Watch my watch

Bongasin viime viikolla Auroran ranteesta jotakin aivan mykistävän hienoa: mielettömän rannekellon! Olen aina ollut rannekello-tyttöjä. Siinä vaiheessa, kun kaikki muut luopuivat omistaan ja tyytyivät tsekkailemaan ajankulun kännyköistään, minä pidin sitkeästi rannekelloani matkassa mukana. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin ote lipsua myös meikäläisellä. Ihan sitä täydellistä kelloa en ollut vielä löytänyt, mutta lopulta sain isältäni joululahjaksi varsin kauniin ja oman tyyliseni rannekellon. Kellon metalliranneke on kuitenkin sen verran massiivinen, että kohtasin yllättävän ongelman - rannekello ei mahtunut kätevästi takkien hihoihin tai istunut nätisti paitojen kanssa. Vähitellen kelloa tuli tuon hankaluuden takia käytettyä yhä vähemmän ja nyt yhtäkkiä huomaan, etten ole käyttänyt rannekelloa yli vuoteen.

Rannekellon kaipuuni on kuitenkin selvästi taas ilmassa, koska huomaan katselevani niitä vähänsillä silmällä. Yksi hankaluuksista rannekello-ostoksilla on, että ranteeni on aivan säälittävän ruipelo, eikä monia unelmakelloja saa pienennettyä tarpeeksi kapoisiksi luirukäteeni. Tosin ehkä tilanteessa on tapahtunut parannusta sen jälkeen, kun olen viimeksi shoppaillut rannekelloja (eli noin 6 vuotta sitten). Siis kellojen, ei ranteeni osalta. :P Oli miten oli, Auroran upea kello sai minut himoitsemaan aikarautaa taas ranteeseeni. Pidän kellon ideasta, joka huokuu sitä, että vain tämä hetki on tärkeä. :) Toisaalta ihastuin kyllä aika kovasti myös Issuesissa esiteltyyn Martin Margielan "rannekelloon", joka sopii rennon kiireettömälle ihmiselle (tai sellaiseksi haluavalle) Aurorankin kelloa paremmin. ;)