Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ei mitään päällepantavaa -aamu

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Ei mitään päällepantavaa -aamu


Minulla on harvoin sellaisia päiviä, ettei oikeasti olisi "mitään päällepantavaa", mutta tänä aamuna jouduin painiskelemaan tämän ikuisuus-dilemman kanssa. Kello tikitti kovaa kyytiä ja minulla alkoi olla kiire, eikä mikään ajattelemani tai sovittamani kokonaisuus tuntunut hyvältä. Tällaisia aamuja varten on hyvä olla niitä lempivaatteita, jotka pelastavat pinteestä inspiraatiopulan keskellä.

Avasin vaatekaappini ovet selälleen ja kävin pikasilmäyksellä läpi vaihtoehdot. Ensimmäisenä silmiini osui viime kesän suosikkipaita - sinivalkoraidallinen kirpparilta löytynyt kauluspaita. Päätin, että se sai toimia asun pohjana ja harmaat farkkuleggingsit nyt käyvät kaiken kanssa. Asu kaipasi enää kengät ja neuletakin. Kengiksi valitsin rokahtavat herrainkengät ja neuletakiksi mustan sijaan keltaisen. :) Oikeastaan tämä asu edusti minusta aika miehistä tyyliä kauluspaitoineen, neuletakkeineen ja herrainkenkineen. Kyhäsinkin simppelin asun naiselliseksi piristykseksi uskollisen ranskanlettini, ja kappas, hätäisesti valitusta asukokonaisuudesta tulikin aika kiva. Ja kuin ihmeen kaupalla ehdin ajoissa bussiin. :)



  • raidallinen kauluspaita - second hand
  • keltainen miesten neuletakki - April 77
  • harmaat farkkuleggingsit - Pieces
  • herrainkengät - KappAhl

Tunnisteet:

16 kommenttia:

Blogger More To Love! - Peppi kirjoitti...

Voi miten söpönä taas oot. <3

19. lokakuuta 2009 klo 17.38  
Blogger Edda af Niflheim kirjoitti...

Tosi nätti toi letti! :)

19. lokakuuta 2009 klo 17.45  
Blogger llaurra kirjoitti...

Toi letti on niin kiva ja asustakin tuli kiva! :)

19. lokakuuta 2009 klo 17.52  
Blogger Milla kirjoitti...

Olen kokeillu tuota lettiä, mutta letin teko kaipaa vielä harjoittelua. Sinä oot aika taituri tuon letin teossa :)

19. lokakuuta 2009 klo 17.55  
Blogger Saara kirjoitti...

Mullakin oli samanlainen aamu ja meillä oli vielä valokuvaus työpaikalla! Mutta asusi oli sitten loppujenlopuksi tosi söpö :)

19. lokakuuta 2009 klo 18.07  
Blogger Hellu&Rellu kirjoitti...

mulla oli tänään ihan samanlainen aamu! kauluspaita pelasti:D
-rellu

19. lokakuuta 2009 klo 18.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla on "tää ei ole tänään hyvä" -päiviä useinkin. Yritän aina että tänään puen päälleni jotain mitä en ole vähään aikaan käyttänyt. Puen vaatteet ja hengailen niissä vähän aikaa koska kello ei ole vielä niin paljoa että pitäisi lähteä. Sitten kun kellon viisarit liikahtaa sille minuutille että pitäisi olla jo menossa ovesta pihalle, iskee se fiilis että tää ei ole tänään hyvä, ja siitä sitten vaihtamaan vaatteet. Loppujenlopuksi lähden aina joissakin niistä mun muutamista lempivaatteista.

Voisi vaikka opetella pukemaan ne lempparit heti alkuun päällensä niin ei tarttisi viimeminuutilla enää vaihtaa kaikkea alusta alkaen ja juosta koko matkaa. :D

-Taija

19. lokakuuta 2009 klo 19.49  
Anonymous ruusa kirjoitti...

Tavoista poiketen on pakko tulla sanomaan, että erityisen ihana asu! Tekis itekin mieli pukea moinen :)

19. lokakuuta 2009 klo 19.51  
Blogger Unknown kirjoitti...

Kiva sun asu on :) Ja toi letti on ihana<3

19. lokakuuta 2009 klo 20.49  
Anonymous hheidi kirjoitti...

Hyvä kun sulla oli tuo letti, nii muistin sanoa sulle.. Viime perjantaina aamulla päätin, että tänään teen otsatukkaletin. Eihän se parilla yrittämisellä onnistunut ja sitten muistinkin, että sinä oot tehny siitä oikein ohjevideon! Videon jälkeen uutta yritystä ja se onnistui! Iso kiitos sulle. :) Tosin, vieläkään se ei oo yhtä kireä, ku sulla. Ehkäpä harjoitus tekee mestarin. :)

19. lokakuuta 2009 klo 21.32  
Blogger eimm kirjoitti...

oi kuinka ihana asu <: ootko värjänny hiuksias? näyttää ihan täydellisen värisiltä tuossa kuvassa !

19. lokakuuta 2009 klo 22.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei kiitos inspiraatiosta!! Ostin juuri eilen harmaat farkkuleggingsit ja mietin yhdistäväni ne sinivalkoraidallisen kauluspaidan kanssa - ainoastaan neuletakki puuttui. Nyt tulin lueskelemaan pikaisesti blogeja aamukahvia juodessa. Neuletakkiongelma on ratkaistu! Minun ei ole kyllä yhtä kiva kuin sinun, mutta kuitenkin. :) Hauskaa päivää!

20. lokakuuta 2009 klo 8.16  
Blogger Jenni kirjoitti...

More to love! -Peppi: Kiitti muru! :D

Mrs Cupcake: Kiitos. :)

Llaurra: Kiitos! Joskus näistä katastrofiaamuistakin seuraa jotain hyvää. :D

Millis: No on tuota tullut muutama kerta nyt jo harjoiteltuakin. :) Se lähtee kyllä sujumaan, kun idean oivaltaa! Mutta on minullakin yhä päiviä, jolloin se ei kertakaikkiaan onnistu. :D

Saara: Voi ei. :D Tuo on kyllä vieläkin painajaismaisempaa! Että sitten pitäisi siinä katastrofiaamun asussa vielä edustaa jossakin virallisessa valokuvassa. Mutta kiitos, omani onnistui lopulta ihmeen kivasti. :)

Rellu: God bless kauluspaidat. :D

Anonyymi1/Taija: Voi vitsit, tuo on NIIN tuttua! Ja minulle kävi siis juuri eilen noin. Olin ajatuksissani miettinyt valmiiksi jonkun kokonaisuuden ja sitten hengailin siinä siihen asti, kunnes piti alkaa lähteä. Ja siinä vaiheessa totesin, että ei missään nimessä! Ja alusta koko homma. Onneksi en silti myöhästynyt. :D Mutta todellakin, pitäisi oppia virheistä ja laittaa suoraan ne lempparit päälle, kun tuntuu että on huono aamu. ;)

Ruusa: Kiva, että poikkesit tavoistasi. :) Ja kiitos!

Sups: Hihii, kiitos. :)

Hheidi: Hei loistavaa! :) Harjoitus tekee mestarin, ehdottomasti. ;) Eikä se itselläkään ihan joka kerta onnistu, mutta kun jujun ymmärtää, niin yleensä homma sujuu sen jälkeen aika vaivatta.

Eimm: Kiitos! Itse asiassa nyt en ole tehnyt tukalleni mitään sitten kesäkuun. Kesäkuussa otin hiuksiin paljon ohutta vaaleaa raitaa omaa vaaleaa juurikasvua häivyttämään. Hiukset ovat pääsävyiltään yhä hiukan normaalia väriäni tummemmat, mutta hiusrajasta ja päältä aika pitkälti luonnollisen väriset. Tykkään kyllä valtavasti tästä sävystä itsekin. :)

Anonyymi2: No onpas kiva, että tällä asulla onnistuin tarjoamaan inspiraatiota aamuusi. :) Olin itsekin aluksi laittamassa perus-mustan neuletakin, mutta sitten muistin tuon ihanan keltaisen. :)

20. lokakuuta 2009 klo 9.18  
Blogger Saara kirjoitti...

joo, mutta sainpahan syyttää vain itseäni etten hyvissä ajoin sovitellut sopivaa asua... :)

20. lokakuuta 2009 klo 10.05  
Blogger Jenni kirjoitti...

Saara: Nojoo, onhan se niinkin. :D Mutta ärsyttävä tilanne joka tapauksessa!

21. lokakuuta 2009 klo 7.02  
Blogger Milka kirjoitti...

Tosi söpö toi eka kuva :) Tuo letti sopii sulle tosi hyvin!

21. lokakuuta 2009 klo 16.32  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu