Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Elämän arvaamattomuudesta

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Elämän arvaamattomuudesta


Elämä näytti tänään sen ikävämmän puolensa, jonka rinnalla arkiset murheet ja huolet menettävät merkityksensä. Olin kaavaillut illaksi postausta Pupulandialle ominaisessa iloisessa hengessä, mutta se ei tuntuisi nyt tähän tilanteeseen sopivalta. Tällaisina hetkinä on parasta vain rauhoittua hetkeksi miettimään, mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää. Koskaan ei pitäisi olla niin kiireinen, ettei ole aikaa läheisille ja ystäville, koska milloinkaan ei voi tietää, mikä hetki jää viimeiseksi.



31 kommenttia:

Blogger Tuulia kirjoitti...

Jaksamista <3

21. lokakuuta 2009 klo 15.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi ei. Voimia sinulle Jenni!

-Tiitu

21. lokakuuta 2009 klo 15.32  
Blogger Joa kirjoitti...

Minullakin oli huono aamupäivä, kun vanhat jutut nousivat mieleen. Niin sitä sitten itkettiin ikävää (taas vaihteeksi) koulun käytävällä.. Mutta voimia sinnepäin!

21. lokakuuta 2009 klo 15.48  
Blogger AinoLinda kirjoitti...

Jaksamista.

Itse painin vähän samanlaisen tilanteen kanssa tällä hetkellä, mutta onneks mun tutulla on vielä aikaa ja tilanteeseen osataan varautua etukäteen.

21. lokakuuta 2009 klo 16.14  
Anonymous -M- kirjoitti...

Voimia sinulle Jenni.

21. lokakuuta 2009 klo 16.16  
Blogger eeva kirjoitti...

Voi Jenni, paljon rutistuksia ja jaksamista ja voimia. Ja kiitos kun muistutit tärkeästä asiasta.

21. lokakuuta 2009 klo 16.30  
Blogger Mari kirjoitti...

Totta.. Ajankohtanen aihe tuttavapiirissä myöskin. Ei nyt millään tavalla mulle läheisistä ihmisistä oo kyse, mutta kuitenkin..

Jaksamista.

21. lokakuuta 2009 klo 16.34  
Blogger Sara kirjoitti...

Voi ei, otan osaa :/ Voimia!

21. lokakuuta 2009 klo 16.51  
Blogger Milla kirjoitti...

Samantyyppisen tekstin voisin kirjoittaa tältä päivältä omaan blogiini, mutta jätän tällä kertaa kirjoittamatta.

21. lokakuuta 2009 klo 17.01  
Blogger Silja kirjoitti...

Voi kurjuus. Jaksamisia, Jenni!

21. lokakuuta 2009 klo 17.03  
Anonymous BabyDoll kirjoitti...

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta jotain tosi surullista vissiin... :( jaksamista!
Tää seuraava ei liity todellakaan mitenkään tähän aiheeseen, mutta opiskeleeko tuo Ilkka, jonka kerroit keskiviikkona 7.10 tekemässäsi postauksessa tavanneesi Lappeenrannassa?

21. lokakuuta 2009 klo 17.05  
Blogger Hanstu kirjoitti...

*voimahali*

21. lokakuuta 2009 klo 17.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi jaksamista <33

21. lokakuuta 2009 klo 17.34  
Blogger Anna kirjoitti...

Voimia Jenni <3

21. lokakuuta 2009 klo 17.45  
Anonymous janno kirjoitti...

osanottoni suruun ja voimia asianosaisille, ei tainnut kuitenkaan olla ihan välittömästä lähipiiristäsi tämä tapaus?

kuolema on luonnollinen osa elämää, ja vasta sitä vasten monesti osaa arvostaa jokaista hetkeä, ottamatta mitään itsestäänselvyytenä.

21. lokakuuta 2009 klo 18.40  
Blogger Jonna kirjoitti...

Osanottoni:(

21. lokakuuta 2009 klo 20.03  
Blogger More To Love! - Peppi kirjoitti...

Paljon jaksamisia ihana. <3

21. lokakuuta 2009 klo 20.37  
Blogger Neiti C kirjoitti...

Tsemppiä <3

21. lokakuuta 2009 klo 20.44  
Blogger annukka kirjoitti...

Hurjasti voimia ja halauksia sinne! <3

21. lokakuuta 2009 klo 21.21  
Blogger e kirjoitti...

Halauksia ja paljon jaksamista.

21. lokakuuta 2009 klo 21.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

21. lokakuuta 2009 klo 21.45  
Blogger miina kirjoitti...

Voi ei, jaksamisia!

21. lokakuuta 2009 klo 22.38  
Blogger Anna kirjoitti...

Tsemppiä Pupunen!<3

21. lokakuuta 2009 klo 23.00  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kiitos kaikille kauniista sanoista. Kyseessä oleva henkilö ei ole aivan välitöntä lähipiiriäni, mutta kuuluu perhepiiriin. Tällä hetkellä tilanne on odottelua, mutta ennuste on todella huono.

Tällaiset tilanteet järkyttävät aina erityisesti yllättävyydellään, se on niin raadollinen ja karmaiseva muistutus elämän arvaamattomuudesta. Sitä muistaa, miten ihmiselämä on loppujen lopuksi hyvin hauras. Ketään meistä ei ole kuitenkaan tarkoitettu tänne ikuisiksi ajoiksi ja jokaisen elämä päättyy jossakin vaiheessa. Silti tuo hetki tuntuu aina häämöttävän jossakin aivan liian pian. Sen sijaan, että alkaisi pelätä kuolemaa ja läheisten ihmisten menettämistä, pitäisi yrittää muistaa ottaa kaikki irti niistä hetkistä, joita jäljellä on. Siispä haluaisin sanoa kaikille, että eläkää, nauttikaa ja pysähtykää välillä miettimään, mikä elämässä ihan oikeasti on kaikkein tärkeintä.

22. lokakuuta 2009 klo 7.40  
Blogger Anna-Maria kirjoitti...

Voimia Jenni sulle nyt oikein kovasti! Monia läheisiä menettäneenä voin sanoa, että jos jotain tässä elämässä olen oppinut, niin se on se elämän arvaamattomuus. Ikinä ei tiedä mikä hetki jää viimeiseksi. Siksi pitää nauttia joka hetkestä täysillä.

22. lokakuuta 2009 klo 9.22  
Blogger Daeph kirjoitti...

Rakas ystäväni sanoi asian hyvin osuvasti. En tiedä osaanko sitä kirjoittaa.

Täytyy elää hetkessä kiinni sillä ajatuksella, että voi illalla nukkumaan mennessään todeta päivän olleen hyvä vaikka se jäisi viimeiseksi.

Tämä iski syvälle sydämeen ja sai miettimään mm. sellaista ettei kannata koskaa mennä pahalla tuulella tai riidoissa nukkumaan eikä lykätä sitä puhelua sukulaistädille tuonnemmaksi eikä elää tyytymättömänä itseensä, tai vielä pahempaa, ulkonäköönsä .. Ei ne murheet ja erimielisyydet ole sen arvoisia .. Ennemmin pitäisi muistaa keskittyä niihin iloisiin asioihin ja rakkauteen niin lähimmäisiä kuin itseään kohtaan.

22. lokakuuta 2009 klo 9.49  
Blogger maisakaisa kirjoitti...

Voimia.

22. lokakuuta 2009 klo 13.24  
Blogger Mari kirjoitti...

Mun on pakko vielä sanoa yks hieno lausahdus, jonka joku mun alainen tais sanoa joskus ja oon kirjottanu sen ylös H&M:n alekuponkiin. Löysin tuon kupongin kaiken rojun seasta eilen ja yritin tunkea sen muistiini vieläkin paremmin.. Eli: "päivä kerrallaan ku kahta ei pääse" :)

22. lokakuuta 2009 klo 14.47  
Blogger Niina kirjoitti...

Eilinen on historiaa, huominen on arvoitus, tämä päivä on lahja.


Voimia,
terveisin nimppu joka yrittää löytää jonkinlaista keinoa lohduttaa kihlattua, jonka äiti on vakavasti sairas eikä koskaan enää parane.

22. lokakuuta 2009 klo 15.50  
Blogger Bemary kirjoitti...

Oivoi, yritä pärjäillä! Mä oon saanut elää tähän saakka ilman läheisten menetyksiä (lemmikkejä ei tähän ny lasketa, vaikka toki niidenkin menettäminen on kovaa kirpaissut) mikä on suuri ihme ja mistä oon todella kiitollinen, mut yhtäaikaa on olemassa myöskin vakuus siitä, ettei tilanne jatku näin onnellisesti enää moniakaan vuosia isovanhempien alati vanhetessa. Voi kunpa kaikki muistaisivat olla kiitollisia siitä mitä ja ketä heillä elämässään on eivätkä aina keskittyisi turhanpäiväisyyksiin.

23. lokakuuta 2009 klo 11.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitat niin koskettavasti. Mulle tuli kyyneleet silmiin. Jaksamisia! <3

23. lokakuuta 2009 klo 19.19  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu