Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Are your socks happy?

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 12. marraskuuta 2009

Are your socks happy?


Vaikka olen muuten melko värikäs persoona ja pidän väreistä myös pukeutumisessa, olen vastoin kaikkia ennakko-odotuksia omituisen konservatiivinen sukka-ihminen. Sukkien kuuluu olla mustia, harmaita tai valkoisia - mieluiten mustia. Kuvioita sukissa saa olla korkeintaan sukanvarressa, joka jää housunlahkeen alle piiloon. En tiedä, mistä tämä konservatiivisuuteni kumpuaa, mutta värikkäät sukat eivät kertakaikkiaan ole minun juttuni. Tämä asia tuli mieleen, kun bongasin My o Mysta jo maailmaa valloittaneen Happy Socksin riemukkaan värisiä sukkia. Vaikka nuo värikkäät sukat ovat kerrassaan hurmaavia, ne eivät silti ole onnistuneet muuttamaan minua sukka-liberaaliksi.

Värikkäistä sukista minulle itselleni tulevat mieleen lähinnä lapset ja tarhatädit. Tänä aamuna sukka-asiaa pohdiskellessani aloin kuitenkin taipua ajatukselle, että toisaalta iloiset sukat voisivat olla ihan hauskakin piriste esimerkiksi kokomustaan asuun. Sehän olisi jo eräänlainen statement pukea mustien vaatteiden kera sateenkaaren väreissä hehkuvat sukat. Ja voisivathan ne mukavasti piristää näitä synkkiä syyspäiviäkin... Olen kuitenkin asiassa vielä ajatuksen tasolla ja kaukana idean varsinaisesta toteutuksesta. Sukka-konservatiivi jatkaa iloisten sukkien harkintaa. Minkälaisia sukkaihmisiä te muut olette? :D


Tunnisteet: ,

32 kommenttia:

Blogger Cvalda kirjoitti...

Olen myös ollut pitkään konservatiivinen sukkaihminen: ostan yleensä vain Hennesin mustia nilkkasukkia 7-packeissa. Ei haittaa vaikka joku hukkuu kun kaikki on samanlaisia. Mutta vähän aikaa sitten repäisin ja ostin lastenosastolta karkkiväriset "viikonpäiväsukat" tyyliin Starday, Sunday, Luckyday, Crownday, Heartday jne. :) Mutta monivärisiä sukkia en tule varmaan koskaan pitämään koska haluan että myös sukat mätsää muuhun asuun vaikkei ne näkyisikään.

12. marraskuuta 2009 klo 17.46  
Anonymous Marvin kirjoitti...

Hassua, mulla on ihan toisinpäin. Pukeudun pääasiallisesti mustaan, mutta sukkia löytyy kaikista sateenkaaren väreistä :DD

12. marraskuuta 2009 klo 17.56  
Blogger Katarimaria kirjoitti...

Mä monesti leikittelen sukilla - jos kerran sukkahousuilla voi tehdä niin niin miksei nilkkasukillakin. Esimerkiksi puen mustiin avokkaisiin kirkkaanpunaiset sukat, jos päälläni on myös samansävyinen paita, tai valkoisen paidan ja mustien housujen lisäksi laitan jalkaan mustavalkoraitaiset sukat, jotka saavat jäädä pilkottamaan kengistä. Tykkään siis hauskoista sukista, mutta hinnan ja käytännöllisyyden vuoksi sukkalaatikkoni täyttävät silti enimmäkseen tavalliset mustat sukat.

12. marraskuuta 2009 klo 18.03  
Blogger llaura kirjoitti...

äääää, mun on ihan pakko sanoa, mutta näin lastentarhanopeopiskelijana vaan särähti korvaan toi tarhatäti! EI me olla tarhatätejä, me ollaan lastentarhanOPETTAJIA/lastenhoitajia :---D !! meidän alalla on kaikki arvostukset ja ennakkoasenteet ihan pyllystä, kukaan ei arvosta sitä duunia, ja jos meitä vaan täditellään, niin mikään ei ainakaan parannu :( me ollaan kuitenkin yliopiston käyneitä, pedagogisesti päteviä opettajia , joten tädittely ei ainakaan auta sen arvostuksen nostamisen kanssa :D joo, tiedän, ei liity mitenkään mihinkään, mutta oli vaan ihan pakko tulla korjaamaan, sano seuraavalla kerralla lastentarhanopet ;) tää saattaa tuntua ulkopuolisen näkökulmasta ihan turhalta kommentilta, koska eihän nää epäkohdat muita häiritse, mutta vastuuntuntoisena ja maailmaa parantavana opiskelijana oli vaan pakko päästä sanomaan :D

pus. <3

12. marraskuuta 2009 klo 18.20  
Anonymous elppis kirjoitti...

täällä myös yksi lastentarhanopettajaksi opiskeleva, konservatiivinen sukkaihminen :) mustat sukat rules!

llaura on kyllä ihan oikeassa ton arvostusjutun kanssa!

12. marraskuuta 2009 klo 18.24  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ihan ensimmäiseksi tarhatäti-asiasta. En edes ajatellut mitään lastentarhanopettajia tuolla kommentilla. :D Minulle tarhatäti on vai joku epämääräinen, stereotyyppinen leikkitäti, joka pukeutuu iloisen värisiin vaatteisiin. Että ei todellakaan mitään piiloasenteita täällä taustalla, ottakee rauhassa! Jos puhun lastentarhanopettajista, puhun silloin nimenomaan lastentarhanopettajista, en tarhatädeistä. Tarhatäti on IHAN eri asia. :D

Cvalda: No voin minäkin ehkä juuri ja juuri ostaa yksivärisiä sukkia muun värisinä kuin mustina, harmaina tai valkoisina. Mutta kyllä ne mustat sukat ovat melkein ainoat mahdolliset. :D

Marvin: Arvasin, että täysin päinvastaisiakin tyyppejä löytyy ja siksi oli kiinnostavaa nostaa tämä juttu esille. :D

Katarimaria: Sukkahousuilla kyllä leikittelen ja joskus yksivärisillä sukillakin. Mutta tuollaisia monivärisiä sukkia kyllä jotenkin karsastan. Toisaalta noissa Happy Socksin sukat ovat tosi sympaattisia, että voisin jopa harkita. :)

Llaura: ÄÄÄÄ, en todellakaan puhunut lastentarhanopettajista, vaan nimenomaan TARHATÄDEISTÄ. Joistakin stereotyyppisistä lasten leikittäjistä, jotka lastenkirjoissa ovat raitasukissa, pilkkumekoissa ja ties missä. En edes ajatellut lastentarhanopettajia kirjoittaessani tarhatädit. Joten ihan rauhassa nyt vain siellä. :D En siis edes ajattele, että lastentarhanopettajat pukeutuisivat niin, joten sen termin käyttäminen ei olisi sopinut asiayhteyteen. Enkä myöskään ole tiennyt, että lastentarhanopettajilla on minkäänlaisia arvostus-ongelmia, joten hämmentävää tällainen. :D Tämä kertonee, että ainakaan minulla ei tuollaisia asenteita ole. Puspus! :D

Elppis: Joo, musta on ainoa oikea väri sukille. :D

12. marraskuuta 2009 klo 18.43  
Blogger tannttu kirjoitti...

Ennen tykkäsin kaiken maailman värikkäista ja kuviollisista sukista. Mutta nykyään käytän pelkästään mustia :)
Olis vaikea yhdistää muunlaisia muuhun vaatetukseen :D

12. marraskuuta 2009 klo 19.24  
Blogger Saraseeeni kirjoitti...

Olen todennut, että tummat sukat häviää aina, niiden parit katoaa ja olet sitten ilman sukkia, kun taas jos on värikkäitä, kuviollisia, tai vaikkapa Nalle Puh kuva sukan varressa, niin parit löytyy paljon varmemmin, eikä pyykkikone syö niitä! : D

12. marraskuuta 2009 klo 20.14  
Blogger ritu kirjoitti...

En muistakaan, milloin olisin omistanut mustat, valkoiset tai harmaat sukat! :D Varmaan ehkä silloin, kun äiti vielä hoiti niiden hankkimisen ala-asteella. Muistini mukaan yläasteelta lähtien on tullut mentyä mahdollisimman värikkäissä sukissa, tykkään vaan niistä tosi paljon. Vaikka onhan tässä sekin puoli, että niiden pareja saa olla aina etsimässä... Muistan erään kaverini, jolla ainakin jossain vaiheessa yläastetta taisi olla tapana pukea joka päivä samanväriset sukat, kuin paitakin oli!
Nyt omassa sukkakorissani on tasan yhdet mustat sukat, pikkusiskolta lainatut. Eniten tykkäilen tällä hetkellä ehkä sukista, joissa on musta pohja mutta varpaista nilkkaan asti pieniä, neonvärisiä sydämiä. Jotenkin olen kehittänyt siitä lähes pakkomielteen, että sukissa pitää olla jokin pieni juttu :D

12. marraskuuta 2009 klo 21.01  
Blogger NELLI kirjoitti...

mustat on oltava ! muut värit lähinnä ahistaa, poikkeuksena tosin ne valkoinen ja harmaa :-)

12. marraskuuta 2009 klo 21.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mustaa, kiitos!

12. marraskuuta 2009 klo 21.48  
Blogger Marika kirjoitti...

Olen kyllä ihan samoilla linjoilla kanssasi. En ole enää vuosiin käyttänyt juuri muita kuin valkoisia ja mustia sukkia. Poisluettuna polvisukat, joiden kuuluukin erottua. Sukat ovat minulle kuitenkin vain pakollinen paha, ei osa pukeutumista. Olen muutenkin enemmän sukkahousuihminen ja aina kun on riittävän lämmintä kuljen onnellisena ilman sukkia. Värin lisäksi vaatekaapistani ei löydy enää normaalimittaisia sukkia, vaan kaikki ovat varrettomia. Toisinaan ne varrelliset voisivat olla ihan fiksut, sillä varrettomat supat tuppaavat liukumaan saappaissa. En silti ole valmis ostamaan 'tavallisia' sukkia, vaan kuljen onnellisena ilman, että sukkiani huomataan.

12. marraskuuta 2009 klo 22.17  
Anonymous janina kirjoitti...

Olin ennen vahvasti mustat sukat-ihminen enkä muun värisiä olisi laittanut jalkaani, mutta nykyisin olen muuten kokomustissa ja jaloista löytyy hennesin hello kitty-sukat :) niistä tulee aina hyvälle tuulelle ja nykyisin mustat sukat tuo mieleen lähinnä miesten pukusukat :D
tollasiin peruskirjaviin en kyllä edelleenkään lämpeä..

12. marraskuuta 2009 klo 22.22  
Blogger e kirjoitti...

sukkalaatikossani kurkkii parit mustat tylsäilysukat.. ja sitten on Topshopin vaaleanpunaiset siilisukat, siniset ankkasukat, valkoiset sydänsukat.... ;) tykkäsin jokin aika sitten hirmusti pitää niitä esillä legginssien päälle vedettynä (vähän rutussa) niin että ne näkyi kengistä. Piristi päivääni katsoa jalkoihin :)

12. marraskuuta 2009 klo 22.47  
Blogger llaura kirjoitti...

mutta ehkä se värikäs lastenleikittäjä täti -stereotypia onkin se yks syy, miks meitä ei aina edes mielletä opettajiks, jonka takia mä tohon yksittäiseen sanaan tartuin :D MUTTA siis en missään nimessä mesoamistarkotuksella tota sanonutkaan ja tiedän kyllä ettei se oo kellekään muulle mikään iso juttu kun meidän opiskelijoille, mutta kunhan nyt vaan mainitsin :) mut se täti vaan särähti mun korvaan, joten kunhan mainitsin :D ei ollu tarkotus mitenkään antaa sellasta käsitystä et oisin hermostunut asiasta, koska en ollut :D en mä ajatellutkaan että sä nyt mitään tädittelisitkään sen enempää, mut ehkä just se kun noi arvostuksen puutteet on niitä meidän alan suurimpia epäkohtia, niin sitä tulee vaan sit "korjattua" helposti ihan ohimennenkin muiden puheista tädit opettajiks, vaikkei sitä ois millään pahalla tarkotettukaan :)

12. marraskuuta 2009 klo 22.48  
Blogger llaura kirjoitti...

ja sit voisin lukee omat kommenttini läpi ennen kun julkasen ne, etten toistais samaa asiaa montaa kertaa peräkkäin! ja mun lempparisukat on seepraraidalliset, mutta jos jossain pitää sukkasillaan kulkea niin pyrin kyl valitsee asuun sopivasti joko mustat tai valkoiset tai sit piilotan vaaleanpunaraidalliset sukat villasukkien alle ;)

12. marraskuuta 2009 klo 22.49  
Anonymous lindalinda kirjoitti...

Minulla on tasan yhdet kokomustat sukat. Ja loppupataljoona on kaikenmaailman väreissä ja kuvioissa ylpeästi seisovia sukkaritareita :) Pareja ei tarvitse etsiä, eriparisukat parantavat värikkäistä sukista irtoavaa hyvää fiilistä ekspotentiaalisesti.

Tietenkin kun on kengät jalassa niin sukat eivät näy, mutta tärkeintä on että itse tietää pitävänsä oikeassa jalassa kirkkaanturkoosia sukkaa ja vasemmassa ruskea-oranssiraidallista ;)

12. marraskuuta 2009 klo 23.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olet ensimmäinen, joka on mun kaa samaa mieltä. Sukkalaatikossani on tasan neljää väriä sukkia: mustia, tummanharmaita, vaaleenharmaita ja valkosia. Parissa mustassa on joku rusinan kokonen ampiainen varressa mut se jää piiloon :D Ja olen ehkä vähän pikkutarkka, mut jos sukat vilahtaa tai jos tulee paikka jossa ei kenkiä tartte, niin sukat pilaa koko asun harmonian :D Joku nätti tunika... mustat farkut... siisti neule, kivat asusteet, yms ja sitte lahkeitten alta pilkottaaki pinkit sukat. EI. :D
Niin ja lisäksi en pidä KOSKAAN eri pari sukkia..... Pikkutarkkaa :D

12. marraskuuta 2009 klo 23.11  
Blogger Jenni kirjoitti...

Tannttu: Minuakin värikkäissä sukissa häiritsee eniten se, että niitä on toisinaan vaikea yhdistää muuhun vaatetukseen. Ja ai että, kun suututtaa sellaisena päivänä, kun sukkalaatikosta ei löydykään muut kuin jotkut riemunkirjavat sukat, jotka eivät sovi asuun yhtään. :D

Saraseeeni: Tuo on muuten IHAN TOTTA! Minun puolestani parit kirjavat sukat saisivat kadotakin, mutta ei. :D Olen kyllä äärettömän hyvä pitämään sukkani tallessa, mutta ne muutamat kadonneet ovat kyllä aina niitä mustia.

Ritu: Minusta on hauskaa huomata, miten erilaisia sukkafilosofioita ihmisillä on. :D Ja kivaa, että ihmiset ovat erilaisia. Itse olen järkyttävä sukkanatsi! :D

NELLI: Minulla on aikalailla sama juttu. En vain tunne oloani yhtään mukavaksi kirjavissa sukissa. Ne ovat aina niitä "pyykkipäivän" sukkia. :D

Anonyymi1: Aamen. :D

Marika: Oma suhtautumiseni sukkiin on aika samanlainen eli suhtaudun niihin enemmänkin vain välttämättömyytenä, enkä niinkään osana pukeutumista. Olen aina paljain jaloin, kun se vain on mahdollista. Se on jotenkin minulle luonnollisin olemisen tila. :D Tykkään itse varrellisista sukista sen takia eniten, että niissä eivät nilkat jää paljaiksi ja pysyvät paremmin paikoillaan.

Janina: Minä varmaankin ahdistuisin, jos jalassani olisi kokomustan asun lisäksi Hello kittyä. :D Mutta tässä se taas nähdään, miten eri tavoin eri ihmiset asiaan suhtautuvat. :D

Enskumuisku: No tuollainen tapa pitää sukkia onkin aika hauska. :) Vähän niin kuin tekee niistä sukista "numeron". :D

Llaura: En mää niin vakavasti ottanutkaan. :D Olin vain niin hämmentynyt tuosta arvokeskustelusta, koska itselleni ei koskaan ole tullut mieleenikään väheksyä lastentarhanopettajan ammattia, enkä tottapuhuen ole tiennyt kenenkään muunkaan väheksyvän. :) Ja halusin siis varmistaa, että en todellakaan tarhatäti-kommentillani pyrkinyt vihjailemaan mitään, saati edes viitannut lastentarhanopettajiin. :D Mutta tässä taas nähdään, että alaa tuntemattomana en myöskään tiedä siihen liittyvistä ennakkoluuloista mitään. Varmasti jokainen on omaan alaansa liityvien ennakkoluulojen suhteen hyvin herkkä, mutta tuo minun kommenttini ei heijastellut juuri muuta kuin sitä, että tarhatäti on minusta hauska sana. :D Mutta palatakseni itse sukka-keskusteluun... Minä rakastan villasukkia! Ja ne saavat kyllä olla värikkäätkin, se on aivan eri asia kuin tavalliset sukat. :)

Lindalinda: Kerrassaan hurmaavaa ja karmivaa. :D En kertakaikkiaan tajua, miten kukaan voi olla eripari-sukissa. Minulle ajatus on aivan kammottava! Eri sukathan TUNTUVATKIN ihan erilaisilta! :D Minä olen äärettömän tarkka siitä, että jokainen mustakin sukka on juuri sen oikean parinsa kanssa yhdessä. Myönnän, olen sukkanatsi. ;)

Anonyymi2: Ihanaa, sukka-sielunkumppani! :D Allekirjoitan jokaisen ajatuksesi. Ja alleviivaan kohtaa "ei KOSKAAN eripari-sukkia!" :D

12. marraskuuta 2009 klo 23.29  
Blogger Elina kirjoitti...

Sukkakonservatiivi tunnustautuu. Sukat ovat mustia tai valkoisia, joko nilkka, tai ylipolven mittaisia. Piste. Luonnonkuidut plussaa, silkkisukat ovat taivas maan päällä ja mitä parhain salaisuus farkkujen alla :)

13. marraskuuta 2009 klo 2.04  
Anonymous miu kirjoitti...

Mä vihaan mustia sukkia. Ennen käytin kaikenlaisia värejä, mutta nyt kelpaavat vain valkoinen ja harmaa. Mustissa sukissa olo tuntuu aina jotenkin tosi oudolta.

13. marraskuuta 2009 klo 9.06  
Blogger Milla kirjoitti...

No tällähetkellä jalassa on keltaiset varpikkaat joissa on oransseja raitoja. No nuo ovatkin yösukat :) Päiväsukkani eivät ole sitten lainkaan noin pirtsakoita.

13. marraskuuta 2009 klo 9.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Värikkäät sukat voisivat olla ihan kiva piristys asuissa; perusvärityksesi on yleensä kuitenkin sen verran neutraali (mustaa, harmaata, valkoista), että kokonaisuus pysyisi kasassa. Eri asia tietysti, jos kaikki mahdollisia värejä olisi esillä.. tai no miksei niinkin :)

13. marraskuuta 2009 klo 10.56  
Anonymous Rs kirjoitti...

Olen myöskin täysin mustien, harmaiden ja valkoisten sukkien käyttäjä. Aina sillon tällöin yritän tehdä itsestäni värikkäiden sukkien käyttäjä...mutta lopputulos on aina sama. Olo on epämukava ja lopulta sukat jäävät käyttämättöminä kaapin pohjalle. Poikaystäväni oli myös ennen konservatiivinen sukkaihminen. Hän kuitenkin vaihto puolta ja käyttää nyt sukkia kaikissa sateenkariin väreissä. Tämä ärsyttää jonkin takia minua suunnattomasti. Sukkien vain kuuluu olla neutraalin värisiä!

13. marraskuuta 2009 klo 11.18  
Blogger Niina kirjoitti...

Mulla on melkein pelkästään Puman, Adidaksen, Niken ja Karhun sukkia :D On mulla parit (mummon ostamat) villapohjasukat, ja ne on sitten punaisia.

En oo koskaan oikeestaan aatellu että jokku sukat vois olla ahdistavat :D Sukat vaan... on. Nii ja niistä eriparisukista: niissä valkosissa Adidaksen sukissa on sininen tai punainen logo varressa, enkä läheskään aina jaksa tarkistaa onko ne samanväriset. Siispä, kollarit jalkaan, lahkeet puoliksi sukkiin (EI KOKONAAN) ja yleensähän ne logot on eriväriset :)

13. marraskuuta 2009 klo 13.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Omistan paria poikkeusta lukuunottamatta ainoastaan mustia sukkia. Pukeudun yleensä tummiin väreihin ja mielestäni valkoisetkin sukat ovat liian häritsevät muuten tummassa asukokonaisuudessa. Ja mikä parasta, kun kaikki sukat ovat mustia, ei tarvitse etsiä sitä juuri oikeaa paria:)

13. marraskuuta 2009 klo 14.16  
Anonymous Annika kirjoitti...

Käytän aina mustia sukkia ja varressa saa olla joku pieni kuvio, joka jää lahkeen alle piiloon. Ne helpottavat sukkien tunnistamista pesun jälkeen. Kesällä tietty valkoisten tennareiden kanssa käytettäväksi on valkoisia (varrettomia) sukkia, mutta suurimman osan vuodesta väri on musta. Lisäksi mulla on ns. yösukkia, jotka saa olla värikkäitä. Jotkut mehiläis- tai leppäkerttusukat on kiva pukea jalkaan pyjaman kaveriksi pimeänä talvi-iltana ja käpertyä viltin sisälle tv:n ääreen.

13. marraskuuta 2009 klo 15.52  
Blogger Henna kirjoitti...

Ehottomasti mustat sukat, vaikka mulla on paljon värikkäitä sukkia niin niitä pidän vain salilla tai saappaissa joissa ei varmasti esim. mustan asun sekaan vilahda joku riemunkirjava sukka yhtäkkiä näkyviin :)

Istuin tänään eräässä ryhmäpalaverissa ja eräällä ihan fiksusti pukeutuneella miehellä (suorat housut, kauluspaita ja kävelykengät) näkyi pilkottavan puma-logo sukistaan, kunnon urheilusukat jalassa :( jotenkin ei näyttänytkään enää niin tyylikkäältä.

13. marraskuuta 2009 klo 17.47  
Blogger millas kirjoitti...

Mustat. Sukkien pitää olla mustat. Jos mulla jotain muuta on, siitä pitää erikseen mainita ihmisille, jotta voidaan yhdessä ihmetellä :D

13. marraskuuta 2009 klo 22.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse olen myös ihan sukkanatsi :D Värjäsin yksi kerta kunnon nipun vaaleanpunaisia ja muita karmaisevia sukkia mustiksi, nyt ei ole kuin muutama poikkeus sukkalaatikossani (mm. keltaiset Maija Mehiläinen sukat, näitä en kyllä koskaan käytä kuin kotona :D)

Sain kuitenkin kaveriltani ylisöpöt mustat ja pinkit sukat, jotka ovat täynnä valkoisia peace-merkkejä ja olen kovasti yrittänyt ratkoa miten näitä kehtaisi pitää kun ovat kuitenkin niin söpöt ettei haluaisi piilotellakkaan :D

14. marraskuuta 2009 klo 12.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

itsekin ostan enimmäkseen mustia perussukkia. saan kuitenkin hillittömät kiksit esimerkiksi siitä, että voin matalien mustien converse-tossujen kanssa käyttää esim kirkkaan keltaisia varrettomia sukkia! en tiedä mikä siinäkin on. lisäksi saatan joskus yllättää sukillani - kerran marssin kouluun avonaisista kengistä sateenkaariraidalliset sukat pilkistäen! se tosin omalta osaltani oli lähinnä vitsi. tosin sateenkaarisukkien hajottua kaipailen niitä kovasti :D

14. marraskuuta 2009 klo 14.59  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kerrassaan hurmaavaa huomata, että nämä sukka-asiat puhuttavat näinkin paljon! :D Eivät ollenkaan yhdentekeviä siis. ;)

Elenee: Samoilla linjoilla siis mennään. :) Silkkisukkia en olekaan vielä kokeillut, aijai!

Miu: No jopas jotakin! Mielenkiintoista, että myös mustia sukkia inhoavia löytyy. :D

Millis: No kuulostavat todella pirtsakoilta! :D Minä en jotenkin voisi kuvitellakaan käyttäväni sellaisia varvassukkia!

Anonyymi1: Totta, totta! Olen jo alkanut miettiä, pitäisikö kokeilla joitakin kirjavia tai värikkäitä sukkia mustan asun kanssa. :)

Rs: Minusta tuntuu ihan samalta! Jotenkin värikkäät sukat jalassa olo on vain epämukava. On aina olo, että ne eivät vain sovi minulle. :D Koitahan kestää poikakaverisi värisukkavaihetta!

Nimppu: Minä luulen, että suurin osa ihmisistä suhtautuu sukkiin kuvailemallasi tavalla: sukat vain... ovat! :D Haluaisin olla rennompi sukkien suhteen ja pystyä käyttämään esimerkiksi eripari-sukkia, mutta ei. :D

Anonyymi2: Kieltämättä mustissa yksi suka parhaista puolista on juuri niiden helppous. Ne sopivat kaiken kanssa, eikä tarvitse murehtia. :)

Annika: Minäkin käytän lahjaksi saamiani värikkäitä sukkia aina vain yösukkina tai sellaisten asujen yhteydessä, joiden suhteen olen varma, että sukat eivät tule näkymään missään vaiheessa. :D

Henna: Se on kyllä totta, että rumat tai muuhun asuun sopimattomat sukat saattavat helposti muuttaa käsitystä koko ihmisestä. :D Kauheaa, mutta noin ainakin minulla! Meillä oli entisen poikakaverini kanssa älytön vitsi aiheesta, koska hänellä oli ensikohtaamisellamme valkoiset tennissukat ja ripitin häntä asiasta tuolloin varsin kovasanaisesti. :D Sukat eivät kuitenkaan olleet este suhteen syntymiselle, kun exäni osoitti suurta katumusta ja antoi hyvän selityksen tälle sukka-asialle. :D Hahah.

Porcelain Clouds: Aamen. :D

Anonyymi3: Voi miten ihanaa, etten ole sukkanatsi aivan yksin. :D Olen minäkin joskus tainnut sortua ostamaan jotkut söpöt kirjavat sukat, mutta jälkikäteen olen vain ihmetellyt, mitä hittoa ajattelin. :D

Anonyymi4: Voisin itsekin kuvitella käyttäväni esimerkiksi Conversejen kanssa värikkäitä sukkia, jostain syystä. :D

14. marraskuuta 2009 klo 15.33  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu