siä selviät tuosta.:) Täällä on iso etätsemppijoukko kannustamassa!<3
halusin tulla kannustamaan ja kertomaan että oon ainakin tosi kateellinen kun uskalsit ilmoittautua. oon lukenut sun blogia jo pidemmän aikaa ja ite alotin kanssa keväällä aika samoihin aikoihin juoksemaan kuin sinä ja ei ole kyllä toivoakaan että jaksaisin yli 10km juosta. en tiedä olenko oikeastaan vielä kertaakaan edes yrittänyt kymppiä vetää.
olen marraskuussa lähdössä katsomaan isää joka yrittää ekaa täysmaratoniaan ja ei ole koskaan harrastanut urheilua. oon sanonut isälle samaa mitä sanon nyt sulle. oon varma et pystyt siihen mutta mitä sitten jos täytyykin vähän matkaa kävellä? ei se ole mitenkään häpeällistä! oikeesti jo se että aloittaa aika pohjalta ja uskaltaa heti pian yrittää ja asettaa tavoitteet korkealle antaa paljon enemmän ylpeilyn aihetta kuin se kuinka monta kilometriä loppupeleissä vetää.
mutta todellakin paljon tsemppiä ja toivottavasti kaikki menee hyvin!
Hienosti se menee!!! teet parhaasi vaan:) Ihana postaus:)
Sanoit sen itsekin - ihan sama, jos ei jaksa sitä 21 kilsaa :) Ottaahan se päähän, mutta sitten voi koettaa onneaan uudemman kerran seuraavana kesänä! Itse ainakin lähdin puolikasta juoksemaan sillä periaatteella, että ajalla ei ole väliä - jos pääsen alle kolmen tunnin ja jaksan JUOSTA koko matkan, niin olen onnellinen. Jos ei jaksa, niin aina voi kävellä ja sitten taas juosta viimeiset 500m niin, että tulee juosten maaliin ;) Itekin siis juoksin puolikkaan muutama vuosi sitten todella vähäisellä harjoittelulla, helteessä, ja silti se meni. Joten kyllä se menee sullakin :)
Haluan ehdottomasti kuulla treeneistäsi puolikkaan jälkeenkin! Itsellä kävi niin, että kaikki motivaatio juoksemiseen hävisi sitten sen 21km ponnistuksen jälkeen :/ Vasta nyt oon alkanut saada itseäni uudelleen liikkeelle, vaikkakin aika pienillä pyrähdyksillä. Tässä kun on muitakin urheiluharrastuksia, jotka vähän häiritsee tota juoksemista ;)
Hirmusti tsemppiä, hyvin se menee!
Onnea juoksuun ja viimeistelytreeneihin! Nyt vaan paljon lepoa ja ruokaa että elimistö on viikonloppuna mahdollisimman palautunut.
Kisatilanteessa sitä pystyy ihmeisiin kun on kanssakilpailijat ja yleisö tsemppaamassa. Tärkeintä on malttaa mielensä ekalla kympillä että ei juokse liian kovaa ja tietysti nauttia matkasta ja tunnelmasta.
Kyllä sää sen jaksat!
Sain itse täältä innoituksen lähteä myös puolimaratonille (Vantaalle ensi kuussa), ja olen nyt treenaillut netistä löytyneen ohjelman mukaan. Itselleni oli melkoinen itseluottamuksen vahvistus, kun olin aiemmin juossut pisimmillään 12 km, johon meni aikaa reilu 1 t 15 min, ja ohjelmassa olikin yhtäkki 2 tunnin lenkki. Ja jaksoin juosta sen, aivan kevyesti vieläpä! Niin kuin olet varmaan kuullutkin, niin vauhti se on joka tappaa, ei matka. Eli kun juokset vain tarpeeksi hitaasti, niin jaksat kyllä sen 21 kilometriä. Jaloissa se saattaa alkaa tuntua jossain vaiheessa ikävähköltä (riippuen siitä kuinka paljon olet juossut, jalkojen pitää tottua niihin jatkuviin iskuihin), mutta siitä ei kannata sitten välittää ;)
Ja täytyy sanoa, että mullakin on tullut vähän angstia juoksemista kohtaan - oli kivempaa juosta ennen puolikkaan ohjelmaa, kun sai itse päättää, milloin juoksi ja miten paljon. Tänä iltana olisi taas edessä 2 tunnin lenkki ja ensi sunnuntaina peräti 2 tuntia 15 minuuttia, ja nyt jo rasittaa pelkkä ajatuskin :D Onneksi saan mieheni mukaan lenkille, muuten ei mullakaan tulisi noin pitkistä lenkeistä kyllä mitään.
Mutta tsemppiä vielä viime valmistautumiseen! Muista syödä paljon puuroa ja leipää :)
Jos pystyt oikeasti juoksemaan sen 10 kilometriä, siis ilman suurempia kävelytaukoja, niin maratonissa tuo kaksinkertainen määrä menee kyllä kun otat välillä rennommin. Kevyemmällä tahdilla pääsee helpommin maaliin kuin puskemalla itsestään kaiken kerralla pihalle :)
Juoksemisen aloittaminen kyllä viehättää jo ihan sen endorfiinipamauksenkin takia mitä en enää saa kävelystä niinkään, mutta näillä tervakeuhkoilla ei kauheasti juhlita :P No, yrittää voi silti aina, pikkuhiljaa.
Hyvin se menee, onnea!
Vau, hei -multa on mennyt kokonaan ohi tämä lupaus.
Siitä vaan kympin pykälän kohdalla jatkat juoksemista omaan rytmiin kilometri kerralla.
Hengessä mukana!
seuraava koitos voisi olla ensi vuoden helsinki city triathlon, johon itse olen suunnitellut osallistuvani (?) ;)
apua, vähänkö jännää!
pidan sulle peukkuja :)
Hurjasti tsemppiä, täällä on tosiaan kotikannustusjoukot valmiina. :-)
Tsemppiä! Mä taas aloittelen mun urheilukautta tässä pikku hiljaa.... :D
Samaa mieltä muiden kanssa, hyvin se menee. Muistui ihan mieleen oma vuosien takainen maratoonijuoksu. Olin ihan ahdistuksessa ennen juoksua, mutta muut juoksijat ja kannustusjoukot parantaa suoritusta huimasti. Ilman niitä ei jaksa. Juoksu joukossa on niiiin paljon kevyempää kuin yksin tehdyt lenkit. Tsemppiä!
oiooioi,kyllä se menee onnee ja tsemii!:)
Hyvin se menee, rennosti rullaillen ja välillä maisemia katsellen. Enpä usko, että joudut turvautumaan kovinkaan "sisuosastoon".
Toivotaan juoksuun mukavaa säätä.
Izzy
Olen itse ainakin huomannut monta kertaa, että paineen alla sitä kykenee vaikka mihin. Normaaliharjoituksissa pystyy ehkä puoleen siitä, mitä tekee tosipaikan tullen, joten en usko, että sinulla on suuria huolehtimisia. :) Eikä sillä tosiaan loppujen lopuksi edes olisi väliä, vaikkei siihen lopulta pystyisikään. Harmittaahan se, mutta aina voi yrittää uudelleen! :) Tsemppiä vain, tulen varmasti pitämään mielessäni peukkuja sunnuntaina!
kyllä sä jaksat juosta puolimaratonin, jos jaksat juosta sen 12km. nyt vaan aloitat henkisen valmistautumisen ja valat uskoa itseesi ja kykyihisi - usko pois, päästä se on enemmän kiinni kuin kunnosta! jos uskot, että jaksat juosta, niin sä myös jaksat:) mä paransin puolimaratonaikaani tosi paljon jo pelkästään sillä, että uskoin jaksavani juosta kovempaa treenin määrän pysyessä aikalailla samana. nyt vaan you can do it -meiniki päälle! hurjasti tsemppiä:)
Siinä sulle idea videopostaukseen. Houkuttele (tai vaihtoehtoisesti palkkaa :D) joku kuvaamaan sun maaliin tulo :)
Worry not! Olen itse selviytynyt hyvin ja aivan mahtavalla fiiliksellä puolimaratonista kaksi kertaa treenaamalla vielä huomattavasti vähemmän kuin mitä kerroit juosseesi nyt. Ensimmäisenä vuonna olin kipeänä ja penikkataudissa eikä treenaus onnistunut ja toisena vuonna sama juttu, mutta hyvä peruskunto ja pieni kilpailufiilis itse tilanteessa vie maaliin ihan hyvässä ajassa. Ei sitä urheilutapahtumaa kuitenkaan voi verrata yksin tehtäviin lenkkeihin, joten se toinen kymppi on ihan erilailla kevyt (ja itsestäänselvä, kun olet sitten h-hetkellä niin orientoitunut juoksuun) että se menee kyllä hyvin. Tsemppiä ja kiitos kivasta blogista. Ensi kevään City Runilla nähdään. Innostut varmasti puolimaratonista yhden kerran jälkeen. Se itsensä voittaja -fiilis on ihana. :) /Anna
Hyvin se menee! Itse juoksin lauantaina ensimmäisen puolikkaani. Vaikka viimeiset kilometrit tekivät tiukkaa, oli ilo huomata, että jaksoin juosta koko matkan vaikka pisin lenkkini on ollut vain n.12 km. Ja parin-kolmen lenkin viikkovauhdilla olen treenaillut. Viimeinen viikko kannattaa vaan levätä, kunto ei katoa viikossa ja sitten jaksaa juosta paremmin kun sen aika on!
Runsaasti lepoa ja hyvä hiilaritankkaus auttaa pitkälle =) Ja muista aloittaa hitaasti..
Tsemppiä juoksuun! Mulla on myös sama juttu edessä tällä viikolla, elämäni ensimmäinen puolimaraton. Jännittää!
Teiniböönien suosikkibroidisi on oikeassa: mitä sitten jos ei mene 20 kilsaa rullaten alle puoleentoista tuntiin? Tärkeintä on lähteminen.
Onnea koetokseen ja pidä hauskaa :)
Kyllä se puolikas maraton menee sulta!Muista,ettet vain lähde liian lujaa alussa ;)Ja kun ison massan joukossa juoksee fiilis on mahtava!henkistä kestävyyttä tarvitaan... :)
Olen ite juossut puolikkaan kaksi kertaa,ja kummankin jälkeen olo mahtava ja ainakin minä olen saannut uutta intoa juoksemiseen!
tsemppiä!:)
kiitos muutenkin hienosta blogista!:)
Samanlaiset fiilikset täälläkin, ensimmäinen puolimaraton odottaa sunnuntaina. Hyvä me, kyl me jaksetaan!!
saanko udella että mihin aikaan juokset tuon 10km lenkin?
TSEMPPIÄ!!
-sanna
Haluan sanoa kaikille yhteisesti KIITOS! Olette aivan ihania, tyypit! :D Sain näistä kannustuksista valtavasti uskoa ja voimia viikonloppua varten. Oikeasti saitte sanoillanne 21 kilometriä tuntumaan paljon lyhyemmältä matkalta kuin miltä se vielä muutama päivä sitten tuntui. :)
Tiia: Veikkaan, että minussa ei ole ihan yhtä paljon masokistisia piirteitä kuin monissa muissa liikkujissa. :D Mutta se on totta, että ihminen venyy tuollaisessa erikoistilanteessa tarvittaessa vaikka mihin! :)
Mimi: Vautsi, onneksi olkoon! :) Olet ihan oikeassa tuossa, että päästä se on enemmän kiinni kuin kropasta. Kymmenen kilsan lenkillekin lähtiessä se on aina päätös, että nyt juoksen 10 km. Piste. Sitten sitä vain juoksee, (vaikka tekisi monta kertaa mieli pysähtyä), kun kerran on päättänyt. :D
Auri: Aivan, ei se elämä siihen pääty, vaikka en onnistuisikaan. Tosin näiden kommenttien jälkeen uskon kyllä onnistuvani. ;)
Aye: Voi ihanat murut! :) Kertulle suukkoja!
MouMou: WAU, minulla on sen verran HC-korkeanpaikankammo, etten varmaan pystyisi moiseen, joten respectit sinne! Ja kiitos tsempistä. :)
Feb: Kyllä se aika pelottavaa olikin ilmoittautua. :D Mutta tein sen ilmoittautumisen jo pari kuukautta ennen itse h-hetkeä, etten pääsisi sluibaamaan! :D Ja muuten, olen varma että pystyt vetämään sen kympin, jos vain ennen lenkkiä teet sen päätöksen. :) Katsot vaikka kartasta valmiiksi sopivan lenkin ja lähdet vain painelemaan! Kiitos valtavasti tsempistä ja onnea matkaan myös isällesi hurjaan koettelemukseen! :)
Mongusti: Kiitos! :) Kyllä se usko kummasti palailee näitä kommentteja lukiessa! ;)
Bubble: Kyllä minäkin alan pikkuhiljaa uskoa, että sen 21km juoksee vaikka miten päin, kun olen kuullut muiden selviytymistarinoita. :) Minun tavoitteeni ovat aika samankaltaiset eli haluaisin jaksaa juosta koko matkan, etten joutuisi kävelemään välillä. Mutta varmuuden varalta tuo loppukiri-idea on ihan hyvä. ;) Haha! Ja ei pelkoa, että treenijutut tähän puolimaratoniin päättyisivät!
Kaisa: Se on kyllä totta, että kanssakilpailijat ja yleisö taatusti antavat aivan hulluna tsemppiä suoritukseen. Tuossa Flow-viikonloppuna Helsingin keskustassa oli joku maraton ja melkein tippa linssissä kuuntelin, miten ihanasti täysin tuntemattomat ihmiset jaksoivat kannustaa juoksijoita. <3
Sussu: Wau, aivan mahtavaa, että olet uskaltanut ottaa tuollaisen haasteen vastaan! :) Sinulla on ollut kyllä paljon kovempi treeni kuin minulla. :D Itse en ole kertaakaan juossut vielä kahta tuntia, puolitoista taitaa olla pisin aika yhteen menoon. Joten voin luottavaisin mielin sanoa, että tuolla treenillä taatusti selviät koitoksesta! :) Ja se on kyllä totta, että yksin tuollaisten tosi pitkien matkojen juokseminen on aika mahdottomuus - se on juuri se toisen läsnäolo, joka kannustaa jatkamaan silloinkin, kun ei yhtään enää huvittaisi. :) Tsemppiä treeniin ja puolimaratonille aivan valtavasti!
Noora: Juu, kyllä se kymppi menee ilman kävelyä ihan iisisti. :) I can do it, I can do it! :D Nyt vain tupakkalakkoa peliin ja lenkille. ;)
May: Joo, joskus loppukeväästä menin jossain endorfiinipuuskassani suostumaan Hannan hulluun ehdotukseen ja tässä ollaan. :D Varmuuden vuoksi vielä toitotin lupaustani joka paikassa, etten pystyisi enää perumaan. ;)
Irene: Ei hullumpi idea. :) Siinä City-triathlonissahan ne matkatkaan eivät ole kovin pitkiä. :)
Nadjastrange: Kiitti muru! :)
Bisquits: Vitsit, te olette ihania! :D Kiitos!
Helene: Mahtavaa! :D Mennään joskus yhdessä lenkille. ;)
Riikka: Tuo on kyllä totta. Ja yksin juostessa sitä on niin yksin ajatustensa kanssa, että ehtii voivotella väsymystä ja kilometrien kulumista, kun joukossa on varmasti paljon "häiriötekijöitä", jotka vievät huomiota muualle. :)
Irkku: Kiitos! :) <3
Anonyymi1/Izzy: Varmaan siinä loppumatkassa joutuu vähän sisuunkin turvautumaan. :) Mutta joo, olisipa kiva sää!
Marika: Tuon ajatuksen voimalla tässä mennään, että oikeassa kisatilanteessa sitä pystyy vielä paljon parempaan suoritukseen. :) Ja kiitos peukuista, niitä tarvitaan! :)
Sansu: Joo, I can do it, I can do it! Alkaa jo tehota. ;)
Cali: En tiedä, haluanko ikuistaa sitä hetkeä, kun saavun aivan kuolleena, punaisena ja hikisenä maaliin. :D No ei vaan, kyllähän se on ikuistettava. Täytyy värvätä joku kameran taakse, joko video-sellaisen tai sitten ihan perinteisen. :)
Anonyymi2/Anna: Kiitos ihanan kannustavasta viestistä. :) Se on kyllä ihan totta, että on ihan eri asia juosta porukassa kuin yksin. Ja tuota ensi vuoden City Runia voisi harkitakin. :)
Anonyymi3: Kiitos vinkeistä ja tsempistä! :) Ja valtavasti onnea oman suorituksesi johdosta. :)
Anni: Aijaa, mahtavaa! Tuletko sinäkin Espooseen juoksemaan? :)
Ransu: Haha, puolestatoista tunnista voidaan vain haaveilla. :D Kolme tuntia lienee lähempänä totuutta. ;) Se oli muuten toinen veli, joka tuon sanoi, mutta ihana sekin! :D
Anonyymi4: Kiitos ihanasta kommentista. :) Nämä kommentit kyllä valavat uskoa itseen aivan hurjasti! Usko itseen on palannut. ;)
Angela: Mahtavaa! :) Tule nykimään hihasta, jos näet minut! :) Ja tsemppiä sinne myös!
Anonyymi5/Sanna: No tähän mennessä se 10km on taittunut hiukan yli tunnissa. Viimeisin pidempi lenkki oli 10,2km ja siihen meni aikaa 1h 7min. :)
Mä juoksen yhtä päivää aikaisemmin kuin sä, eli lauantaina Joensuussa :)
usko pois, kyllä se henkinen valmentautuminen tekee vaan tehtävänsä;) ja tosiaankin lähdet sillä asenteella, että jaksat, älä ees mieti, ettei hommasta tulisi mitään. kunto sulla riittää, ja jos tuntuu pahalta, ainahan voi vaikka kävellä osan matkaa. toisaalta, joka tapauksessa juoksu tuntuu ainakin jossain vaiheessa aivan hirveältä, eikä sitä kannata jäädä liikaa murehtimaan - se et tuntuu paskalta, on ihan normaalia eikä kerro välttämättä mitään siitä, jaksatko loppuun vai et. mulla ainakin jokainen kilometri on yhtä tuskaa ja haudon itsemurhaa puolet ajasta:D
Tsemppiä vaan puolikkaalle. Itsellekin on tärkeää, että on joku tavoite mihin treenailla, paljon helpompi lähteä lenkille, vaikka urheilenkin paljon ja pidän kovasti siitä.
Varmasti jaksat koko puolimaratonin, aina voi kävellä. Muista kuitenkin tehdä oma juoksu ja aloittaa tarpeeksi rauhallisesti. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että helposti tulee lähdettyä liian lujaa siinä ihmisjoukossa juoksemaan, eli keskity omaan juoksuun ja katsele kelloa vähän, ettei ensimmäiset kilometrit juoksun huumassa mene hirmuisella vauhdilla, loppuakohden voi aina kiristää jos voimia on. Rauhallinen alku on tärkein. Ihan varmasti pystyt juoksemaan puolikkaan, sillä kyllä niitä moni on juossut vähemmälläkin treenillä. Innokkaana odotan jo juttua koitoksestasi!!
TSEMPPIÄ!!
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu