Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Eräänä satunnaisena syysiltana

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 22. lokakuuta 2009

Eräänä satunnaisena syysiltana


Sinnikkään positiivinenkin asenne horjuu aina joskus maailman tuulissa, mutta olen vakuuttunut, että lähes missä tahansa tilanteessa ihminen voi halutessaan löytää elämästä edes jotain hyvää ja jonkun syyn hymyillä. Minulle tapahtui eilen jotakin niin erikoista ja mukavaa, että haluan jakaa sen teidän kanssanne.

Suunnistin eilen illalla sumein silmin Vantaan Heurekaan Nikonin järjestämälle järkkäri-kurssille, jossa oli tarkoitus käydä läpi perusjuttuja järjestelmäkameran käytöstä. Ajattelin, että valotuksen ja tarkennuksen pohdiskelu sekä nippeleiden ja nappeleiden näprääminen saisivat varmaankin ajatukseni vangittua ainakin hetkeksi - ja niin ne saivatkin. Hullua, että katsoin ensimmäisen kerran kelloa luennolla vasta, kun 1,5 tuntia oli jo kulunut. 2,5 tunnin jälkeen olin jo niin uppoutunut aiheeseen, että murheet tuntuivat jääneen kauas taakse.

Kotiinlähdön hetkellä ajauduin jotenkin juttelemaan valtavan suuren auditorion samalla penkkirivillä istuneen tyypin kanssa. Koska meillä oli molemmilla suuntana Helsinki, jatkoimme juttua vielä junamatkalla. Kaikki oli jotenkin niin helppoa ja mukavaa, että perille päästyämme päätimme mennä vielä lasilliselle. Loppujen lopuksi huomasinne, että olimme istuneet ravintolan pöydässä 3 tuntia ja ehtineet keskustella elämästä, kuolemasta, ihmissuhteista, kaikesta. Koko ajan ilmassa väreili tunne, että tässä parhaillaan tapahtuu nyt jotakin todella mahtavaa. Kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä löytää aivan sattumanvaraisesti täydellisen yhteyden - harvoin tuntee oloaan yhtä helpoksi ja vapautuneeksi edes tuttujen seurassa. Erotessamme halaaminen tuntui liki itsestäänselvyydeltä, vaikka muutama tunti aiemmin emme olleet koskaan ennen nähneetkään toisiamme. En näe muuta tapaa päättää tätä tekstiä, kuin Casablancasta tutut, legendaariset sanat: I think this is the beginning of a beautiful friendship.

Tunnisteet:

23 kommenttia:

Blogger ElinaJ. kirjoitti...

Ihana ja kaunis tarina! Kyyneleet nousi silmäkulmiin. :)

22. lokakuuta 2009 klo 9.57  
Blogger Seamrog kirjoitti...

Tuollainen on kyllä upeaa. Ei voi paremmin sanoa.

22. lokakuuta 2009 klo 10.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa! Tollanen kokemus on kyllä varmasti ainutlaatuinen, eikä toistu! :))

22. lokakuuta 2009 klo 10.03  
Anonymous annika kirjoitti...

Oi, upeaa. Meni ihan kylmät väreet, kun tän luki :)

22. lokakuuta 2009 klo 10.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos tapaatte vielä myöhemmin uudestaan, niin ota kuva hänestä blogiinkin.

22. lokakuuta 2009 klo 10.42  
Blogger meadow kirjoitti...

hui, kylmät väreet meni. ihana juttu ja ihanasti kirjoitettu :)

22. lokakuuta 2009 klo 11.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa! :) kuulostaa aika uskomattomalta!!

-mansikka-

22. lokakuuta 2009 klo 11.17  
Anonymous susanna kirjoitti...

Hui, kylmätväreet sai kyllä aikaan. Ihanaa, että tuollasta tapahtuu oikeasti!

22. lokakuuta 2009 klo 12.16  
Anonymous Lora kirjoitti...

"If I’m honest I have to tell you I still read fairy-tales and I like them best of all."
— Audrey Hepburn

Onneksi noita ihania tarinoita löytyy myös tosielämässä :)

22. lokakuuta 2009 klo 12.36  
Blogger Hepa-Neiti kirjoitti...

Kylmät väreet menee täällä kun lukasin tekstisi..Ihan kuin elokuvista :)

22. lokakuuta 2009 klo 13.26  
Anonymous annukka kirjoitti...

kuulostaa ihanalta, toivottavasti ystävyys jatkuu ja tapaatte jatkossakin!

22. lokakuuta 2009 klo 14.37  
Blogger Tuo kirjoitti...

Tuosta tarinasta tuli sairaan hyvä olo. Sait minut hymyilemään.

22. lokakuuta 2009 klo 16.11  
Blogger Nea kirjoitti...

Oi! Tä tarina todella pisti hymyilemään! Ihana! :)

22. lokakuuta 2009 klo 16.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiinnostaa oliko "tyyppi" mies vai nainen?

22. lokakuuta 2009 klo 16.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, kerrassaan ainutlaatuista! (: kunpa itsellenikin joskus sattuisi noin!

22. lokakuuta 2009 klo 16.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

upea kirjoitus, elämä on satumaisen ihanaa.

22. lokakuuta 2009 klo 16.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tää ei nyt liity tähän aiheeseen, mutta muistelin että sullakin on sellanen antti asplundin ristikoru? Paljonko sellainen maksaa? :)

22. lokakuuta 2009 klo 17.26  
Blogger Hilja kirjoitti...

Ihanaa kuulla, että jotain tuollaista tapahtuu jollekin oikeasti:)) Tuli hyvä mieli tästä itellekin, vaikka tänään minulla oli aivan kamala päivä.

22. lokakuuta 2009 klo 17.39  
Anonymous Jen kirjoitti...

Tämä oli ehkä mahtavin tarina minkä olen pitkään aikaan saanut lukea. Se, että jollekin jolla on surua tapahtuu jotain noin ainutlaatuista arkisissa ympyröissä, on jotenkin aivan ihmeellistä. Olet varmasti ihana ihminen kun sinulle tapahtuu tuollaista!

22. lokakuuta 2009 klo 17.52  
Blogger Jenni kirjoitti...

Voihan. Tollaista arkipäivän magiaa, sitä tosiaan tarvitaan nyt kun kaamos kolkuttelee ovilla! Ihmisistä saa niin paljon valoa, että.

Tuli mieleen Jamie Cullumin biisi Photograph, jossa lauletaan:

"When I look back on my ordinary, ordinary life - I see so much magic, though I missed it at the time"

Itse asiassa nää sanat paistaakin vieressäni olevan luentolehtiön kannesta, olen ne sinne raapustanut vuosia sitten. :)

22. lokakuuta 2009 klo 20.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Satunnaisella lukijalla on myös ollut samankaltainen kohtaaminen, tiedän miten hyvät fiilikset tällaisesta tulee :)
Teidän pitikin tavata. Ja te tapasitte!

25. lokakuuta 2009 klo 22.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana! tällainen yksi yksinäinen sielu sai tästä valtavasti toivoa! Monestihan siinä käy juuri niin, että ne parhaimmat tyypit elämäänsä löytää ihan sattumalta. Tai no ei löydä, vaan törmää heihin, silloin kun sitä vähiten odottaisi. :)

26. lokakuuta 2009 klo 14.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moi Jenni

Löysin blogisi vähän myöhään FB-kutsusta huolimatta, mutta nyt kipeenä kotona ollessani olen koukuttanut itseni blogiisi, joskin vasta tämä juttu sai kommentoimaan. On nimittäin sattunut omallekin kohdalle kerran, ja fiilis on todella uskomaton. Ja totta, tänä päivänä meillä on "a beautiful friendship".

Kiitos Jenni, on kiva lukea juttujasi!

-Tuuli

26. lokakuuta 2009 klo 18.34  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu