Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kahvilasyntejä ja villapaitabongailua

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Kahvilasyntejä ja villapaitabongailua


Se on kumma, miten ihminen on olevinaan niin kiireinen muka koko ajan, että ei ehdi edes ystäviään tavata. Olen nyt ottanut kiinni näitä liian pitkäksi venähtäneitä taukoja ystävien tapaamisessa ja treffannut tähän viikon alkuun jo useamman. Tänään oli vuorossa ystäväni Ilkka, jonka kanssa suuntasimme kiinnostusta herättäneeseen kahvilaan Aleksanterinkadulla. Paikka on nimeltään La Torrefazione ja näin jälkikäteen nettisivuja tutkaillessani totesin, että taisimme syyllistyä jonkinmoiseen syntiin, kun emme kumpikaan tilanneet kahvia. Paikan erikoisuus on nimittäin oma pieni kahvilapaahtimo ja puoti ilmoittaa juhlavaksi tavoitteekseen täydellisen kahvikupin saavuttamisen. :D Minä en ole ikinä kahvin ystäväksi oppinut, vaan valitsin juomakseni teen ja Ilkkakin tyytyi tällä kertaa kaakaoon.



Siinä teekupin äärellä tulin huomanneeksi llkan valtaisan upean villapaidan! Hauska sattuma sinänsä, että juuri tänään tulin aamulla haikailleeksi hienojen villapaitojen perään. Valitettavasti Ilkan värikästä paitaa valmistaa vain miestenvaatteisiin keskittyvä merkki Junk Deluxe, jota ei ilmeisesti edes saa Suomesta. Nooh, villapaitabongailu jatkuu... ;)

Tunnisteet: ,

16 kommenttia:

Blogger paula kirjoitti...

Hei mul on lähes täsmälleen tollanen villapaita! Äidin tekemä tosin nii siit ei oo sulle kauheesti iloa... :) On kyl jääny tosi vähälle käytölle, se on niin lämpönen ettei näil nykysillä talvilla oikein tartte sellasta. Toivottavasti täst tulis kylmä talvi! :D

7. lokakuuta 2009 klo 19.47  
Blogger paula kirjoitti...

Heh, kaivoinpa sen paidan esiin ja sehän näyttää päällä sen verran kivalta et taitaa päästä päälle vähän lämpimämmilläkin säillä! :D

7. lokakuuta 2009 klo 19.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitenkä hassua! Tänään just selailin vanhoja postauksiasi ja jostain syystä kiinnitin jo aiemmin päivällä tämän http://pupulandia.blogspot.com/2007/12/joulustressi.html postauksen huppariin ja kappas, se sama on sulla ollut tänään päällä! :D

7. lokakuuta 2009 klo 20.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onks teil jotai juttuu vai ootteks vaa kavereita?

7. lokakuuta 2009 klo 20.15  
Blogger Siru kirjoitti...

Toi on kyllä just sen henkinen villapaita minkä itsekin haluaisin.

juliet xxx

7. lokakuuta 2009 klo 20.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onko sun hiukset nykyään jo noinkin vaaleet

7. lokakuuta 2009 klo 20.21  
Blogger Bisquits kirjoitti...

Meillä on kotona vanhempien luona parikin tuollaista, ihan tismalleen samanlaista villapaitaa. :-D Äidin neulomia joskus vuonna x.

7. lokakuuta 2009 klo 20.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mm, kaikkien kahviloiden nettisivuilla pitäis olla kuvat työntekijöistä - niin komeita poikia, et vois ihan niiden takia käydä siellä...

7. lokakuuta 2009 klo 20.26  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ihan_hupsu: Voi sinua onnekasta! :) Ohuempaa takkia vain päälle, niin käy lämpimämmälläkin säällä. ;)

Anonyymi1: Haha, sattuipas hauskasti. :) En nimittäin ole pitänyt tätä paitaa pitkiin aikoihin!

Anonyymi2: No ei sillä, että se nyt tänne blogiini mitenkään kuuluisi, mutta Ilkan kanssa olemme kyllä ihan vain hyviä kavereita. :)

Juliet: Ilkka pitäköön varansa, kun kaikki tytöt haluavat nyt varastaa tuon paidan omakseen. :D

Anonyymi3: Joo!!! Uskomatonta! :D Katsoin itsekin ihmeissäni tätä kuvaa, että ovatko ne todella jo noin vaaleat. Mutta tässä se vain nähdään, että blondeja sitä oikeasti ollaan. Aika, kesä ja aurinko ovat tehneet tehtävänsä ja oma väri loistaa jo reilusti tuolla hiusten tyvessä. Efektiä taisi korostaa tässä kuvassa vielä pään yllä roikkuva lamppu, jonka valo osuu tukkaan juuri sopivasti. :)

Bisquits: Aijai! Jos ne ovat kovinkin hylättyjä, niin täällä saattaisi olla joku kiinnostunut. :D

Anonyymi4: Juu, heti tunnistin kaksi noista pojista tiskin takaa! Ei valittamista. ;)

7. lokakuuta 2009 klo 21.16  
Anonymous pompula kirjoitti...

Mullakin on kaapissa tuollainen villapaita, eri värisenä tosin. Paidan ohje julkaistiin Suuressa Käsityölehdessä joskus muinaisella 90-luvulla. :)

7. lokakuuta 2009 klo 21.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Paitaa sanottiin ainakin lapsuudenkodissani revontulipaidaksi, en sitten tiedä onko se sen virallinen nimi. Samaan sarjaan paidan kanssa löytyy ainakin lapasia, villasukkia yms. Itselläni on paidan lisäksi maailman lämpimimmät säärystimet tuolla kuvioinnilla, pitääkin kaivaa ne esille ja vetäistä jonain päivänä tennareiden kanssa jalkaan. :)

7. lokakuuta 2009 klo 21.56  
Blogger Jenni / North and South kirjoitti...

heh, eikö miesten paidat (no miksei muutkin vaatteet, erityisesti farkut ja pikkutakit :D) oo jo todettu universaalisti käyttökelposiksi? siitä vaan metsästämään itselle saman merkin paitaa! (joskin ilmeisesti sieltä ulkomailta.);)

7. lokakuuta 2009 klo 22.41  
Blogger Anna-Maria kirjoitti...

Noita norjalaisia villapaitoja löytyy varmasti myös kirppareilta. Mulla on pari 90-luvun versiota vaatekaapissa, olivat kova sana silloin. :D

8. lokakuuta 2009 klo 9.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Käy Kallion lukiossa bongailemassa hippien villpaitoja (niitä löytyi paljon ainakin minun aikoihini eli n. 2004-2007) ja kysele mistä ne on ne hankkineet!
(Suurin osa on kyllä just kirppiksiltä tai mummon vintiltä)

Mut tota mallia joka Ilkalla on päällä, näkyy vähän liikaakin. Hanki joku uniikki. Tilaa joltain käsityöfrendiltäs?

Ja miksei miesten villapaitoja vois pitää? Itse shoppaan aina miesten osastolla. Etenki villapaidois ihan sama. Ja ku viel etit isoa paitaa päälles (?), ni miesten S on semmonen aika sopiva.

SAM

8. lokakuuta 2009 klo 13.14  
Blogger Jenni kirjoitti...

Pompula: Oijoi, kultainen 90-luku. :D Olisikohan äidillä sitä lehteä tallessa... Tosin olen varma, että hän ei ala kutomaan tuollaista minulle. :D

Anonyymi1: No revontulipaita kuulostaa varsin symppikseltä nimeltä, ja kuvaavalta jotenkin myös. :) Onnekas sinä, jos sellainen jo löytyy kaapista!

Jenni: Toki, toki. :) Minähän ostelen miesten vaatteita alvariinsa. :D Mutta en ehkä muutenkaan halua juuri samanlaista paitaa, varsinkaan kun sitä ei ihan helposti ole edes saatavilla. :)

Anna-Maria: No niitäpä täytyy sitten käydä metsästämässä. :) Tosin pelkään pahoin, ettei yhtä ihanaa löydy kuin se viime postauksessa esittelemäni villapaita, nyyh!

Anonyymi2/Sam: Tarkennukseksi nyt vielä, että ei tuo tosiaan mikään haitta ole, että paitaa saa vain miesten mallina. :D Minähän ostelen miestenvaatteita muutenkin. ;) Mutta lähinnä harmistus koski sitä, että ko. merkki valmistaa vain miestenvaatteita. En muutenkaan haluaisi ihan samanlaista paitaa, tuon värimaailma ei ole ihan minun juttuni, vaikka paita mahtava onkin. :) Käsityöfrendiltä on aika iso palvelus tehdä noinkin isotöinen neule, joten taidan tyytyä koluamaan niitä kirppareita. :D

Anonyymi3: Kiitos linkkivinkeistä. :) Juuri tuollaisen islantilaisen villapaidan minäkin haluaisin! Värimaailmatkin olivat samantyylisiä kuin viime postauksen tytön paidassa. :)

9. lokakuuta 2009 klo 7.36  
Blogger Unknown kirjoitti...

Hmm Junk de Luxeen oon mielestäni törmännyt myös Suomessa, oliskohan ollut Beam tai Beamhill.. Kivoja kauluspaitoja, ostin yhden berliinistä toissa kesänä. :) Ne käyttää paljon valkosta/harmaata/mustaa! <3

16. lokakuuta 2009 klo 14.04  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu