Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Paita kuin karkki

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Paita kuin karkki


Hassuja nämä päivät kesän ja syksyn taitteessa... Ulkona saattaa paistaa kesäinen aurinko, mutta koleus tuulessa paljastaa syksyn olevan tulossa. Juuri tämä omituinen välivaihe säässä saa ihmiset pukeutumaan tosi sekalaisin tavoin - jotkut huitelevat vielä t-paidoissa, kun toiset ovat kaivaneet parhaimmillaan jo kevyesti topatut takit esiin. Tuntuu hassulta katsella ihmisiä bussipysäkillä, kun osa on selvästi jo pitkällä syksyssä ja osa pitää kesästä vielä kiinni kynsin hampain.

Itse kuulun juuri niihin, jotka ensimmäisten viileiden säiden tullen etsii talvitamineet käsiinsä ja tuikkaa pipon päähän, viluinen kun olen. Vielä en sentään ole siirtynyt talvikauteen pukeutumisen osalta, mutta voin ennustaa, että siihen ei mene enää kauaa. Tänään olin kuitenkin vielä huoleton kuin heinäsirkka ja lähdin ulos pelkässä t-paidassa. Neuletakki oli laukussa mukana, mutta yllätyksekseni en tarvinnut sitä. Mutta palatakseni siihen t-paitaan... Löysin sen toissapäivänä kirpputorilta ja se on IHANA! Ilmiselvästi vanha paita on paksua puuvillaa (vähän kuin lakanakangasta) ja sitä koristavat suloisen hailakat raidat. Survoin leveän paidanhelman housujen sisään ja asusta tuli mukavan aurinkoinen. :)


  • paita - second hand
  • chinot - H&M Trend
  • punainen pashmina-huivi - tuliainen ulkomailta
  • mustat ballerinat - Nota Bene (Belgia)

Tunnisteet: ,

8 kommenttia:

Blogger Emma kirjoitti...

Oh, herkullinen asu :)

2. syyskuuta 2009 klo 16.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Todella suloinen paita ja ihana asu muutenkin:)

2. syyskuuta 2009 klo 16.47  
Blogger Roosa kirjoitti...

Aamulla tarvitsee takkia mutta päivällä pärjää jo t-paidalla. Hitto että mä vihaan kerrospukeutumista :D

2. syyskuuta 2009 klo 17.40  
Anonymous Manski kirjoitti...

Olisi kiva, jos joskus tekisit postauksen ihonhoidostasi! Ihosi näyttää aina niin täydelliseltä...

2. syyskuuta 2009 klo 19.15  
Blogger Mari kirjoitti...

Söpö paita ja koko asu on kyllä onnistunut! :----)

2. syyskuuta 2009 klo 20.19  
Blogger Jenni kirjoitti...

Liisa: Kiitti muru! :)

Sofia D: Kiitos. :) Tuossa paidassa on vain jotakin ihan käsittämättömän suloista. :)

Roosa: No niinhän se vähän menee! En itsekään tykkää kerrospukeutumisesta, jos sen joutuu tekemään sään takia - tyylisyistä tilanne on ihan eri. ;) Yleensä kerrosten kanssa käy niin, että on koko ajan joko liian kylmä tai kuuma. :D

Manski: On hassua, kun kaikki muut aina hehkuttavat ihoni olevan täydellinen, mutta itse en ollenkaan tunne niin. :D Mutta joo, tätä on toivottu, joten voin toteuttaa kyllä. :)

Mary: Kiitos! :) Ei ehkä se tyypillisin yhdistelmä, nuo housut ja tuo paita, mutta toimi yllättävän hyvin. :)

3. syyskuuta 2009 klo 6.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oioioii ihanna paita :)

ja tuossa ylenpänä tu o rusetti asu kanssa ihana :)

3. syyskuuta 2009 klo 15.14  
Blogger Jenni kirjoitti...

Sirpa: Kiitos. :) Sekä paita että rusetti ovat heti päässeet suosikkien joukkoon. :)

6. syyskuuta 2009 klo 13.08  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu